Ohjelmamusiikki
Ohjelmamusiikki (englanniksi "program music") on soitinmusiikkia, joka kuvaa jotakin tai kertoo tarinan. Se on vastakohta "absoluuttiselle musiikille", joka ei pyri kuvaamaan mitään, vaan ainoastaan kappaleen äänen. Ohjelmamusiikki oli hyvin suosittua 1800-luvulla, vaikka ohjelmamusiikkia on kirjoitettu jo aiemmin.
Historia
Jotkut renessanssi- ja barokkiajan säveltäjät kirjoittivat musiikkia, jossa kuvattiin taisteluita. Antonio Vivaldi kirjoitti hyvin kuuluisan neljän konserton kokonaisuuden viululle ja jousille nimeltä Neljä vuodenaikaa. Kukin osa kuvaa vuodenajoittain tapahtuvia asioita, esimerkiksi lintujen laulua keväällä, lumisia talvipäiviä jne.
1800-luvun alussa Beethoven kirjoitti pastoraalisinfonian, sinfonian nro 6 "Pastorale", joka kuvaa rauhallista elämää maaseudulla. Tämä tapa kuvata asioita musiikilla tuli hyvin suosituksi romanttisten säveltäjien keskuudessa. Mendelssohn kirjoitti "konserttouvertuureja", joilla ei ollut mitään tekemistä oopperan kanssa vaan ne olivat yksinkertaisesti lyhyitä orkesterimusiikkikappaleita, jotka kertoivat tarinan. Esimerkiksi Hebrides-ouvertuura kuvaa tunnetta, joka syntyy, kun meri loiskuu Fingal's Caveen Skotlannin Sisä-Hebrideillä.
Franz Liszt teki ohjelmamusiikista hyvin suosittua sinfonisissa runoissaan. Hector Berliozin Symphonie Fantastique kuvaa itse keksimänsä tarinan miehestä, joka näkee unia rakastamastaan naisesta. Rakastettua naista edustaa sävelmä (melodia), joka kuullaan eri tavoin sinfonian aikana. Sitä kutsutaan nimellä idée fixe (ranskaksi "kiinteä idea"). Tämä tapa yhdistää teema (sävel) henkilöön johti siihen, että Wagner käytti oopperoissaan leitmotifia, jossa sävel yhdistetään henkilöön, tapahtumaan tai ajatukseen. Richard Strauss kirjoitti 1800-luvun alussa useita sinfonisia runoja, joissa käytetään usein johtomotiivia kuvaamaan henkilöä, josta runo kertoo. Niitä ovat esimerkiksi Don Juan, Don Quijote ja Ein Heldenleben (Sankarin elämä).
