Ohjelmamusiikki (program music) – määritelmä, historia ja esimerkit

Tutustu ohjelmamusiikin määritelmään, historiaan ja vaikuttaviin esimerkkeihin — kuvailevaa soitinmusiikkia romanttisesta 1800-luvusta nykypäivään.

Ohjelmamusiikki (englanniksi "program music") on soitinmusiikkia, joka kuvaa jotakin tai kertoo tarinan. Se on vastakohta "absoluuttiselle musiikille", joka ei pyri kuvaamaan mitään, vaan ainoastaan kappaleen äänen. Ohjelmamusiikki oli hyvin suosittua 1800-luvulla, vaikka ohjelmamusiikkia on kirjoitettu jo aiemmin.

Historia lyhyesti

Ohjelmamusiikin juuret ulottuvat barokista ja klassismista, mutta sen suosio kasvoi erityisesti romanttisella kaudella 1800-luvulla. Varhaisia esimerkkejä ovat muun muassa barokin programmalliset konsertot kuten Antonio Vivaldin Il cimento dell'armonia e dell'inventione ("Kevät, kesä, syksy, talvi" – The Four Seasons), joissa säveltäjä liitti sävellykseen runollisen selityksen. Klassisen ajan suuri poikkeus oli Ludwig van Beethovenin 6. sinfonia, "Pastoraali", joka sisältää selkeitä kuvaavia otsikoita ja kohtauksia.

Muodot ja tyypit

• Sinfoninen runo (tone poem) — yhdenosainen orkesteriteos, joka kuvaa tarinaa, runoa tai kohtauksen. Franz Liszt kehitti ja popularisoi muotoa.
• Ohjelmasinfonia — moniosainen sinfonia, jossa osilla on kuvaavat otsikot tai juoni; esimerkkinä Hector Berliozin Symphonie fantastique.
• Alkusoitto (overture) — alun perin näytelmän tai oopperan alkuun tarkoitettu, usein kuvaava; joskus sävellykset esitetään itsenäisinä concert overtures.
• Incidental music — musiikkia teatteriesityksiin tai baletteihin, joka tukee juonta ja tunnelmaa.
• Laulumusiikki ja baletti — myös laulutyöt ja baletit voivat olla ohjelmallisia, kun ne kertovat selkeän tarinan tai kuvaavat kohtauksia.

Tunnusmerkkejä

• Selkeä kuvaileva tavoite: säveltäjä haluaa herättää mielikuvan, kertoa tarinan tai kuvata luontoa, tapahtumaa tai hahmoja.
• Säveltäjä voi liittää nuottipainokseen ohjelman, otsikoita tai kuvauksen, joka ohjaa kuuntelijaa.
• Temaattinen kehittely ja orkestroinnin käyttö korostavat tapahtumia, tunnelmia ja karaktereita; leitmotifien käyttö on yleistä hahmojen tai ideoiden tunnistamiseksi.
• Vapautta muotorajoista: ohjelmamusiikissa muotoratkaisut seuraavat usein kuvailevaa logiikkaa eivätkä aina klassista muotorakennetta.

Tunnettuja teoksia ja säveltäjiä (esimerkkejä)

• Antonio Vivaldi: The Four Seasons — jokaiselle vuodenajalle kirjoitettu konserttisarja, joka perustuu säveltäjän liittämiin sonetteihin.
• Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 6 "Pastoraali" — luontokuvausta ja maaseudun kohtauksia.
• Hector Berlioz: Symphonie fantastique — ohjelmasinfonia, jossa on selkeä juoni ja kuvaavia kohtauksia.
• Modest Mussorgsky: Pictures at an Exhibition (alkuperä piano) ja sen orkestroitu versio (Maurice Ravel) — sarja musiikillisia taulunäkyjä.
• Bedřich Smetana: Má vlast (mm. "Vltava") — sarja kuvailevia orkesterirunoja Tšekin luonnosta ja historiasta.
• Richard Strauss: Also sprach Zarathustra, Don Juan — suuriin mittoihin kirjoitettuja sinfonisia runoja.
• Camille Saint-Saëns: Danse macabre; Piotr Tšaikovski: Romeo and Juliet (alkusoitto / sinfoninen runo) — romanttista ohjelmakieltä.
• Edward Elgar: Enigma Variations — jokainen variaatio kuvaa säveltäjän ystävää tai luonteenpiirrettä.
• Sibelius: Finlandia ja monet sinfoniset runot, joissa kansallinen ja kuvaileva elementti yhdistyvät.

Vastustusta ja keskustelua

Ohjelmamusiikki herätti myös vastareaktioita. Joidenkin säveltäjien ja musiikkikirjoittajien mielestä ohjelman liian tiukka kerronta rajoitti musiikin abstraktia arvoa. Esimerkiksi Johannes Brahms kannatti enemmän niin sanottua absoluuttista musiikkia, jossa teoksen arvo lepää puhtaasti muusisessa rakenteessa eikä ulkoisessa tarinassa. Toisaalta moni kuuntelija ja säveltäjä piti ohjelmallisuudesta, koska se teki musiikista helpommin lähestyttävää ja mielikuvitusta herättävää.

Merkitys ja perintö

Ohjelmamusiikin perintö näkyy nykymusiikissa monin tavoin. Romanttinen ohjelmallinen ajattelu vaikutti vahvasti impressionismiin, 1900-luvun sävellyksiin ja lopulta elokuva- ja mediasävellykseen, jossa musiikki kuvaa ja vahvistaa visuaalista kerrontaa. Monet klassikkoteokset säilyttävät paikkansa konserttiohjelmissa, ja ohjelmamusiikin tarjoama narratiivisuus on edelleen tapa yhdistää musiikki laajaan yleisöön.

Ohjelmamusiikki voi siis olla sekä kertova että monitasoinen ilmaisukeino: se kuvaa ja kertoo, mutta jättää usein myös tilaa kuuntelijan omalle mielikuvitukselle.

Hae kirjaimella