Symphonie fantastique – Berliozin Fantastinen sinfonia ja idée fixe
Symphonie fantastique on ranskalaisen säveltäjän Hector Berliozin kirjoittama sinfonia. Se on yksi tunnetuimmista romanttisista orkesteriteoksista. Teoksen virallinen nimi on Episode de la Vie d'un Artiste (Episodi taiteilijan elämästä), mutta sitä kutsutaan yleisesti alaotsikolla Symphonie Fantastique, joka tarkoittaa fantasiasinfoniaa. "Fantasia" viittaa ohjelmateokseen: sävellyksessä on selkeä kertomuksellinen aine. (Englanninkieliseksi käännökseksi sopii usein Fantasy Symphony, koska ranskan sana fantastique ei vastaa täysin englanninkielisen fantastic-sanan nykymerkitystä.)
Sinfonia kestää noin 45 minuuttia ja on jaettu viiteen osaan. Berlioz laati teokselle selkeän ohjelmatekstin — hän kuvailee sävelteoksen kertomusta ja hahmoja samalla tavoin kuin esimerkiksi Beethoven teki ohjelmallaan kuudennessa sinfoniassaan. Teos kertoo nuoresta taiteilijasta, jonka tunteet ja unelmointi ilmenevät musiikissa. Nuorta taiteilijaa edustaa yksi tunnistettava sävelaihe, joka palaa eri muodoissa läpi kokonaisuuden; tätä teemaa kutsutaan idée fixeksi, "kiinteäksi ideaksi". Idée fixe on samaa perusajatusta kuin mitä myöhemmin Wagner kutsui leitmotifiksi (leitmotif = sävelaihe, joka liitetään toistuvasti tiettyyn henkilöön, tunteeseen tai tilanteeseen). Kantaesitys järjestettiin Pariisin konservatoriossa joulukuussa 1830. Berlioz teki teokseen vielä merkittäviä muokkauksia vuosina 1831 ja 1845.
Rakenne ja osat
- 1. Rêveries – Passions (Unelmat – Intohimot)
Esittelee nuoren taiteilijan ja hänen rakkaudenhitunsa: idée fixe kuullaan ensimmäisen kerran ja esiintyy romanttisena, uneksivana teemanä. - 2. Un bal (Tanssiaiset)
Valssimainen kohtaus, jossa idée fixe ilmenee muistumana rakastetusta vilkkaan juhlaympäristön yli — teema on sovitettu kevyemmin ja elegantimmin. - 3. Scène aux champs (Kenttäkohtaus)
Pastoraalinen, ulkoilmainen tunnelma: sävellys kuvaa erämaista maisemaa ja nuoren taiteilijan haikeita mietteitä; puhallinten soitto tuo esiin kaukaiset huilumelodiat ja luonnon äänet. - 4. Marche au supplice (Marssi kuolemanrangaistukseen)
Dramaattinen marssi, jossa taiteilija näkee unta omasta teloituksestaan. Idee fixe esiintyy viimeisenä ajatuskuvana ennen elinkautista loppua — teema katkaistaan äkillisesti. - 5. Songe d'une nuit du sabbat (Noidan tai saatananmessun uni)
Sarjamaisesti groteski ja karmiva finali, jossa idée fixe muuntuu karikatyyrimäiseksi; Berlioz käyttää kauhukuvastoa, kuoronomainen Dies irae -teema lainataan ja orkesteritekniikat ovat eksoottisia ja efektiivisiä.
Idée fixe ja teeman muuntelut
Idée fixe on teoksen keskeinen tunnus: sama melodinen ajatus toistuu ja muuntuu eri osien tunnelmien mukaan. Alun uneksiva, rakkaudellinen teema voi muuttua juhlavaksi, haikeaksi tai irvokkaaksi riippuen kontekstista ja orkestroinnista. Tämä muuntelu tekee teoksesta eheän kertomuksen ja osoittaa Berliozin kiinnostuksen draamalliseen kerrontaan musiikin keinoin.
Orkestrointi ja sointivärit
Berlioz on tunnettu kekseliäästä ja laajasta orkestroinnistaan. Symphonie fantastique käyttää normaalia romanttista orkesteria suurempaa soittajistoa ja harvinaisempia soitinyhdistelmiä luodakseen voimakkaita väri- ja efektikontrasteja. Teoksessa on mm. puupuhaltimien ja vaskien värikkäitä yhdistelmiä, kelloefektejä, kollegno-tekniikkaa (jousisoittimien kieliin koputtelu) ja harppuja tunnelmien syventämiseksi. Berliozin rohkeat sointivalinnat olivat aikanaan uusia ja herättivät suurta huomiota.
Ohjelmamusiikki ja vaikutus
Symphonie fantastique on keskeinen esimerkki ohjelmamusiikista — sävellyksestä, joka kertoo selkeän tarinan tai kuvaa tiettyjä tapahtumia. Teoksen kertomukseen liittyi lisäksi Berliozin henkilökohtainen intohimo: hän oli syvästi rakastunut näyttelijätär Harriet Smithsoniin, joka toimi yhtenä inspiraation lähteenä, ja tämä rakkaus näkyy teoksen tunneilmaisuissa. Teoksen kekseliäs orkestrointi, dramaattinen muotokieli ja ohjelmallisuus vaikuttivat voimakkaasti myöhempiin säveltäjiin kuten Franz Lisztiin ja Richard Wagneriin ja yleisemmin romanttisen ohjelmamusiikin kehitykseen.
Kantaesitys ja vastaanotto
Pariisin konservatorion konserttisalissa joulukuussa 1830 pidetty kantaesitys herätti ristiriitaisia tunteita: osa yleisöstä piti teosta järisyttävänä ja uudenlaisena, osa piti sitä skandaalimaisena ja liian provosoivana. Ajan myötä teos kuitenkin vakiinnutti paikkansa konserttiohjelmissa ja 1800-luvun romanttisen orkesterikirjallisuuden merkkiteoksena. Berliozin ura sai teoksen myötä pitkälti näkyvyyttä ja mahdollisuuden jatkaa kokeilullisempien orkesteriteosten kirjoittamista.
Yhteenvetona Symphonie fantastique edustaa romantiikan ohjelmamuusikon nerokkaita ratkaisuja: siinä yhdistyvät voimakas tunneilmaisu, kertova muoto ja innovatiivinen orkestrointi. Teoksen idée fixe ja sen muuntelut tekevät siitä esimerkin siitä, miten yksittäinen sävelaihe voi ohjata koko sinfonian dramatikkuutta ja kerrontaa.
Käytetyt välineet
Sinfoniaa soittaa orkesteri, johon kuuluu 2 huilua (2. tuplaten piccolo), 2 oboeta (2. tuplaten cor anglais), 2 klarinettia (1. tuplaten es-klarinetti), 4 fagottia, 4 käyrätorvea, 2 trumpettia, 2 kornettia, 3 pasuunaa, 2 oficleidiä (alun perin yksi oficleidi ja yksi serpentti), 2 paria timpaneja, pieni rumpu, symbaalit, bassorumpu, kellot C- ja G-korkeudessa, 2 harppua ja jouset.
Tarina
Sinfonia on esimerkki ohjelmamusiikista, koska se kuvaa jotain muuta kuin musiikkia. Tässä tapauksessa se kuvaa tarinaa. Säveltäjä kirjoitti juuri tämän:
Ensimmäinen osa: Nuori taiteilija oli syvästi rakastunut tyttöön, joka ei rakastanut häntä. Hän oli niin epätoivoisen surullinen, että yritti myrkyttää itsensä oopiumilla. Hän ei ottanut tarpeeksi tappaakseen itsensä. Se sai hänet vain vaipumaan syvään uneen. Unessa hän kuvitteli kaikenlaista. Hänen rakkaansa tuli hänen luokseen unessa. Hän muuttuu musiikilliseksi teemaksi (idée fixe), jota hän ei vain voi unohtaa. Hän kuvittelee naisen rakkauden ja hellät tunteet tätä kohtaan.
Toinen osa: Mies tapaa naisen tanssiaisissa. Kaikki tanssivat. Hän löytää rakastettunsa väkijoukosta.
Kolmas osa: Sävelmä: Maalla hän kuulee kaksi paimenta, jotka kutsuvat toisiaan pillillään. Puut heiluvat kevyesti tuulessa. Nuori taiteilija alkaa tuntea itsensä onnellisemmaksi. Sitten hän näkee rakastettunsa jälleen. Häntä alkaa huolestuttaa, ettei tämä ehkä enää halua häntä. Paimenmusiikki alkaa taas, mutta vain toinen paimenista soittaa. Aurinko laskee. Kaukaa kuuluu ukkosmyrsky.
Neljäs osa: Hän näkee unta, että hän on tappanut rakastettunsa raivokohtauksessa. Hänet viedään nyt telineelle, jossa hänen päänsä katkaistaan. Marssia soitetaan, kun häntä viedään pois. Hetken hän ajattelee jälleen rakastettuaan, sitten kirves putoaa ja hänet teloitetaan.
Viides osa: Taiteilija on noitasabatissa. Ympärillä on paljon aaveita ja hirviöitä, jotka ovat tulleet katsomaan, kun hänet haudataan. Hänen rakastettunsa kuuluu, mutta hänen sävelensä kuulostaa nyt kamalalta. Hän on tullut sapattiin. Hän liittyy noitien seuraan ja he tanssivat samalla kun hautajaismusiikki kuuluu.
Ensimmäinen osa: Rêveries - Passions (Päivän unet - intohimot).
Ensimmäisessä osassa on hidas johdanto. Viuluissa kuultava sävel on jo melkein kuin idée fixe. Idée fixe kuullaan täydessä muodossaan, kun musiikki siirtyy nopeaan osaan. Sitä soittavat viulut ja soolohuilu. Rytmi, jota alemmat jousisoittimet soittavat sen alla, on hyvin kiihkeä. Osan muoto ei juurikaan muistuta perinteistä sonaattimuotoa. Berliozia kiinnosti enemmän idée fixe, joka kummittelee nuorta taiteilijaa koko ajan.
Toinen osa: Un bal (Pallo)
Musiikissa tanssiaiset (eli juhlat, joissa tanssitaan) esitetään eloisalla valssilla. Kaksi harppua saa sen kuulostamaan hyvin siroilta. Kahdesti valssin keskeyttää idée fixe.
Kolmas osa: Scène aux champs (Kohtaus maalla).
Kahta paimenta, jotka soittavat toisilleen, edustavat englannin korsu (joka istuu orkesterissa) ja oboe, jota soitetaan näyttämön ulkopuolella niin, että se kuulostaa kaukaiselta. Sitten kuullaan lempeä maaseututeema soolohuilulla ja viuluilla. Idée fixe palaa osan puolivälissä. Osan lopussa kuultava kaukainen ukkosen ääni soitetaan neljällä pasuunalla.
Neljäs osa: Marche au supplice (Marssi telineille).
Osan alussa rummut rummuttavat ja torvet aloittavat marssiteeman. Sitten sellot ja kontrabassot aloittavat marssin täydessä muodossaan, ja pian viulut ottavat sen haltuunsa. Juuri ennen teloitusta kuullaan lyhyt idée fixe -toisto sooloklarinetilla, sitten kirves putoaa (kovaääninen sointu) ja hänen päänsä putoaa koriin (yksi sointu, joka kulkee viuluista viulujen, alttoviulujen, sellojen ja sitten kontrabassien kautta).
Viides osa: Songe d'une nuit de sabbat (Unelma noitien sapatista).
Idée fixe on nyt tullut "mauton tanssimusiikki", se soitetaan es-klarinetilla. Siinä on paljon efektejä, muun muassa aavemainen col legno soi jousissa, noitien padan kuplintaa soittavat puhaltimet. Tanssin saavuttaessa huipentuman kuulemme Dies Irae (Tuomiopäivän) melodian yhdessä Ronde du Sabbat (Sapattikierros) -kappaleen kanssa, joka on hurja fuuga.
Harriet Smithson
Vuonna 1827 Berlioz kävi katsomassa Shakespearen Hamlet-näytelmän esityksen. Sitä esitti englanninkielinen teatteriryhmä Englannista. Berlioz rakastui irlantilaiseen näyttelijättäreen Harriet Smithsoniin, joka esitti Ofeliaa. Hän ei oikeastaan tavannut tätä, vaan näki vain tämän näyttelemässä näyttämöllä, mutta hän lähetti tälle paljon rakkauskirjeitä, mutta tämä lähti Pariisista tapaamatta häntä. Sen jälkeen hän kirjoitti Symphonie Fantastiquen. Hän kirjoitti sinfonian kuvaillakseen rakkauttaan tyttöä kohtaan ja onnettomuuttaan, koska tyttö ei ollut kiinnostunut hänestä. Kun Harriet kuuli sinfonian kaksi vuotta sen ensiesityksen jälkeen, hän tajusi, että se koski häntä. Lopulta hän tapasi Berliozin, ja he menivät naimisiin 3. lokakuuta 1833. Avioliitto oli useita vuosia onnellinen, vaikka he eivät puhuneet toistensa kieltä. Yhdeksän vuoden kuluttua he kuitenkin erosivat.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Symphonie fantastiquen virallinen nimi?
A: Symphonie fantastiquen virallinen nimi on Episode de la Vie d'un Artiste (Episodi taiteilijan elämästä).
K: Mitä tarkoittaa "fantasiasinfonia"?
V: Fantasiasinfonia viittaa tarinaan, jota musiikki kuvaa.
K: Kuinka kauan sinfonia kestää?
V: Sinfonia kestää noin 45 minuuttia.
K: Kuinka monta osaa siinä on?
V: Sinfoniassa on viisi osaa.
K: Mitä Berlioz itse kirjoitti ylös teokselleen?
V: Berlioz kirjoitti ylös tarinan, jota musiikki kuvaa, aivan kuten Beethoven oli tehnyt kuudennen sinfoniansa kanssa.
K: Mikä on idée fixe musiikillisessa mielessä?
V: Idée fixe on sävel, jota käytetään aina kuvaamaan tiettyä henkilöä tai asiaa musiikkikappaleessa ja jota Wagner olisi kutsunut johtomotiiviksi.
K: Milloin Symphonie fantastique esitettiin ensimmäisen kerran?
V: Symphonie fantastiquen ensiesitys tapahtui Pariisin konservatoriossa joulukuussa 1830.
