Richard Wagner

Hänen elämänsä

Varhaisvuodet

Hän opiskeli Leipzigin yliopistossa, vaikka hän ei saanut olla täysivaltainen opiskelija, koska hänellä ei ollut asianmukaista kouluopetusta. Vaikka hän eli villiä elämää, hän työskenteli ahkerasti musiikkinsa parissa. Hän tutki Beethovenin jousikvartettien ja sinfonioiden partituurit ja kirjoitti oman sinfoniansa, joka esitettiin vuonna 1833 kuuluisassa Leipzigin Gewandhausissa. Hän kirjoitti ensimmäisen oopperansa Die Feen (Keijut) Würzburgissa. Hänestä tuli kiertävän oopperaryhmän kapellimestari, ja hän rakastui yhteen laulajattaresta nimeltä Minna Planer, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1836. Hänen toinen oopperansa Das Liebesverbot, joka perustui Shakespearen näytelmään Measure for Measure, oli epäonnistunut.

Wagner piti aina rahankäytöstä, ja hän huomasi pian olevansa velkaa monille ihmisille, joten hän lähti Pariisiin, jossa hän asui kolme vuotta. Hän ei menestynyt siellä lainkaan, kukaan ranskalaisista muusikoista ei osoittanut hänestä minkäänlaista kiinnostusta, ja hän oli hyvin köyhä. Hän onnistui silti kirjoittamaan oopperan Rienzi vuonna 1841, ja pian sen jälkeen ilmestyi Der fliegendeHolländer (Lentävä hollantilainen), joka on oopperan ystävien suosikki vielä nykyäänkin. Se kantaesitettiin Dresdenissä vuonna 1843. Yleisö ei pitänyt siitä kovinkaan paljon, koska se oli tottunut Rienzin kaltaisiin oopperoihin, jotka oli kirjoitettu vanhaan tapaan. Wagner sai Dresdenissä hovisäveltäjän tehtävän. Hän pysyi siellä vuoteen 1849 asti. Tuona aikana hän työskenteli ahkerasti parantaakseen oopperaesityksiä, parantaakseen orkesteria ja kouluttaakseen laulajia. Vuonna 1845 hän kirjoitti toisen suuren oopperan, Tannhäuserin. Ihmiset alkoivat vähitellen ymmärtää, miten Wagnerin musiikki kertoi tarinan draaman. Tämän jälkeen kaikki hänen oopperansa olivat suuria menestyksiä, vaikka aina jäi ihmisiä, jotka vihasivat hänen musiikkiaan, esimerkiksi musiikkikriitikko Eduard Hanslick.

Vuodet maanpaossa

Vuonna 1848 hän sai Lohengrinin valmiiksi, mutta sitä ei esitetty, koska hän tuki vuoden 1848 vallankumouksia Saksan osavaltioissa ja osallistui mielenosoituksiin. Vaikka hän osallistuikin taisteluihin, hänet aiottiin pidättää, joten Franz Liszt auttoi häntä pakenemaan Sveitsiin. Hän asui Zürichissä vuoteen 1858 asti. Siellä hän kirjoitti musiikkia, johti orkesteria ja luki tarinoita norjalaisesta mytologiasta. Hän alkoi miettiä oopperoiden kirjoittamista näistä tarinoista. Sen toteuttaminen vei häneltä yli 25 vuotta. Niistä tuli neljä oopperaa, jotka tunnetaan nimellä Der Ring des Nibelungen (Nibelungin sormus) ja jotka yhdessä kertovat yhden pitkän tarinan. Nämä neljä oopperaa muodostavat tämän kuuluisan Ring-syklin: Das Rheingold, Die Walküre, Siegfried ja Götterdämmerung. Saksan silloisen poliittisen tilanteen vuoksi Wagner odotti sosialistisen valtion nousua. Ring-sarjan oopperat olivat uudenlaista musiikkidraamaa (jota Wagner kutsui yksinkertaisesti "draamaksi"). Näiden oopperoiden voidaan katsoa kuvaavan uudenlaista maailmaa, jossa ihminen on vapaa. Musiikissa käytettiin johtomotiivin (englanniksi: "leading motive") ideaa, jossa musiikilliset ideat edustavat hahmoja tai tunteita ja auttavat tarinan kehittymistä ja ymmärtämistä.

Vuoteen 1857 mennessä Wagner oli kirjoittanut kaksi ensimmäistä oopperaa sekä Siegfriedin ensimmäisen ja toisen näytöksen. Siegfriedin kolmas näytös kirjoitettiin kuitenkin vasta monta vuotta myöhemmin, koska Wagner näki, ettei tuolloin ollut sopivaa oopperataloa, jossa nämä oopperat olisi voitu esittää. Hän rakastui Mathilde Wesendonk -nimiseen naiseen, jonka mies oli hyvin rikas. Tämä suhde johti eroon hänen vaimostaan Minnasta. Hän kirjoitti oopperan onnettomasta rakkaussuhteesta: Tristan und Isolde (Tristan ja Isolde).

Keskellä uraa

Sillä välin hän kirjoitti toisen oopperan: Die Meistersinger von Nürnberg (Nűrnbergin mestarilaulaja). Se on ainoa komedia, jonka Wagner kirjoitti. Se sijoittuu keskiaikaiseen Saksaan ja kertoo laulukilpailusta.

Vuoteen 1864 mennessä Wagner oli jälleen kerran veloissa. Hän pakeni Stuttgartiin välttääkseen vankilaan joutumisen (Saksa koostui tuolloin vielä monista pienistä maista, joilla kullakin oli omat lakinsa). Sitten hän koki suuren onnenpotkun. Baijerin uusi kuningas Ludwig II, joka oli vasta 18-vuotias, ihaili Wagnerin musiikkia. Hän oli lukenut runon Nibelungien sormuksesta (Wagner oli kirjoittanut sanat, mutta ei ollut saanut musiikkia valmiiksi). Kuningas Ludwig pyysi Wagneria viimeistelemään Ring-sarjan Münchenin esityksiä varten. Hän antoi hänelle asunnon, ja hänen uusia oopperoitaan esitettiin Münchenissä: Tristan ja Isolde vuonna 1865, Die Meistersinger von Nűrnberg vuonna 1868, Das Rheingold vuonna 1869 ja Die Walkűre vuonna 1870. Müncheniin suunniteltiin uutta oopperataloa, mutta sitä ei koskaan rakennettu, koska ihmiset olivat vihaisia Wagnerille siitä, että hän oli velkaantunut, vaikka hänellä oli paljon rahaa kuninkaalta. Toinen asia, josta ihmiset eivät pitäneet, oli se, että Wagner rakastui hänen oopperoitaan johtaneen Hans von Bülowin vaimoon. Hänen nimensä oli Cosima. Hänen isänsä oli säveltäjä Franz Liszt, joka ei ollut ollut naimisissa Cosiman äidin kanssa. Wagner oli lähtenyt Münchenistä jo vuonna 1865, mutta kuningas tuki häntä edelleen ja mahdollisti hänen asumisensa suuressa Triebschen-nimisessä talossa Luzernin järven rannalla. Cosima erosi von Bülowista vuonna 1870 ja avioitui Wagnerin kanssa samana vuonna.

Bayreuth ja Wahnfried

Nyt Wagner työskenteli jälleen ahkerasti Ring-syklin parissa. Hän oli luvannut kuninkaalle, että neljä oopperaa esitettäisiin Münchenissä, kun ne olisivat valmiit, mutta hän tajusi, että ne tarvitsisivat erityisen oopperatalon. Niinpä hän suunnitteli oman oopperatalonsa ja rakennutti sen Bayreuthin kaupunkiin. Hän käytti paljon aikaa matkustamiseen ja kapellimestarointiin kerätäkseen rahaa tähän valtavaan hankkeeseen. Kuningas Ludwig antoi hänelle myös paljon rahaa ja Bayreuthiin uuden, ihanan talon, jonka Wagner nimesi Wahnfriediksi (talon nimi tarkoittaa jotakuinkin: Rauha hullusta maailmasta). Lopulta neljän oopperan kokonaisuus esitettiin elokuussa 1876 uudessa oopperatalossa (Bayreuth Festspielhaus). Syklin kolmas ja neljäs ooppera, Siegfried ja Götterdämmerung, esitettiin ensimmäistä kertaa.

Wagner vietti loppuelämänsä Wahnfriedissä. Joskus hän matkusti. Hän kävi Lontoossa ja teki useita matkoja Italiaan. Hän kirjoitti viimeisen oopperansa Parsifal, jossa on lähes uskonnollinen tunnelma. Tarina liittyy kuningas Arthurista ja Graalin maljasta kertoviin legendoihin. Wagner saneli muistelmansa vaimolleen. Hänen omaelämäkertansa on nimeltään Mein Leben (Elämäni). Hän kuoli sydänkohtaukseen oleskellessaan Venetsiassa. Hänet haudattiin Wahnfriedin maalle.

Wagnerin maine

Wagnerilla oli valtava vaikutus musiikin kehitykseen. Monet säveltäjät jäljittelivät hänen harmonioitaan tai antoivat niiden vaikuttaa itseensä. 1900-luvun alkuun mennessä jotkut säveltäjät, kuten Arnold Schönberg, olivat menneet vielä pidemmälle ja tehneet yhä monimutkaisempia harmonioita, ja säveltäjien oli löydettävä uusia tapoja säveltää.

Wagner teki orkestereistaan paljon tavallista suurempia. Esimerkiksi puupuhaltimia tarvitaan neljä kutakin soitinta (neljä huilua, neljä oboeta jne.), ja lisäksi on ylimääräisiä soittimia, kuten bassoklarinetti ja Wagner-tuba. Hänen ajatuksensa musiikkidraamasta olivat hyvin tärkeitä. Hänen musiikkinsa auttaa draaman kerrontaa, koska se kehittyy koko ajan, kuten sinfonian musiikki.

Wagner oli juutalaisvastainen. Wagnerin juutalaisia koskevat kirjoitukset, kuten "Juutalaisuus musiikissa", vastasivat eräitä Saksassa 1800-luvulla vallinneita antisemitistisiä ajatussuuntauksia. Julkaistu essee hyökkää kahta juutalaista säveltäjää ja juutalaisia vastaan yleensä.

Wagner kuoli kauan ennen natsien nousua. Wagnerin leski ja perilliset solmivat suorat poliittiset yhteydet natseihin. Heidän toimensa juutalaisten taiteilijoiden vähättelemiseksi ja osallistumisensa juutalaisvastaisiin järjestöihin vuoden 1914 jälkeen auttoivat valmistelemaan maaperää juutalaisten taiteilijoiden valtiollisesti organisoidulle karkottamiselle vuoden 1933 jälkeen.

Kun Hitler nousi valtaan 1930-luvulla, hän piti Wagnerin musiikista ja piti sitä tyypillisen saksalaisena. Wagnerin Die Meistersinger von Nűrnberg -teoksessa esittämät ajatukset saksalaisesta taiteesta sopivat osittain Hitlerin ajatuksiin. Sodan jälkeen musiikkia pidettiin virheellisesti natsien tekemänä. Wagner kirjoitti asioita, joissa hän ilmaisi vapaasti vastenmielisyytensä juutalaisia säveltäjiä kohtaan, vaikka hän kehui Felix Mendelssohnin Hebrides-ouvertuuraa. Wagnerilla oli myös juutalaisia ystäviä. Wagnerin musiikkia soitetaan hyvin harvoin Israelissa. Daniel Barenboim suututti ihmisiä Israelissa johtamalla Wagnerin musiikkia Jerusalemin festivaaleilla vuonna 2001.