Sikainfluenssa (SIV): oireet, tartunta, kannat (H1N1, H3N2)

H1N1 on peräisin espanjantaudista, joka aiheutti pandemian ihmisissä vuosina 1918 ja 1919. Espanjalaisesta influenssasta tuli uusia viruksia. Nämä virukset yleistyivät sioissa. Aina silloin tällöin virukset levisivät sioista ihmisiin. Näin on tapahtunut 1900-luvulla. (Ne tapahtuivat kuitenkin samaan aikaan kuin influenssaepidemiat, joita tapahtuu joka vuosi. Tämän vuoksi on vaikea erottaa "tavallista" influenssaa ja sikainfluenssaa toisistaan). Sioista ihmisiin leviävät tartunnat ovat harvinaisia. Tutkijat tietävät vain 12 tunnettua tapausta Yhdysvalloissa vuodesta 2005 lähtien.

Influenssavirusta on hyvin vaikea ehkäistä. Tämä johtuu siitä, että virus muuttuu koko ajan. Jos henkilö sairastuu flunssaan, hänen kehonsa muodostaa vasta-aineita, jotka torjuvat viruksen, jos se esiintyy uudelleen. Mutta koska flunssavirus muuttuu koko ajan, ihmisen vasta-aineet eivät tunnista virusta, kun se esiintyy seuraavan kerran, koska se on erilainen. Sama tapahtuu rokotteiden kanssa.

Influenssaviruksen muutokset voivat aiheuttaa influenssapandemian. Virus saattaa esimerkiksi muuttua vain vähän noin kahdessa tai kolmessa vuodessa. Noin kymmenen vuoden kuluttua useimmat ihmiset ovat kehittäneet vasta-aineita näitä pieniä muutoksia vastaan. Mutta jos virus sitten muuttuu paljon, voi syntyä pandemia. Sadat miljoonat ihmiset huomaavat yhtäkkiä, että heidän kehittämänsä vasta-aineet ovat hyödyttömiä. Jopa espanjantautipandemian aikana taudin ensimmäinen aalto oli suhteellisen lievä, kun taas toinen aalto oli hyvin tappava.

Vuonna 1957 aasialainen influenssapandemia tartutti noin 45 miljoonaa amerikkalaista ja tappoi 70 000 ihmistä. Yksitoista vuotta myöhemmin, vuosina 1968-1969, Hongkongin influenssapandemia tartutti 50 miljoonaa amerikkalaista ja aiheutti 33 000 kuolemantapausta. Se maksoi myös noin 3,9 miljardia dollaria. Vuonna 1976 noin 500 sotilasta sai sikainfluenssatartunnan muutaman viikon aikana. Kuukauden loppuun mennessä tutkijat kuitenkin havaitsivat, että virus oli "mystisesti kadonnut", eikä missään asemalla ollut enää merkkejä sikainfluenssasta. Eri puolilla Yhdysvaltoja oli pieni määrä yksittäisiä (kaukana toisistaan sijaitsevia) tapauksia, jotka kuitenkin koskivat ihmisiä, joiden uskottiin saaneen viruksen sioista.

Tutkijat pelkäävät, että sikainfluenssavirus saattaa muuntua tai muuttua yhtä tappavaksi pandemiaksi kuin vuosien 1918/1919 pandemia. He seurasivat vuoden 2009 taudinpurkausta ja laativat suunnitelmia siitä, mitä tehdä, jos maailmanlaajuinen pandemia puhkeaa.

Sikainfluenssan pääoireet ovat pitkälti samat kuin tavallisen influenssan. Oireita ovat oksentelu, pahoinvointi, nuha, (ruokahaluttomuus), letargia (väsymys), vilunväristykset, kuume, ruumiinsäryt, kurkkukipu, yskä, ripuli ja vatsakipu.

Lintuinfluenssavirus H3N2 on endeeminen sioissa Kiinassa. Sitä on hiljattain löydetty sioista Vietnamissa. Asiantuntijat uskovat myös, että tämä saattaa johtaa uusiin influenssaviruksen variaatioihin. Siat voivat kantaa ihmisen influenssaviruksia. Nämä virukset voivat yhdistyä uusilla tavoilla ja vaihtaa tiettyjä geenejä H5N1:n kanssa. Mutaation kautta tämä loisi viruksesta sellaisen muodon, joka voi siirtyä helposti ihmisten keskuuteen. H3N2 kehittyi H2N2:sta antigeenisiirtymän kautta. Elokuussa 2004 kiinalaiset tutkijat löysivät H5N1-viruksen sioista.

Vuonna 2005 havaittiin, että H5N1-virus saattoi tarttua jopa puoleen Indonesian sikapopulaatiosta joillakin alueilla, mutta ilman oireita. Chairul Nidom, virologi Airlangga-yliopiston trooppisten tautien keskuksessa Surabayassa, Itä-Jaavalla, teki itsenäisen tutkimuksen: hän testasi 10 ilmeisen terveen sian verta, jotka oli pidetty lähellä siipikarjatiloja Länsi-Jaavalla, jossa lintuinfluenssa oli puhjennut, kertoi Nature. Viidessä sianäytteessä oli H5N1-virusta. Indonesian hallitus on sittemmin löytänyt samalta alueelta samanlaisia tuloksia. Alueen ulkopuolella tehdyt 150 sian lisätestit olivat negatiivisia.

Yhdysvaltain valtion virasto Centers for Disease Control and Prevention (CDC) raportoi, että sikainfluenssan oireet ja tarttuminen ihmisestä toiseen muistuttavat suuresti kausi-influenssaa. Yleensä oireita ovat kuume, letargia (väsymys), ruokahaluttomuus ja yskä. Jotkut sikainfluenssaan sairastuneet ovat myös raportoineet nuhasta, kurkkukivusta, pahoinvoinnista, oksentelusta ja ripulista. Influenssan uskotaan leviävän ihmisten välillä, kun tartunnan saanut henkilö yskii tai aivastelee ja koskettaa sitten jotain. Toinen henkilö saattaa sitten koskettaa samaa esinettä, jossa on virus, ja koskettaa sitten omaa nenäänsä tai suutaan. Sikainfluenssa on ihmisillä tarttuvin viiden ensimmäisen päivän aikana, vaikka jotkut ihmiset, tavallisimmin lapset, voivat olla tarttuvia jopa kymmenen päivää. Diagnoosi voidaan tehdä lähettämällä viiden ensimmäisen päivän aikana kerätty näyte CDC:lle analysoitavaksi.

Sikainfluenssa on altis neljälle Yhdysvalloissa luvan saaneelle lääkkeelle: amantadiinille, rimantadiinille, oseltamiviirille ja zanamiviirille. Vuoden 2009 taudinpurkauksen osalta suositellaan kuitenkin, että sitä hoidetaan oseltamiviirilla ja zanamiviirilla. Ihmisen kausi-influenssaa vastaan tarkoitettu rokote ei suojaa sikainfluenssalta. Vaikka viruskannat ovat samaa spesifistä lajiketta, niiden antigeenisyys on hyvin erilainen.

Virus on kehittynyt viime vuosikymmeninä. Tämä on tehnyt sikainfluenssasta entistä suuremman ongelman lähinnä siksi, että perinteiset influenssarokotteet eivät aina tehoa sikainfluenssaan. Sikainfluenssaa vastaan on olemassa erityisiä rokotteita, mutta ne toimivat vain, jos viruskanta on jossain määrin samanlainen. Vaikeammin hoidettavissa tapauksissa valmistetaan erityisrokotteita. Ne ovat hyvin samankaltaisia, koska ne on tehty vastaamaan tiettyä viruskantaa.

Nykyisiin rokotusstrategioihin SIV:n torjumiseksi ja ehkäisemiseksi sikatiloilla kuuluu tyypillisesti jonkin Yhdysvalloissa kaupallisesti saatavilla olevan kahdenarvoisen SIV-rokotteen käyttö. Tutkituista 97:stä viimeaikaisesta H3N2-isolaatista vain 41 isolaatilla oli voimakkaita serologisia ristireaktioita kolmen kaupallisen SIV-rokotteen antiseerumin kanssa. Koska influenssarokotteiden suojakyky riippuu ensisijaisesti rokoteviruksen ja epidemiaviruksen välisestä vastaavuudesta, ei-reaktiivisten H3N2-SIV-varianttien esiintyminen viittaa siihen, että nykyiset kaupalliset rokotteet eivät ehkä suojaa sikoja tehokkaasti suurimmalta osalta H3N2-viruksia.

Nykyinen rokote kausi-influenssakanta H1N1:tä vastaan ei todennäköisesti anna suojaa. CDC:n kansallisen immunisaatio- ja hengitystiesairauksien keskuksen johtaja sanoi, että Yhdysvaltojen tapausten todettiin koostuvan neljän eri influenssaviruksen geneettisistä elementeistä - pohjoisamerikkalaisesta sikainfluenssasta, pohjoisamerikkalaisesta lintuinfluenssasta, ihmisen influenssa A -viruksen alatyypistä H1N1 ja Aasiassa ja Euroopassa tyypillisesti esiintyvästä sikainfluenssaviruksesta. Kahdesta tapauksesta oli saatu täydellinen genomisekvenssi. Hänen mukaansa virus on resistentti amantadiinille ja rimantadiinille, mutta herkkä oseltamiviirille (Tamiflu) ja zanamiviirille (Relenza).

Uusi sikainfluenssa A-kanta nimeltä H1N1 aiheutti vuonna 2009 sika-influenssaepidemian puhkeamisen ihmisissä. Se oli peräisin useiden ihmisillä esiintyvien influenssakantojen, lintuinfluenssan ja sikainfluenssan yhdistelmästä. Testejä tehtiin. Testaajat havaitsivat, että hemagglutiniinigeeni (HA) oli samanlainen kuin sikainfluenssaviruksissa, joita oli löydetty sioista Yhdysvalloissa jo vuodesta 1999 lähtien, mutta neuraminidaasi- (NA) ja matriisiproteiinigeenit (M) muistuttivat eurooppalaisten sikojen versioita. Näin rakennettuja viruksia ei ollut aiemmin löydetty ihmisistä tai sioista. Yhdysvalloissa ei ole ohjelmaa, jolla seurattaisiin, mitä viruksia sioissa liikkuu, mutta se alkoi Meksikossa, Pohjois-Amerikassa.

Vuonna 2009 Egyptin hallitus määräsi tappamaan yli 300 000 sikaa estääkseen H1N1-viruksen leviämisen, vaikka asiantuntijoiden mukaan siat eivät kuitenkaan levittäisi H1N1-tautia. Useimpien sikojen omistajille ei maksettu kuolleista sioista.

Vuonna 2015 Maailman terveysjärjestö antoi itselleen joitakin sääntöjä virusten nimeämistä varten: Virus ei saa viitata virallisella nimellä paikkaan, henkilöön tai eläimeen. Tällä pyritään estämään leimautuminen eli syyllistäminen. WHO:n säännöissä luetellaan "sikainfluenssa" esimerkkinä siitä, mitä ei pidä tehdä viruksen tai taudin nimeämisessä.

• Lintuinfluenssa
• Pandemia
• Luettelo epidemioista
• Tartuntatauti