Patarummut | rummut, jotka on tehty suurista kulhoista

Ero muihin rumpuihin

Paukut eroavat muista rummuista, koska ne on viritetty tiettyjen nuottien mukaan. Timpanisti kuvailee usein, että rumpu on "äänessä" (tai äänestä pois, tapauksesta riippuen), kun se on oikein viritetty. Sitä soitettaessa sitä lyödään erityisellä rumpukepillä tai "timpani-mailetilla". Muut rummut, joita käytetään orkestereissa ja bändeissä, tuottavat äänen eikä nuotin, eikä niitä ole viritetty. Soittajan ympärillä on yleensä kahden, kolmen tai neljän rummun ryhmä, minkä vuoksi timpani-nimitys on monikossa.

 

Lyhyt historia

Paukkuja käytettiin alun perin virallisissa orkestereissa. Niitä voi yhä nähdä nykyajan virkamiesorkestereissa, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II:n kotitalousratsuväessä, jossa "kattilarumpuja" (kuten niitä kutsutaan) kuljetetaan suurilla piebald-rumpuhevosilla (ks. kuva alla). 1700-luvulla timpaneista tuli suosittuja orkesterimusiikissa, ja niitä voi kuulla Händelin musiikissa, ja Beethoven ja muut 1800-luvun säveltäjät kirjoittivat musiikkia, jossa tarvittiin timpaneja. Nykyään kaikissa suurissa orkestereissa on rumpuja, ja myös jotkut populaarimusiikkia soittavat yhtyeet käyttävät niitä.

 

Erilaisia tapoja, joilla timpani voidaan valmistaa

Rummunpää

Rumpupää, jota kutsutaan myös nimellä timpani head, voidaan valmistaa kahdesta eri materiaalista. Jotkut on tehty eläinten nahasta, kuten vasikan- tai vuohennahasta. Toiset voidaan tehdä paksusta muovista. Koska muovisia päitä on vaikea rikkoa, eivätkä ne maksa yhtä paljon kuin eläinten nahasta valmistetut, niitä käytetään useammin kuin eläinten nahasta valmistettuja päitä. Monet ammattilaispelaajat suosivat kuitenkin nahkapäätä, koska heidän mielestään nahkapäästä lähtee parempi ääni, kun sitä lyödään. Rumpupää on pingotettu rumpukupin kulhon päälle ja se pidetään kiinni ruuveilla, joilla rumpu viritetään.

Pasuunan virittäminen

Ruuveja, jotka pitävät ja virittävät rumpupäätä, kutsutaan "kiristyssauvoiksi". Rumpujen virittämistä varten kaikkia "kiristystankoja" voidaan kiristää tai löysätä. Rumpu saa korkeamman äänen, jos kiristetään kiristystankoja, ja matalamman äänen, jos niitä löysätään. Vireystankoja on tavallisesti noin seitsemän kappaletta.

 
Ketjupuhallin.  


Perus-timpani.  

Kone-paukut

Rumpujen virittäminen kääntämällä jokaista kiristystankoa yksinään voi olla hyvin vaikeaa, joten jotkut rumpujen valmistajat keksivät erilaisia tapoja muuttaa rummun sävelkorkeutta nopeammin.

Ketjupuhaltimet

Ketjupuhaltimessa kaikki vetotangot on kiinnitetty ketjuun. Ketju on kytketty vipuun, ja kun soittaja liikuttaa vipua edestakaisin, se kiristää ja löysää kaikkia ruuveja samanaikaisesti ja muuttaa näin rummun sävelkorkeutta.

Poljinpaukut

Pedaalivimpanilla tarkoitetaan voimanvaihtopedaalia, joka käyttää pedaalia sävelkorkeuden muuttamiseen. Se on nykyään eniten käytetty timpani. Soittaja voi painaa poljinta saadakseen timpanin soittamaan korkeampia ääniä tai antaa polkimen nousta takaisin ylös soittaakseen matalampia ääniä. Pedaalivimpaneja on kolmea eri tyyppiä:

• Kytkinjärjestelmässä pelaajan on vedettävä kytkimeksi kutsuttua vipua taaksepäin vapauttaakseen polkimen. Kun poljin on haluamassaan paikassa, pelaajan on painettava kytkintä eteenpäin jalalla lukitakseen sen paikalleen.
• Tasapainotettu toimintajärjestelmä käyttää polkimiin kiinnitettyä jousta, joka pitää polkimen paikallaan, kunnes pelaaja siirtää sitä. Koska poljinta ei pidetä paikallaan kytkimen avulla tasapainotetussa järjestelmässä, jotkut kutsuvat sitä kelluvaksi polkimeksi, koska se näyttää siltä, että poljinta ei pidetä kiinni millään ja se kelluu.
• Kitkakytkinjärjestelmässä kytkin pitää poljinta yhdessä kohdassa, ja kytkin on kiinnitetty napaan. Kun pelaaja vapauttaa kytkimen, tanko liikkuu ylös ja alas, kun poljinta painetaan ylös ja alas.

 
Poljin poljinpaukussa, jossa on räikkäkytkinjärjestelmä.  

Paukutinmailat

Rumpuja soitetaan erityisellä rumpukepillä, joita kutsutaan rumpumailoiksi. Soittaja käyttää rumpua soittaessaan kahta mailaa kerrallaan. Mailan kahta osaa kutsutaan varreksi ja pääksi. Pää on se osa mailasta, joka on ympyrän muotoinen, ja se on se osa, joka lyö timpania, ja varsi on mailan puinen osa, jota timpani soittaja pitää kädessään. Rumpumailan pää voidaan valmistaa monesta eri materiaalista, mutta tavallisesti se tehdään puupallosta, joka on päällystetty huovalla tai ohuella kankaalla. Mailan varsi on yleensä tehty puusta, kuten hikkorista, kirsikasta tai bambusta, mutta se voi olla myös metallista, kuten alumiinista. Joissakin rumpumailoissa ei ole huopapäätä, vaan niissä on vain puinen pää. Näitä mailoja käytetään joskus klassisessa ja barokkimusiikissa.

1900-luvun alussa joissakin mailoissa oli valaan luista valmistetut varret ja sienistä valmistetut päät.

 
Pasuunasarja.  

Tekniikat

Pedaalivimpanilla soittaja voi tuottaa erilaisia äänitehosteita pedaalien avulla. Glissandon tekeminen pasuunalla edellyttää pedaalien vaihtamista. Glissando tuotetaan painamalla poljinta nikaman aikana. Lisäksi glissando on mahdollista soittaa millä tahansa äänenvoimakkuuden tasolla ylös- tai alaspäin. Esimerkiksi Alexander Rahbari, erinomainen iranilais-itävaltalainen säveltäjä, käytti timpani-pedaalien vaihtamisella tuotettua glissando-efektiä kappaleensa Persian Mysticism Around G:n alkupuolella, jossa soitin siirtyy Bb:stä C:hen ja sitten rullaa alas G:hen (ks. alla oikealla oleva timpaniosuus).

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Rumpu
• Pedal (musiikki)