Timpani (kattilarummut) – määritelmä, rakenne ja soitto

Timpani (kattilarummut) – selkeä määritelmä, rakenne ja soitto-opas: opi valmistuksesta, viritystekniikoista ja soittotavoista niin aloittelijalle kuin ammattilaiselle.

Timpani (joskus myös kattilarummut) on rumpu, joka koostuu suuresta, yleensä käsityöläisten muotoilemaksi kuparikulhoksi tehdystä sekä sen päälle kiristettävästä rumpupäästä. Perinteisesti rumpupää oli eläinperäistä nahkaa tai pergamenttia, mutta nykyaikaisissa timpaneissa käytetään yleensä synteettisiä materiaaleja. Rumpupäätä kutsutaan usein myös sanalla "head". Timpani on italialainen sana, ja muoto timpano on sen yksikkö/-monikko, mutta arkipuheessa käytetään usein myös muotoja drum, timpani tai timp. Timpania soittavaa henkilöä kutsutaan timpanistiksi.

Rakenne

Timpan perusrakenne sisältää:

• kulhon (usein kuparista tai harvemmin alumiinista tai komposiitista valmistettu), joka toimii resonanssikamana — tässä tekstissä säilytetään linkki alkuperäiseen mainintaan kuparista;
• rumpupään, joka on kiinnitetty kulhon reunaan peltireunan ja kiristinten avulla;
• viritysmekanismin, jolla rummun korkeutta säädetään (historiallisesti ruuveilla ja muttereilla, nykyaikaisissa soitimissa usein polkimella toimiva mekanismi);
• jalusta tai runko, joka pitää rummun vakaana ja mahdollistaa korkeuden säätämisen soittajan tarpeiden mukaan.

Koko ja viritys

Yleisiä timpankokoja ovat noin 20", 23", 26" ja 29" (noin 51–74 cm) halkaisijaltaan. Orkesterissa käytetään tavallisesti sarjaa, joka koostuu muutamasta eri kokoisesta timpankista, jotta saavutetaan laajempi sävelalue. Viritys tapahtuu muuttamalla rumpupään jännitystä: perinteisesti jokainen kiristin säädettiin erikseen, mutta modernit timpani-tyypit käyttävät polkimeen perustuvaa järjestelmää, jonka avulla koko pään jännitys muuttuu yhtenäisesti ja soittaja voi nopeasti vaihtaa säveltä. Riippuen rummun rakenteesta ja kalvon tyypistä, yhden rummun käytännöllinen viritysalue on usein noin puoli- tai kokonuotin verran (esimerkiksi kvartti tai kvintti), mutta tarkka alue vaihtelee.

Materiaalit

Aiemmin rumpupäät tehtiin eläinperäisistä nahoista (esim. vasikan- tai lampaannahka), mikä vaikutti äänenlämpöön ja sointuun mutta teki soittamisesta herkemmin sää- ja kosteussuhteista riippuvaa. Nykyään yleisin materiaali on synteettinen kalvo (esim. Mylar), joka on tasaisempi virityksen ja ilmasto-olosuhteiden suhteen. Kulhot tehdään usein kuparista, koska sen muotoiltavuus ja soinnilliset ominaisuudet sopivat timpaniin hyvin.

Soitto ja tekniikat

Timpanistilla on käytössään erityiset lyömäsoitinnapit eli malletit, joiden pää on yleensä pehmustettu huovalla tai feltillä eri kovuuksilla. Soittotekniikoihin kuuluvat muun muassa:

• iskut eri voimakkuuksilla ja eri malletin kovuuksilla sävyn muokkaamiseksi;
• rullaaminen (soroli tai tremolo) tasaisen äänen aikaansaamiseksi pitkässä pidossa;
• vaimennus (muffling), jossa kädellä, kiedotulla huovalla tai erillisellä vaimennusvälineellä katkaistaan tai hallitaan äänen kestoa;
• polkimen käyttö virityksen muuttamiseksi äänen aikana — tätä hyödynnetään mm. glissandon kaltaisissa efekteissä;
• soinnin sävyn muokkaus kalvon osittaisella iskemisellä reunan lähellä tai keskustassa.

Käyttö ja rooli musiikissa

Timpani on vakiintunut osa sinfoniaorkesteria ja suuria kuoro- ja orkesteriteoksia. Sitä käytetään sekä rytmisten impulssien antamiseen että harmonian korostamiseen ja dramaattisten huippukohtien tehostamiseen. Myös konserteissa, filmimusiikissa ja suurissa yhtyeissä timpania käytetään monipuolisesti. Timpanisti voi soittaa sekä yksittäisiä korostettuja iskuja että melodisia linjoja, kun viritysmekaniikka mahdollistaa nopeamman sävelmuutoksen.

Historia lyhyesti

Kattilarumpujen esi-isät löytyvät muinaisista sotilas- ja seremoniallisista rumpuista eri kulttuureissa, muun muassa Lähi-idässä. Kettledrumien käyttö Euroopan taidemusiikissa vakiintui 1600–1700-luvuilla, ja orkesterialusta kehittyi edelleen 1700–1800-luvuilla. Tekninen kehitys, erityisesti viritysmekanismien parantuminen 1800-luvun lopulta eteenpäin, mahdollisti monipuolisemman käytön ja täsmällisemmän sävelen hallinnan orkesterisoitossa.

Huolto ja käytännön vinkkejä

Timpanien huolto tarkoittaa rumpupäiden tarkistamista ja vaihtoa tarvittaessa, viritysmekanismin kunnossapitoa ja kulhon puhdistusta. Synteettiset kalvot ovat vähemmän herkkiä kosteudelle kuin nahka, mutta myös ne kannattaa tarkistaa säännöllisesti halkeamien ja venymisen varalta. Laite kannattaa sijoittaa niin, että äärimmäiset lämpö- ja kosteusvaihtelut minimoidaan.

Lopuksi on hyvä muistaa, että timpani on sekä rytminen että melodinen sointiväline: hyvä timpanisti yhdistää tarkkuuden virityksessä, dynaamisen herkkyyden ja eri lyömätekniikoiden hallinnan tuottaakseen orkesterille tarvittavan tuen ja ilmaisun.

Erilaisia tapoja, joilla timpani voidaan valmistaa

Rummunpää

Rumpupää, jota kutsutaan myös nimellä timpani head, voidaan valmistaa kahdesta eri materiaalista. Jotkut on tehty eläinten nahasta, kuten vasikan- tai vuohennahasta. Toiset voidaan tehdä paksusta muovista. Koska muovisia päitä on vaikea rikkoa, eivätkä ne maksa yhtä paljon kuin eläinten nahasta valmistetut, niitä käytetään useammin kuin eläinten nahasta valmistettuja päitä. Monet ammattilaispelaajat suosivat kuitenkin nahkapäätä, koska heidän mielestään nahkapäästä lähtee parempi ääni, kun sitä lyödään. Rumpupää on pingotettu rumpukupin kulhon päälle ja se pidetään kiinni ruuveilla, joilla rumpu viritetään.

Pasuunan virittäminen

Ruuveja, jotka pitävät ja virittävät rumpupäätä, kutsutaan "kiristyssauvoiksi". Rumpujen virittämistä varten kaikkia "kiristystankoja" voidaan kiristää tai löysätä. Rumpu saa korkeamman äänen, jos kiristetään kiristystankoja, ja matalamman äänen, jos niitä löysätään. Vireystankoja on tavallisesti noin seitsemän kappaletta.

 
Ketjupuhallin.  


Perus-timpani.  

Kone-paukut

Rumpujen virittäminen kääntämällä jokaista kiristystankoa yksinään voi olla hyvin vaikeaa, joten jotkut rumpujen valmistajat keksivät erilaisia tapoja muuttaa rummun sävelkorkeutta nopeammin.

Ketjupuhaltimet

Ketjupuhaltimessa kaikki vetotangot on kiinnitetty ketjuun. Ketju on kytketty vipuun, ja kun soittaja liikuttaa vipua edestakaisin, se kiristää ja löysää kaikkia ruuveja samanaikaisesti ja muuttaa näin rummun sävelkorkeutta.

Poljinpaukut

Pedaalivimpanilla tarkoitetaan voimanvaihtopedaalia, joka käyttää pedaalia sävelkorkeuden muuttamiseen. Se on nykyään eniten käytetty timpani. Soittaja voi painaa poljinta saadakseen timpanin soittamaan korkeampia ääniä tai antaa polkimen nousta takaisin ylös soittaakseen matalampia ääniä. Pedaalivimpaneja on kolmea eri tyyppiä:

• Kytkinjärjestelmässä pelaajan on vedettävä kytkimeksi kutsuttua vipua taaksepäin vapauttaakseen polkimen. Kun poljin on haluamassaan paikassa, pelaajan on painettava kytkintä eteenpäin jalalla lukitakseen sen paikalleen.
• Tasapainotettu toimintajärjestelmä käyttää polkimiin kiinnitettyä jousta, joka pitää polkimen paikallaan, kunnes pelaaja siirtää sitä. Koska poljinta ei pidetä paikallaan kytkimen avulla tasapainotetussa järjestelmässä, jotkut kutsuvat sitä kelluvaksi polkimeksi, koska se näyttää siltä, että poljinta ei pidetä kiinni millään ja se kelluu.
• Kitkakytkinjärjestelmässä kytkin pitää poljinta yhdessä kohdassa, ja kytkin on kiinnitetty napaan. Kun pelaaja vapauttaa kytkimen, tanko liikkuu ylös ja alas, kun poljinta painetaan ylös ja alas.

 
Poljin poljinpaukussa, jossa on räikkäkytkinjärjestelmä.  

Paukutinmailat

Rumpuja soitetaan erityisellä rumpukepillä, joita kutsutaan rumpumailoiksi. Soittaja käyttää rumpua soittaessaan kahta mailaa kerrallaan. Mailan kahta osaa kutsutaan varreksi ja pääksi. Pää on se osa mailasta, joka on ympyrän muotoinen, ja se on se osa, joka lyö timpania, ja varsi on mailan puinen osa, jota timpani soittaja pitää kädessään. Rumpumailan pää voidaan valmistaa monesta eri materiaalista, mutta tavallisesti se tehdään puupallosta, joka on päällystetty huovalla tai ohuella kankaalla. Mailan varsi on yleensä tehty puusta, kuten hikkorista, kirsikasta tai bambusta, mutta se voi olla myös metallista, kuten alumiinista. Joissakin rumpumailoissa ei ole huopapäätä, vaan niissä on vain puinen pää. Näitä mailoja käytetään joskus klassisessa ja barokkimusiikissa.

1900-luvun alussa joissakin mailoissa oli valaan luista valmistetut varret ja sienistä valmistetut päät.

 
Pasuunasarja.  

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mitä ovat timpani?

K: Mikä on timpani-rummun yläosan nimi?

K: Mistä sana "timpani" tulee?

K: Onko englanninkielellä olemassa toista sanaa timpanolle?

K: Kuka soittaa timpania?

K: Minkälaista materiaalia on perinteisesti käytetty timpurirummun päähän?

K: Käytetäänkö nykytekniikassa eri materiaaleja tähän tarkoitukseen?

Hae kirjaimella