Musiikillinen viritys

Virityslaitteet

Pianon tai urkujen kaltaiset soittimet on viritettävä virittämiseen erikoistuneiden henkilöiden toimesta. Useimmissa soittimissa soittajien on kuitenkin itse viritettävä soittimensa ennen soittamista. Jousisoittimien soittajat voivat kääntää soittimensa yläosassa olevia tappeja muuttaakseen jousen kireyttä. Puhallinsoittimien soittajat voivat tehdä soittimestaan hieman pidemmän tai lyhyemmän työntämällä tai vetämällä yhtä niveltä ulos tai sisään. Rumpujen soittajat kääntävät soittimensa yläosan ympärillä olevia hanoja muuttaakseen rumpupään kireyttä.

Kun orkesteri konsertoi, soittimet on viritettävä huolella, jotta ne ovat sopusoinnussa keskenään. Yleensä pääoboistin tehtävänä on nousta ylös ja soittaa nuotti A, jotta kaikki voivat virittää sen. Jos orkesteri aikoo soittaa pianosolistin kanssa, heidän on viritettävä pianon A-nuottiin, koska pianon virittäjä on jo virittänyt pianon.

Kun viulisti virittää soittimensa, hän varmistaa, että hänen neljä jousensa on viritetty täydellisesti G:hen, D:hen, A:han ja E:hen. Kukin jousi on kierretty kierukan yläreunan lähellä olevan tapin ympärille, joten tapin kääntäminen muuttaa viritystä. Hänellä voi olla myös "säätimet" tai "hienovirittimet", jotka ovat jousen toisessa päässä, jossa ne on kiinnitetty kielekkeeseen. Säätimet helpottavat pienten muutosten tekemistä viritykseen. Viulisti varmistaa, että A on viritetty, sitten A ja D voidaan soittaa yhteen niin, että ne ovat täsmälleen viidenneksen päässä toisistaan, sitten verrataan D:tä ja G:tä ja lopuksi A:ta ja E:tä.

Jos soittimet eivät ole viritetty pianoon, soittajat käyttävät joskus virityshaarukkaa, joka antaa tarkan nuotin (yleensä A), jotta he tietävät olevansa viritetty. On olemassa myös elektronisia virityslaitteita.

 

Viritysjärjestelmät

Kun pianon kaltaista soitinta viritetään, pianonvirittäjän on osattava saada jokainen nuotti suhteutettua oikein toisiinsa. Musiikin historian aikana on ollut useita järjestelmiä, joilla tämä on voitu tehdä. Näissä erilaisissa viritysjärjestelmissä on kyse asteikon nuottien välisestä tarkasta tieteellisestä suhteesta. Muusikot ovat keskustelleet valtavasti siitä, miten soittimet kannattaa virittää.

Pythagoraan pilkku

Kun kaksi nuottia on oktaavin päässä toisistaan, korkeampi nuotti värähtelee kaksi kertaa nopeammin kuin matalampi nuotti. Esimerkiksi: jos jousi värähtelee 440 Hz:n taajuudella (440 kertaa sekunnissa), kuulemme sävelen A (pianon keski-C:n yläpuolella oleva A). Jos jousi pysähtyy puoliväliin (esimerkiksi koska soittaja painaa sitä alaspäin sormella), se värähtelee 880 Hz:n taajuudella, ja kuulemme yhden oktaavin korkeamman sävelen.

Nuotti, joka värähtelee 1 ½ kertaa perussävelen taajuudella, on täydellisen viidenneksen korkeampi nuotti (E).

Jos pianovirittäjä aloittaa virittämällä C:n ja virittää sitten G:n niin, että sen taajuus on täsmälleen 1 ½ kertaa C:n taajuus, hän voi jatkaa virittämistä viidenneksissä (D, sitten A jne.), kunnes hän pääsee takaisin C:hen. Hän huomaa kuitenkin, että matemaattisista syistä viimeinen C ei ole viritetty ensimmäisen C:n kanssa. Pythagoras havaitsi tämän jo kauan sitten, ja sitä kutsutaan "Pythagoraan pilkuksi".

Pythagoraan pilkun ratkaisut

Musiikilliset viritysjärjestelmät ovat kautta vuosisatojen yrittäneet löytää keinoja tämän ongelman ratkaisemiseksi. Useat musiikkiteoreetikot kirjoittivat 1500-luvulta lähtien pitkiä kirjoja parhaasta tavasta virittää kosketinsoittimet. Usein he aloittivat virittämällä viidesosan ylöspäin ja alaspäin niin, että nämä sävelet olivat täysin samassa vireessä (esim. C, G ja F), ja jatkoivat sitten (virittämällä D:n G:hen ja B:n F:ään), kunnes ne kohtasivat keskellä Fis:n kohdalla. Joskus vanhat urut viritetään nykyäänkin tällaisella menetelmällä. Soitettaessa soittimet, joissa on hyvin vähän teriä tai desiä (kuten C, G tai F), kuulostavat hyvin kauniilta, mutta soittaminen soittimissa, joissa on paljon teriä tai desiä, kuulostaa hirvittävän vääränlaiselta.

Vuonna 1584 Zhu Zaiyu, Kiinan Ming-dynastian prinssi, julkaisi tasavireisen temperaation keksinnön kirjassaan A New Account of the Science of the Pitch-Pipes. Vuonna 1585 Simon Stevin keksi samanlaisen järjestelmän. Jotkut tutkijat uskovat, että jompikumpi näistä todella keksi tämän järjestelmän. Toiset taas uskovat, että kumpikin keksi sen tai kumpikaan ei keksinyt. Noin vuonna 1700 suuri säveltäjä Johann Sebastian Bach kirjoitti tämän uuden järjestelmän pohjalta kaksi 24 preludia ja fuugaa sisältävää kirjaa (nimeltään Hyvin temperoitu klaveri) todistaakseen, että nyt oli mahdollista soittaa missä tahansa sävelkorkeudessa.

Kahdentoista sävelen kromaattisen asteikon järjestelmät

Seuraavassa on lueteltu joitakin tärkeimpiä tapoja virittää kahdentoista sävelen kromaattinen asteikko, jotka on kehitetty sen ongelman ratkaisemiseksi, että soitinta ei voi virittää niin, että kaikki sävelvälit olisivat "täydellisiä":

• Oikea intonaatio, jossa kaikkien sävelten välisten taajuuksien suhteet perustuvat kokonaislukuihin, joiden alkutekijät ovat suhteellisen pieniä, kuten 3:2, 5:4, 7:4 tai 64:45; tai jossa kaikki sävelkorkeudet perustuvat harmoniseen sarjaan, joka on yhden äänen kokonaislukukertainen monikerta. Tällaista järjestelmää voidaan käyttää soittimissa, kuten luuttuissa, mutta ei kosketinsoittimissa.
• Pythagoraan viritys, eräänlainen just intonaatio, jossa kaikkien nuottien välisten taajuuksien suhteet ovat kaikki 3:2:n moninkertaisia.
• Meantone temperamentti, viritysjärjestelmä, jossa samaa intervallia varten käytetyt suhdelukuparit (kuten 9:8 ja 10:9) keskiarvoistetaan, mikä mahdollistaa kosketinsoittimien virittämisen.
• Sekä just intonaatio että meantone temperamentti voidaan ajatella säännöllisen temperamentin muodoiksi.
• Well temperamentti, jokin useista järjestelmistä, joissa intervallien väliset suhteet ovat epätasaisia, mutta vastaavat suunnilleen just intonaatiossa käytettyjä suhteita.
• Yhtäläinen temperamentti (hyvin temperoidun temperamentin erityistapaus), jossa asteikon vierekkäiset sävelet ovat kaikki logaritmisesti yhtä kaukana toisistaan.

Aiheeseen liittyvät sivut

• Scordatura

 
Virityshaarukka