Berliinin saarto 1948–1949: Neuvostoliiton blokkadi ja Länsi-Berliinin ilmakuljetus
Berliinin saarto 1948–1949: Neuvostoliiton blokkadi ja Länsi‑Berliinin ilmakuljetus — dramaattinen kylmän sodan käänne, ilmakuljetus pelasti kaupungin.
Berliinin saarto kesti 24. kesäkuuta 1948–12. toukokuuta 1949. Se alkoi, kun Neuvostoliitto sulki tai esti käytännössä kaikki tieliikenteen ja rautatieyhteydet länsivaltojen (amerikkalaisten, brittien ja ranskalaisten) hallussa oleviin Berliinin osiin. Saarron tarkoituksena oli painostaa länsivaltoja ja pakottaa ne luopumaan suunnitelmistaan yhdistää länsialueet ja panna toimeen yhteinen rahauudistus, joka oli alkanut lännessä kesäkuussa 1948.
Tausta ja syyt
Sodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, ja myös Berliini jaettiin sektorien kesken. Länsivaltojen harjoittama rahauudistus (deutsche markin käyttöönotto länsivyöhykkeillä) nähtiin Neuvostoliitossa uhkana, koska se vahvisti länsiosien taloutta ja lisäsi eriytymistä idän ja lännen välillä. Neuvostoliitto vastasi rajaamalla maayhteydet Länsi‑Berliiniin ja pyrki siten pakottamaan länsivaltiot luopumaan aikeistaan.
Ilmakuljetus (Luftbrücke)
Länsivallat käynnistivät nopeasti laajan ilmakuljetuksen, joka tunnetaan saksaksi nimellä Luftbrücke ja englanniksi esimerkiksi nimellä Operation Vittles (Yhdysvallat). Suomenkielessä käytetään usein termiä Berliinin ilmakuljetus. Ilmakuljetus käytti hyväksi aiemmin sovittuja kolmea ilma‑kulkuväylää (air corridors) länsiliittymien yllä.
- Pelastuksena käytettiin principalmente lentokoneita kuljettamaan ruokaa, polttoainetta, lääkkeitä ja muita välttämättömiä tarvikkeita.
- Keskeisiä laskeutumispaikkoja olivat Tempelhof (amerikkalainen), Gatow (brittien) ja myöhemmin Tegel (ranskalaiset rakensivat Tegelin kentän nopeasti parantaakseen kapasiteettia).
- Ilmakuljetus oli laajuudeltaan poikkeuksellinen: tuhansia lentoja, satoja koneita ja monien lennonvarmistus‑ ja huoltohenkilöiden työvuoroja vuorokauden ympäri.
- Ilmakuljetuksen aikana saavutettiin aikoja, jolloin koneet laskeutuivat ja nousivat Berliiniin hyvin tiheästi — eräänä huippupäivänä tuhansia tonneja tavaraa kuljetettiin.
Ilmakuljetuksen aikana syntyi myös ihmisläheisempiä muistoja: amerikkalaiset ja brittiläiset kuljetuslentokoneet jakoivat pienille lapsille karkkia ja makeisia, minkä vuoksi ne saivat saksankielisen lempinimen Rosinenbomber ("rusinakoneet"). Kuljetuksissa oli riskejä: sääolosuhteet, ruuhkaiset lähestymiset ja tekniset viat aiheuttivat onnettomuuksia, joissa menetti henkensä kymmeniä lentomiehistön jäseniä ja menetettiin myös koneita.
Seuraukset ja merkitys
Saarto ja ilmakuljetus olivat yksi ensimmäisistä suurista kriiseistä kylmän sodan alussa ja osoittivat länsivaltojen päättäväisyyden pitää kiinni Berliinissä olevista sektoreistaan. Saarron epäonnistuminen heikensi Neuvostoliiton painostusmahdollisuuksia ja vahvisti läntisten liittolaisten yhteistyötä. Tapahtumat kiihdyttivät myös Euroopan integraatiota ja puolustusyhteistyötä; Samanaikaisesti eteläisen ja länsisen Saksan poliittiset ratkaisut etenivät ja lopulta keväällä 1949 syntyi Länsi‑Saksan (Saksan Liittotasavalta) perustamisen valmistelu.
Vaikka Neuvostoliitto lopulta päästi maaliikenteen uudelleen auki, ilmakuljetus jatkui vielä jonkin aikaa varastojen täydentämiseksi. Ilmakuljetus jäi historiaan esimerkkinä logistisesta saavutuksesta ja poliittisesta voitosta ilman suoraa sotilaallista yhteenottoa.
Keskeiset muistettavat seikat
- Ajankohta: 24.6.1948–12.5.1949 (saarto); ilmakuljetus jatkui myöhemmin täydentävänä toimintana.
- Osapuolet: Neuvostoliitto vs. länsivaltojen (mm. amerikkalaiset, brittien, ranskalaiset) läsnäolo Berliinissä.
- Metodi: Neuvostoliitto eristi maayhteydet; länsivaltojen vastaus oli laaja ilmakuljetus.
- Merkitys: kriittinen varhainen kylmän sodan koetus, joka vaikutti Euroopan poliittiseen kehitykseen ja liittoutumien muodostumiseen.
Berliinin saarto ja ilmakuljetus ovat yhä laajalti tutkittu ja muistettu esimerkki kylmän sodan juonteista: geopoliittisesta vastakkainasettelusta, logistisesta kekseliäisyydestä ja siviilien sekä sotilaiden yhteisestä ponnistuksesta vaikeassa tilanteessa.
Miehitysalueet vuoden 1945 jälkeen. Berliini on monikansallinen alue Neuvostoliiton vyöhykkeellä.
Saksan sodanjälkeinen jako
Kun liittoutuneet valtat tapasivat Potsdamissa, he sopivat jakavansa Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen, amerikkalaisiin, brittiläisiin, neuvostoliittolaisiin ja ranskalaisiin. Myös Berliini jaettiin neljään vyöhykkeeseen. Neuvostoliiton miehitysvyöhyke ympäröi Berliiniä, joten ainoa tapa päästä kolmelle lännen hallitsemalle sektorille oli ajaa Neuvostoliiton hallitseman alueen läpi.
Aiheuttaa
Neuvostoliitto aloitti saarron, koska se katsoi, että Saksan länsipuoliskosta (jota Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat ja Ranska hallitsivat) oli tulossa liian vahva, koska koko länsipuoliskossa oli hiljattain otettu käyttöön yksi valuutta - Saksan markka. Neuvostoliittolaiset pelkäsivät, että yhteinen valuutta auttaisi läntisen puoliskon taloutta toipumaan nopeasti toisen maailmansodan aiheuttamista vahingoista ja että tämä vahvempi läntinen puolisko kehittyisi lopulta omaksi valtioksi (niin lopulta kävikin, nimeltään Länsi-Saksa). Venäläiset halusivat yhden Saksan ilman armeijaa, jota he voisivat helposti hallita. Natsien hyökkäys Neuvostoliittoon oli tappanut joka seitsemännen neuvostoliittolaisen, ja neuvostoliittolaiset pelkäsivät, että Britannia, Ranska ja Yhdysvallat saattaisivat yrittää omaa hyökkäystään jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Sen vuoksi he halusivat mahdollisimman paljon maata Ranskan ja Neuvostoliiton väliin, jotta mahdollinen suursota käytäisiin Keski-Euroopassa eikä Neuvostoliitossa, jossa neuvostosiviilejä saattaisi kuolla (kuten oli tapahtunut toisen maailmansodan aikana).
Saksalla on myös paljon hiiltä ja rautaa lähellä Ranskan rajaa. Neuvostoliitto halusi käyttää hiiltä ja terästä oman maansa jälleenrakentamiseen, mutta näitä resursseja olisi vaikea saada käyttöön, jos Saksan länsipuolisko muuttuisi kapitalistiseksi maaksi, joka olisi liittoutunut Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen kanssa. Jos Saksa olisi ainoa puolueeton maa, näiden resurssien saaminen olisi helpompaa, koska Neuvostoliitto voisi kiusata Saksaa.
1 Saksan markan kolikko vuodelta 1992. Saksan markka oli Saksan virallinen valuutta, kunnes euro korvasi sen vuonna 1999.
Berliinin ilmasilta
Kesäkuun 24. päivänä 1948 Neuvostoliitto esti pääsyn Berliinin kolmelle lännen hallussa olevalle alueelle. Ne katkaisivat kaikki rautatie- ja maantieyhteydet, jotka kulkivat Neuvostoliiton hallitseman alueen kautta Yhdysvaltoihin. Se myös sulki joki- ja kanavaväylät Itämerelle. Länsivallat olivat sopineet Neuvostoliiton kanssa sopimuksesta, joka takasi oikeuden käyttää teitä, rautateitä ja vesiväyliä.
Yhdysvaltain Saksan miehitysvyöhykkeen komentaja, kenraali Lucius D. Clay, halusi lähettää panssarivaunuja Länsi-Saksasta Länsi-Berliiniin moottoritietä pitkin ja antaa ohjeet ampua, jos ne pysäytetään tai niitä vastaan hyökätään. Presidentti Truman kieltäytyi, koska se saattaisi aloittaa sodan. Clayn käskettiin pyytää kenraali Curtis LeMayta, Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien komentajaa, selvittämään, olisiko ilmakuljetus mahdollinen. Kenraali Albert Wedemeyer, Yhdysvaltain armeijan esikuntapäällikkö, oli Euroopassa, kun saarto alkoi. Hän oli toiminut Intian ja Kiinan amerikkalaisjoukkojen komentajana vuosina 1944-45. Hän tiesi liittoutuneiden ilmakuljetuksesta Intiasta Himalajan "kumpareen" yli Kiinaan. Hän kannatti ilmasillan aloittamista.
Ensimmäisen lennon ilmakuljetukseen teki kolmekymmentäkaksi C-47-rahtikonetta 26. kesäkuuta 1948. Ne kuljettivat 80 tonnia rahtia, muun muassa maitoa, jauhoja ja lääkkeitä.
Berliiniin oli lennätettävä niin paljon tavaraa, että lentokoneet nousivat ilmaan kolmen minuutin välein. Jos lentokone epäonnistui laskeutumispaikassaan, se ei voinut lentää kentän ympäri ja yrittää uudelleen, vaan sen oli palattava tukikohtaansa. Tämä oli helpompaa ja turvallisempaa kuin viivyttää perässä tulevia lentokoneita.
Amerikkalaiset rekrytoivat myös entisiä Luftwaffen lentokonemekaanikkoja auttamaan huoltotöissä, kun liittoutuneet tajusivat, että saarto kestäisi pidempään kuin odotetut kolme viikkoa.
Lentosillalla lensi brittiläisiä, yhdysvaltalaisia, australialaisia, kanadalaisia, uusiseelantilaisia ja eteläafrikkalaisia lentäjiä. Ranskalaiset taistelivat siirtomaissaan Kaakkois-Aasiassa, eivätkä he voineet käyttää lentokoneita ilmakuljetukseen. Sen sijaan he rakensivat uuden ja suuremman lentokentän sektorilleen Tegel-järven rannalle. He saivat rakennuksen valmiiksi alle 90 päivässä. Nykyään se on Berliini-Tegelin kansainvälinen lentoasema.
Sadat lentokoneet, joita berliiniläiset kutsuivat lempinimellä Rosinenbomber ("rusinapommittajat"), lennättivät Berliinistä paluulennoilla monenlaista rahtia, suurista konteista pieniin karkkipaketteihin, joissa oli pieniä yksittäisiä laskuvarjoja, jotka oli tarkoitettu Berliinin lapsille.
Lentoja tehtiin 278 228, ja Berliiniin toimitettiin 2 326 406 tonnia elintarvikkeita ja tarvikkeita, mukaan lukien yli 1,5 miljoonaa tonnia hiiltä.
Neuvostoliitto poisti saartonsa keskiyöllä 11. toukokuuta 1949. Ilmasilta päättyi kuitenkin vasta 30. syyskuuta 1949, koska länsivaltiot halusivat kerätä Länsi-Berliiniin riittävästi tarvikkeita siltä varalta, että Neuvostoliitto saartoisi sen uudelleen.
Kolme tärkeintä Berliinin lentokenttää olivat Tempelhof amerikkalaisella sektorilla, RAF Gatow brittiläisellä sektorilla ja Tegel ranskalaisella sektorilla. Jotta kaikki olisi turvallista, lennonjohto oli sijoitettu Tempelhofiin. Lisäksi aloitti toimintansa uusi nelihenkinen organisaatio, Berlin Air Safety Center (BASC). BASC lopetti toimintansa vasta vuonna 1990, kun Saksa yhdistyi ja tavallinen saksalainen siviililennonjohto otti vastuun.
Brittiläinen operaatio
Briteillä oli noin 150 C-47 Dakotaa ja 40 Avro Yorksia. RAF käytti myös 10 Short Sunderlandia ja myöhemmin Short Hythe -lentoveneitä. Nämä lensivät Finkenwerderistä Elbellä Hampurin lähellä Havel-joelle. Lentoveneet oli suunniteltu kestämään ruostetta ja vesivahinkoja, joten ne olivat erittäin hyödyllisiä irtosuolan kuljetuksessa, joka olisi ruostuttanut muut lentokoneet. Myöhemmin käytettiin monia muitakin lentokoneita, ja britit olivat lentäneet noin 100 000 tonnia rahtia saarron päättymiseen mennessä.
Maidon lastaaminen Länsi-Berliiniin matkalla olevaan lentokoneeseen
Ilmakäytävät Berliiniin.
Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjä Gail Halvorsen, "Onkel Schoklade", -
Berliinin ilmasillan muistomerkki lähellä Tempelhofin lentokenttää
Muistomerkki
Saarron aikana kuoli 39 brittiläistä ja 31 yhdysvaltalaista lentäjää. Heidän nimensä on merkitty muistomerkkiin Tempelhofin lentokentän edustalla. Samanlaisia muistomerkkejä on Wietzenbruchin sotilaslentokentällä Cellen lähellä ja Rhein-Mainin lentotukikohdassa.
He menettivät henkensä Berliinin vapauden puolesta palvellessaan Berliinin ilmasillassa 1948/49.
- Luftbrückendenkmal, Tempelhof
Jälkeenpäin
Tegelistä kehitettiin Länsi-Berliinin päälentoasema, ja vuoteen 2007 mennessä sen rinnalle oli rakennettu Berlin-Schoenefeld Brandenburgissa. Näiden kahden lentoaseman seurauksena Tempelhof on suljettu, ja Gatow ei enää toimi lentoasemana, vaan siellä sijaitsee Saksan Luftwaffen museo. Schoenefeldissä oli 1970- ja 1980-luvuilla länsimaalaisille omat ylityspaikat Berliinin muurin läpi.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Berliini
- RAF Gatow
- Itä-Berliini
- Gail Halvorsen (tunnetaan myös nimellä "Uncle Wiggle Wings the Candy Bomber").
- The Big Lift, vuoden 1950 elokuva ilmasillasta amerikkalaisesta näkökulmasta.
- Bob Clarke (historioitsija)
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä oli Berliinin saarrossa?
A: Berliinin saarto oli 24. kesäkuuta 1948-11. toukokuuta 1949 kestänyt ajanjakso, jolloin Neuvostoliitto esti kolmen länsivallan rautatie- ja tieyhteydet lännen miehittämille Berliinin alueille.
K: Keitä olivat kolme länsivaltaa Berliinin saarron aikana?
V: Kolme länsivaltaa Berliinin saarron aikana olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska.
K: Miksi Neuvostoliitto aloitti saarron?
V: Neuvostoliitto aloitti saarron, koska se katsoi, että 21. kesäkuuta 1948 alkanut rahareformi kolmella länsivaltojen hallitsemalla Saksan miehitysvyöhykkeellä teki Saksan länsiosista liian vahvoja, ja se halusi pakottaa länsivallat pois miehitysvyöhykkeeltään.
Kysymys: Miten länsivallat voittivat saarron?
V: Länsivallat käyttivät lentokoneita elintarvikkeiden ja muiden ihmisten tarvitsemien tavaroiden ilmakuljetuksiin saarron voittamiseksi.
K: Milloin Berliinin saarto päättyi?
V: Berliinin saarto päättyi 11. toukokuuta 1949.
K: Miksi länsivallat kuljettivat lentokoneella elintarvikkeita ja muita välttämättömiä tavaroita Berliinin saarron aikana sen sijaan, että olisivat käyttäneet muita keinoja?
V: Länsivallat käyttivät lentokoneita elintarvikkeiden ja muiden välttämättömyyshyödykkeiden ilmakuljetukseen, koska Neuvostoliitto oli estänyt tie- ja rautatieyhteydet.
K: Kuinka kauan Berliinin saarto kesti?
V: Berliinin saarto kesti 24. kesäkuuta 1948-11. toukokuuta 1949.
Etsiä