Billie Holiday

Varhainen elämä

Holiday syntyi Philadelphiassa, Pennsylvaniassa vuonna 1915 roomalaiskatolisena. Hänellä oli vaikea lapsuus, joka vaikutti hänen elämäänsä ja uraansa. Hänen varhaiselämästään ei tiedetä paljoa, mutta siitä kerrotaan hänen omaelämäkerrassaan Lady Sings the Blues, joka julkaistiin vuonna 1956. Myöhemmin kävi ilmi, että jotkut osat tästä kirjasta olivat virheellisiä.

Holiday sai salanimen eli taiteilijanimen Billie Dove, jota hän ihaili, ja Clarence Holiday, joka oli todennäköisesti hänen isänsä. Uransa alussa hän kirjoitti sukunimensä "Halliday", mutta muutti sen sitten takaisin "Holidayksi" (amerikanenglannissa ne lausutaan samoin, "Hahliday").

Ihmiset eivät ole koskaan olleet varmoja siitä, kuka Holidayn isä oli. Tämä johtuu siitä, että hänen syntymätodistuksensa mukaan hänen isänsä oli nimeltään Frank DeViese. Jotkut ihmiset ajattelevat nyt, että tämä oli virhe, jonka joku teki hänen syntyessään.

Holidayn äidin nimi oli Sadie Fagan. Fagan tuli raskaaksi ollessaan 13-vuotias. Hänen vanhempansa heittivät hänet ulos kotoa Baltimoressa, ja hän lähti Philadelphiaan, jossa hänen tyttärensä Eleanora (Billie Holiday) syntyi. Fagan muutti takaisin Baltimoreen ja meni naimisiin Clarence Holidayn kanssa, joka oli todennäköisesti hänen lapsensa isä, mutta he erosivat myöhemmin. Kun Holiday oli 10-vuotias, hän jäi usein pois koulusta. Kun hän kertoi tulleensa raiskatuksi, hänet lähetettiin katoliseen The House of the Good Shepherd -parannuskouluun. Hän pääsi sieltä pois kaksi vuotta myöhemmin perheen ystävän avustuksella. Holiday muutti äitinsä kanssa New Yorkiin vuonna 1928. Vuonna 1929 Holidayn äiti näki naapurin, Wilbert Richin, raiskaavan Holidayn. Rich tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Raiskaustapauksen jälkeen Holiday joutui kuitenkin edelleen jatkuvasti naapurustossaan juopuneiden miesten raiskaamaksi. Hän melkein tuli raskaaksi heidän kadullaan kävelevältä humalaiselta mieheltä.

Billie Holiday kaksivuotiaana vuonna 1917

Varhainen laulu-ura

Holiday kertoi myöhemmin, että vuonna 1930 hän työskenteli prostituoituna bordellissa ja joutui lyhyeksi aikaa vankilaan houkuttelusta (prostituutiosta). 1930-luvulla New Yorkin Harlemissa hän alkoi laulaa juomarahoja vastaan yökerhoissa ja sai töitä Pod's and Jerry'sistä, joka oli kuuluisa Harlemin jazzklubi. Vuonna 1933 hän työskenteli Monette's-nimisellä klubilla. Hänet löysi kykyjenetsijä John Hammond.

Hammond auttoi Holidaya levyttämään ensimmäiset kappaleensa marraskuussa 1933 Benny Goodmanin kanssa: "Your Mother's Son-In-Law" ja "Riffin' the Scotch". Vuonna 1935 hän levytti lisää kappaleita pianisti Teddy Wilsonin johtaman ryhmän kanssa. He levyttivät kappaleet "What a Little Moonlight Can Do" ja "Miss Brown To You".

John Hammond teki Teddy Wilsonille sopimuksen Brunswick Recordsin kanssa levyttääkseen pop-kappaleita uudella swing-tyylillä jukeboxeja varten. He saivat improvisoida musiikkia. Holiday oli erittäin hyvä improvisoimaan melodialinjaa tunteiden mukaan.

Holiday kirjoitti 1930-luvulla myös lauluja, kuten "Billie's Blues", "Tell Me More (And Then Some)", "Everything Happens For The Best", "Our Love Is Different" ja "Long Gone Blues".

Tenorisaksofonisti Lester Young säesti Holidaya usein. Hän oli ollut vuokralaisena hänen äitinsä luona vuonna 1934, ja Young tuli hyvin toimeen hänen kanssaan. Young antoi hänelle lempinimen "Lady Day", ja Holiday kutsui häntä "Preziksi". Hän työskenteli kolme kuukautta Clark Monroen Uptown Housessa New Yorkissa vuonna 1937. 1930-luvun lopulla hän työskenteli myös big band -laulajana Count Basien ja Artie Shaw'n kanssa. Hän oli yksi ensimmäisistä mustista naisista, jotka työskentelivät valkoisen orkesterin (Artie Shaw'n) kanssa.

"Strange Fruit"

1930-luvulla Holiday levytti Columbia Recordsille. Hän kuuli kappaleen nimeltä "Strange Fruit". Se perustui runoon, jonka Abel Meeropol, Bronxin juutalainen opettaja, oli kirjoittanut lynkkauksesta. Runo oli sävelletty ja sitä esitettiin opettajien liiton kokouksissa. Sen kuuli Barney Josephson -niminen yökerhon omistaja, ja hän kertoi siitä Holidaylle. Hän lauloi laulun Josephsonin klubilla vuonna 1939. Aluksi hän pelkäsi, että se saattaisi suututtaa ihmisiä. Myöhemmin hän sanoi, että laulu muistutti häntä isänsä kuolemasta ja että osittain siksi hän ei halunnut aluksi esittää sitä. Vuonna 1958 antamassaan haastattelussa hän sanoi myös, että monet ihmiset eivät ymmärtäneet, mitä laulu tarkoitti: "He pyytävät minua laulamaan sen seksikkään laulun siitä, että ihmiset heiluvat", hän sanoi.

Columbia Recordsin musiikintuottajat ajattelivat, että kappaleen aihe (mustien ihmisten lynkkaaminen) saattaisi järkyttää ihmisiä. Milt Gabler -niminen musiikkituottaja sanoi, että Holiday voisi levyttää kappaleen Commodore Records -nimiselle levy-yhtiölleen. Tämä tapahtui huhtikuussa 1939, ja Holiday lauloi "Strange Fruitia" seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan. Kappaletta ei soitettu radiossa, mutta se myi silti hyvin. Gablerin mukaan tämä johtui siitä, että levyn toinen puoli oli "Fine and Mellow", joka oli jukebox-hitti. Myöhemmin hän levytti "Strange Fruitin" uudelleen Vervelle.

1944-1950

Vuonna 1944 Holiday siirtyi töihin Decca Recordsille, edelleen Milt Gablerin kanssa. Hän oli 29-vuotias. Hänen ensimmäiset kappaleensa Deccalle olivat nimeltään "Lover Man" ja "No More". "Lover Man" oli hänelle sävelletty kappale. Se kertoo naisesta, joka ei ole koskaan tuntenut rakkautta, ja siitä tuli yksi hänen suurimmista hiteistään.

Marraskuussa 1944 Holiday levytti kolme laulua, "That Ole Devil Called Love", "Big Stuff" ja "Don't Explain". Holiday kirjoitti kappaleen "Don't Explain" saatuaan miehensä Jimmy Monroen kiinni huulipunasta kauluksessaan. Tämän jälkeen Holiday ei levyttänyt yhtään laulua ennen elokuuta 1945. Hän levytti kappaleet "Don't Explain", "Big Stuff", "You Better Go Now" ja "What is This Thing Called Love?". Vuonna 1946 hän levytti kappaleet "No Good Man" ja "Good Morning Heartache", "The Blues Are Brewin" ja "Guilty". Helmikuussa 1947 Holiday levytti kaksi hittiä, "There Is No Greater Love" ja "Deep Song". Hän levytti myös kappaleet "Solitude" ja "Easy Living", jotka hän oli levyttänyt Teddy Wilsonin kanssa 1930-luvulla.

Holidayn seuraava levytys tapahtui hänen päästyään vankilasta vuonna 1948. Tällä kertaa hän levytti Stardusters-nimisen lauluryhmän kanssa. Hän levytti kappaleet "Weep No More" ja "Girls Were Made to Take Care of Boys". Hän oli huolissaan siitä, että ihmiset eivät pitäisi äänityksistä, ja äänitti vielä kaksi laulua ilman ryhmää, "My Man" ja Gershwinin "I Loves You Porgy". Näistä tuli hyvin suosittuja.

Seuraavana vuonna Billiellä oli enemmän osumia. Hän lauloi version Bessie Smithin kappaleesta "T'Ain't Nobody's Business if I Do", "Gimme A Pigfoot (And A Bottle of Beer)", "Do Your Duty", ja "Keeps on Rainin'", hänen reheviin "You're My Thrill" ja "Crazy He Calls Me". Hän levytti myös kirjoittamansa kappaleen nimeltä "Somebody's On My Mind".

Viimeisessä levytyksessään vuonna 1950 hän äänitti kaksi laulua. Molempien taustalla oli jousia, torvia ja kuoro. Hän levytti omat kappaleensa "God Bless the Child" ja "This is Heaven to Me".

Billie Holiday, NYC, n. helmikuu 1947

Elokuva

Vuonna 1947 Holiday esiintyi Louis Armstrongin kanssa elokuvassa New Orleans. Musiikkidraamaelokuvassa Holiday lauloi Armstrongin ja hänen yhtyeensä kanssa, ja sen ohjasi Arthur Lubin. Holiday ei ollut tyytyväinen siihen, että hänen piti näytellä piikaa. Omaelämäkerrassaan hän sanoi:

"Ajattelin, että esittäisin siinä itseäni. Luulin olevani Billie Holiday, joka esittää pari laulua yökerhossa, ja se siitä. Minun olisi pitänyt tietää paremmin. Kun näin käsikirjoituksen, tiesin. Kerro vain yhdelle elokuvissa esiintyneelle neekeritytölle, joka ei ole näytellyt piikaa tai huoraa. En tunne yhtään. Sain selville, että minun piti laulaa vähän, mutta esitin silti piikaa."

Holiday oli mukana myös vuonna 1950 Universal-Internationalin lyhytelokuvassa "Sugar Chile" Robinson, Billie Holiday, Count Basie and His Sextet, jossa hän lauloi "God Bless the Child" ja "Now, Baby or Never".

1947 pidätys ja paluu

Toukokuun 16. päivänä 1947 Holiday pidätettiin huumausaineiden ja huumeiden hallussapidosta New Yorkin asunnossaan. Toukokuun 27. päivänä 1947 hän joutui oikeuteen. Holiday tunnusti syyllisyytensä (myönsi, että hänellä oli huumeita) ja hänet tuomittiin Aldersonin liittovaltion vankileirille Länsi-Virginiassa. Holiday sanoi, ettei hän koskaan "laulanut nuottiakaan" Aldersonissa, vaikka ihmiset halusivat niin. Hänet vapautettiin ennenaikaisesti (16. maaliskuuta 1948) hyvän käytöksensä vuoksi. Kun hän saapui Newarkiin, kaikki olivat paikalla toivottamassa hänet tervetulleeksi, myös hänen pianistinsa Bobby Tucker.

Hänen managerinsa Ed Fishman keksi järjestää paluukonsertin Carnegie Hallissa. Holiday oli aluksi huolissaan, koska hän ajatteli, ettei kukaan haluaisi häntä takaisin, mutta hän päätti tehdä sen. Maaliskuun 27. päivänä 1948 pidetty Carnegie-konsertti oli suuri menestys. Hän lauloi muun muassa Cole Porterin "Night and Day" ja "Strange Fruit". Konserttia ei nauhoitettu.

Holiday pidätettiin uudelleen 22. tammikuuta 1949 hotellissa San Franciscossa.

1950s

Holiday kertoi aloittaneensa kovien huumeiden käytön 1940-luvun alussa. Hän oli mennyt naimisiin pasunisti Jimmy Monroen kanssa 25. elokuuta 1941. Kun hän oli vielä naimisissa Monroen kanssa, hän aloitti romanttisen suhteen trumpetisti Joe Guyn kanssa, joka oli myös hänen huumediilerinsä. Hän asui miehen kanssa tämän vaimona (jota kutsutaan avovaimoksi) ja erosi Monroesta vuonna 1947. Hän erosi myös Guysta. Kun hänet pidätettiin ja tuomittiin huumeiden hallussapidosta vuonna 1947, hän ei saanut työskennellä New Yorkin klubeilla loppuelämänsä ajan. Ainoa kerta, jolloin hän pystyi siihen, oli kun hän lauloi Ebony Clubilla vuonna 1948, johon hänellä oli John Levyn lupa.

1950-luvulla Holidayn terveydentila heikkeni, koska hän joi alkoholia, käytti huumeita ja seurusteli väkivaltaisten miesten kanssa. Hänen äänensä muuttui karheaksi, mutta jotkut sanovat, että hänen laulunsa muuttui tunteikkaammaksi.

Holiday avioitui 28. maaliskuuta 1952 mafialle työskennelleen Louis McKayn kanssa. McKay, kuten useimmat miehet hänen elämässään, oli väkivaltainen, mutta hän yritti saada Holidayn lopettamaan huumeiden käytön. Myöhemmin he erosivat.

Marraskuun 10. päivänä 1956 hän esiintyi Carnegie Hallissa kahdessa konsertissa suuren yleisön edessä.

Holiday lähti Euroopan-kiertueelle ensimmäisen kerran vuonna 1954 Buddy DeFrancon ja Red Norvon kanssa. Kun hän palasi Eurooppaan lähes viisi vuotta myöhemmin, hän esiintyi televisiossa Granadan Chelsea at Nine -ohjelmassa Lontoossa. Tämä oli yksi viimeisistä kerroista, jolloin hän esiintyi televisiossa. Hänen viimeiset studioäänityksensä tehtiin MGM:lle vuonna 1959 Ray Ellisin ja hänen orkesterinsa kanssa, jotka olivat säestäneet häntä myös Columbian Lady in Satin -albumilla vuonna 1958. MGM:n nauhoitukset julkaistiin Holidayn kuoleman jälkeen levyllä nimeltä Last Recordings.

Holidayn omaelämäkerta Lady Sings the Blues julkaistiin vuonna 1956. Sen oli kirjoittanut William Dufty, New York Postin kirjoittaja ja toimittaja, joka oli naimisissa Holidayn läheisen ystävän Maely Duftyn kanssa. Hän kirjoitti kirjan nopeasti juteltuaan Holidayn kanssa tämän asunnossa sekä käytettyään aiempia haastateltavia. Hän halusi antaa Holidayn kertoa tarinansa omalla tavallaan.

Holidaylla ei ollut omia lapsia, mutta hänellä oli kaksi kummilasta: laulaja Billie Lorraine Feather, Leonard Featherin tytär, ja Bevan Dufty, William Duftyn poika.

Billie Holiday oikeudessa vuoden 1949 lopulla. Häntä syytettiin oopiumin hallussapidosta, vaikka se oli hänen poikaystävänsä.

Kuolema

Holiday vietiin 31. toukokuuta 1959 New Yorkin Metropolitan Hospitaliin. Hänellä oli maksa- ja sydänsairaus. Poliisit olivat hänen huoneensa ovella. Hänet pidätettiin huumausaineiden hallussapidosta, kun hän makasi kuolemaisillaan, ja poliisi ratsasi hänen sairaalahuoneensa. Häntä vahdittiin sairaalassa, kunnes hän kuoli maksakirroosiin 17. heinäkuuta 1959. Elämänsä viimeisinä vuosina hän oli vähitellen menettänyt tulonsa, ja hän kuoli, kun pankissa oli 0,70 dollaria ja käteistä 750 dollaria.