Edward Osborne Wilson (10. kesäkuuta 1929 - 26. joulukuuta 2021) oli yhdysvaltalainen biologi, luonnontieteilijä ja kirjailija. Hän oli hyönteistutkija, joka tutki muurahaisia, mutta suurelle yleisölle hän on tunnettu sosiobiologiasta, biologisesta monimuotoisuudesta ja luonnonsuojelusta.
Wilsonin kirjoitukset ovat olleet hyvin vaikutusvaltaisia. Hän voitti kaksi kertaa Pulitzer-palkinnon yleisestä tietokirjallisuudesta. Hänet tunnettiin roolistaan "sosiobiologian isänä", ympäristöystävällisyydestään sekä uskontoa ja etiikkaa koskevista maallisista humanistisista ja deistisistä ajatuksistaan.
Hän työskenteli Harvardin yliopistossa ja oli Skeptisen tutkimuksen komitean (Committee for Skeptical Inquiry) jäsen. Hän oli kansainvälisen humanismin akatemian humanistipalkinnon saaja. Hänelle myönnettiin National Medal of Science (1977) ja Crafoord-palkinto (1990), jolla palkitaan Nobel-palkinnon ulkopuolelle jäävien tieteenalojen tutkimusta.
Wilson syntyi Birminghamissa, Alabamassa, ja hänelle oli varhaisesta iästä lähtien ominaista kiinnostus luonnon ja erityisesti hyönteisten elämään. Hän opiskeli biologian alaa ja jatkoi väitöskirjatyötä Harvardissa, missä hänestä tuli myöhemmin pitkäaikainen tutkija ja professori. Wilsonin tieteellinen työ yhdisti kenttätutkimuksen ja teoreettisen biologian; hän teki merkittäviä löytöjä muuraishyönteisten käyttäytymisestä, kemiallisesta viestinnästä (feromoneista), kastijärjestelmistä ja sosiaalisista rakenteista.
Keskeisiä tieteellisiä panoksia olivat muun muassa teoreettinen työ lajien hajottamisesta ja saaribiogeografiasta yhdessä Robert H. MacArthurin kanssa, joka esiteltiin klassisessa teoksessa The Theory of Island Biogeography (1967). Wilsonin laajempi tunnettu teos Sociobiology: The New Synthesis (1975) yhdisti evoluutioteorian sosiaalisen käyttäytymisen selittämiseen ja herätti laajaa keskustelua ja myös kritiikkiä, koska osa arvioijista piti joitain väitteitä ihmisen käyttäytymisen biologisesta pohjasta liian deterministisina. Wilson jatkoi myös populaarien luonnontieteellisten teosten kirjoittamista: muun muassa On Human Nature (1978), josta hän sai Pulitzer-palkinnon, sekä yhdessä Bert Hölldoblerin kanssa kirjoitettu perusteos The Ants (1990), joka toi hänelle toisen Pulitzerin.
Wilson oli myös aktiivinen luonnonsuojelun puolestapuhuja. Hän esitti konkreettisia ehdotuksia monimuotoisuuden turvaamiseksi, muun muassa ajatuksen niin kutsutusta Half-Earth-periaatteesta — tavoitteesta suojella puolet maapallon pinta-alasta ja merialueista monimuotoisuuden säilyttämiseksi — jonka hän esitteli laajemmin kirjassaan Half-Earth: Our Planet's Fight for Life (2016). Hän korosti ekosysteemien suojelun ja lajien elinympäristöjen merkitystä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiselle.
Wilsonin ura ei ollut ilman kiistoja: sosiobiologia synnytti 1970-luvulla voimakkaita akateemisia ja yhteiskunnallisia keskusteluja, joissa käsiteltiin geenien, ympäristön ja kulttuurin välisiä suhteita. Myöhemmissä vaiheissa hän osallistui myös tieteellisiin väittelyihin esimerkiksi kin-selectionin ja monitasovalinnan roolista sosiaalisten lajien evoluutiossa. Hänen työtään arvosteltiin ja puolustettiin laajasti, mutta vaikutus koko biologian ja luonnonsuojelun ajatteluun on kiistaton.
Wilson julkaisi uransa aikana lukuisia populaaritieteellisiä ja tieteellisiä teoksia sekä satoja tieteellisiä artikkeleita. Hän vaikutti monien tutkijasukupolvien kouluttajana ja toimi useiden luonnonsuojelualan organisaatioiden neuvonantajana. Kuolemansa jälkeen hänet muistetaan yhtenä 1900–2000‑lukujen merkittävimmistä luonnontieteilijöistä, joka yhdisti syvällisen lajitason tutkimuksen ja laajamittaisen näkemyksen maapallon luonnon tulevaisuudesta.