Kirkko (rakennus)

Kirkkorakennusten historia

Kristinuskon alkuaikoina ihmiset kokoontuivat yksityisissä rakennuksissa. Kirkkorakennukset mainitaan ensimmäisen kerran noin vuonna 260 jKr., kun keisari Galienus määräsi vainon lopettamisen ja jumalanpalveluspaikkojen palauttamisen. Kolmannella vuosisadalla puhutaan suurista kirkkorakennuksista. Emme tiedä, miltä nämä varhaiset rakennukset näyttivät. Ainoastaan Dura-Europosista (Syyria) löydettiin rakennus, joka oli ollut kristillisiä jumalanpalveluksia varten muutettu yksityistalo.

Rooman keisari Konstantinuksen kuoleman jälkeen vuonna 337 jKr. kristityillä sallittiin olla rakennuksia, joissa he saivat palvoa. Nämä ensimmäiset kirkot rakennettiin samankaltaisen suunnitelman mukaan kuin roomalaiset basilikat. Tätä suunnitelmaa käytettiin myöhemmin hienoissa goottilaisissa katedraaleissa ja kirkoissa, jotka rakennettiin keskiajan lopulla.

 
La Madeleine, Pariisi on yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä Pariisissa, Ranskassa.  


Speyerin katedraali, suurin vielä olemassa oleva romaaninen rakennus.  


Évoran katedraalin sisätiloissa, Portugali  


Lindenbergin kirkko Berliinin lähellä Saksassa on 1200-luvun kirkko.  


Pieni kirkko Ohiossa  


Aberladyn kirkko lähellä Edinburghia, Skotlanti  


Vanha englantilainen kirkko, jossa on nähtävissä saksilaista arkkitehtuuria (pyöristetty pää).  

Kirkon osat

Kirkon arkkitehtuurissa on useita osia. Kaikissa kirkoissa ei ole kaikkia näitä osia:

• Keskilaiva on kirkon pääosa, jossa seurakunta (jumalanpalvelukseen tulevat ihmiset) istuvat.
• Käytävät ovat kirkon sivut, jotka voivat kulkea kirkon keskilaivan sivussa.
• Ristipuoli, jos sellainen on, on alue, joka ylittää kirkon keskilaivan lähellä kirkon yläosaa. Tämä tekee kirkosta ristin muotoisen, mikä symboloi Jeesuksen ristinkuolemaa.
• Alttarirakennus johtaa kirkon yläosassa sijaitsevalle alttarille. Alttari on pyhäkössä. Sana "pyhäkkö" tarkoittaa "pyhää paikkaa". Ihmisiä ei saanut pidättää pyhäkössä, joten he olivat turvassa. Alttari on yleensä kirkon itäpäässä. Ihmiset istuvat kirkossa alttariin päin. Sanomme, että kirkko on "itään päin".
• Kirkoissa on myös torni tai torni, yleensä länsipäässä. Jos kirkossa on ristikirkko, torni voi olla ristikirkon keskikohdan yläpuolella.

Roomalaiskatolisissa kirkoissa on aina kirkon sisäänkäynnin lähellä pyhää vettä sisältävä astia. Tämä perinne juontaa juurensa siitä, että roomalaisissa basilikoissa oli sisäänkäynnin edessä suihkulähde peseytymistä varten. Fontti on malja, jossa ihmiset (usein vauvat) kastetaan. Se on myös lähellä kirkon sisäänkäyntiä. Tämä on symboli siitä, että se toivottaa ihmiset tervetulleiksi kristilliseen kirkkoon.

Kirkon keskilaivassa on perinteisesti pitkät penkit, joilla seurakunta voi istua. Näitä kutsutaan penkkeiksi. Joissakin kirkoissa penkit on nykyään korvattu tuoleilla, jotta niitä voidaan siirtää eri tilaisuuksiin. Kirkkolaivan etuosassa on saarnastuoli, jossa pappi saarnaa (näitä puheita kutsutaan "saarnoiksi"). Siellä on myös pulpetti (kuin suuri nuottipylväs), josta luetaan opetukset (Raamatun lukukappaleet).

Jos kirkon keskilaivan sivussa on käytäviä, siellä on pilareita, jotka pitävät kattoa pystyssä. Suurissa kirkoissa tai katedraaleissa pilarien yläreunassa voi olla rivi pieniä kaaria. Tätä kutsutaan triforiumiksi. Triforiumin yläpuolella on kirkon seinässä korkealla sijaitseva ikkunarivi.

Rippikirkko on kirkon pyhin osa, ja siksi se on usein erotettu kirkon keskilaivasta puu- tai kiviseinällä, joskus myös rautaseinällä. Seurakunta näkee verhon läpi. Seulan yläosassa voi olla risti. Tätä kutsutaan roodiksi (lausutaan kuten "rude"). Pappien oli tapana kiivetä portaita pitkin rood-screenin huipulle lukemaan epistolaa ja evankeliumia. Joskus ihmiset lauloivat sieltä käsin.

Sisällä kuorossa ovat penkit, joissa kuoro istuu. Näitä kutsutaan kuoropenkeiksi. Niitä on molemmilla puolilla. Kuoron molemmat sivut istuvat vastakkain. Vasemmalla (pohjoispuolella) istuvia kuorolaisia kutsutaan "cantorisiksi" (se puoli, jossa "kanttori" istuu) ja oikealla (eteläpuolella) istuvia "decani" (se puoli, jossa diakoni istuu). Joissakin suurissa kirkoissa tai katedraaleissa pappien istuimet ovat ylöspäin. Kun nämä istuimet ovat ylöspäin, niiden yläosaa kutsutaan misericordiksi (latinankielisestä sanasta "armo"). Tämä johtuu siitä, että papit tai munkit pystyivät nojaamaan niihin, kun he väsyivät, jos he joutuivat seisomaan pitkään.

Joskus valkokankaan seinissä on reikiä, joiden läpi seurakunta voi nähdä. Näitä kutsutaan vinonäppäimiksi. Jos seinässä on syvennys, sitä kutsutaan aumbriksi. Se on kaappi ehtoollisviinille ja -leivälle, jotka pappi on vihkinyt.

Alttari voi olla aivan kirkon itäpäässä, mutta suuremmissa kirkoissa tai katedraaleissa se on usein paljon kauempana. Tällöin aivan itäpäätyä kutsutaan apsikseksi. Joskus se on erillinen kappeli, jota kutsutaan "naiskappeliksi".

 

Kirkot kautta aikojen

Kirkkojen muotoilu on muuttunut paljon historian kuluessa. Usein kirkkoja suurennettiin. Kun näin tapahtui, arkkitehtoniset tyylit saattoivat sekoittua. Nämä tyylit vaihtelevat paljon eri maissa.

Englannin kirkot

Englantilaisissa kirkoissa oli useita eri arkkitehtuurin aikakausia:

• Saksien aikana (700-1050) kirkot olivat hyvin yksinkertaisia. Kirkon pääty (pyhäkön pääty) oli usein pyöristetty. Niitä on nykyään tuskin enää jäljellä, koska ne tehtiin enimmäkseen puusta.
• Normannien kausi (1050-1190) sai alkunsa Euroopassa suositusta romaaniseksi kutsutusta tyylistä. Kaarissa oli koristeita, joita kutsuttiin "listoiksi". Pilarien yläosat näyttivät tyynyiltä, joten niitä kutsuttiin "tyynykapiteeleiksi". Ikkunat olivat kapeita ja yläosastaan pyöristettyjä.
• Varhainen englantilainen eli goottilainen arkkitehtuuri (1190-1280) ei ollut yhtä vankkaa ja raskasta kuin normannien arkkitehtuuri. Tornit olivat tyylikkäitä ja korkeita, kuten Salisburyn katedraalin torni.
• Koristeellinen arkkitehtuurityyli (1280-1360) oli suosittu aikana, jolloin rutto (musta surma) riehui ja kolmasosa Englannin väestöstä kuoli. Tästä syystä silloin ei rakennettu kovin paljon. Kirkkoihin tehtiin tuolloin paljon kivikaiverruksia.
• Perpendikulaarinen tyyli (1360-1540) oli hyvin mahtava. Siinä oli paljon suoria ylöspäin suuntautuvia linjoja ja viuhkamaisia holveja. Tämä tyyli on nähtävissä Westminster Abbeyssa ja King's College Chapelissa Cambridgessa. Monet Englannissa nähtävistä kirkoista on rakennettu tällä kaudella.

1600-luvulla kirkkoja rakennettiin monenlaisiin tyyleihin. Usein ne kopioivat joitakin vanhempia tyylejä. Lontoon suuren palon jälkeen arkkitehti Sir Christopher Wren rakensi monia uusia kirkkoja. Ne rakennettiin klassiseen tyyliin. Kirkkoja rakennettiin myöhempinä vuosisatoina edelleen näin, mutta myös goottilaista tyyliä käytettiin edelleen.

Nykyaikaisissa kirkoissa ei useinkaan ole perinteistä ristin muotoa. Seurakuntalaisten on vaikea nähdä ja kuulla, mitä kuoressa tapahtuu. Nykyaikaisissa kirkoissa seurakunta, kuoro ja papit ovat lähempänä toisiaan. Esimerkkinä tästä on Milton Keynesissä sijaitsevan Christ the Cornerstone -kirkon pyöreä muotoilu. Nykyaikaiset kirkot ovat usein yksinkertaisempia mutta luonteeltaan lämpimämpiä kuin goottilaiset kirkot. Monissa on kauniita mosaiikkilasi-ikkunoita. Coventryn katedraali on kuuluisa esimerkki modernista kirkkorakennuksesta.

 

Aiheeseen liittyvät sivut

• Katedraali
• Kappeli
• Kuoro (musiikki)