Kolmannen vuosisadan kriisi (235–284 jKr) – syyt, tapahtumat ja seuraukset

Kolmannen vuosisadan kriisi (235-284 jKr.) oli ajanjakso, jolloin Rooman valtakunta oli vähällä romahtaa. Tapahtui hyökkäyksiä, sisällissotia, kulkutauteja ja talous romahti. Kriisiä kutsutaan joskus "sotilaalliseksi anarkiaksi" tai "keisarikriisiksi".

Kriisi alkoi, kun keisari Aleksanteri Severus murhattiin omien joukkojensa toimesta vuonna 235 jKr. Tästä alkoi viisikymmenvuotinen ajanjakso, jonka aikana 20-25 kilpailijaa kamppaili valtaistuimesta. Useimmat heistä olivat tärkeitä Rooman armeijan kenraaleja, jotka ottivat hallintaansa koko valtakunnan tai osan siitä.

Vuoteen 258-260 mennessä valtakunta oli jakautunut kolmeen kilpailevaan valtioon. Oli Gallian valtakunta, johon kuuluivat Rooman Gallian, Britannian ja Hispanian provinssit, ja Palmyreneen valtakunta, johon kuuluivat Syyrian Palaestinan ja Aegyptuksen itäiset provinssit. Nämä itsenäistyivät varsinaisesta Italian Rooman valtakunnasta, joka oli niiden välissä. Kriisi päättyi Diocletianuksen valtaannousuun vuonna 284.

Kriisi johti moniin muutoksiin valtakunnan instituutioissa, yhteiskunnassa, talouselämässä ja lopulta myös uskonnossa. Se oli siirtymäkausi klassisen antiikin ja myöhäisantiikin välillä.

Taustasyyt

Kriisin taustalla oli useita samanaikaisia ongelmia, jotka vahvistivat toisiaan:

• Poliittinen epävakaus: keisareita murhattiin tai syrjäytettiin usein, ja vallanperintö ei ollut vakiintunut. Armeijan johtajat julistautuivat keisareiksi, mikä johti toistuviin sisällissotiin.
• Militaarinen paine: germaaniset heimot (gothit, frankit, alamannit) hyökkäsivät länsirajoilla ja Sassanidien paine idässä lisäsi sotilaallista kuormitusta.
• Talousongelmat ja inflaatio: raha menetti arvoaan, koska hopeapainoa vähennettiin, veroja korotettiin ja valtavat sotakustannukset rasittivat valtiota.
• Kulkutaudit: esimerkiksi niin kutsuttu Kyprianuksen rutto (n. 249–262) tappoi suuren osan väestöstä ja heikensi työvoimaa sekä armeijan täydennystä.
• Sosiaaliset muutokset: suurmaanomistuksen kasvu, maaseudun autioituminen ja verotuksen paine lisäsivät levottomuutta.

Tärkeimmät tapahtumat ja kronologia

• 235: keisari Aleksanteri Severus murhataan — kriisin alkukohta.
• 238: "kuuden keisarin vuosi" — poliittinen sekasorto näkyy lyhytaikaisissa valtauk­sissa.
• 249–262: Kyprianuksen rutto leviää ja tappaa paljon ihmisiä; samanaikaisesti keisarit joutuvat jatkuviin sotaretkiin.
• 251: taistelu Abrittuksessa, jossa keisari Decius ja hänen poikansa kaatuvat — vahva osoitus muutosvaiheen vaarallisuudesta.
• 260: keisari Valerianus vangitaan Sassanidien käsissä — valtava moraalinen isku Roomalle.
• 260–274: valtakunta hajoaa käytännössä keskushallinnosta, syntyy Gallian valtakunta ja Palmyreenin valtakunta, jotka hallitsevat länsi- ja itäosia.
• 270–275: Aurelianus kokoaa valtakunnan uudelleen, voittaa palmyreiläiset (Zenobia) ja palauttaa Gallian osat takaisin.
• 284: Diocletianus nousee valtaan — hänen hallintonsa aloittaa perusteelliset uudistukset, jotka päättävät kriisivaiheen.

Taloudelliset vaikutukset

Talous kärsi monin tavoin:

• Valtion tulot eivät pysyneet sotamenojen ja hallinnon kasvun mukana. Veroja kiristettiin, ja paikalliset yhteisöt velvoitettiin yhä tiukemmin maksamaan.
• Rahapoliittinen romahdus: denariuksen hopeapitoisuus laski, mikä aiheutti hintojen nousua ja luottamuksen heikkenemistä raha­järjestelmään.
• Työvoimapula ja tuotannon supistuminen ruton ja sotien takia. Maaseutu menetti työvoimaa, minkä seurauksena monet maatilat vaihtuivat veronalaisiksi tai siirtyivät suurtilojen haltuun.
• Diocletianus reagoi myöhemmin hintojen hallintaan mm. Edict on Maximum Prices -asetuksella (301), mutta sen vaikutukset olivat rajalliset.

Hallinnolliset ja sotilaalliset muutokset

Kriisi pakotti muuttamaan valtakunnan rakennetta ja armeijan roolia:

• Sotilaallisen vallan kasvu: armeijan komentajat nousivat usein valtaan; "sotilaallinen anarkia" kuvastaa tätä aikaa.
• Hallinnon eriyttäminen: Diocletianus jakoi vallan ja perusti tetrarkian (myöhemmin muodollinen rakenne) sekä erotti sotilaallisen ja siviilihallinnon tehtäviä vähentääkseen vallankaappausten mahdollisuutta.
• Provinssien reorganisointi: provinssit pienennettiin ja uudelleenjärjestettiin, jotta keskushallinto voisi valvoa verotusta ja puolustusta tehokkaammin.
• Armeijan reformit: vakituisen läsnäolon (limitanei) ja liikkuvan kenttäarmeijan (comitatenses) roolit selkiytyivät vähitellen, samoin palkkausjärjestelyt muuttuivat.

Uskonnolliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset

Kriisi vaikutti myös uskonnollisiin suuntauksiin ja yhteiskunnan rakenteisiin:

• Kristinusko: kasvava uskonnollinen monimuotoisuus ja sisäinen paine näkyivät mm. Deciuksen (n. 250) ja Valeriaanuksen vainoissa, mutta myös kristinuskon kasvussa köyhien ja sotilaiden keskuudessa. Myöhemmin keisarisuvuston muuttuminen ja Diocletianuksen ajan suuret vainot (n. 303) ovat seurausta osittain tästä jännitteestä.
• Yhteiskunnallisten roolien muutos: paikallisten johtajien ja suurmaanomistajien asema vahvistui, kun keskushallinnon läsnäolo heikkeni tietyillä alueilla.
• Siirtymä myöhäisantiikkiin: instituutiot, talouden toimintatavat ja kulttuuriset käytännöt alkoivat muuttua tavalla, joka määritteli tulevan myöhäisantiikin muodon.

Palauttajat ja kriisin päättyminen

Kriisin pahin vaihe taittui, kun kyvykkäät sotilasjohtajat onnistuivat palaamaan yhtenäisyyteen:

• Aurelianus (270–275) voitti Palmyren ja Gallican erilliset valtiot ja palautti vakautta, rakensi mm. Aurelianuksen muurit Rooman suojaamiseksi.
• Diocletianus noudatti seuraavassa vaiheessa suuren mittakaavan uudistuksia, jotka muuttivat keisarivaltaa ja julkista hallintoa pysyvämmin: hän järjesti hallinnon jäykemmäksi, kehitti verojärjestelmää uudelleen ja muodosti tetrarkian, joka pyrki varmistamaan rauhallisemman vallanvaihdon.

Merkitys ja pitkäaikaiset seuraukset

Kolmannen vuosisadan kriisi oli käännekohta Rooman historiassa:

• Se paljasti valtakunnan heikkoudet, mutta samalla pakotti radikaaleihin uudistuksiin, jotka tekivät mahdolliseksi pitkän elinajan myöhäisantiikin ajan valtiorakenteille.
• Talous- ja rahauudistukset sekä hallinnon keskittäminen muovasivat seuraavien vuosisatojen politiikkaa.
• Uskonnollinen maisema muuttui; kristinusko jatkoi kasvuaan ja ajoittaiset vainot eivät pysäyttäneet sen leviämistä.
• Monet järjestelyt, erityisesti sotilaallinen organisaatio ja provinssirakenne, johtivat siihen, että Rooman valtakunnasta kehittyi entistä byrokraattisempi ja sotilaallisesti organisoidumpi valta—omaan muotoonsa myöhäisantiikissa.

Tiivistelmä

Kolmannen vuosisadan kriisi oli monisyinen yhdistelmä poliittista väkivaltaa, sotilaallista painetta, talouskriisiä ja kulkutauteja. Vaikka se horjutti Rooman yhtenäisyyttä ja aiheutti lyhytaikaisen hajoamisen, se myös pakotti keisarit ja virkamiehet uudistamaan valtakunnan rakenteita. Diocletianuksen ja Aurelianuksen kaltaiset johtajat päättivät kriisivaiheen ja loivat pohjan myöhäisantiikin maallistuneemmille, keskittyneemmille instituutioille.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymys: Mikä on kolmannen vuosisadan kriisi?

K: Miten se alkoi?

K: Mitä tänä aikana tapahtui?

K: Kuka sen lopetti?

K: Mitä muutoksia sen seurauksena tapahtui?

K: Kuinka kauan se kesti?

Hae kirjaimella