Kuolemanleirit (tuhoamisleirit) — määritelmä, historia ja holokausti

Natsit uskoivat, että jotkut ihmisryhmät olivat parempia kuin toiset. Heidän mielestään arjalainen rotu oli kaikista paras. He uskoivat, että ihmiset, jotka eivät olleet "arjalaisia", olivat "alempiarvoisia". He uskoivat myös, että ei-arjalaiset olivat syynä Saksan ongelmiin. He ajattelivat, että jotkut ihmisryhmät eivät edes ansainneet elää. Näihin ryhmiin kuuluivat muun muassa vammaiset. Natsit kutsuivat näitä ihmisiä Lebensunwertes Leben - "elämän arvottomaksi elämäksi".

Vuonna 1939 natsien Schutzstaffel (SS) aloitti ohjelman, jonka tarkoituksena oli tappaa kaikki, jotka olivat "elämänsä arvottomia". He kutsuivat tätä salaista ohjelmaa Action T4 -eutanasiaohjelmaksi. Osana tätä ohjelmaa he tappoivat 70 000 vammaista ihmistä hiilimonoksidikaasun avulla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun natsit käyttivät myrkkykaasua ihmisten tappamiseen.

Kaksi vuotta myöhemmin natsit rakensivat ensimmäiset kuolemanleirit. Vammaisten kaasuttamisesta oppimiaan asioita hyödyntäen natsit olivat päättäneet aloittaa lopullisen ratkaisun - koko juutalaisväestön tappamisen lähinnä kaasuttamalla heidät. Ennen kuin natsit olivat valmiita tappamaan suuria ihmisjoukkoja kaasukammioissa, SS:n Einsatzgruppen alkoi tappaa monia ihmisiä kerrallaan ampumalla heitä.

Tammikuussa 1942 pidetyssä Wannseekonferenssissa natsit tekivät selväksi, että he aikoivat tappaa kaikki Euroopan juutalaiset. Adolf Eichmann nimitettiin tämän ohjelman johtajaksi. Tämän jälkeen natsit rakensivat lisää kuolemanleirejä, joiden tavoitteena oli tappaa miljoonia juutalaisia myrkkykaasulla.

Natsit käyttivät kuolemanleirejä ja keskitysleirejä eri tarkoituksiin. Kuolemanleirien tavoitteena oli kansanmurha. Niiden tarkoituksena oli tappaa ihmisiä, jotka lähetettiin leireille junissa, tuhansia kerrallaan. Bełżecin, Sobibórin ja Treblinkan kaltaisilla kuolemanleireillä ihmiset tapettiin yleensä muutaman tunnin kuluessa siitä, kun he olivat saapuneet leireille.

Keskitysleirit olivat erilaisia kuin kuolemanleirit. Eräitä pahamaineisimpia keskitysleirejä olivat Buchenwald, Bergen-Belsen, Dachau ja Ravensbrück. Nämä olivat vankileirejä, jotka natsit perustivat ennen toisen maailmansodan alkua. Natsit lähettivät näille keskitysleireille ihmisiä, joita he eivät halunneet yhteiskuntaansa. Natsit pakottivat miljoonia ihmisiä pakkotyöhön keskitysleireillä. Keskitysleirien vangit muodostivat noin 25 prosenttia natsi-Saksan työntekijöistä. Vaikka keskitysleirejä ei ollut suunniteltu joukkomurhia varten, yli 75 prosenttia leireille lähetetyistä ihmisistä kuoli nälkään, sairauksiin, uupumukseen, teloituksiin ja fyysiseen pahoinpitelyyn.

Toisen maailmansodan alkuvuosina juutalaiset lähetettiin enimmäkseen keskitysleireille. Vuodesta 1942 lähtien heidät kuitenkin karkotettiin enimmäkseen kuolemanleireille. Heille kerrottiin, että heidät "uudelleensijoitettiin" eli lähetettiin muualle asumaan. Natsit rakensivat monet kuolemanleireistä Puolaan, jota natsit hallitsivat. He tekivät näin, koska suurin osa ihmisistä, jotka he halusivat tappaa, asui Puolassa. Puolassa asui eniten juutalaisia natsien hallinnassa olleista Euroopan osista. Koska kuolemanleirit eivät sijainneet Saksassa, natsit pystyivät myös salaamaan tekonsa Saksan kansalta.

Natsit loivat kahdenlaisia kuolemanleirejä. Jotkut olivat "puhtaita tuhoamisleirejä". Niiden ainoa tarkoitus oli tappaa ihmisiä. Toiset olivat yhdistelmä keskitysleirejä ja kuolemanleirejä. Näillä leireillä natsit tappoivat joitakin ihmisiä heti. Toiset he pakottivat työskentelemään orjina, kunnes he kuolivat.

Puhtaat tuhoamisleirit

Ensimmäiset kuolemanleirit olivat Treblinka, Bełżec ja Sobibór. Ne rakennettiin operaatio Reinhardin aikana (lokakuu 1941 - marraskuu 1943), jonka tavoitteena oli tappaa kaikki Puolan juutalaiset. Näille leireille lähetettiin junia täynnä ihmisiä, jotka murhattiin heti perillä. Aluksi leirin vartijat käyttivät hiilimonoksidia vankien tappamiseen. Sitten he hautasivat ruumiit joukkohautoihin. Myöhemmin, kun ruumiita oli liikaa haudattavaksi, he alkoivat polttaa ruumiita. Jotta he voisivat tappaa ihmisiä ja päästä eroon ruumiista nopeammin, natsit rakensivat Treblinkaan ja Bełżeciin kaasukammioita ja krematorioita. Bełżecissä he alkoivat myös käyttää Zyklon-B-myrkkykaasua ihmisten tappamiseen.

Joulukuun 8. päivänä 1941 natsit avasivat toisen kuolemanleirin nimeltä Chełmno. Aluksi Chelmnossa tapettiin vankeja pakettiautoissa hiilimonoksidin pakokaasuja käyttäen. Myöhemmin, kuten muillakin kuolemanleireillä, natsit rakensivat kaasukammioita, jotta he voisivat tappaa enemmän ihmisiä kerrallaan. Lähes kaikki Chelmnoon lähetetyt vangit tapettiin heti. Natsit pakottivat kuitenkin muutaman vahvan miehen Sonderkommandoksi kutsuttuihin työyksiköihin. Nämä vangit pakotettiin auttamaan ottamaan ruumiit pois kaasukammioista ja polttamaan ne.

Kuolemanleirit olivat pieniä (vain muutamia satoja metrejä pitkiä ja leveitä). Niissä oli myös hyvin vähän asuntoja tai muita rakennuksia. Tämän vuoksi natsit pystyivät huijaamaan vankeja heidän saapuessaan. Natsit kertoivat heille, että he viipyisivät leirillä vain lyhyen aikaa ja jatkaisivat sitten työleirille, joka sijaitsi kauempana idässä. Tämä esti vankeja panikoimasta tai taistelemasta vastaan.

Keskitys- ja tuhoamisleirit

Päätettyään aloittaa "lopullisen ratkaisun" natsit rakensivat kaasukammioita ja krematorioita joihinkin jo olemassa olleisiin keskitysleireihin, kuten Auschwitziin ja Majdanekiin.

Kun ihmiset saapuivat näille leireille, he kävivät läpi prosessin, jota kutsuttiin "valinnaksi". Natsien vartijat valitsivat, ketkä vangit pidettäisiin orjatyössä ja ketkä lähetettäisiin suoraan kaasukammioihin tapettaviksi. Yleensä natsit lähettivät vanhukset, sairaat ja hyvin pienet lapset suoraan kaasukammioihin. Terveitä ihmisiä pidettiin usein orjatyövoimana, ja heidät pakotettiin työskentelemään, kunnes he olivat liian sairaita tai nälkiintyneitä työskennelläkseen niin nopeasti kuin natsit halusivat. Sitten natsit "valitsivat" heidät kaasukammioihin.

Leirit Kroatian itsenäisessä valtiossa

Natsi-Saksan ja fasistisen Italian tuella perustettiin 10. huhtikuuta 1941 itsenäinen Kroatian valtio (ISC). Sitä hallitsi fasistinen Ustaše-hallitus, joka oli samaa mieltä natsien rotua ja politiikkaa koskevista ajatuksista. Ustaše oli samaa mieltä siitä, että kaikki juutalaiset ja romanit olisi tapettava. He olivat natsien kanssa samaa mieltä myös siitä, että sosialistit ja kommunistit olivat poliittisia vihollisia.

Ustaše rakensi kuolemanleirejä Kroatian itsenäiseen valtioon ja auttoi natsien "lopullisessa ratkaisussa" tappamalla monia juutalaisia ja romaneja. Heidän päätavoitteensa oli kuitenkin tappaa kaikki serbit ISC:ssä. Ustaše kohteli serbialaisia niin julmasti, että jopa saksalaiset järkyttyivät.

Ensimmäinen Ustaše-leiri oli Jadovnon keskitysleiri. Siellä oli tuhansia serbejä ja juutalaisia toukokuusta elokuuhun 1941. Vangit tapettiin yleensä työntämällä heidät leirin lähellä oleviin syviin rotkoihin.

Jasenovacin keskitysleiri korvasi Jadovnon. Jasenovac oli hyvin suuri monien leirien ryhmä. Monet Jasenovaciin saapuneet vangit määrättiin välittömästi tapettaviksi. Vahvat miehet, jotka pystyivät tekemään työtä ja jotka oli tuomittu alle kolmeksi vuodeksi leirille, saivat jäädä eloon. Kaikki vähintään kolmeksi vuodeksi tuomitut vangit määrättiin kuitenkin välittömästi teloitettaviksi.

Joitakin Jasenovacin vankeja tapettiin myrkkykaasulla tai joukkoampumisissa. Ustaše-vartijat tappoivat kuitenkin monia vankeja käsillään tai työkaluilla, kuten veitsillä ja vasaroilla.

Vuonna 1941 natsien ylin virkamies Heinrich Himmler kävi katsomassa Einsatzgruppen-ryhmän joukkojen joukkoampumista. Ryhmän komentaja kertoi hänelle, että niin monen ihmisen ampuminen vahingoitti psykologisesti ampuvia sotilaita. Himmler päätti, että natsien oli löydettävä toinen tapa tappaa ihmisiä. Sodan jälkeen Auschwitzin komentajan Rudolf Hössin päiväkirjasta kävi ilmi, että monet Einsatzkommandot - tappajat - joko tulivat hulluiksi tai tappoivat itsensä. Hän kirjoitti, että he tekivät näin, koska he olivat psykologisesti "kykenemättömiä kestämään enää veren kahlaamista".

Natsit olivat oppineet T-4-ohjelmassaan, että ihmisiä voitiin tappaa hiilimonoksidin avulla. He kuitenkin ajattelivat, että hiilimonoksidin lähettäminen kuolemanleireille olisi liian kallista.

Elokuussa 1941 Hössin sijainen Karl Fritzsch kokeili erästä ideaa. Auschwitzissa täiden saastuttamia vaatteita käsiteltiin blussihappokiteillä (syaanivety). Kiteiden tuotenimi oli Zyklon-B. IG Farbenin kemianteollisuusyhtiö valmisti ne tilauksesta. Kun niiden säiliö avattiin, Zyklon-B-kiteet vapauttivat ilmaan tappavaa syanidikaasua. Fritzch ajatteli, että tätä kaasua voitaisiin käyttää vankien tappamiseen. Kokeillakseen vaikutuksia hän lukitsi neuvostoliittolaisia sotavankeja bunkkerin kellariin ja kaasutti heidät. He kuolivat.

Zyklon-B:llä kaasuttamisesta tuli Auschwitzin tapa tuhota ihmisiä. Sitä käytettiin myös Majdanekissa ja muilla leireillä. Kaasuttamisen lisäksi leirin vartijat jatkoivat vankien tappamista joukkoampumisten, nälänhädän, kidutuksen ja pahoinpitelyn avulla.

Kaasutukset

Sodan aikana natsien virkamies Kurt Gerstein kertoi ruotsalaiselle diplomaatille elämästä kuolemanleirillä. Gerstein saapui 19. elokuuta 1942 Bełżecin tuhoamisleirille, jossa oli hiilimonoksidikaasukammio. Tuolloin purettiin 45 junavaunua, jotka olivat täynnä 6700 juutalaista. Monet juutalaisista olivat kuolleet matkalla. Loput marssitettiin alasti kaasukammioihin. Siellä Gerstein sanoi:

{Natsivartijat tekivät suuria ponnisteluja saadakseen moottorin käyntiin. Mutta se ei lähde käyntiin. ... Sekuntikelloni näytti kaiken, 50 minuuttia, 70 minuuttia, eikä [[dieselmoottori]] käynnistynyt. Ihmiset odottavat kaasukammioissa. Turhaan. Heidän kuuluu itkevän, "kuin synagogassa", sanoo professori Pfannenstiel, silmät liimattuna puuoven ikkunaan. Raivoissaan kapteeni Wirth [[[ruoskii]] ukrainalaista [vankia, jota pakotetaan auttamaan] kaksitoista, kolmetoista kertaa kasvoihin. Kahden tunnin ja 49 minuutin kuluttua - sekuntikello kirjasi kaiken - alkoi diesel. Siihen hetkeen asti noihin neljään ahtaaseen kammioon suljetut ihmiset olivat vielä elossa, neljä kertaa 750 henkilöä, neljä kertaa 45 kuutiometriä. Kului vielä 25 minuuttia. Monet olivat jo kuolleet, mikä näkyi pienestä ikkunasta, koska sisällä oleva sähkölamppu valaisi kammion hetkeksi. 28 minuutin kuluttua vain muutama oli vielä elossa. Lopulta, 32 minuutin kuluttua, kaikki olivat kuolleet ... Hammaslääkärit vasaroivat [sitten] kultahampaita, siltoja ja kruunuja. Heidän keskellään seisoi kapteeni Wirth. Hän oli elementissään, ja osoittaen minulle suurta purkkia täynnä hampaita hän sanoi: "Katsokaa itse, miten paljon tuo kulta painaa! Se on vasta eiliseltä ja toissapäivältä. Ette voi kuvitellakaan, mitä kaikkea me löydämme joka päivä - dollareita, timantteja, kultaa. Näette sen itse!" - Kurt Gerstein }}

Estääkseen ihmisiä panikoimasta ja taistelemasta vastaan natsit kertoivat vangeille, että he menevät suihkuun ja että heidät delusoidaan (täitä poistetaan). Vankien Sonderkommando pakotettiin auttamaan kaasukammioissa ja niiden ympärillä. He rohkaisivat juutalaisia riisuutumaan ilman vihjeitä siitä, mitä oli tapahtumassa. (Jos Sonderkommando varoittaisi vankeja, heidätkin tapettaisiin.) Kaasukammiot suunniteltiin näyttämään suihkuhuoneilta (väärennetyillä vesisuuttimilla ja kaakeliseinillä). Sonderkommando puhui uhreille elämästä leirillä, jotta ihmiset eivät heräisi epäilyksiä. He myös auttoivat vanhuksia ja hyvin nuoria riisuutumaan. Sonderkommando lohdutti myös vanhempia lapsia, jotka saattoivat itkeä, "koska riisuutuminen tällä tavoin oli outoa".

Kun kaasukammio oli täynnä ihmisiä ja ovi oli sinetöity, natsivartijat pudottivat Zyklon B:tä katossa olevien erityisten reikien kautta.

Osana koulutustaan jotkut korkea-arvoiset natsipuolueen johtajat ja SS-upseerit lähetettiin Auschwitz-Birkenauhun seuraamaan kaasutuksia. Höss raportoi, että "kaikki olivat syvästi vaikuttuneita näkemästään ...". [mutta jotkut] ... jotka olivat aiemmin puhuneet kaikkein äänekkäimmin [tämän tuhoamisen tarpeellisuudesta], vaikenivat, kun he olivat todella nähneet 'juutalaisongelman lopullisen ratkaisun'."

Ruumiiden tuhoaminen

Kaasutusten jälkeen Sonderkommando poisti ruumiit kaasukammioista ja poisti ruumiista kultahampaat. Aluksi uhrit haudattiin joukkohautoihin. Myöhemmin uhrien ruumiit poltettiin. Tuhkat joko haudattiin, hajotettiin tai heitettiin läheiseen jokeen.

Auschwitzin komentaja Höss kirjoitti muistelmissaan, että Sonderkommandon oli:

• Polttakaa ruumiit tulipesissä.
• Pidä tulipalot käynnissä
• Poistetaan ylimääräinen rasva ruumiista, ja -
• Kääntäkää "palavien ruumiiden vuori... niin, että veto [ilma] voisi tuulettaa liekkejä".

Hess kirjoitti olleensa vaikuttunut siitä, miten ahkerasti Sonderkommando työskenteli, vaikka he tiesivät, että heidätkin lopulta tapettaisiin.

Lopulta natsit tappoivat Auschwitz-Birkenaussa niin paljon ihmisiä, että Topf und Söhnen asiantuntijat suunnittelivat kolme krematoriorakennusta. Auschwitzissa vangit työskentelivät vuorokauden jokaisena tuntina ruumiiden tuhoamiseksi. Ihmisiä kaasutettiin kuitenkin niin nopeasti, ettei kaikkia ruumiita ehditty tuhota krematorioissa. Osa ruumiista poltettiin myös avotulessa.

Sobibórissa, Treblinkassa, Bełżecissä ja Chełmnossa ruumiit poltettiin roviolla.

Historioitsijat arvioivat, että natsit murhasivat näillä leireillä yli kolme miljoonaa ihmistä:

Kun natsit tajusivat häviävänsä toisen maailmansodan, he yrittivät tuhota kuolemanleirit piilottaakseen todisteet tekemisistään. He halusivat piilottaa todisteet siitä, että niin monia ihmisiä oli tapettu. Tämä tarkoitti sitä, että heidän oli tuhottava leirit ja piilotettava myös monien uhrien ruumiit. Natsit pakottivat vangit tuhoamaan leirit ja niiden asiakirjat sekä kaivamaan esiin joukkohautoja.

Neuvostoliiton sotilaat vapauttivat (valtasivat ja vapauttivat) joitakin tuhoamisleirejä ennen kuin natsit ehtivät tuhota todisteet sotarikoksistaan. Esimerkiksi Majdanek vallattiin lähes koskemattomana ennen kuin natsit pystyivät tuhoamaan kovin paljon. Näin tapahtui, koska Neuvostoliiton puna-armeija pääsi leirille hyvin nopeasti, mikä esti SS:ää tuhoamasta suurinta osaa leiristä.

• Holokausti
• Lopullinen ratkaisu
• natsien keskitysleirit
• Toinen maailmansota
• Sotarikokset