Han-buddhalaisuus (kiinalainen buddhalaisuus): historia ja vaikutus
Han-buddhalaisuus: syvä katsaus kiinalaisen buddhalaisuuden historiaan ja vaikutuksiin Itä-Aasian kulttuurissa — Kiina, Japani, Korea ja Vietnam.
Han-buddhalaisuus (yksinkertaistettu kiina: 汉传佛教; perinteinen kiina: 漢傳佛教) tai kiinalainen buddhalaisuus tarkoittaa kiinalaisilla kirjaimilla (hanzi) kirjoitettua buddhalaisuutta tai itäaasialaisen kulttuuripiirin buddhalaisuutta. Se on yksi kolmesta tärkeimmästä olemassa olevasta buddhalaisuuden koulukunnasta: kaksi muuta ovat tiibetiläinen buddhalaisuus ja theravada. Sitä harjoitetaan pääasiassa Kiinassa, Japanissa, Koreassa ja Vietnamissa. Sillä on ollut ja on edelleen suuri vaikutus Itä-Aasian kulttuureihin, yhteiskuntiin ja taiteeseen.
Han-buddhalaisuus on, samoin kuin tiibetiläinen buddhalaisuus, peräisin Mahayanasta, joka on pääasiassa sanskritiksi kirjoitettu buddhalaisuuden haara ja joka juontaa juurensa Pohjois-Intiasta. Buddhalaisuuden siirtyminen Kiinaan alkoi arviolta ensimmäisiltä vuosisadoilta ja eteni kauppareittejä, lähetyssaarnaajien ja käännöstyön kautta.
Han-buddhalaisuudessa on ollut paljon vuorovaikutusta sekä intialaisten uskontojen että kiinalaisten perinteiden, kuten taolaisuuden ja konfutselaisuuden, kanssa. Tämän synteesin seurauksena Itä-Aasian buddhalaisuudesta kehittyi omaleimainen kokoelma koulukuntia, käytäntöjä ja tulkintoja.
Lyhyt historia ja käännöstyö
Buddhalaisuus saapui Kiinaan vähitellen ensimmäisten vuosisatojen aikana ja kasvoi erityisesti Tangin (618–907) ja Songin (960–1279) dynastioiden aikana. Keskeinen tekijä uskonnon leviämisessä oli laaja käännöstoiminta: intialaisia ja keskiaasialaisia opettajia ja kääntäjiä, kuten Kumārajīva ja myöhemmin Xuanzang, työskentelivät kääntäen tärkeitä sutria ja kommentaareja sanskritista kiinaksi. Näiden käännösten pohjalta muodostui suuri kiinalaisten tekstien kokoelma, joka myöhemmin tunnettiin laajina kannoina (kiinalainen kanoninen teksti).
Keskeiset koulukunnat ja suuntaukset
- Chan (Zen) – korostaa meditatiivista harjoitusta (zazen) ja suoraa kokemusta valaistumisesta. Chan kehittyi Kiinassa ja levisi myöhemmin Japaniin (Zen) ja Koreaan (Seon).
- Puhtaan maan perinne (Pure Land) – keskittyy Amitābha‑buddhaan ja luottamuspohjaiseen pelastukseen, rukoiluun ja nimenantamiseen (nembutsu). Tämä suunta on ollut erittäin laajalle levinnyt kansanomainen muoto.
- Tiantai (Tientai/Tendai) – järjestelmällinen koulukunta, joka korostaa Lotus-sutran keskeisyyttä ja pyrkii yhdistämään erilaiset opetukset yhtenäiseksi järjestelmäksi.
- Huayan (Avatamsaka) – perustuu Avatamsaka‑(Kukka‑koriste)‑sutraan; painottaa kaiken ilmiön keskinäistä riippuvuutta ja kosmista näkemystä Buddhasta.
- Vinaya ja luostarilaitos – sääntökokoelmat ja yhteisön elämä ovat olleet tärkeitä, ja kiinalainen luostariperinne kehitti omia instituutioitaan ja koulutusmuotojaan.
Rituaalit, käytännöt ja kirjallisuus
Han-buddhalaisuuteen kuuluvat monipuoliset rituaalit: yhteislaulut, sutra‑lausunnot, meditaatio, seremonialliset rituaalit kuoleman ja syntymän yhteydessä sekä yhteisöllinen lahjoitus‑ ja hyväntekeväisyyden toiminta. Keskeinen kirjallinen perintö on laaja kiinalainen buddhalainen kanoni (Dazangjing), joka sisältää sutria, vinaya-tekstejä ja kommentaareja. Käännöstyön ja alkuperäisten kiinalaisten kommentaarien myötä syntyi rikas teologinen ja filosofinen kirjallisuus.
Synkretismi ja vaikutus muihin uskomuksiin
Kiinalaisen perinteen ja buddhalaisuuden vuorovaikutus johti paitsi teologiseen myös käytännölliseen synkretismiin: konfutselaisuuden ja taolaisuuden periaatteita sovellettiin monissa yhteisöissä, ja ajatus "kolmesta opetuksesta" (sanjiao) — jossa buddhalaisuus, taolaisuus ja konfutselaisuus nähdään toisiaan täydentävinä — on ollut yleinen tapa hahmottaa uskontoelämää Itä-Aasiassa.
Vaikutus taiteeseen, arkkitehtuuriin ja yhteiskuntaan
Han-buddhalaisuus on vaikuttanut vahvasti itäaasialaiseen taiteeseen: temppeliarkkitehtuuri, buddhan ja bodhisattvojen kuvat, kalligrafia, luostarikulttuuri, kiviveistokset ja luolatemppelit (esim. Mogao, Longmen) kantavat sen leimaa. Se on muovannut myös moraalista ajattelua, koulutusta ja sosiaalista huolenpitoa; monissa historiallisissa tilanteissa luostarit toimivat kouluina, sairaaloina ja hyväntekeväisyyskeskuksina.
Leviäminen muihin maihin
Kiinalaisesta perinteestä kehittyneet koulukunnat levisivät muihin Itä‑Aasian maihin. Japanissa syntyivät mm. Tendai, Jōdo (Puhtaan maan perinne) ja Zen‑koulukunnat; Koreassa Tiantai‑vaikutteinen opetus yhdistyi paikallisiin kehityskulkuihin; Vietnamissa kiinalaista vaikutusta näkyy monissa perinteissä. Nämä läheiset yhteydet selittävät monia yhteisiä piirteitä itäaasialaisessa buddhalaisuudessa.
Nykytila ja uudistukset
1900‑luvun alusta lähtien Han-buddhalaisuus kohtasi modernisaation ja uudistuspyrkimyksiä. Ajattelijat kuten Taixu ja myöhemmät liikkeet korostivat Humanistista buddhalaisuutta, joka pyrkii sovittamaan perinteiset harjoitukset yhteiskunnalliseen toimintaan ja arkipäivän ongelmiin. 1900‑luvulla sekä sotien että poliittisten muutosten myötä luostari‑elämä ja instituutiot kokivat vaikeuksia, mutta 1980‑luvulta alkaen buddhalaisuus on monissa paikoissa kokenut elpymistä ja uudelleenjärjestäytymistä. Nykyään han-buddhalaisuus näkyy sekä perinteisinä yhteisöinä että modernina sosiaalisena ja kulttuurisena liikkeenä.
Merkitys tänään
Han-buddhalaisuus on edelleen yksi Itä‑Aasian uskonnollisista perusvoimista. Sen vaikutus ulottuu uskonnollisesta elämästä taiteeseen, kirjallisuuteen, eettiseen ja filosofiseen keskusteluun sekä arkisiin rituaaleihin, kuten hautaus- ja muistorituaaleihin. Vaikka muodot ja painotukset vaihtelevat alueittain ja ajanjaksoittain, perinteen monimuotoisuus ja sopeutumiskyky ovat olleet sen jatkuvuuden tärkeimpiä tekijöitä.
Historia
On olemassa legendoja, joiden mukaan Laozi olisi itse Buddha tai että Buddha olisi tullut Tiibetin Zhangzhungin kuningaskunnasta. Toisten legendojen mukaan buddhalaisuus olisi ollut Kiinassa jo muinaisista ajoista lähtien (ennen Qin-dynastiaa).
Qin-dynastia (221-206 eaa.)
Shiji 《史記-秦始皇本紀》:ssä on kohta called「禁不得祠」(jin bude ci). Siinä sanotaan:
"徙謫，實之初縣。禁不得祠。明星出西方。"
1900-luvulla japanilainen tutkija Fujita Toyohachi (藤田丰八) sanoi buddhalaisuuden tulleen Kiinaan Qin-dynastian aikana. Sana 不得 (pinyin: "bude"; karkea ääntämys: boo-duh) lausutaan lähes täsmälleen samoin kuin sanskritin sana "Buddha". Sitä käytettiin Buddhan kirjoittamiseen kiinan kielessä. Toiset (kuten 铃木券太郎) olivat eri mieltä. Lisäksi on epätodennäköistä, että 得 käytettäisiin translitterointiin. Ja kiinalaisten äänteiden kehityksen perusteella 不得 kuulostaisi jotakuinkin putugilta (郑张尚芳 sanoo, että "不得" on [pɯtɯːɡ]).
Han-dynastia (206 eaa-220 eaa)
Yleisesti uskotaan, että buddhalaisuus otettiin käyttöön (läntisen, ennen vuotta 1 eaa.) Han-dynastian aikana. Se tuli läntisiltä alueilta ja Silkkitietä pitkin.
Weilüe《魏略‧西戎傳》、《魏書‧釋老志》and muiden tietojen mukaan Hanin keisarin Ai:n miehet antoivat kansalle Pagoda Sutran《浮屠经》。.
Vuonna 67 Hanin keisari Ming haaveili "kultaisesta kansasta". Hän lähetti ihmisiä tapaamaan munkkeja läntisille alueille. Nämä munkit toivat mukanaan lisää buddhalaisia tekstejä. Hän rakensi Valkoisen hevosen temppelin (白马寺) ja käänsi 42 lukua pyhistä kirjoituksista 《四十二章經》。.
Erään kertomuksen mukaan Han-keisari Ming (28-75 jKr.) auttoi buddhalaisuuden tuomisessa Kiinaan. (3.-5. vuosisadan) Mouzi Lihuolun sanoo:
Ennen muinoin keisari Ming näki unessa jumalan, jonka keho oli auringon kirkas ja joka lensi hänen palatsinsa edessä, ja hän iloitsi siitä suuresti. Seuraavana päivänä hän kysyi virkamiehiltään: "Mikä jumala tämä on?" oppinut Fu Yi vastasi: "Teidän alamaisenne on kuullut sanottavan, että Intiassa on joku, joka on saavuttanut Daon ja jota kutsutaan Buddhaksi; hän lentää ilmassa, ja hänen ruumiinsa oli auringon kirkkautta; tämän täytyy olla tuo jumala."
Sen jälkeen Ming lähetti väkeä Tianzhuun (Etelä-Intia) oppimaan lisää. Buddhalaiset kirjoitukset palasivat Kiinaan valkoisten hevosten selässä, jonka mukaan Valkoisen hevosen temppeli nimettiin. Niiden mukana palasi myös kaksi intialaista munkkia, joiden nimet olivat Dharmaratna ja Kaśyapa Mātaṅga.
On kiistanalaista, unelmoiko keisari Ming todella kultaisista ihmisistä. Tutkijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että hänen aikanaan buddhalaisuus saapui xiyusta.
Parthialainen prinssi nimeltä An Shigao matkusti Kiinaan ja auttoi kääntämään joitakin intialaisia tekstejä kiinaksi.
Vuonna 167 jotkut Yuezhi (Keski-Aasian heimot) auttoivat myös kääntämään joitakin asioita.
Tänä aikana Mahayana-buddhalaisuus tuli Kiinassa suosituksi. Hanit "sinisoivat" sen ja muuttivat sen Han-buddhalaisuudeksi.
Chongqingissa kaivettiin esiin muinainen Yao Qian Shu (rahapuu-artefakti). Sen päällä istui Buddha. Sen sanottiin olevan tehty Yan guangin neljäntenä vuonna (125 jKr.). Tämä on varhaisin tunnettu pronssinen Buddha, joka on löydetty Kiinasta. Sichuanissa on toinen varhainen Buddha-veistos haudan yläpuolella.
Varhaiset buddhalaiset koulukunnat
Sarvastivadinnit, Dharmaguptakat ja muut koulukunnat olivat tärkeitä Han-buddhalaisuuden kannalta.
Kuusi dynastiaa (220-589)
Jotkut kiinalaiset ajattelivat, että buddhalaisuus oli haitallista hallituksen arvovallalle, että buddhalaiset auttoivat parantamaan taloutta ja että buddhalaisuus oli barbaarista eikä se ansainnut olla osa kiinalaista kulttuuria. Toiset kuitenkin sekoittivat buddhalaisuuden taolaisuuteen. Nämä kaksi sopivat hyvin yhteen. Molemmat kannustivat meditaatioon. Niinpä buddhalaisia ajatuksia käytettiin taolaisuudessa ja päinvastoin.
Samoihin aikoihin Han-buddhalaisuus alkoi levitä Koreaan, Japaniin ja Vietnamiin. Se oli jo suosittu Etelä-Kiinassa.
Kumārajīva (334-413)
Kiina hallitsi Kuchaa, buddhalaista kuningaskuntaa Xinjiangissa. He vangitsivat Kumarajivan, mutta vapauttivat hänet vuonna 401, koska hän oli hyvä buddhalainen.
Hänestä tuli vaikutusvaltainen han-buddhalaisuuden harjoittaja.
Myöhemmän Qinin valtion keisari Yao Xing piti hänestä.
Hän teki useita hyviä käännöksiä (402-413 jKr.).
Siihen kuuluvat Timantti-sutra, Amitabha-sutra, Lootus-sutra, Vimalakīrti Nirdeśa Sūtra, Mūlamadhyamakakārikā ja Aṣṭasāhasrikā Prajñāpāramitā Sūtra.
Chán buddhalaisuus
5. vuosisadalla Chán (Zen) -opetus alkoi Kiinassa. Legenda Bodhidharma aloitti sen.
Koulu noudattaa Laṅkāvatāra Sūtraa ja Timantti Sūtraa (Vajracchedikā Prajñāpāramitā Sūtra). Sitä kutsuttiin myös "yhden ajoneuvon kouluksi".
He olivat kuuluisia kohtaamistarinoistaan, koaneistaan ja opetusmenetelmistään. Nan Huai-Chin sanoo:
Zen-opetus oli erillinen pyhien kirjoitusten ulkopuolinen opetus, joka ei pitänyt mitään kirjoitettuja tekstejä pyhinä. Zen osoitti suoraan ihmismielen, jotta ihmiset voisivat nähdä todellisen luontonsa ja tulla buddhoiksi.
Tang-dynastia (618-907)
Xuanzangin matka länteen
Tang-dynastian aikana vuosina 629-645 munkki Xuanzang matkusti Intiaan ja vieraili yli sadassa kuningaskunnassa. Hän kirjoitti matkastaan länteen. Hänen kirjoituksensa on tärkeä Intian tutkimisen kannalta kyseisenä ajanjaksona.
Hän vieraili monissa hengellisissä paikoissa, monissa hengellisissä ihmisissä ja oppi paljon hengellisiä asioita. Hän tapasi buddhalaisia kuuluisuuksia.
Hän palasi Kiinaan mukanaan 657 sanskritinkielistä tekstiä, lahjoja, patsaita ja buddhalaisia matkamuistoja, kaikki kahdellakymmenelläkahdella hevosella.
Xuanzang perusti käännöskeskuksen Chang'aniin (nykyinen Xi'an). Se houkutteli ihmisiä kaikkialta Itä-Aasiasta. Xuanzang käänsi 1330 kirjaa kiinaksi. Hänen suosikkinsa buddhalaisuudesta oli Yogācāra eli "pelkkä tietoisuus".
Tänä aikana Han Chan -buddhalaisuudesta tuli Japanissa suosittua.
Song-dynastia (960-1279)
Song-dynastian aikana hallitus käytti chánia (禪) vahvistaakseen maan hallintaa. Chánista tuli suosituin kiinalaisen buddhalaisuuden muoto.
Yuan-dynastia (1279-1368)
Yuan-dynastian aikana mongolikeisarit pitivät tiibetiläisestä buddhalaisuudesta, joten he palkkasivat tiibetiläisiä munkkeja valtion virkamiehiksi. Tämä aiheutti korruptiota. Myöhemmin Ming-dynastia syrjäytti Yuan-dynastian, eivätkä tiibetiläiset laamat enää vaikuttaneet hovissa.
Ming-dynastia (1368-1644)
Chan-koulu oli niin suosittu, että kaikki munkit kuuluivat siihen. Mies- ja naispuoliset kiinalaiset buddhalaiset kirjoittivat tänä aikana hienoja runoja.
Qing-dynastia (1644-1911)
Qingit tukivat tiibetiläistä buddhalaisuutta.
Noin vuonna 1900 muiden Aasian maiden buddhalaiset kiinnostuivat kiinalaisesta buddhalaisuudesta. Anagarika Dharmapala vieraili Shanghaissa vuonna 1893. Hän ja muut intialaiset yrittivät saada kiinalaisia auttamaan buddhalaisuuden elvyttämisessä Intiassa. Myös japanilaiset buddhalaiset vierailivat Kiinassa. Tässä vaiheessa (ja ehkä jo aiemmin) Kiinassa oli eniten buddhalaisia maailmassa.
Qing-dynastian kiinalaiset buddhalaismunkit
Xuanzangin patsas Xi'anin jättiläisvillihanhi-pagodissa.
Bodhisattva Avalokitesvara (Guanyin), puuta, 1100-luku, Pohjoinen Song-dynastia, St. Louisin taidemuseo.
Nalandan yliopiston rauniot Intiassa, jossa Xuanzang opiskeli.
Kumārajīvan patsas Kizilin luolien edessä Kuqassa, Xinjiangissa, Kiinassa.
東漢四川青銅搖錢樹上有西王母與坐佛。
Kartta buddhalaisuuden levinneisyydestä ja tärkeimmistä jakolinjoista
Valkoisen hevosen temppeli, jota perinteisesti pidetään kiinalaisen buddhalaisuuden alkulähteenä.
Opetukset
Han-buddhalaisuus käyttää buddhalaisuuden, konfutselaisuuden ja taolaisuuden käsitteitä. He palvovat Buddhaa ja bodhisattvoja antamalla ruokaa, kukkia jne. He ovat vegaaneja. He uskovat jumalaan ja helvettiin, kuolemanjälkeiseen elämään ja karmaan.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Neokonfutselaisuus
- Uskonto Kiinassa
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mitä on han-buddhalaisuus?
V: Han-buddhalaisuus on kiinalaisilla kirjaimilla (hanzi) kirjoitettu buddhalaisuuden koulukunta eli Itä-Aasian kulttuuripiirin koulukunta. Sitä harjoitetaan pääasiassa Kiinassa, Japanissa, Koreassa ja Vietnamissa, ja sillä on ollut suuri vaikutus Itä-Aasian kulttuuriin.
K: Mitkä ovat kaksi muuta buddhalaisuuden pääkoulukuntaa?
V: Kaksi muuta buddhalaisuuden pääkoulukuntaa ovat tiibetiläinen buddhalaisuus ja theravada.
K: Mistä han-buddhalaisuus on peräisin?
V: Han-buddhalaisuus on peräisin mahayanasta, buddhalaisuuden haarasta, joka on kirjoitettu pääasiassa sanskritiksi ja joka on peräisin Pohjois-Intiasta.
K: Miten han-buddhalaisuus on vuorovaikutuksessa intialaisten uskontojen kanssa?
V: Han-buddhalaisuus on paljon vuorovaikutuksessa intialaisten uskontojen ja kiinalaisten uskontojen (kuten taolaisuuden) kanssa.
K: Missä maissa han-buddismia pääasiassa harjoitetaan?
V: Han-buddismia harjoitetaan pääasiassa Kiinassa, Japanissa, Koreassa ja Vietnamissa.
K: Millä kielellä mahayana alun perin kirjoitettiin?
V: Mahayana kirjoitettiin alun perin pääasiassa sanskritiksi.
Etsiä