Hellenistinen taide | 400 eaa. ja ensimmäisen vuosisadan eaa. lopulla
Hellenistisen ajan (400 eKr. ja ensimmäisen vuosisadan lopun välillä eKr. Kreikassa) taide on kuvanveistoa, maalausta ja muuta. Pitkään sanottiin, että tuon ajan taide ei ollut hyvää. Plinius vanhempi puhui klassisen ajan (500 eaa. - 323 eaa., aika ennen hellenististä aikaa) kreikkalaisesta kuvanveistosta ja sanoi sitten Cessavit deinde ars ("silloin taide lakkasi"). Mutta paljon hyvää taidetta on peräisin hellenistiseltä ajalta. Monet tuntevat Laocoönin (kuvassa) ja Venus de Milon veistokset sekä Samothrakian siivekkään voiton.
Nyt useammat ihmiset ovat tarkastelleet hellenistisestä ajasta kirjoittamista. Ihmiset ovat löytäneet hellenistisen ajan taidetta Verginasta ja muista paikoista. Nyt ihmiset näkevät, että hellenistisen ajan taide on erittäin hyvää taidetta.
Laocoön-ryhmä, Vatikaanin museot, Rooma
Arkkitehtuuri
Yksi asia, joka erotti hellenistisen ajan muista ajoista, oli Aleksanteri Suuren maan jakaminen pienempiin osiin. Jokaisessa osassa oli johtajaperhe. Ptolemaioksilla oli Egypti, Seleukideilla Mesopotamia, Attalideilla Pergamon, ja muilla johtajilla oli muita osia. Jokainen johtajaperhe antoi rahaa taiteeseen tavalla, joka poikkesi siitä, miten kaupunkivaltiot tekivät sen. He rakensivat suuria kaupunkeja ja monimutkaisia rakennusryhmiä tavalla, jonka useimmat kaupunkivaltiot olivat jo lopettaneet vuoteen 500 eaa. mennessä. Tämä tapa tehdä rakennuksia oli Kreikalle uusi. Tällä tavalla ei yritetty muuttaa tai korjata luonnollista paikkaa, vaan rakennukset pyrittiin sovittamaan luonnolliseen paikkaan. Kreikassa oli monia huvittelupaikkoja, esimerkiksi monia teattereita ja kävelypaikkoja. Hellenistiset maat olivat onnekkaita, koska niillä oli paljon tyhjää tilaa, johon voitiin rakentaa suuria uusia kaupunkeja. Uusia kaupunkeja olivat muun muassa Antiokia, Pergamon ja Seleukia Tigris-joen varrella.
Pergamon on erittäin hyvä esimerkki hellenistisestä arkkitehtuurista. Se alkoi yksinkertaisesta linnoituksesta Akropolilla (hyvin suuri kallio). Eri Attalidien kuninkaat lisäsivät siihen ja muodostivat valtavan rakennuskokonaisuuden. Rakennukset ulottuvat Akropolista moniin eri suuntiin käyttäen hyväksi kyseisen maanosan luonnollista rakennustapaa. Agora sijaitsee etelässä alimmalla tasolla, ja sen sivuilla on gallerioita, joissa on stooita (kauniita korkeita kivijuttuja, jotka pitävät kattoa pystyssä). Agora on koko Akropoliksen läpi kulkevan kadun alku. Idässä ja kallion päällä ovat järjestäjien, johtajien ja sotilaiden rakennukset. Länsipuolella, keskitasolla, ovat uskonnolliset rakennukset. Yksi suurimmista on Pergamon-alttari, jota kutsutaan "jumalien ja jättiläisten" alttariksi ja joka on yksi kreikkalaisen kuvanveiston kauneimmista teoksista. Erittäin suuressa teatterissa on penkkejä, jotka on venytetty kukkulan sivuille, jotta ihmiset voivat istua, ja siihen mahtuu lähes 10 000 ihmistä.
Siihen aikaan he halusivat tehdä hyvin suuria asioita. Apollon toinen temppeli Didymassa oli sellainen. Se sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä Miletoksesta Jooniassa. Daphnis Miletolainen teki sen suunnitelman neljännen vuosisadan lopulla eaa. (noin 300 eaa.), mutta sitä ei koskaan saatu valmiiksi. Sen rakentamista jatkettiin aina 2. vuosisadalle jKr. asti (yli 100 jKr.). Pyhäkkö (temppelin erityinen osa) on yksi suurimmista koskaan Välimeren lähelle rakennetuista. Sisällä on hyvin suuri huone, cella, jonka ympärillä on kaksi riviä pylväitä (korkeita pyöreitä asioita). Pylväät ovat ionisia, lähes 20 metriä korkeita, ja niiden jalustoissa ja latvoissa on paljon monimutkaista kivitaidetta.
Pergamon-alttari, Pergamon-museo, Berliini
Sculpture
Hellenistinen kuvanveisto sisältää muotokuvia, jotka esittävät esimerkiksi kärsimystä, unta tai vanhuutta.
Attalos I (269-197 eaa.) veistatti Caikuksessa gallialaisia - kreikkalaiset kutsuivat heitä galatialaisiksi - vastaan saavuttamansa voiton kunniaksi kaksi sarjaa muistoryhmiä: Ensimmäinen, Pergamon Akropolille pyhitetty ryhmä sisältää kuuluisan gallialaisen, joka tappaa itsensä ja vaimonsa, ja sen alkuperäiskappale on kadonnut (paras kopio on Massimo alle Termen museossa Roomassa, ks. kuva); toinen, Ateenalle uhrattu ryhmä koostuu pienistä kreikkalaisten, amatsonien, jumalien ja jättiläisten, persialaisten ja gallialaisten pronssikuvioista. Louvren Artemis Rospigliosi on luultavasti kopio yhdestä niistä; mitä tulee kuolevan gallialaisen kopioihin, niitä oli roomalaisella kaudella hyvin paljon. Tunteiden ilmaisu, yksityiskohtien voimakkuus - tässä pensselimäiset hiukset ja viikset - ja liikkeiden väkivaltaisuus ovat tyypillisiä pergamenilaiselle tyylille.
Nämä piirteet pääsevät huippuunsa Pergamon Suuren alttarin friiseissä, jotka on Eumenes II:n (197-159 eaa.) käskystä koristeltu 110 metrin pituisella gigantomachialla, joka kuvittaa kivellä erityisesti hovia varten sävellettyä runoa. Olympialaiset voittavat siinä kukin puolellaan jättiläisiä, joista useimmat ovat muuttuneet villeiksi pedoiksi: käärmeiksi, petolinnuiksi, leijoniksi tai häriksi. Heidän avukseen tullut äitinsä Gaia ei voi tehdä mitään, vaan joutuu katsomaan, kuinka he vääntyvät tuskissaan jumalten iskujen alla.
Hellenistisessä veistotaiteessa esiintyy myös toinen ilmiö: yksityistäminen, jossa koristeellisessa veistotaiteessa otetaan takaisin vanhat julkiset mallit. Tämäntyyppistä retrospektiivistä tyyliä esiintyy myös keramiikassa. Muotokuvissa on havaittavissa naturalismin sävyjä roomalaisen taiteen vaikutuksesta.
Barberini Faun, marmorikopio pronssioriginaalista, noin 200 eKr., Glyptothek, München.
Maalaukset ja mosaiikit
Vain harvat kreikkalaiset seinämaalaukset ovat säilyneet vuosisatoja. Voimme kuitenkin tutkia hellenistisiä vaikutteita roomalaisissa freskoissa, esimerkiksi Pompeijin ja Herculaneumin freskoissa. Eräistä mosaiikeista saa melko hyvän käsityksen tuon ajan "suuresta maalaustaiteesta": ne ovat kopioita freskoista. Esimerkkinä voidaan mainita Aleksanteri-mosaiikki, joka esittää nuoren valloittajan ja suurkuningas Dareios III:n yhteenottoa Issuksen taistelussa ja joka koristaa Pompeijin Faunin talon seiniä. Sen uskotaan olevan kopio Plinius vanhemman (XXXV, 110) kuvaamasta teoksesta, jonka Philoxenus Eretrialainen oli maalannut makedonialaiselle kuninkaalle Kassanderille 4. vuosisadan lopulla eaa. Mosaiikin avulla voimme ihailla värivalintoja, kokonaisuuden sommittelua ja kääntyvää liikettä sekä kasvojen ilmeikkyyttä.
Arkeologiset löydöt Pagasaen hautausmaalta (lähellä nykyistä Volosta), Pagasetinlahden rannalta, tai Verginasta (1987), entisen Makedonian kuningaskunnasta, ovat tuoneet esiin joitakin alkuperäisiä teoksia. Esimerkiksi haudasta, jonka sanotaan olevan Filippos II:n hauta, on löydetty suuri friisi, joka esittää kuninkaallista leijonanmetsästystä ja joka on merkittävä sommittelunsa, hahmojen sijoittumisensa tilaan ja realistisen luontokuvansa vuoksi.
Hellenistinen kausi on myös mosaiikin kehityksen aikaa, erityisesti 2. vuosisadalla eKr. toimineen Pergamon Sososin töiden myötä, joka on ainoa Pliniusin mainitsema mosaiikkitaiteilija (XXXVI, 184). Hänen mieltymyksensä trompe l'oeiliin (optinen illuusio) ja välineen vaikutuksiin näkyy useissa hänelle osoitetuissa teoksissa, kuten Vatikaanin museon "Unwept Floor", joka esittää aterian tähteitä (kalanluita, luita, tyhjiä simpukankuoria jne.), ja Kapitolina-museon "Kyyhkysen allas", joka tunnetaan Hadrianuksen huvilasta löydetyn jäljennöksen perusteella. Siinä on neljä kyyhkystä, jotka istuvat vedellä täytetyn altaan reunalla. Yksi niistä kastelee itseään, kun muut näyttävät lepäävän, mikä luo taiteilijan täydellisesti tutkimia heijastus- ja varjotehosteita.
Aleksanterin mosaiikki Faunin talosta Pompeijissa, nyt Napolin arkeologisessa kansallismuseossa.
Keramiikka
Hellenistisellä kaudella maljakkomaalaukset vähenivät. Yleisimmät maljakot ovat mustia ja yhtenäisiä, kiiltävän näköisiä, lähes lakan näköisiä, ja ne on koristeltu yksinkertaisilla kukka- tai festonikuvioilla. Tällöin ilmestyivät myös kohokuvioidut maljakot, jotka epäilemättä jäljittelivät jalometalleista valmistettuja maljakoita: maljakon runkoon kiinnitettiin kohokuvioidut seppeleet, tai kuvassa näkyvässä maljakossa oli suonet tai gadroonit. Löytyy myös monimutkaisempia reliefirakenteita, jotka perustuvat eläimiin tai taruolentoihin. Myös maljakoiden muodot ovat saaneet vaikutteita metalliperinteestä: niin myös lagynos (kuvassa), joka on aikakaudelle tyypillinen viinipurkki.
Samanaikaisesti vallitsi polykromaattisen figuratiivisen maalaustaiteen perinne: taiteilijat pyrkivät käyttämään aiempaa enemmän erilaisia sävyjä. Nämä uudemmat värit ovat kuitenkin herkempiä eivätkä ne kestä lämpöä. Maalaus tapahtui siis perinteisestä käytännöstä poiketen polttamisen jälkeen. Pigmenttien hauraus esti näiden maljakoiden käytön usein, ja niitä käytettiin vain hautajaisissa. Tyylin edustavimmat kappaleet ovat peräisin Sisiliassa sijaitsevasta Centuripesta, jossa oli aktiivinen työpaja aina 3. vuosisadalle eKr. asti. Näille maljakoille on ominaista vaaleanpunaiseksi maalattu pohja. Hahmot, usein naishahmot, on kuvattu värillisissä vaatteissa: sinivioletti chiton, keltainen hame, valkoinen huntu. Tyyli muistuttaa Pompeijia ja sijoittuu paljon enemmän suurikokoisten aikalaismaalausten puolelle kuin punakuvioisen keramiikan perintöön.
Soittimilla koristeltu Lagynos, 150100 ‑eKr., Louvresta
Vähäiset taiteet
Metallinen taide
Pronssinvalun kehittyminen mahdollisti sen, että kreikkalaiset pystyivät luomaan suuria teoksia, kuten Rodoksen kolossin, jonka korkeus oli 32 metriä. Monet suurista pronssipatsaista menetettiin - suurin osa sulatettiin materiaalin talteenottamiseksi. Tämän vuoksi vain pienemmät esineet ovat yhä olemassa. Onneksi hellenistisen Kreikan aikana raaka-aineita oli runsaasti itäisten valloitusten jälkeen.
Metallimaljakoiden työstäminen sai uudenlaista täyteläisyyttä: taiteilijat kilpailivat keskenään erittäin virtuoosimaisesti. Panagyurishtesta (nykyään Bulgariassa) on löydetty taitavasti veistettyjä kultamaljakoita: eräässä amforassa kahvassa on kaksi kentauria, jotka nousevat kädensijoja. Dervenissä, Salonikan lähellä sijaitsevasta haudasta on löydetty suuri, noin vuodelta 320 eaa. peräisin oleva ja 40 kilogrammaa painava pronssinen krateri, jossa on pronssiset voluutit (Dervenin krateri). Krateria koristaa 32 senttimetriä korkea reliefihahmojen friisi, joka esittää Dionysosta, jota ympäröi Ariadne ja hänen satyyrien ja maenadien kulkueensa. Kaulaa koristavat koristeelliset motiivit, ja neljä korkeareliefissä olevaa satiiria istuu rennosti maljakon olkapäillä. Kehitys on samankaltainen korutaiteessa. Tuon ajan koruseppien taito oli erinomainen yksityiskohtien ja filigraanien käsittelyssä, ja niinpä hautaseppeleissä on hyvin realistisia puunlehtiä tai vehnänvarsien lehtiä. Jalokivien upottaminen kukoisti tällä kaudella.
Figuurit olivat yhtä muodikkaita. Ne esittivät sekä jumaluuksia että nykyelämän aiheita. Näin syntyi "neekeriteema" erityisesti ptolemaiolaisessa Egyptissä: nämä mustien nuorten patsaat olivat menestyksekkäitä aina roomalaiselle ajalle asti. Joskus ne pelkistettiin kaikuiksi suurten veistosten muodoista: niinpä löytyy lukuisia pienoiskopioita Antiokian Tykhestä (onnea tuova), jonka alkuperäiskappale on peräisin 3. vuosisadan alusta eKr.
Terrakottafiguurit
Aikaisemmin uskonnolliseen käyttöön varattuja kreikkalaisia terrakottafiguureja käytettiin hellenistisessä Kreikassa yhä useammin hautajais- ja jopa koristetarkoituksiin. Muottitekniikoiden kehittyminen mahdollisti todellisten pienoispatsaiden valmistamisen yksityiskohtaisesti.
Boeotiassa sijaitsevassa Tanagrassa eloisissa väreissä olevat figuurit esittävät useimmiten tyylikkäitä naisia viehättävissä kohtauksissa. Smyrnassa, Vähä-Aasiassa, esiintyi rinnakkain kaksi suurta tyyliä: ensinnäkin suuren kuvanveiston mestariteosten kopiot, kuten Farnesoksen Herkules kullattuna terrakottana. Täysin eri tyylilaji ovat "groteskit", jotka ovat jyrkässä ristiriidassa "kreikkalaisen kauneuden" kaanonien kanssa: koroplathos (hahmojen valmistaja) muotoilee epämuodostuneita vartaloita mutkitteleviin asentoihin - kyttyräselkäisiä, epileptikkoja, vesipäähän sairastuneita, lihavia naisia jne. Voidaankin miettiä, olivatko ne lääketieteellisiä malleja, sillä Smyrnan kaupunki oli tunnettu lääketieteellisestä koulustaan. Tai sitten ne voivat olla pelkkiä karikatyyrejä, joiden tarkoituksena on herättää naurua. Groteskit ovat yhtä yleisiä sekä Tarsoksessa että Aleksandriassa.
Lasitaide ja glyptinen taide
Hellenistisellä kaudella kreikkalaiset, jotka siihen asti tunsivat vain valetun lasin, löysivät lasinpuhallustekniikan, mikä mahdollisti uudet muodot. Lasitaide kehittyi erityisesti Italiassa. Muotoiltua lasia käytettiin edelleen erityisesti syväpainokorujen valmistuksessa.
Jalokivien kaiverrustaito ei kehittynyt juuri lainkaan, vaan se rajoittui massatuotantoon, josta puuttui omaperäisyys. Korvaukseksi tulivat kameot. Se tarkoittaa useista värillisistä kerroksista koostuvan kiven leikkaamista kohokuvaksi, jolloin esine voidaan esittää kohokuvana värin vaikutuksen avulla. Tämän jälkeen se kiinnitetään riipukseen tai sormukseen. Hellenistinen kausi tuotti joitakin mestariteoksia, kuten Gonzagan kameon, joka on arkistoitu 2009-04-02 Wayback Machineen ja jota säilytetään nykyään Eremitaasimuseossa.
Lihava nainen pitelee viinipurkkia, Kertch, 4. vuosisadan jälkipuolisko eaa., Louvre, Louvre
Hautajaiskruunun osia, 3. vuosisata jKr., Louvresta
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on hellenistisen ajan taide?
V: Hellenistisen ajan (400 eaa. ja ensimmäisen vuosisadan eaa. lopun välisenä aikana Kreikassa) taiteeseen kuuluvat muun muassa kuvanveisto ja maalaus.
K: Kuka sanoi, että tämän ajan taide ei ollut hyvää?
V: Plinius vanhempi puhui kreikkalaisesta kuvanveistosta klassiselta ajalta (500 eaa. - 323 eaa., ennen hellenististä aikaa) ja sanoi sitten Cessavit deinde ars ("silloin taide lakkasi").
K: Mitkä ovat joitakin kuuluisia taideteoksia tältä ajanjaksolta?
V: Joitakin kuuluisia taideteoksia tältä kaudelta ovat muun muassa Laocoצn, Venus de Milo ja Samothrakian siivekäs voitto.
K: Miten ihmisten näkemykset hellenistisestä taideteoksesta ovat muuttuneet ajan myötä?
V: Ihmiset ovat viime aikoina perehtyneet tarkemmin hellenististä aikaa käsitteleviin kirjoituksiin ja löytäneet Verginasta ja muista paikoista taideteoksia tältä aikakaudelta, mikä on saanut heidät tunnustamaan, että kyseessä on todellakin erittäin hyvää taidetta.
K: Milloin hellenistinen taide alkoi?
V: Hellenistinen taide alkoi noin 400 eaa. ja kesti noin vuoteen 100 eaa. asti.
K: Mistä on löydetty taideteoksia tältä ajanjaksolta?
V: Tältä kaudelta peräisin olevia taideteoksia on löydetty Verginasta sekä muista paikoista eri puolilta Kreikkaa.
K: Mitä Plinius sanoi kreikkalaisesta kuvanveistosta klassisen ajan aikana?
V: Plinius sanoi Cessavit deinde ars ("silloin taide lakkasi") puhuessaan kreikkalaisesta kuvanveistosta klassisella ajalla (500 eaa.-323 eaa.).
