Hunajamäyrä

Taksonomia

Hunajamäyrä on ainoa Mellivora-suvun jäsen. Vaikka se liitettiin mäyräkoirien ryhmään ensimmäisen kerran 1860-luvulla, niillä ei ole paljoa yhteistä Melinae-alaperheen kanssa. Ne ovat lähempänä marttujen sukua.

Fyysinen kuvaus

Hunajamäyrän vartalo on melko pitkä, mutta se on paksu ja leveä selkäpuolelta. Sen nahka on löysä, ja se pääsee kääntymään ja kiertymään vapaasti sen sisällä. Kaulan ympärillä oleva iho on 6 millimetriä paksu, mikä on sopeutumista toistensa kanssa taistelemiseen. Pää on pieni ja litteä, ja kuono on lyhyt. Silmät ovat pienet, ja korvat ovat vain harjuja iholla. Nämäkin ovat mahdollisia sopeutumisia, jotta vältytään vahingoittumiselta taistelun aikana.

Mäyräkoiralla on lyhyet ja tukevat jalat, ja kussakin jalassa on viisi varvasta. Jaloissa on erittäin vahvat kynnet, jotka ovat lyhyet takajalkojen osalta ja hyvin pitkät eturaajojen osalta. Mäyrä on osittain kasvava eläin, jonka jalkapohjat ovat paksusti pehmustetut ja ranteisiin asti paljaat. Häntä on lyhyt ja pitkien karvojen peittämä, paitsi tyven alapuolella.

Aikuiset yksilöt ovat 23-28 senttimetriä hartiakorkeudeltaan ja 68-75 senttimetriä ruumiinpituudeltaan, ja naaraat ovat pienempiä kuin urokset. Urokset painavat 12-16 kiloa ja naaraat 9,1 kiloa.

Mäyräkoiralla on peräaukkopussi, joka on yhteinen piirre hyeenojen kanssa. Pussin hajun sanotaan olevan "tukahduttava", ja se saattaa auttaa rauhoittamaan mehiläisiä mehiläispesiä ryöstettäessä.

Turkki

Talviturkki on pitkä, ja siinä on joitakin karkeaharjaisia karvoja. Kyljissä, vatsassa ja nivusissa on vähemmän karvoja. Kesäturkki on lyhyempi ja siinä on vielä vähemmän karvoja, ja vatsa on puoliksi paljaana. Pään sivut ja alavartalo ovat väriltään puhtaasti mustat. Suuri valkoinen kaistale peittää niiden yläruumiin, joka alkaa pään yläosasta ja ulottuu pyrstön tyvestä alaspäin.

 

Habits

Hunajamäyrät asuvat yksin itse kaivamissaan koloissa. Ne ovat hyviä kaivajia, sillä ne pystyvät kaivamaan tunneleita kovaan maahan 10 minuutissa. Näissä koloissa on aina vain yksi käytävä ja pesäkammio, eivätkä ne yleensä ole suuria, noin 1-3 metriä pitkiä. Ne eivät laita pesäkammioon kuivikkeita. Vaikka ne yleensä kaivavat omat kolonsa, ne saattavat ottaa haltuunsa maasorkka- ja maaoravan koloja, joita ei enää käytetä, tai termiittikumpuja.

Hunajamäyrät ovat älykkäitä eläimiä, ja ne ovat yksi harvoista lajeista, jotka pystyvät käyttämään työkaluja. Vuonna 1997 julkaistussa dokumenttisarjassa Land of the Tiger kuvattiin Intiassa hunajainen mäyrä, joka käytti työkalua; eläin pyöräytti tukin ja seisoi sen päällä päästäkseen käsiksi kuningaskalastajan poikasiin, jotka olivat juuttuneet maanalaisen luolan katosta tuleviin juuriin.

Hunajamäyrät ovat pelottomia ja sitkeitä eläimiä, ja niiden tiedetään hyökkäävän raa'asti vihollistensa kimppuun, kun ne eivät pääse pakoon. Ne ovat väsymättömiä taistelussa ja voivat väsyttää paljon suurempia eläimiä taisteluissa. Se, että useimmat saalistajat eivät halua metsästää hunajamäyriä, on johtanut teoriaan, jonka mukaan gepardipentujen vastavärjätty turkki on kehittynyt näyttämään hunajamäyrältä pitääkseen saalistajat loitolla. Tämä olisi esimerkki matkimisesta.

Hunajamäyrän ääni on käheä "khrya-ya-ya-ya-ya". Parittelun aikana urokset ääntelevät kovaa murinaa. Poikaset ääntelevät vinkuen. Koirien hyökätessä hunajamäyrät huutavat kuin karhunpennut.

Ruokavalio

Hunajamäyrän ruokavalio on vähiten erikoistunut mustelidien joukossa. Rakentamattomilla alueilla hunajamäyrät voivat metsästää mihin vuorokaudenaikaan tahansa, mutta ne ovat yöaktiivisia paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Metsästäessään hunajamäyrät ravaavat etuvarpaat sisäänpäin kääntyneinä ja liikkuvat samaa vauhtia kuin nuori mies. Nimestään huolimatta hunajamäyrät syövät enimmäkseen lihaa, ja ne syövät mitä tahansa käsillä olevaa eläinravintoa, kuten raatoja, pieniä jyrsijöitä, lintuja, munia, hyönteisiä, liskoja, kilpikonnia ja sammakoita. Ne syövät myös hedelmiä ja vihanneksia, kuten marjoja, juuria ja sipuleita.

Ne saattavat metsästää sammakoita ja jyrsijöitä, kuten gerbiilejä ja maaoravia, kaivamalla ne ulos koloistaan. Hunajamäyrät pystyvät syömään kilpikonnia vaikeuksitta voimakkaiden leukojensa ansiosta. Ne tappavat ja syövät käärmeitä, jopa erittäin myrkyllisiä tai suuria käärmeitä. Ne ovat kaivaneet Intiassa esiin ihmisen ruumiita. Ne ahmivat saaliinsa kaikki osat, mukaan lukien ihon, karvan, höyhenet, lihan ja luut, ja pitävät ruokansa kiinni etukäpälillään. Kasvisruokaa etsiessään ne nostelevat kiviä tai repivät puiden kuorta.

 
Mustarotta (M. c. cottoni)  

Range

Lajia tavataan suurimmassa osassa Saharan eteläpuoleista Afrikkaa Etelä-Afrikan Länsi-Kapista Marokon eteläosaan ja Algerian lounaisosaan. Afrikan ulkopuolella se elää Arabian, Iranin ja Länsi-Aasian kautta Turkmenistaniin ja Intian niemimaalle.

 

Suhteet ihmisiin

Hunajamäyrät tappavat usein kanoja, joita ihmiset kasvattavat ruoaksi. Vahvuutensa ja sinnikkyytensä vuoksi niitä on vaikea pitää loitolla. Niiden tiedetään repivän paksuja lankkuja kanaloista tai kaivautuvan kiviperustusten alle.

Kovan ja löysän nahkansa vuoksi hunajamäyriä on vaikea tappaa koirien avulla. Sen ihon läpi on vaikea päästä, ja sen löysyyden ansiosta se voi vääntyä ja kääntyä hyökkääjäänsä vastaan, kun sitä pidetään kiinni. Ainoa turvallinen ote hunajamäyrästä on niskasta. Iho on myös tarpeeksi kova kestämään useita machete-iskuja. Ainoa varma tapa tappaa ne nopeasti on isku kalloon nuijalla tai laukaus päähän tehokkaalla kiväärillä, sillä niiden iho on lähes varma nuolia ja keihäitä vastaan.