Julian Huxley

Varhaiset työt

Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteenaan oli lintujen käyttäytyminen, erityisesti vesilintujen kosiskelu. Hänen vuonna 1914 julkaisemansa havainnot harmaahaikaran etologiasta olivat merkkipaalu lintujen kenttätutkimuksessa. Hänen keksimänsä eloisat nimitykset rituaaleille (kuten "pingviinitanssi", "plesiosauruksen kilpajuoksu" jne.) tekivät ajatuksista mieleenpainuvia ja kiinnostavia yleiselle lukijalle.

Isokarvaiset harmaakurkku-ahvenet

Evoluutio

Huxley oli August Weismannin jälkeen merkittävin biologi, joka piti kiinni luonnonvalinnasta evoluution ensisijaisena tekijänä. Hieno viestijä, hän oli merkittävä biologisen tieteen popularisoija yleisölle. Hän kuului 1900-luvun alussa siihen biologien vähemmistöön, joka uskoi luonnonvalinnan olevan evoluution tärkein liikkeellepaneva voima ja että evoluutio tapahtui pienin askelin eikä hyppäyksin. Nämä mielipiteet ovat nykyään vakiintuneita. Vaikka hänen aikansa akateemisena opettajana oli varsin lyhyt, hän opetti ja kannusti useita evoluutiobiologeja Oxfordin yliopistossa 1920-luvulla.

Nykyaikainen evolutiivinen synteesi

Huxley oli modernin evoluutiosynteesin avainhenkilö. Hän selitti, miten Gregor Mendelin genetiikkaa koskevat löydöt sopivat Charles Darwinin teoriaan evoluutiosta luonnonvalinnan avulla. Huxleyn

Huxleyn ensimmäinen "koeajo" oli evoluution käsittely Science of Life -teoksessa (1929-30), ja vuonna 1936 hän julkaisi pitkän ja merkittävän artikkelin British Associationille. Vuonna 1938 ilmestyi kolme pitkää katsausta tärkeimmistä evoluutioaiheista.

Nyt Huxleyn oli aika käsitellä evoluutioaihetta täydessä laajuudessaan, mistä tuli hänen elämänsä tärkein teos. Hänen kirjansa Evolution: The Modern Synthesis (Evoluutio: moderni synteesi) kirjoitettiin hänen toimiessaan eläintieteellisen seuran sihteerinä, ja siinä hyödynnettiin hänen huomattavaa kokoelmaansa vuosisadan alkupuoliskon kattavia uusintapainoksia. Se julkaistiin vuonna 1942. Arvostelut kirjasta oppineissa lehdissä olivat suorastaan hurmioituneita; American Naturalist -lehti kutsui sitä "vuosikymmenen, ehkä vuosisadan merkittävimmäksi evoluutioteokseksi" (The outstanding evolutionary treatise of the decade, perhaps of the century). Lähestymistapa on läpikotaisin tieteellinen; perustietojen hallinta on hämmästyttävää".

Huxleyn tärkeimpiä yhteistyökumppaneita nykyaikaisessa evoluutiosynteesissä ovat yleensä Ernst Mayr, Theodosius Dobzhansky, George Gaylord Simpson, Bernhard Rensch, Ledyard Stebbins ja populaatiogeneetikot J.B.S. Haldane, Ronald Fisher ja Sewall Wright.
Huxleyn kirjan ilmestyessä useat heistä eivät kuitenkaan olleet vielä antaneet merkittävää panostaan. E.B. Ford ja hänen ekologisen genetiikan kollegansa olivat vähintään yhtä tärkeitä.

Evoluution kehitys

Hän uskoi aina, että evoluutio johti laajasti katsottuna organisaation kehittymiseen. "Edistyminen ilman päämäärää" oli yksi hänen suosikkilauseistaan.

Evoluution moderni synteesi -teoksensa viimeisessä luvussa hän määrittelee evolutiivisen edistyksen "biologisen tehokkuuden ylemmän tason nostamiseksi, joka määritellään lisääntyneeksi ympäristön hallinnaksi ja riippumattomuudeksi siitä". "Luonnonvalinta ja aika yhdessä tuottavat biologista parannusta... Biologisen koneiston parantuminen... laiduntavien hevosten raajat ja hampaat... aivojen tehon lisääntyminen... Lohikäärmekärpäsen silmät, jotka näkevät kaikkialle [sen] ympärille joka suuntaan, ovat parannus verrattuna varhaisimpien elämänmuotojen pelkkiin mikroskooppisiin silmäpisteisiin". "[Koko] evoluution ajanjakson aikana näemme yleistä edistystä - parannusta kaikissa elämän tärkeimmissä ominaisuuksissa, myös sen yleisessä organisaatiossa. [Mutta] parannus ei ole yleistä. Alemmat muodot onnistuvat selviytymään korkeampien rinnalla".

Eugeniikka

Huxley oli merkittävä jäsen British Eugenics Society -järjestössä, jonka varapuheenjohtajana (1937-1944) ja puheenjohtajana (1959-1962) hän toimi. Huxley oli yksi monista tuon ajan intellektuelleista, jotka uskoivat, että yhteiskunnan alin luokka oli geneettisesti huonompi. Hän kannatti "harvojen alimpien ja degeneroituneimpien tyyppien lähes täydellistä eliminointia". Kirjoituksissaan hän käytti tätä argumenttia useaan otteeseen: kukaan ei epäile, etteikö maatalouskantojen geeniperimän hallinnointi olisi järkevää, joten miksei samaa käsitettä voitaisi soveltaa myös ihmiskantoihin?

Sodanjälkeisinä vuosina, kun Huxley (1957) tajusi, että natsit olivat pilanneet eugeniikan ajatukset, hän loi termin "transhumanismi" kuvaamaan näkemystä, jonka mukaan ihmisen pitäisi parantaa itseään tieteen ja teknologian avulla, mahdollisesti eugeniikka mukaan luettuna, mutta myös, mikä on tärkeää, parantamalla sosiaalista ympäristöä.

UNESCO ja rotu

Vastauksena Euroopan fasismin nousuun 1930-luvulla Huxleya pyydettiin kirjoittamaan Me eurooppalaiset yhdessä kolmen muun tiedemiehen kanssa. Huxley ehdotti, että sana "rotu" korvattaisiin sanalla "etninen ryhmä". Toisen maailmansodan jälkeen hän oli mukana laatimassa Unescon julkilausumaa The Race Question, jossa todettiin seuraavaa:

"Rotu voidaan siis biologiselta kannalta määritellä yhdeksi Homo sapiens -lajin muodostavaksi populaatioryhmäksi".... "Mitä sanottavaa tiedemiehellä on nyt niistä ihmiskunnan ryhmistä, jotka voidaan tunnistaa nykyisin? Eri antropologit voivat luokitella ja ovat luokitelleet ihmisrotuja eri tavoin, mutta tällä hetkellä useimmat antropologit ovat yhtä mieltä siitä, että suurin osa nykyisestä ihmiskunnasta voidaan luokitella kolmeen pääluokkaan, jotka ovat seuraavat: Mongoloidien jako; neegroidien jako; kaukasoidien jako..."... "Katoliset, protestantit, muslimit ja juutalaiset eivät ole rotuja...".