Saksin kuningaskunta (saksaksi Königreich Sachsen) oli olemassa vuodesta 1806 vuoteen 1918. Se oli yksi Keski-Euroopan merkittävistä monarkioista, jolla oli oma hallintonsa, armeijansa ja kansallinen kulttuuri, vaikka se myös osallistui laajempien saksalaisten valtiojärjestysten toimintaan.

Vuodesta 1871 se oli osa Saksan keisarikuntaa, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen siitä tuli osa Weimarin tasavaltaa. Sen pääkaupunki oli Dresden, ja sen nykyaikainen seuraajavaltio on Saksin vapaavaltio. Kuningaskunta säilytti kuitenkin oman hallintonsa ja paikallisen identiteettinsä koko keisarikunnan ajan.

Perustaminen ja Napoleonin aika

Ennen vuotta 1806 Saksi oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan yksi vaalipiireistä. Tämä tarkoitti sitä, että Saksia hallitsevat ruhtinaat olivat vaaliruhtinaita ja saattoivat auttaa uuden Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin valinnassa. Vuonna 1806, kun Napoleon kukisti keisari Frans II:n Austerlitzin taistelussa ja keisarikunta lakkautettiin, monet vaaliruhtinaat nostivat valtiollisen asemansa ja muutamat muodostivat kuningaskuntia. Viimeisestä Saksin kruununvalitsijasta tuli kuningas Fredrik Augustus I.

Jenan taistelun jälkeen vuonna 1806 Saksit liittyivät Reinin liittovaltioon, joka oli Ranskan vaikutuksen alainen liittouma. Tämä yhteys vaikutti Saksiin politiikassa ja taloudessa, mutta liittovaltio hajosi Napoleonin heiketessä ja lopulta vuonna 1813, kun Napoleon kukistui Leipzigin taistelussa.

1800-luvun ensimmäinen puolisko ja uudelleenjärjestelyt

Saksin kuningaskunnan hallitsija oli katolilainen, mikä erotti sen uskonnollisesti monista muista itäsaksalaisista ruhtinaskunnista. Kuningaskunta tuki pitkään Ranskaa, mutta sodan käänteet johtivat myös vieraisiin miehityksiin: Saksia seurasi sekä venäläinen läsnäolo että osittainen preussilainen valta. Preussi tuli omistamaan noin 40 prosenttia kuningaskunnasta; joukossa oli historiallisesti merkittävä Wittenberg, protestanttisen uskonpuhdistuksen kotikaupunki. Fredrik Augustus sai kuitenkin palata hallitsemaan jäljelle jäänyttä kuningaskuntaa, johon kuuluivat edelleen suuret kaupungit Dresden ja Leipzig.

Vuoden 1815 Wienin kongressin jälkeen Saksi palautui laajemmin Euroopan poliittiseen järjestykseen ja siitä tuli osa Saksain liittovaltiota sekä myöhemmin Saksan valtioliittoja. Kuningaskunta sopeutui uuteen kansainväliseen järjestykseen, teki rauhoittavia aluejärjestelyjä ja osallistui 1800-luvun keskivaiheiden diplomiatiaan.

Hallinto, yhteiskunta ja talous

Saksin kuningaskunta kehittyi 1800-luvulla kohti konstituutiollista monarkiaa: kunnallista hallintoa ja edustuksellisuutta lisättiin, ja maassa oli oma laki- ja tuomiojärjestelmä sekä parlamentti (Landtag). Modernisaatio eteni hitaasti mutta näkyvästi etenkin teollistumisen myötä. Leipzigin ja Chemnitzin kaltaiset kaupungit kasvoivat teollisuuden keskuksiksi — erityisesti tekstiili-, konepaja- ja kemianteollisuus olivat tärkeitä aloja. Rautateiden rakentaminen 1800-luvun jälkipuoliskolla yhdisti alueen markkinat ja vahvisti talouskasvua.

Koulutus ja kulttuuri olivat kuningaskunnassa korkealla tasolla: yliopistot, teatterit ja konserttiperinteet houkuttelivat opiskelijoita ja taiteilijoita. Dresdenistä kehittyi erityisesti taiteen ja musiikin keskus, minkä seurauksena kuningaskunnalla oli vahva panos saksalaiseen kulttuuriin.

Dresden — kuningaskunnan kulttuurikeskus

Dresden oli kuningaskunnan ehdoton keskus niin hallinnollisesti kuin kulttuurisesti. Kaupunki tunnettiin upeista palatseistaan, museoistaan ja konserttiperinteistään. Esimerkkejä kaupungin nähtävyyksistä olivat muun muassa Zwinger, Semperin ooppera (Semperoper) ja rikkaat taidekokoelmat, kuten vanhan mestarin taidegalleria. Dresden oli myös tärkeä arkkitehtuurin ja barokin esimerkitason kaupunki, mikä teki siitä vetovoiman sekä kotimaisille että ulkomaisille vierailijoille.

Vuosisadan vaihde ja kuningashuone

Kuningaskunta oli 1800-luvun loppuun mennessä vakiintunut osaksi Saksan poliittista kenttää. Se pysyi itsenäisenä monarkiana, vaikka 1871 muodostettu Saksan keisarikunta yhdisti sen osaksi suurempaa valtakuntaa. Kuningasperheen suhteet muihin eurooppalaisiin dynastioihin olivat läheiset, ja kuninkaalliset edustivat Saksoa myös ulkopoliittisesti.

Lopun alku — 1918 ja sen jälkeen

Ensimmäinen maailmansota koettelikin Saksin kuningaskuntaa kuten koko Saksan keisarikuntaa. Sodan tappioiden ja sisäpoliittisen levottomuuden myötä Saksan keisarikunta hajosi vuonna 1918. Kuningas Fredrik August III luopui kruunusta marraskuussa 1918 osana laajempaa vallankumousta, ja Saksin kuningaskunnan asemasta tuli Weimarin tasavaltaan kuuluva alue. Tämän jälkeen syntyi Saksin vapaavaltio, joka toimi tasavallan organisaation puitteissa.

Keskeiset hallitsijat

  • Fredrik August I (Friedrich August I) — kuninkaana 1806–1827. Entinen vaaliruhtinas, joka nousi Saksan kuninkaaksi Napoleoniin liittyneen järjestelyn jälkeen.
  • Anton (Antonius) — kuninkaana 1827–1836.
  • Fredrik August II (Friedrich August II) — kuninkaana 1836–1854.
  • Johann (Johann) — kuninkaana 1854–1873.
  • Albert (Albrecht) — kuninkaana 1873–1902.
  • Georg (Georg) — kuninkaana 1902–1904.
  • Fredrik August III (Friedrich August III) — kuninkaana 1904–1918; luopui kruunusta vuoden 1918 vallankumouksessa.

Saksin kuningaskunnan historia 1806–1918 kattaa laajan muutoksen ajan: feodaalisista rakenteista kohti teollistumista, kulttuurista kukoistusta ja lopulta demokratiaan ja tasavaltaan siirtymistä. Vaikka monarkia päättyi, alueen kulttuurinen ja taloudellinen perintö vaikuttaa edelleen nykysaksilaiseen Saksaan.