Korean demilitarisoitu vyöhyke (DMZ): sijainti, historia ja merkitys

Pohjoinen 38. leveyspiiri leikkaa Korean niemimaan suunnilleen kahtia. Leveyspiiri oli alkuperäinen raja Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton miehittämien Korean alueiden välillä toisen maailmansodan lopussa. Kun Korean demokraattinen kansantasavalta (Korean demokraattinen kansantasavalta, epävirallisesti Pohjois-Korea) ja Korean tasavalta (Korean tasavalta, epävirallisesti Etelä-Korea) perustettiin vuonna 1948, tästä linjasta tuli tosiasiallinen kansainvälinen raja näiden kahden maan välillä. Se oli myös yksi kylmän sodan kireimmistä rintamista.

Sekä pohjoinen että eteläinen valtio pysyivät vahvasti riippuvaisina sponsorivaltioista vuodesta 1948 Korean sodan syttymiseen asti. Konflikti vaati yli kolme miljoonaa ihmishenkeä ja jakoi Korean niemimaan ideologisten linjojen mukaisesti. Neuvostoliiton tukema Korean demokraattisen kansantasavallan hyökkäys ylitti 38. leveyspiirin 25. kesäkuuta 1950. Konflikti päättyi kolme vuotta myöhemmin. Kansainväliset joukot oli sijoitettu ja työnsivät rintamalinjan takaisin lähelle 38. leveyspiiriä. Heinäkuun 27. päivänä 1953 solmitussa tulitauossa luotiin DMZ. Kumpikin osapuoli suostui aselevossa siirtämään joukkonsa 2 000 metrin päähän rintamalinjasta, mikä loi 4 kilometrin levyisen puskurivyöhykkeen. Sotilasrajausviiva (Military Demarcation Line, MDL) kulkee DMZ:n keskellä ja osoittaa tarkalleen, missä rintama oli sopimuksen allekirjoittamisen aikaan.

Teoriassa tämä on pattitilanne. Kumpikaan osapuoli ei voittanut eikä hävinnyt. Tämän vuoksi konfliktin molemmat osapuolet ovat edelleen vihollisia, ja suuri määrä joukkoja on edelleen sijoitettuna linjan molemmin puolin. Välirauhansopimuksessa selitetään tarkasti, kuinka paljon sotilashenkilöstöä ja millaisia aseita DMZ:llä saa olla. Molempien osapuolten sotilaat voivat partioida DMZ:n sisällä, mutta he eivät saa ylittää MDL:ää. Pohjois-Korean vihollisuuksien aiheuttamissa satunnaisissa väkivaltaisuuksissa kuoli yli 500 eteläkorealaista sotilasta ja 50 yhdysvaltalaista sotilasta DMZ:n varrella vuosina 1953-1999.

Tae Sung Dong ja Kijong-dong olivat ainoat kylät, joiden aselepokomitea salli jäädä DMZ:n rajojen sisäpuolelle. Tae Sung Dongin asukkaita hallinnoi ja suojelee Yhdistyneiden Kansakuntien komentokunta, ja heidän on yleensä vietettävä kylässä vähintään 240 yötä vuodessa säilyttääkseen asuinpaikkansa. Vuonna 2008 kylässä asui 218 ihmistä. Tae Sung Dongin kylän asukkaat ovat suoria jälkeläisiä ihmisiltä, jotka omistivat maan ennen Korean sotaa 1950-53.

DMZ:n sisäpuolella, lähellä niemimaan länsirantaa, on paikka nimeltä Panmunjeom. Siellä sijaitsee yhteinen turvallisuusalue (Joint Security Area, JSA). Alun perin se oli ainoa yhteys Pohjois- ja Etelä-Korean välillä. Vuonna 2007 Korail-juna ylitti DMZ:n pohjoiseen Korean itärannikolle rakennettua uutta Donghae Bukbu -linjaa pitkin.

Sotilasrajalinjan molemmin puolin on useita rakennuksia. Muutama on rakennettu aivan MDL:n päälle. Yhteinen turvallisuusalue on paikka, jossa on käyty kaikki neuvottelut vuodesta 1953 lähtien, mukaan lukien Korean solidaarisuusjulistukset, jotka eivät yleensä ole johtaneet mihinkään muuhun kuin jännityksen lievään vähenemiseen. MDL kulkee neuvotteluhuoneiden läpi ja keskellä neuvottelupöytiä, joissa pohjoiskorealaiset ja YK:n johto (pääasiassa eteläkorealaiset ja amerikkalaiset) kohtaavat kasvokkain.

Vaikka DMZ-alue on yleensä rauhallinen, siellä on vuosien mittaan käyty paljon sapelinkalistelua Koreoiden välillä. Yhteisellä turvallisuusalueella on ollut useita pieniä yhteenottoja vuodesta 1953 lähtien. Elokuussa 1976 tapahtuneessa kirvesmurhassa oli kyse poppelipuun kaatamisyrityksestä, joka johti kahden kuolonuhrin (CPT Arthur Bonifas ja 1LT Mark Barrett) kuolemaan, sekä operaatio Paul Bunyanista. Sitä ennen molempien osapuolten sotilaat saivat kulkea edestakaisin MDL:n yli JSA:n sisällä, mutta tämä etuoikeus on sittemmin peruutettu tämän välikohtauksen seurauksena.

Toinen välikohtaus sattui 23. marraskuuta 1984, kun neuvostoliittolainen turisti, joka oli mukana virallisella matkalla JSA:han (jota pohjoinen isännöi), juoksi sotilasrajalinjan yli huutaen haluavansa loikata. Pohjois-Korean joukot lähtivät välittömästi hänen peräänsä ja avasivat tulen. Etelä-Korean puolella olevat rajavartijat vastasivat tulitukseen ja saartoivat lopulta pohjoiskorealaiset, jotka ajoivat venäläistä takaa. Yksi eteläkorealainen ja kolme pohjoiskorealaista sotilasta sai surmansa. Loikkaria ei otettu kiinni.

Loppuvuodesta 2009 Etelä-Korean joukot ja Yhdistyneiden Kansakuntien komentokeskus aloittivat kolmen vartiopaikan ja kahden tarkastuspisteen rakennusten kunnostamisen JSA:n alueella. Rakentamisen tarkoituksena oli laajentaa ja nykyaikaistaa rakenteita. Työt aloitettiin vuosi sen jälkeen, kun Pohjois-Korea oli saanut valmiiksi neljän yhteisen turvallisuusneuvoston vartiopaikan korvaamisen MDL:n omalla puolellaan.

Etelä-Korea on löytänyt tunneleita, jotka ylittävät DMZ:n. Tunneleiden rakentamiseen käytettiin räjähteitä. Tämä jätti tiettyjä jälkiä, joita kutsutaan "räjäytysviivoiksi". Räjähdyslinjojen suuntaus osoittaa, että tunnelit rakennettiin pohjoisesta etelään, Pohjois-Korea rakensi ne. Tunneleita on löydetty yhteensä neljä, joista ensimmäinen löydettiin 15. marraskuuta 1974. Pohjois-Korea väitti, että tunneleita käytettiin hiilen louhintaan. Tunneleista ei ole löydetty hiiltä. Kaikki tunnelit kaivettiin graniittiseksi kutsuttuun kallioon. Osa tunneleiden seinämistä on maalattu mustaksi, jotta ne näyttäisivät antrasiitilta.

Tunneleita uskotaan rakennetun Pohjois-Korean sotilaallisen maihinnousun mahdollistamiseksi. Kukin tunneli on riittävän suuri, jotta kokonainen jalkaväkidivisioona voi kulkea sen läpi tunnissa, mutta tunnelit ovat liian pieniä panssarivaunuille tai muille ajoneuvoille. Kaikki tunnelit kulkevat pohjois-etelä-suunnassa, eikä niissä ole haaroja. Tunneleiden tekniikka on kehittynyt jokaisen löydön jälkeen. Esimerkiksi kolmas tunneli kallistui hieman ylöspäin etelään päin edetessään veden pysähtymisen estämiseksi. Nykyään kävijät voivat tutustua toiseen, kolmanteen ja neljänteen tunneliin opastetuilla kierroksilla.

Ensimmäinen tunneli

Ensimmäisen tunnelin löysi Etelä-Korean armeijan partio, joka huomasi maasta nousevan höyryn. Pohjois-Korean sotilaat ampuivat ensimmäisen löydön jälkeen konekiväärillä. Viisi päivää myöhemmin tämän tunnelin tutkimisen aikana Yhdysvaltain laivaston komentaja Robert M. Ballinger ja Korean merijalkaväen majuri Kim Hah Chul saivat surmansa tunnelissa pohjoiskorealaisessa räjähteessä. Räjähdyksessä haavoittui myös viisi amerikkalaista ja yksi eteläkorealainen YK:n komentokomennuskunnasta.

Tunneli, joka oli noin 1,2 metriä korkea ja 0,9 metriä leveä, ulottui yli 1 000 metriä sotilasrajalinjan yli Etelä-Koreaan. Tunneli oli vahvistettu betonilaatoilla, ja siinä oli sähköt ja valaistus. Tunnelissa oli asevarastoja ja nukkumistiloja. Tunneliin oli asennettu myös kapearaiteinen rautatie vaunuineen. Tunnelin kokoon perustuvien arvioiden mukaan tunnelin läpi olisi voinut kulkea noin 2 000 KPA:n sotilasta (yksi rykmentti) tunnissa.

Toinen tunneli

Toinen tunneli löydettiin 19. maaliskuuta 1975. Se on samanpituinen kuin ensimmäinen tunneli. Se sijaitsee 50-160 metrin syvyydessä, mutta se on ensimmäistä tunnelia suurempi, noin 2 x 2 metriä (7 x 7 jalkaa).

Kolmas tunneli

Kolmas tunneli löydettiin 17. lokakuuta 1978. Toisin kuin kaksi edellistä, kolmas tunneli löydettiin pohjoiskorealaisen loikkarin vihjeen perusteella. Tunneli on noin 1 600 metriä pitkä ja noin 150 metriä maan alla. Etelä-Korean DMZ-alueella vierailevat ulkomaiset vierailijat voivat nähdä tunnelin sisälle kaltevan kuilun kautta.

Neljäs tunneli

Neljäs tunneli löydettiin 3. maaliskuuta 1990 Haenin kaupungin pohjoispuolelta entiseltä Punchbowlin taistelukentältä. Tunnelin mitat ovat 2 m x 2 m ja se on 145 m maan alla, ja sen rakennustapa on rakenteeltaan lähes samanlainen kuin toisen ja kolmannen tunnelin.

Rakennukset

Sekä Pohjois- että Etelä-Korea ylläpitävät rauhankyliä, jotka ovat näkyvissä DMZ:n molemmin puolin. Etelässä Daeseong-dongia hallinnoidaan DMZ:n ehtojen mukaisesti. Kylän asukkaat luokitellaan Korean tasavallan kansalaisiksi, mutta heidät on vapautettu verojen maksamisesta ja muista kansalaisvaatimuksista, kuten asepalveluksesta.

Pohjoisessa Kijong-dongissa on useita kirkkaasti maalattuja, monikerroksisia valettuja betonirakennuksia ja sähkövalaistuja asuntoja. Nämä ominaisuudet edustivat 1950-luvulla ennenkuulumatonta ylellisyyttä maaseudun korealaisille, niin pohjoisessa kuin etelässäkin. Kaupunki suunniteltiin siten, että kirkkaan siniset katot ja rakennusten valkoiset sivut erottuisivat parhaiten rajalta katsottuna. Nykyaikaisilla kaukoputkilinsseillä tarkasteltuna paljastuu kuitenkin, että rakennukset ovat pelkkiä betonirakennuksia, joissa ei ole ikkunalaseja eikä edes sisätiloja, ja rakennusten valot syttyvät ja sammuvat tiettyinä aikoina, ja tyhjiä jalkakäytäviä pyyhkii luurankomiehistö, joka pyrkii säilyttämään illuusion aktiivisuudesta.

Vuoteen 2004 asti useisiin rakennuksiin asennetut massiiviset kaiuttimet lähettivät jatkuvasti etelään suunnattuja Korean demokraattisen kansantasavallan propagandalähetyksiä sekä propagandaradiolähetyksiä rajan yli.

JSA:n alueella on useita YK:n rakennuksia, joita kutsutaan konferenssiriviksi ja joita käytetään Koreoiden välisiin suoriin neuvotteluihin. YK:n rakennuksia vastapäätä on Korean demokraattisen kansantasavallan Panmungak (englanniksi Panmun Hall) ja Korean demokraattisen tasavallan Freedom House. Vuonna 1994 Pohjois-Korea laajensi Panmungakia lisäämällä siihen kolmannen kerroksen. Vuonna 1998 Etelä-Korea rakensi uuden Freedom Housen Punaisen Ristin henkilökunnalleen ja mahdollisesti Korean sodan erottamien perheiden jälleennäkemistä varten. Uusi rakennus sisällytti vanhan Vapauden talon pagodin suunnitteluunsa.

Etelä-Korean hallitus rakennutti 1980-luvulla Daeseong-dongin kylään 98,4 metriä korkean lipputangon. Pohjois-Korean hallitus vastasi rakentamalla korkeamman lipputangon, joka oli maailman korkein, 160 metriä (525 jalkaa), Kijong-dongiin.

Korealainen seinä

Korean muuri on betoninen este, jonka väitetään rakennetun Etelä-Korean DMZ:n pituudelle vuosina 1977-1979. Hollantilainen toimittaja ja elokuvantekijä Peter Tetteroo näyttää kuvamateriaalia, jonka hän uskoo (pohjoiskorealaisten oppaidensa kehotuksesta) olevan Korean muuri. Pohjois-Korea väittää:

Sotilasrajalinjan eteläpuolella, joka halkaisee maamme vyötäröltään, on betoniseinä, joka [...] ulottuu yli 240 km itä-länsi-suunnassa, on 5-8 m korkea, 10-19 m paksu alhaalla ja 3-7 m leveä yläosassa. Muuri on varustettu rautalankasulkuilla, ja sen varrella on tykki-aukkoja, tähystyspaikkoja ja erilaisia sotilaslaitoksia [...] Etelä-Korean hallitsijat rakensivat tätä muuria useiden vuosien ajan vuodesta 1977 alkaen.

Joulukuussa 1999 Chu Chang Jun, Pohjois-Korean pitkäaikainen Kiinan-suurlähettiläs, toisti väitteet, joiden mukaan Koreaa erottaa "muuri". Hän sanoi, että muurin eteläpuolella on maa-ainesta, joka mahdollistaa pääsyn muurin yläosaan ja tekee siitä käytännössä näkymättömän eteläpuolelta. Hän väitti myös, että muuri toimii sillanpääasemana mahdolliselle pohjoiseen suuntautuvalle hyökkäykselle. Vuonna 2007 Korean suurlähetystössä WDC:ssä työskentelevä Chon avustaja selvitti, että kyseessä on enimmäkseen tai ainakin osittain keinotekoinen kallio, joka on leikattu maaston pohjoispuolelle, ja selittää tämän semanttisen ja "sokea mies ja norsu" -ongelman yhdistelmän. Pohjoisen ja etelän välisellä turvakäytävällä on helppo hallita ääriviivoja ja tehdä jyrkänteestä näkymätön niistä rajoitetuista näköalapaikoista, jotka ovat sallittuja turva-alueella. Mikään pohjoisesta, etelästä tai Yhdysvalloista saaduista uskottavista kuvauksista ei ole ristiriidassa tämän ainakin osittain yksipuolisen muurin ulkonäköä tai toimintaa koskevan selityksen kanssa.

Yhdysvaltojen mukaan muuria ei ole olemassa, vaikka panssarintorjuntaesteet ovatkin joillakin DMZ:n osilla.

Panmunjeom on paikka, jossa Korean sodan päättäneet neuvottelut käytiin. Se on nykyään tärkein ihmisen toiminnan keskus DMZ:llä. Kylä sijaitsee päätien varrella ja lähellä kahta Koreaa yhdistävää rautatietä.

Soulin ja Pjongjangin yhdistävää rautatietä kutsuttiin Gyeongui-linjaksi ennen kuin Korea jaettiin 1940-luvulla. Nykyään etelä käyttää alkuperäistä nimeä, mutta pohjoinen kutsuu reittiä P'yŏngbu Line -linjaksi. Nykyään rautatietä käytetään pääasiassa materiaalien kuljettamiseen Kaesongin teollisuuskomplekseihin. Etelä-Korean työntekijät käyttävät sitä myös työmatkoihin. Kun se avattiin uudelleen 2000-luvun alussa, sitä pidettiin merkkinä siitä, että maiden väliset suhteet olivat parantumassa. Marraskuussa 2008 Pohjois-Korean viranomaiset kuitenkin sulkivat rautatien, koska jännitteet etelän kanssa kasvoivat. Kun Etelä-Korean entinen presidentti Kim Dae-jung oli kuollut, myös Pohjois-Korean valtuuskunta osallistui hänen hautajaisiinsa. Tuolloin käytiin keskusteluja Etelä-Korean virkamiesten kanssa. Syyskuussa 2009 Kaesongin rautatie- ja maantieristeykset avattiin uudelleen.

Panmunjeomin tie, joka tunnettiin historiallisesti etelässä nimellä valtatie yksi, oli alun perin ainoa yhteys Korean niemimaan kahden maan välillä. Kulku on verrattavissa Berliinin Checkpoint Charliessa kylmän sodan huippuvaiheessa tapahtuneeseen tiukkaan liikkumiseen. Sekä Pohjois- että Etelä-Korean tiet päättyvät Joint Security Area -alueelle; kumpikaan valtatie ei kohtaa, koska koko alueen jakaa 20 senttimetrin (8 tuuman) betoniviiva. Henkilöiden, joille on annettu lupa ylittää tämä raja, on tehtävä se jalan ennen kuin he jatkavat matkaansa maanteitse.

Vuonna 2007 Korean itärannikolla ensimmäinen juna ylitti DMZ:n uudella Donghae Bukbu (Tonghae Pukpu) -linjalla. Uusi rautatieristeys rakennettiin tien viereen, joka vei eteläkorealaiset Kŭmgangsaniin, alueelle, jolla on merkittävä kulttuurinen merkitys kaikille korealaisille. Yli miljoona siviilivierailijaa ylitti DMZ:n, kunnes reitti suljettiin sen jälkeen, kun 53-vuotias eteläkorealainen turisti ammuttiin heinäkuussa 2008. Pohjois-Korean hallitus ei halunnut, että molemmat poliisivoimat tutkivat ampumista yhdessä, joten Etelä-Korean hallitus lopetti matkojen tarjoamisen lomakohteeseen. Siitä lähtien pohjoinen on käytännössä sulkenut lomakeskuksen ja Donghae Bukbu -reitin.

Viimeisen puolen vuosisadan aikana Korean DMZ on ollut ihmisille tappava paikka, joka on tehnyt asumisen mahdottomaksi. Ainoastaan Panmunjeomin kylän ympärillä ja viime aikoina Dong Bukbu -linjalla Korean itärannikolla on ollut säännöllisiä ihmisten tunkeutumisia.

Luonnollinen eristyneisyys 249 kilometrin (155 mailin) pituisen DMZ:n varrella on luonut vapaaehtoisen puiston, joka on nykyään tunnustettu yhdeksi maailman parhaiten säilyneistä lauhkeista luontotyypeistä.

Useat uhanalaiset eläin- ja kasvilajit elävät nyt raskaasti linnoitettujen aitojen, maamiinojen ja kuunteluasemien keskellä. Näihin kuuluvat äärimmäisen harvinaiset punakruunun kurki (aasialaisen taiteen peruskappale) ja valkovuokkokurki sekä mahdollisesti myös äärimmäisen harvinaiset korealainen tiikeri, amurinleopardi ja aasialainen mustakarhu. Ekologit ovat tunnistaneet kapealla puskurivyöhykkeellä noin 2 900 kasvilajia, 70 nisäkäslajia ja 320 lintulajia. Lisätutkimuksia tehdään nyt koko alueella.

DMZ:n monipuolinen biologinen monimuotoisuus johtuu sen maantieteellisestä sijainnista, jossa on vuoristoa, preerioita, soita, järviä ja vuorovesisoita. Ympäristöaktivistit toivovat, että entinen DMZ on yhdistymisen aikaan suojeltu villieläinten suojelualueena, jolla on tarkkaan laaditut tavoite- ja hoitosuunnitelmat. Vuonna 2005 CNN:n perustaja ja mediamoguli Ted Turner sanoi Pohjois-Koreassa vieraillessaan, että hän tukisi taloudellisesti kaikkia suunnitelmia, joilla DMZ:stä tehtäisiin rauhanpuisto ja YK:n suojelema maailmanperintökohde.

Koska DMZ:n ylittäminen on erittäin vaarallista, useimmat Pohjois-Korean loikkarit eli ihmiset, jotka lähtevät kotimaastaan liittyäkseen uuteen maahan tavalla, jota ensimmäinen maa pitää laittomana, aloittavat pakonsa Kiinan rajan kautta. Tämä johtuu siitä, että Kiinan ja Pohjois-Korean rajaa vartioidaan paljon vähemmän, vaikka Kiinan rajan ylittäminen ei ole riskitöntä. On kuitenkin ollut joitakin pakenijoita, jotka ovat paenneet DMZ:n yli. Useimmat näistä DMZ:n onnistuneesti ylittäneistä henkilöistä olivat pohjoiskorealaisia sotilaita, joilla oli jo jonkin verran tietoa alueesta. 33 000 pohjoiskorealaisesta loikkarista vain 21 pohjoiskorealaista sotilasta ylitti DMZ:n ja jäi henkiin Pohjois-Korean nälänhädän jälkeen vuonna 1996.