Messu (musiikki): kirkkomusiikin sävellys, ordinaari ja properit

Messu (musiikki) — kattava esittely kirkkomusiikin sävellyksistä: ordinaari, properit, renessanssi, polyfonia sekä Bachista Verdiin ulottuvat säveltäjät.

Musiikissa sanaa messu käytetään kirkollisesta laulullisesta tai sävellellisestä kokonaisuudesta, joka liittyy ehtoollisjumalanpalvelukseen. Roomalaiskatolinen, anglikaaninen ja luterilainen kirkko käyttävät tätä nimitystä, mutta myös muiden traditioiden kirkkomusiikissa esiintyy messun osia. Messuja voidaan jakaa kahteen perusryhmään: ordinaariin (tavallinen messu) ja properiin (vaihtuvat osat). Ordinaari sisältää ne tekstit, jotka pysyvät samoina läpi vuoden, kun taas properit ovat kalenteriin sidottuja tekstejä, jotka vaihtuvat juhlien ja liturgisten aikojen mukaan. Alkujaan messun tekstit laulettiin pääosin latinaksi (jonkin verran myös kreikaksi), mutta reformaatio ja kansankielet toivat käyttöön messuja myös muilla kielillä; esimerkiksi luterilaisessa perinteessä syntyi saksankielinen messu ja anglikaanisessa perinteessä englanninkielinen muoto.

Ordinaari (tavallinen messu)

Ordinaari tarkoittaa niitä messun osia, jotka ovat samat lähes joka jumalanpalveluksessa. Näistä tärkeimmät viisi ovat:

• Kyrie (Herra armahda),
• Gloria (Kunnia olkoon),
• Credo (Uskon),
• Sanctus (Pyhä, pyhä, pyhä) — useimmiten Sanctus ja Benedictus mainitaan yhdessä,
• Agnus Dei (Jumalan Karitsa).

Ordinaariin on sävelletty runsaasti musiikkia eri tyyleissä: yksinkertaisesta yksinommelisesta kirkkomusisoinnista monimutkaiseen polyfoniaan ja nykyaikaisiin instrumentaalisäestettyihin messuihin. Termiä "tavallinen messu" käytetään myös puhekielessä ordinaarista.

Properit (vaihtuvat osat)

Properit (proprium) sisältävät messun tekstit, jotka vaihtelevat päivän tai juhlan mukaan. Tyypillisiä proper-osia ovat:

• Introitus (alitusta varten),
• Graduaali tai graduale,
• Alleluja (tai paaston aikana tractus),
• Offertorium,
• Communio (ehtoollislaulu).

Näiden tekstien ja melodioiden sisältö määräytyy liturgisen vuoden mukaan: adventti, joulu, paasto, pääsiäinen, helluntai ja pyhäpäivät määrittävät, mitä proprium-osia lauletaan ja millä teksteillä. Perinteisesti properit laulettiin gregoriaanisävelmiin tai muihin vakiintuneisiin kirkkolauluihin, eikä niihin aina sävelletty uutta polyfonista musiikkia samalla tavoin kuin ordinaariin.

Historia ja sävellyskäytännöt

Varhaisessa kirkkomusiikissa messun tekstit laulettiin yksinlauluna tai yksinkertaisina kantilluksina. Keskiajan ja varsinkin renessanssin aikana kirkkosäveltäjät alkoivat säveltää ordinaarin teksteihin moniosaisia polyfonisia teoksia. Renessanssin huippuvuosina kuorot saattoivat esittää rinnakkaisia melodialinjoja eri stemmoissa: sopraano, altto, tenori ja basso muodostivat moniäänisen kokonaisuuden, jossa eri äänillä oli usein yhtä suuri merkitys (polyfoninen kirjoitus). Monet säveltäjät, kuten Palestrina ja Josquin, työstivät ordinaaria esitysten ja liturgian käyttöön. Proper-osat sen sijaan säilyivät usein liturgian yksinkertaisina lauluperinteinä, joita ei aina saatettu säveltää polyfonisesti.

Messuteosten lajityyppejä ja myöhempi kehitys

Messuja on erilaisia muotoja, muun muassa:

• Missa brevis – lyhyt messu, usein käytettävä liturgiassa;
• Missa solemnis – juhlallinen, laaja messusävellys;
• Requiem – messu vainajien muistolle (missa pro defunctis), jota on sävelletty sekä liturgiseen että konserttikäyttöön.

Viimeisten kahden vuosisadan aikana monet säveltäjät ovat kirjoittaneet messuja, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti konserttiesityksiin eikä niinkään käytettäväksi jumalanpalveluksessa. Tällaiset teokset voivat olla pitkän ja monumentaalisen muotoisia ja täyttää kokonaisen konserttiohjelman. Tunnettuja esimerkkejä suurista messusävellyksistä ovat mm. Bachin Mass in B minor, Mozartin missa-työt, Beethovenin Missa Solemnis, Schubertin Deutsche Messe, sekä monet muut suuret teokset. Lisäksi monet säveltäjät ovat luoneet Requiem-tyyppisiä tai sitä muistuttavia konserttiteoksia — toisaalta kannattaa huomata, että esimerkiksi Johannes Brahmsin A German Requiem ei ole perinteinen liturginen messu vaan itsenäinen, saksankielinen hengellinen konserttikappale.

Nykykäytäntö

Tänä päivänä messuja esitetään sekä jumalanpalveluksissa että konserttisaleissa. Liturgisissa yhteyksissä suositaan yleensä sellaisia sävellyksiä, jotka palvelevat jumalanpalveluksen tekstiä ja muotoa; konsertteihin taas tehdään usein laajoja mukaansatempaavia teoksia, joissa kauneus, ekspressio ja sävellystekniikka korostuvat. Samalla kentällä liikutaan paljon perinteiden, historian tuntemuksen ja nykysäveltäjien luovan panoksen välillä.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on massa musiikissa?

K: Mitkä ovat kahdenlaisia messuja?

K: Millä kielellä messuja alun perin laulettiin?

K: Mitkä ovat esimerkkejä messuista, jotka eivät ole englanninkielisiä?

K: Mitä messun ordinaariosa sisältää?

Kysymys: Miten messumusiikki sävellettiin renessanssin aikana?

K: Keitä ovat kuuluisat säveltäjät, jotka kirjoittivat konserttikappaleita messua varten?

Hae kirjaimella