Yhdysvaltain perustuslain 3. artikla — liittovaltion oikeuslaitos ja toimivalta

Yhdysvaltojen tuomiovalta kuuluu yhdelle ylimmälle tuomioistuimelle ja sellaisille alemmille tuomioistuimille, jotka kongressi voi aika ajoin määrätä ja perustaa. Sekä ylimmän että alemman oikeusasteen tuomioistuinten tuomarit hoitavat virkaansa hyvän käytöksen ajan ja saavat palveluksistaan määrätyin väliajoin korvauksen, jota ei saa vähentää heidän virassaan ollessaan.

Kolmannen pykälän 1 momentti aloittaa luomalla korkeimman oikeuden - yhden tuomioistuimen, joka on voimakkaampi kuin mikään muu tuomioistuin maassa. Se antaa kongressille myös valtuudet luoda "alempia" (vähemmän voimakkaita) liittovaltion tuomioistuimia.

Sen ansiosta näiden tuomioistuinten tuomarit saavat säännöllisen palkan työstään. Pykälän 1 momentti suojaa tuomareita sanomalla, että heidän palkkojaan ei alenneta heidän virassaan ollessaan (liittovaltion tuomarina toimiessaan).

Toimeksianto

Pykälän 1 momentissa sanotaan, että tuomareiden "on pidettävä virkaansa [pidettävä työpaikkansa] hyvän käytöksen aikana". Tämän tarkoituksena on suojella liittovaltion tuomareita ja varmistaa, että liittovaltion oikeuslaitos on riippumaton.

Ennen itsenäistymistään Amerikan vallankumoussodassa Amerikka oli Britannian imperiumin siirtomaa. Perustajaisät kirjoittivat perustuslain vain neljä vuotta sodan päättymisen jälkeen. He muistivat vielä, millaisia olivat tuomioistuimet Amerikan siirtokunnissa. Kuten Thomas Jefferson kirjoitti itsenäisyysjulistuksessa, Britannian kuningas Yrjö III "teki tuomareista riippuvaisia ainoastaan hänen tahdostaan, kun on kyse heidän virkojensa kestosta sekä heidän palkkansa määrästä ja maksamisesta".

Tämä merkitsi sitä, että tuomarit eivät voineet olla riippumattomia tai puolueettomia. Jos he tekivät päätöksen, josta kuningas Yrjö ei pitänyt, heidät voitiin erottaa tai jättää palkka maksamatta. Tuomarit, jotka halusivat säilyttää työpaikkansa, tekivät päätöksiä sen perusteella, mitä kuningas Yrjö haluaisi, eivätkä sen perusteella, mitä laki määräsi. Jos tuomarit eivät voi olla riippumattomia tai eivät noudata lakia, tuomioistuimet eivät ole oikeudenmukaisia, eivätkä tavalliset ihmiset voi saada oikeutta.

Perustuslaki varmistaa, että näin ei tapahdu Yhdysvaltojen liittovaltion tuomareille. Sanomalla, että tuomareiden "on pidettävä virkansa hyvien tapojensa mukaisesti", pykälän 1 momentti periaatteessa sallii tuomareiden pitää työnsä loppuelämänsä ajan. Perustuslain toisen pykälän 4 momentissa sanotaan, että kongressi voi ottaa tuomarin viran pois - mutta vasta sen jälkeen, kun hänet on tuomittu oikeudenkäynnissä, ja vain "maanpetoksesta, lahjonnasta tai muista korkeista rikoksista ja rikkomuksista". (Tätä 1 § tarkoittaa käytöksellä, joka ei ole "hyvää".) Toisin sanoen perustuslaki varmistaa, että kaikki tuomarit menettävät työpaikkansa, jos he tekevät pienimmänkin epäsuositun päätöksen. Näin tuomareilta evätään vapaus olla riippumattomia ja tehdä päätöksiä, jotka ovat heidän mielestään oikeudenmukaisia, ja heidät pakotetaan valitsemaan oikean ja uudelleenvalinnan välillä.

Tuomioistuinten lukumäärä

III artiklassa sallitaan selvästi vain yksi korkein oikeus. Siinä ei kuitenkaan sanota, kuinka monta korkeimman oikeuden tuomaria (tuomaria) pitäisi olla. Kongressi ratkaisi tämän ongelman vuonna 1948 säätämällä lain. Lain mukaan korkeimmassa oikeudessa on 9 tuomaria, joista yksi on ylituomari.

Sekä perustuslain 1 pykälässä että ensimmäisen artiklan 8 pykälässä kongressille annetaan oikeus perustaa tuomioistuimia, jotka ovat "alempiarvoisia" kuin korkein oikeus. Perustuslaissa ei kuitenkaan sanota, kuinka monta "alempiasteista" tuomioistuinta pitäisi olla tai miten ne pitäisi perustaa. Se jättää nämä päätökset kongressille. Kongressi päätti perustaa kaksi erilaista "alemman asteen" tuomioistuinta (joita kutsutaan myös "alemman asteen tuomioistuimiksi"). Vuonna 1789 annetussa oikeuslaitosta koskevassa laissa (Judiciary Act of 1789) luotiin seuraavat lait

• "III artiklan mukaiset tuomioistuimet", joita kutsutaan myös "perustuslakituomioistuimiksi". Näillä tuomioistuimilla on "tuomiovalta":
• Yhdysvaltain korkein oikeus
• liittovaltion vetoomustuomioistuimet ja piirituomioistuimet (liittovaltion tuomioistuimet, jotka käsittelevät tiettyjä alueita).
• Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan tuomioistuin
• "I artiklan mukaiset tuomioistuimet", joita kutsutaan myös "lainsäädäntötuomioistuimiksi". Nämä tuomioistuimet auttavat kongressia valvomaan joidenkin ensimmäisen artiklan antamien valtuuksien täytäntöönpanoa. Ne auttavat myös tarkistamaan toimeenpanevien elinten tekemiä päätöksiä. Esimerkiksi:
• U.S. Tax Court, joka käsittelee veronmaksajien ja Internal Revenue Servicen välisiä erimielisyyksiä. Tämä auttaa kongressia sen veronkantovaltuuksissa.
• Yhdysvaltain asevoimien muutoksenhakutuomioistuin, joka käsittelee eräiden sotilastuomioistuimissa käsiteltyjen tapausten muutoksenhakuja. Tämä auttaa kongressia sen valtuuksissa säännellä armeijaa.
• U.S. Court of Appeals for Veterans Claims, joka voi tarkistaa veteraanien valituslautakunnan (toimeenpaneva osasto) päätökset. Jos esimerkiksi veteraani hakee työkyvyttömyysetuuksia ja lautakunta hylkää ne, muutoksenhakutuomioistuin voi käsitellä asian.
• U.S. Court of Federal Claims, joka käsittelee tapauksia, joissa on kyse liittovaltion hallitusta vastaan esitetyistä rahakorvausvaatimuksista.

Tuomiovalta ulottuu kaikkiin tapauksiin, jotka aiheutuvat tämän perustuslain, Yhdysvaltojen lakien ja niiden nojalla tehtyjen tai tehtävien sopimusten nojalla; - kaikkiin tapauksiin, jotka koskevat suurlähettiläitä, muita julkisia ministereitä ja konsuleita; - kaikkiin merioikeudellisiin ja merenkulkuoikeudellisiin tapauksiin;- riita-asioissa, joissa Yhdysvallat on osapuolena;- kahden tai useamman valtion välisiin riita-asioihin;-valtion ja toisen valtion kansalaisten välisiin riita-asioihin;- eri valtioiden kansalaisten välisiin riita-asioihin;- saman valtion kansalaisten välisiin riita-asioihin, jotka vaativat maata eri valtioiden myöntämien avustusten nojalla, sekä valtion tai sen kansalaisten ja vieraiden valtioiden, kansalaisten tai alamaisen välillä.

Kaikissa asioissa, jotka koskevat suurlähettiläitä, muita julkisia ministereitä ja konsuleita, sekä niissä asioissa, joissa jokin valtio on asianosainen, korkeimmalla oikeudella on alkuperäinen toimivalta. Kaikissa muissa edellä mainituissa asioissa korkeimmalla oikeudella on muutoksenhakutoimivalta sekä lain että tosiseikkojen osalta kongressin antamin poikkeuksin ja määräyksin.

Oikeudenkäynti kaikissa rikoksissa, lukuun ottamatta syytteeseen asettamista, tapahtuu valamiehistön päätöksellä, ja oikeudenkäynti pidetään siinä osavaltiossa, jossa rikokset on tehty; mutta jos rikoksia ei ole tehty missään osavaltiossa, oikeudenkäynti käydään sellaisessa paikassa tai sellaisissa paikoissa, jotka kongressi on lailla määrännyt.

Lauseke 1: Tapaukset ja kiistat

Pykälän 2 momentin 1 lausekkeessa selitetään liittovaltion tuomioistuimen toimivalta ja sen rajat.

Lausekkeessa 1 annetaan liittovaltion tuomioistuimille valta kuulla ja tuomita vain todellisia "tapauksia ja kiistoja". Ne eivät esimerkiksi voi käsitellä tapausta, joka koskee tulevaisuudessa mahdollisesti ilmenevää tilannetta.

2 lauseke: Alkuperäinen ja muutoksenhakutoimivalta

Kun 2 lausekkeessa puhutaan "toimivallasta", siinä puhutaan siitä, kenellä on toimivalta käsitellä asia.

Alkuperäinen toimivalta

"Alkuperäisellä tuomiovallalla" tarkoitetaan toimivaltaa käsitellä asia ensimmäisenä ennen muita tuomioistuimia. Pykälän 2 momentti antaa korkeimmalle oikeudelle alkuperäisen toimivallan seuraavissa asioissa:

• Tapaukset, joissa on mukana suurlähettiläitä, ministereitä ja konsuleita (diplomaatteja).
• Tapaukset, joissa valtio on asianosainen (kantaja tai vastaaja; esimerkiksi tapaus, jossa henkilö haastaa osavaltion hallituksen oikeuteen).
• Tämä koskee myös tapauksia, joissa Yhdysvallat on itse asianosainen (esimerkiksi Yhdysvallat vastaan Texas).

Muutoksenhakutuomioistuimen toimivalta

Kaikissa muissa 2 lausekkeessa mainituissa tapauksissa korkeimmalla oikeudella on "muutoksenhakutoimivalta". Tämä tarkoittaa, että toisella tuomioistuimella on toimivalta käsitellä asia ensin. Jos joku valittaa kyseisen tuomioistuimen päätöksestä, korkein oikeus voi ottaa asian käsiteltäväkseen valituksen johdosta. Lauseke 2 antaa korkeimmalle oikeudelle valtuudet käsitellä valituksia:

• tapaukset, jotka liittyvät liittovaltion lakeihin, perustuslakiin tai sopimuksiin.
• Tapaukset merellä tapahtuneista asioista
• Eri osavaltioissa asuvien henkilöiden väliset tapaukset
• Samassa osavaltiossa asuvien, mutta eri osavaltioissa sijaitsevista maa-alueista riitelevien henkilöiden väliset tapaukset.
• Tapaukset, joissa valtiossa asuvat ihmiset taistelevat toisesta maasta tulevien ihmisten kanssa.

Korkein oikeus voi kuitenkin tutkia tapauksen muutoksenhaun yhteydessä vain, jos se katsoo, että alemman oikeusasteen päätös rikkoo lakia tai on perustuslain vastainen.

Toimivalta osavaltioiden tuomioistuimissa

Lausekkeessa 2 ei anneta liittovaltion oikeuslaitokselle yhtä erityistä valtaa. Lausekkeessa 2 sanotaan, että liittovaltion oikeuslaitoksella on valta "Yhdysvaltojen lakeihin". Siinä ei kuitenkaan sanota, että liittovaltion tuomioistuimilla olisi valtaa yksittäisten osavaltioiden lakeihin. Kun kongressi hyväksyi vuoden 1789 oikeuslaitosta koskevan lain, se ei myöskään koskaan antanut liittovaltion tuomioistuimille tätä valtaa. Tämä tarkoittaa, että liittovaltion tuomioistuimet voivat tarkistaa tai muuttaa osavaltioiden ylimpien tuomioistuinten päätöksiä vain, jos osavaltion päätös on saattanut rikkoa liittovaltion lakia tai perustuslakia. Liittovaltion tuomioistuimilla ei ollut valtuuksia tarkistaa tai muuttaa osavaltion korkeimman oikeuden päätöksiä, jotka perustuivat vain osavaltion lakeihin. Periaatteessa tämä antoi kullekin osavaltion korkeimmalle oikeudelle viimeisen sanan osavaltionsa lakeihin. Eri osavaltiot saattoivat päättää täysin eri asioista, joten lait saattoivat olla täysin erilaisia yhdessä osavaltiossa kuin toisessa.

Muutokset

Vuonna 1795 yhdestoista lisäys muutti osan lausekkeesta 2. Se poisti liittovaltion oikeuslaitokselta valtuudet puuttua osavaltioiden ja muiden osavaltioiden tai maiden kansalaisten välisiin oikeudenkäynteihin.

Asiassa Marbury v. Madison (1803) korkein oikeus päätti, että kongressi ei voi muuttaa korkeimman oikeuden alkuperäistä toimivaltaa. Tuomioistuimen muutoksenhakutoimivalta on kuitenkin erilainen. Kongressi voi laatia liittovaltion tuomioistuinten muutoksenhakuosastoa koskevat säännöt, mukaan lukien niiden tuomiovaltaa koskevat säännöt.

Marbury v. Madison loi myös tärkeän vallan, jota kutsutaan oikeudelliseksi tarkasteluksi. Tämä tarkoittaa korkeimman oikeuden kykyä tutkia, rikkooko laki, sopimus tai toimeenpanosääntö jo olemassa olevaa lakia, osavaltion perustuslakia tai Yhdysvaltojen perustuslakia. Marburyn jälkeen korkein oikeus alkoi seurata osavaltioiden ja liittovaltion hallitusten toimia sen sijaan, että se olisi vain käsitellyt ihmisten sille tuomitsemia tapauksia.

Lausekkeessa 2 sanotaan, että korkeimmalla oikeudella on "tuomiovalta kaikissa tämän perustuslain [ja] Yhdysvaltojen lakien nojalla syntyvissä oikeus- ja kohtuusasioissa....". Siinä ei kuitenkaan sanota tarkalleen, mitä tämä tarkoittaa. Korkein oikeus selvensi asiaa tapauksessa Osborn v. Bank of the United States (1824). Korkeimman oikeuden tuomari John Marshall kirjoitti lausunnon siitä, mikä on "liittovaltion" asia ja mitä tarkoittaa "perustuslain tai liittovaltion lakien nojalla syntynyt". Periaatteessa hän sanoi, että asia on liittovaltiotason asia - ja kuuluu liittovaltion tuomioistuinten alkuperäiseen toimivaltaan - jos:

• Vastaus kanteeseen riippuu jollakin tavalla perustuslaista tai liittovaltion laista.
• Kantajan väite liittyy perustuslakiin tai liittovaltion lakiin...

3 lauseke: liittovaltion oikeudenkäynnit

Pykälän 2 momentin 3 lausekkeessa sanotaan, että liittovaltion rikokset on käsiteltävä valamiehistön edessä, ellei vastaaja halua valamiehistöä. Ainoa liittovaltion rikostyyppi, jota ei käsitellä valamiehistön edessä, on syytteen nostaminen. (Perustuslain ensimmäisen pykälän 3 momentissa sanotaan, että vain Yhdysvaltain senaatti voi käsitellä syytteeseenpanoa koskevia asioita).

Lausekkeessa 3 sanotaan myös, että henkilön oikeudenkäynti on pidettävä siinä valtiossa, jossa hän teki rikoksen. Jos rikosta ei ole tehty missään tietyssä osavaltiossa, kongressi saa valita, missä oikeudenkäynti pidetään.

Useissa Bill of Rights -lakiehdotuksen perustuslain muutoksissa puhutaan enemmän niiden ihmisten oikeuksista, jotka ovat syytteessä rikos- tai siviilioikeudessa.

Maanpetos Yhdysvaltoja vastaan on ainoastaan sodan aloittamista niitä vastaan tai liittymistä niiden vihollisiin antamalla heille apua ja lohtua.". Ketään ei saa tuomita maanpetoksesta, ellei kahden todistajan todistaessa samaa avointa tekoa tai tunnustamalla se julkisessa tuomioistuimessa. Kongressilla on valtuudet julistaa maanpetoksen rangaistus, mutta mikään maanpetosrikos ei saa aiheuttaa verenvuotoa tai menettämistä, paitsi sen henkilön elinaikana, jota vastaan rikos on tehty.

Lauseke 1: Määritelmä ja tuomio

3 artiklan viimeisessä osassa puhutaan maanpetoksesta ja siitä, miten siitä tulisi rangaista. Perustajaisät halusivat varmistaa, että amerikkalaisten oikeuksia suojellaan. He tiesivät myös, että aiemmin Englannissa jotkut kuninkaat olivat päässeet eroon poliittisista vastustajistaan vain syyttämällä heitä maanpetoksesta. Näistä syistä perustajaisät halusivat varmistaa, että perustuslaissa sanotaan tarkasti, mitkä rikokset ovat maanpetoksia, mitä tarvitaan syyllisyyden toteamiseksi ja mitkä rangaistukset voivat olla.

Perustuslaki on hyvin tarkka siitä, mitkä rikokset ovat maanpetoksia:

• "Sodan nostaminen Yhdysvaltoja vastaan";
• "Yhdysvaltojen vihollisiin liittyminen [liittyminen tai lojaalius]"; tai
• "Avun ja lohdutuksen antaminen [vihollisille]."

Pykälän 3 kohdassa tehdään myös selväksi, että maanpetoksen on oltava "avoin teko". Tämä tarkoittaa sitä, että maanpetokseen syyllistyäkseen henkilön on todella tehtävä jotakin, ei vain suunniteltava sen tekemistä. Jos esimerkiksi joukko ihmisiä kokoontuisi yhteen ja suunnittelisi hyökkäävänsä johonkin osaan Yhdysvaltoja, se ei olisi maanpetos, koska he eivät olisi vielä tehneet mitään vahingoittaakseen maata. Jos he kuitenkin hyökkäävät Yhdysvaltoihin, se olisi avoin teko, ja se olisi maanpetos.

Siinä sanotaan myös, että henkilö voidaan tuomita maanpetoksesta vain kahdella tavalla. Kahden eri todistajan on sanottava oikeudessa, että he näkivät henkilön tekevän kyseisen teon. Jos todistajia ei ole kahta, henkilön on myönnettävä oikeudessa syyllistyneensä maanpetokseen. Jos kumpaakaan näistä ei tapahdu, henkilöä ei voida todeta syylliseksi maanpetokseen. Osa tästä säännöstä on peräisin brittiläisestä laista nimeltä Treason Act 1695.

2 lauseke: Rangaistus

Lopuksi 3 jaksossa käsitellään maanpetokseen syyllistyneiden henkilöiden rangaistusta. Siinä annetaan kongressille valta päättää rangaistuksesta. Perustuslaki ei kuitenkaan salli yhtä rangaistusta: henkilön perheen ja jälkeläisten rankaisemista henkilön rikoksesta. Englannin laissa, jos henkilö tuomittiin maanpetoksesta, hänen rangaistukseensa kuului "Attainder" (jota kutsutaan myös "Corruption of Bloodiksi"). Tämä tarkoitti sitä, että henkilön lisäksi myös hänen perhettään ja perillisiään rangaistiin ja pidettiin syyllisinä. Kun henkilö oli "syyllistetty", hänet teloitettiin. Hänen perillisensä menettäisivät kuitenkin myös oikeuden periä kyseisen henkilön maata, omaisuutta tai rahaa.

Pykälän 3 lopussa sanotaan nimenomaan, että tämä rangaistus ei ole sallittu. Kun perustajat kirjoittivat, että "maanpetoksesta ei saa langettaa syytettä, joka johtaa veren turmeltumiseen tai menettämiseen, paitsi sen henkilön elinaikana, jota vastaan syytetty on hyökännyt", he tarkoittivat: "Perillisiä ei saa rangaista, ja kongressi voi määrätä maanpetturin menettämään omaisuutensa (luopumaan siitä), mutta vain elinaikanaan." Perillisten olisi voitava periä omaisuutensa, kun petturi kuoli.