Artsakh, virallisesti Artsahin tasavalta (/ˈɑːrtsæx/; armen: Արցախի Հանրապետություն, Artsakhi Hanrapetutyun) tai Vuoristo-Karabahin tasavalta (engl. Nagorno-Karabakh Republic, /nəˌɡɔːrnoʊ kærəˈbæk/), sijaitsee Etelä-Kaukasuksella Vuoristo-Karabahin alueella. Se toimi de facto itsenäisenä valtiona ja hallitsi käytännössä aluetta itsehallinnollisin elimin useiden vuosikymmenien ajan, mutta lähes kaikki muut valtiot eivät tunnustaneet sen itsenäisyyttä ja pitivät aluetta osana Azerbaidžania. Nykytilasta ja hallinnollisesta asemasta päätettiin merkittävästi vuoden 2023 sotilaallisten tapahtumien jälkeen (ks. "Nykytila" alla).

Maantiede

Alue on vuoristoinen ja vaihtelevaa maisemaa, jossa on laaksoja, vuoria ja jokia. Ilmasto vaihtelee korkeuden mukaan: rehevämmissä laaksoissa viljellään maatilataloutta, korkeammilla alueilla on karumpaa maastoa ja metsää. Keskeinen kaupunki ja hallinnollinen keskus oli Stepanakert (armen. Ստեփանակերտ), jonka azerbaidžaninkielinen nimi on Khankendi.

Historia

Armenialaiset ovat vaikuttaneet alueella jo klassisesta antiikista lähtien, ja se on tärkeä osa armenialaista kulttuuri- ja kirkkohistoriaa. 1100-luvulla seldžukkien hyökkäykset ja niiden jälkeiset liikkeet muuttivat alueen etnistä ja poliittista rakennetta: alueelle tulivat muun muassa turkkilaiset nomadiset oghuz-seljukkiheimot, joiden polveutujia ovat nykyiset azerbaidžanilaiset kansanryhmät. He käyttivät Vuoristo-Karabahia pitkään laidunalueina ja liikkuvana karjatalouteen liittyvänä elinalueena.

Moderni kiista syntyi kansallisvaltioiden ja imperiumien murroksessa 1900-luvun alussa. Armenia ja Azerbaidžan kiistelivät alueen kuuluvuudesta ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Kun Neuvostoliitto vakiinnutti kontrollin, se muodosti vuonna 1923 Vuoristo-Karabahin autonomisen alueen (NKAO) Azerbaidžanin SSR:n yhteyteen. Neuvostokauden loppua kohti etniset jännitteet kärjistyivät jälleen, mistä seurasi laajamittainen konflikti vuosina 1988–1994 (ns. ensimmäinen Vuoristo-Karabahin sota), joka johti laajoihin pakolaisuuksiin ja muuttoliikkeisiin.

Kansanäänestys ja itsejulistautuminen

Joulukuun 10. päivänä 1991 järjestettiin alueella kansanäänestys NKAO:ssa ja sen naapurialueella Shahumianissa, jossa äänestäjiltä kysyttiin, pitäisikö alueen olla itsenäinen Azerbaidžanista. Suuri osa azerbaidžanilaisesta väestöstä boikotoi äänestystä, minkä seurauksena ääntenemmistö tuki itsenäisyyttä ja Vuoristo-Karabahin tasavalta julistautui itsenäiseksi. Kuitenkin yksikään YK:n jäsenvaltio, Armenia mukaan lukien, ei tunnustanut tätä itsenäisyyttä. Sittemmin Armenian ja Azerbaidžanin edustajat ovat käyneet neuvotteluja muun muassa Etyjin Minskin ryhmän mekanismien puitteissa, mutta kestävä ratkaisu jäi pitkään saavuttamatta.

Väestö, uskonto ja kulttuuri

Alueen väestö oli ennen laajamittaisia 2000-luvun konflikteja ja pakolaisaaltoja pääasiassa armenialaista, joka on perinteisesti kuulunut Armenian apostoliseen kirkkoon. Armenian kulttuuriperintö Vuoristo-Karabahissa on huomattava: siellä on useita keskiaikaisia kirkkoja ja luostareita, kuten Gandzasar, jotka ovat tärkeitä historian ja uskonnon kannalta. Alueen asutus ja talous perustuivat pitkälti maatalouteen, karjatalouteen ja paikalliseen teollisuuteen.

Taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne

Itsehallinnon aikana paikallistaloutta leimasivat maatalous, eläintalous, rakentaminen sekä rajallinen kaivostoiminta ja palvelut. Talous kärsi pitkistä rajakiistoista, investointien puutteesta ja liikennereittien heikosta yhteydestä kansainvälisille markkinoille. Konfliktit ovat aiheuttaneet merkittäviä sosiaalisia ja humanitaarisia ongelmia: pakolaisuutta, infrastruktuurin tuhoa ja mineillä saastuneita alueita, joiden puhdistus on pitkäaikainen haaste.

Viimeisimmät tapahtumat ja nykytila

Vuoden 2020 syksyllä käyty sota johti Azerbaidžanin sotilaalliseen menestykseen ja siihen, että Baku sai takaisin huomattavan osan aiemmin itsehallinnollisen alueen ulkopuolisista seutukaista. Vuoden 2020 aselepo oli Venäjän välittämä ja sisälsi venäläisten rauhanturvaajien sijoittamisen joillekin alueille.

Syyskuussa 2023 Azerbaidžan käynnisti laajemman sotilaallisen operaation Vuoristo-Karabahissa, jonka seurauksena alueen käytännön hallinta siirtyi Azerbaidžanin viranomaisille ja suuri osa etnisestä armenialaisesta väestöstä pakeni tai muutti Armenian puolelle. Paikallinen johto ilmoitti joulukuussa 2023, että itsejulistautuneen tasavallan hallintoelimet lopettavat toimintansa ja että yksiköt hajotetaan vuoden 2024 alussa. Näillä tapahtumilla muuttui ratkaisevasti alueen de facto -tilanne: kansainvälisesti alue oli kuitenkin yhä tunnustetusti osa Azerbaidžania.

Kansainvälinen oikeus ja tunnustus

Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Vuoristo-Karabah on yleisesti tunnustettu osaksi Azerbaidžania, ja sen itsejulistautunut riippumattomuus ei saanut laajaa diplomaattista tunnustusta. Kysymys alueen oikeudellisesta asemasta, väestön turvasta ja ihmisoikeuksien suojasta on ollut kansainvälisen huolen ja neuvotteluyritysten kohteena vuosikymmenien ajan.

Tulevaisuuden näkymät

Tulevaisuus riippuu pitkälti siitä, miten Azerbaidžan ja Armenia yhdessä kansainvälisten toimijoiden kanssa ratkaisevat rajojen ja väestönsuojelun kysymykset sekä pakolaisten paluun mahdollisuudet. Rauhan ja turvallisuuden vakiinnuttaminen edellyttää luottamusta rakentavia toimia, humanitaarista apua ja pitkäjänteistä jälleenrakennusta, jotta alueen asukkaiden perusoikeudet ja elinmahdollisuudet voidaan turvata.