Pizzicato – jousisoittimen nyppiminen: määritelmä ja esimerkit

Pizzicato: selkeä määritelmä ja havainnolliset esimerkit jousisoittimen nyppimisestä — viulu, sello, kontra ja soittotekniikat.

Pizzicato tarkoittaa: jousisoittimen soittaminen nyppimällä jousia (vetämällä jousesta sormella ja päästämällä nopeasti irti). Instrumentteja, kuten viulua, alttoviulua, selloa ja kontrabassoa, soitetaan tavallisesti jousella, mutta jos säveltäjä haluaa soittajan soittavan jousen sijaan nyppimällä, nuottiin kirjoitetaan sana "pizzicato" tai vain "pizz". Kun soittajan on taas soitettava jousella, nuottiin kirjoitetaan sana "arco" (arco on italialainen sana, joka tarkoittaa "jousi").

Merkintä nuoteissa

Nuoteissa pizzicato merkitään yleensä lyhyesti pizz. tai kirjoittamalla kokonaan pizzicato. Kun halutaan palata perinteiseen jousisoittoon, merkitään arco. Säveltäjä voi lisätä myös lisäohjeita, kuten con sordino (vaimennettuna), eri sormien käyttöön tai erityisiin sointiväreihin liittyviä ohjeita.

Tekniikat ja sointi

Pizzicatossa soinnin väri riippuu siitä, millä kohtaa kieltä nyppää ja millä sormella. Yleisiä tapoja:

• Oikeakätinen (tai soittajan vallitseva käsi) nyppäys: tavallisin tapa viulussa ja alttoviulussa. Käytetään sormen tyvellä tai kynnen reunalla, mikä vaikuttaa pehmeään tai kirkaampaan sävyyn.
• Peukalonyppäys: kontrabassossa ja joskus sellossa peukalo on yleisin nyppäystä käyttävä osa; se tuottaa voimakkaan ja täyteläisen äänen.
• Vasemman käden pizzicato: vasemmalla kädellä soitettaessa voidaan samaan aikaan painaa nuotteja tai tehdä nopeita, kitaramaisia efektejä. Tätä tekniikkaa käytti esimerkiksi Niccolò Paganini ja sittemmin monet virtuoosit.
• Bartók-pizzicato eli "snap pizzicato": jousi nyppäistään niin voimakkaasti, että se pomppaa kielta vastaan ja synnyttää napakan, kitaramaisen ja percussiivisen äänen. Tätä on käytetty laajalti 1900-luvun musiikissa.

Soittotekniset vinkit

• Nyppääminen lähellä otelautaa tuottaa pehmeämmän, lämpimämmän soinnin; lähellä tallaa sointi on kirkkaampi ja kimeämpi.
• Sormenkärki antaa usein pyöreämmän äänen, kun taas kynsi lisäkirkkautta. Soittajat säätävät tekniikkaa musiikin ja soittimen mukaan.
• Orkesterissa sointiresurssit voivat vaihdella: massapizzicato yhdistää useiden soittajien äänen ja voi muistuttaa perkussiota, kun taas yksittäinen solisti tuottaa erottuvan, intiimin äänen.

Erilaiset käyttötarkoitukset ja esimerkit

Pizzicato on monipuolinen efektinantaja: sitä käytetään melodiseen soolointiin, rytmisiin iskuihin, tekstuurin vaihteluun ja erikoisefekteihin. Barokkimusiikissa ja klassisessa kamarimusiikissa pizzicato on ollut käytössä pitkään, mutta 1800–1900-lukujen säveltäjät laajensivat sen käyttöä erityisesti värien ja rytmin korostamiseen. Esimerkiksi 1900-luvun säveltäjät kuten Béla Bartók käyttivät pizzicatoa usein luodakseen teräviä, rytmisiä efektejä; Stravinsky käytti erilaisia jousitekniikoita värin ja kontrastin aikaansaamiseksi.

Orkesterikäytännöt

Orkesterissa pizzicato-merkin tultua soittajia voidaan pyytää vaihtamaan nopeasti jousesta pizzicatoon ja takaisin. Joissain tapauksissa säveltäjä määrää, että osa soittaa pizzicatoa ja osa arcoa samaan aikaan, jolloin saadaan moniääninen tekstuuri. Myös dynamiikkaohjeet (esim. p, f) vaikuttavat siihen, miten voimakkaasti nyppäys tehdään.

Yhteenveto

Pizzicato on tärkeä ja monipuolinen jousisoitintekniikka, joka tarjoaa erilaisia sointivärejä ja rytmisia mahdollisuuksia. Nuoteissa merkintä pizz. kertoo nyppäyksen aloittamisesta ja arco palauttaa perinteisen jousivedon. Tunnettuja variaatioita ovat esimerkiksi vasemman käden pizzicato ja voimakas Bartók-pizzicato, jotka laajentavat jousi-instrumenttien ilmaisumahdollisuuksia.

Hae kirjaimella