Powder finger aloitti toimintansa Brisbanessa, Australiassa, vuonna 1989. Ian Hag, John Collins ja Steven Bishop (rummut) olivat soittaneet musiikkia muissa bändeissä, kun he päättivät perustaa Powder fingerin. Bändin nimi tuli Neil Youngin kappaleesta "Powder finger". Haug tapasi Bernard Fanningin yliopistossa ja Fanning päätti liittyä bändiin. Myöhemmin Jon Coghill liittyi mukaan, kun Bishop lähti. Darren Middleton oli viimeinen liittyjä, kun Powderfinger näki erään toisen bändinsä soittavan ja kutsui hänet mukaan. Powderfinger aloitti Australiassa Brisbanessa vuonna 1989. Ian Haug, John Collins ja Steven Bishop (rummut) olivat soittaneet muissa bändeissä, kun he päättivät perustaa Powderfingerin. Bändin nimi tuli Neil Youngin kappaleesta "Powderfinger". Haug tapasi Bernard Fanningin yliopistossa ja Fanning päätti liittyä bändiin. Myöhemmin Jon Coghill liittyi mukaan, kun Bishop lähti. Darren Middleton oli viimeinen liittyjä, kun Powderfinger näki erään toisen bändinsä soittavan ja kutsui hänet mukaan. Powderfinger aloitti Australiassa Brisbanessa vuonna 1989. Ian Haug, John Collins ja Steven Bishop (rummut) olivat soittaneet muissa bändeissä, kun he päättivät perustaa Powderfingerin. Bändin nimi tuli Neil Youngin kappaleesta "Powderfinger". Haug tapasi Bernard Fanningin yliopistossa ja Fanning päätti liittyä bändiin. Myöhemmin Jon Coghill liittyi mukaan, kun Bishop lähti. Darren Middleton oli viimeinen liittyjä, kun Powderfinger näki erään toisen bändinsä soittavan ja kutsui hänet mukaan. Powderfinger aloitti Australiassa Brisbanessa vuonna 1989. Ian Haug, John Collins ja Steven Bishop (rummut) olivat soittaneet muissa bändeissä, kun he päättivät perustaa Powderfingerin. Bändin nimi tuli Neil Youngin kappaleesta "Powderfinger". Haug tapasi Bernard Fanningin yliopistossa ja Fanning päätti liittyä bändiin. Myöhemmin Jon Coghill liittyi mukaan, kun Bishop lähti. Darren Middleton oli viimeinen liittyjä, kun Powderfinger näki erään toisen bändinsä soittavan ja kutsui hänet mukaan.
Varhainen työ
Powderfinger julkaisi ensimmäisen laajennetun soittonsa (EP) nimeltä Powderfinger vuonna 1992. Tätä seurasi Transfusion vuonna 1993. Transfusion oli suosittu Australiassa, ja se nousi ykköseksi ARIA Alternative Chartissa, joka on vaihtoehtorock-musiikin lista. Powderfinger teki sopimuksen levy-yhtiö Polydorin kanssa Transfusionin julkaisun jälkeen.
Heidän ensimmäiset EP:nsä eivät myyneet huonosti, joten he tekivät albumin, Parables for Wooden Ears, vuonna 1994. Se ei menestynyt kovin hyvin, ja Fanning sanoi haastattelussa vuonna 2004, että "musiikki ei ollut kovin hyvää". Tämän jälkeen yhtye julkaisi Double Allergicin vuonna 1996. Tästä albumista tuli erittäin suosittu Australiassa; sitä myytiin yli 200 000 kappaletta. Allmusicin Jonathan Lewis sanoi: "Double Allergic vakiinnutti Powderfingerin yhdeksi 1990-luvun lopun jännittävimmistä australialaisista rock-artisteista". Double Allergicia tehdessään Middleton sanoi sen olevan parasta musiikkia, mitä bändi oli tähän mennessä tehnyt. Levyn julkaisun jälkeen Powderfinger lähti kiertueelle You Am I:n kanssa ja esiintyi Livid-konserteissa.
Onnistuneet julkaisut
Double Allergicin jälkeen Powderfinger alkoi työstää kolmatta albumiaan. Yhtye työskenteli Melbournessa uuden tuottajan, Nick DiDian, kanssa. Vuonna 1998 he julkaisivat Internationalistin. Albumi nousi ARIA Albums Chartin ykköseksi ja pysyi top 50:ssä 101 viikkoa. Sitä myytiin yli 350 000 kappaletta. Internationalist oli ensimmäinen Powderfingerin albumi, joka voitti ARIA-palkinnon; se voitti "Vuoden albumi", "Paras rock-albumi" ja "Paras kansitaide" vuoden 1999 ARIA Awardsissa. Ensimmäinen single "The Day You Come" voitti "Vuoden single" -palkinnon vuonna 1999.
Internationalist-levyllä Powderfinger sisällytti kappaleita poliittisista mielipiteistään ja yhteiskunnallisista ajatuksistaan, mutta he sanoivat, ettei tätä tehty tarkoituksella. Internationalist kuulosti erilaiselta kuin bändin kaksi ensimmäistä albumia. Tämä johtui siitä, että bändi kokeili uusia tapoja soittaa musiikkiaan ja kirjoittaa kappaleita.
Powderfingerin seuraava albumi Odyssey Number Five (julkaistu vuonna 2000) on heidän tunnetuin albuminsa. Se voitti useita palkintoja, muun muassa Rolling Stone -lehden "Vuoden albumi" -palkinnon ja vuoden 2001 "Vuoden albumi" -ARIA-palkinnon. Se nousi myös ARIA Albums Chartin ykköseksi. Odyssey Number Five -albumilta Powderfinger julkaisi suosituimman singlensä "My Happiness". Se voitti vuoden 2001 "Single of the Year" ARIA Award -palkinnon ja nousi neljänneksi sijalle ARIA Singles Chart -listalla. Kaksi Odyssey Number Fiven kappaletta esiintyi elokuvissa; "These Days" oli elokuvasta Two Hands ja "My Kind of Scene" oli osa Mission: Impossible II:ssa.
Odyssey Number Five oli Powderfingerin lyhin albumi. Internationalistin tavoin se käsitteli poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Siinä oli myös lukuisia rakkaudesta kertovia kappaleita. Fanning tykkäsi kuunnella gospelmusiikkia ja soulia, joka usein kertoo rakkaudesta, ja kirjoitti omia kappaleitaan kuunneltuaan niitä. Arvostelijat olivat levystä eri mieltä; Entertainment Weekly piti siitä ja antoi sille B+ ja sanoi, että levy kokeili hyvin, kun taas Allmusic antoi sille puolitoista tähteä viidestä ja sanoi, että Powderfinger oli liian varovainen eikä tarpeeksi aggressiivinen. Powderfinger kiersi Pohjois-Amerikassa Coldplayn kanssa edistääkseen Odyssey Number Five -levyä.
Vuonna 2003 Powderfinger julkaisi viidennen albuminsa Vulture Street. Se nimettiin Brisbanen kadun mukaan, jolla yhtye harjoitteli. Vulture Street nousi ARIA Albums Chart -listan ykköseksi, mutta ei pysynyt listalla yhtä pitkään kuin kaksi edeltävää albumia. Vulture Street voitti neljä ARIA Awards -palkintoa, mukaan lukien "Vuoden albumi" vuonna 2003.
Vulture Street sisälsi kovempia kitaroita ja rumpuja kuin sitä edeltäneet albumit, erityisesti Odyssey Number Five. The Sydney Morning Heraldin Bernard Zuel sanoi, että se oli "raaempi, kovempi, mutta ei missään nimessä hienostelematon albumi". Osa albumista oli äänitetty jammailusessioiden aikana, ja se muistutti sitä, miltä Powderfinger kuulosti livenä soittaessaan. The Age -lehden Kenneth Nguyen sanoi bändin "soittavan yleisöä miellyttävän setin".
Tauko nauhoituksesta
Vuonna 2004 Powderfinger julkaisi CD/DVD-levyn, jolla he esiintyivät Sydneyssä. Julkaisun nimi oli These Days: Live in Concert. Tämän jälkeen he julkaisivat "best of" -albumin nimeltä Fingerprints: The Best of Powderfinger, 1994-2000. Se sisälsi singlejä heidän tähänastisilta albumeiltaan, joitain kappaleita, joita ei julkaistu singlenä, mutta esiintyivät albumeilla, sekä kaksi uutta kappaletta. Molemmat kokoelmat pärjäsivät hyvin ARIA Albums Chart -listalla ja ylsivät jopa kakkoseksi.
Julkaistuaan Fingerprints: The Best of Powderfinger, 1994-2000, Powderfinger sanoi, että he aikovat levätä yhdessä työskentelystä. Tauon aikana Bernard Fanning teki omaa musiikkia ja julkaisi Tea & Sympathy -nimisen albumin. Darren Middleton julkaisi albumin nimeltä The Way Out toisen bändinsä Dragin kanssa. Ian Haug ja John Collins perustivat tänä aikana The Predators -nimisen bändin Steven Bishopin kanssa, joka oli lähtenyt Powderfingeristä noin vuonna 1992. The Predators teki EP:n nimeltä Pick Up the Pace.
Tauon aikana Fanning meni naimisiin tyttöystävänsä Andrean kanssa. Middletonin ja Haugin vaimot saivat molemmat lapsia tauon aikana.
Paluu tauolta
Powderfinger palasi tauolta ja aloitti kuudennen albuminsa työstämisen vuonna 2006. Yhtye äänitti Los Angelesissa Rob Schnapfin kanssa ja julkaisi Dream Days at the Hotel Existence -levyn vuonna 2007. Albumin nimi tuli The Brooklyn Follies -nimisestä kirjasta, jota Fanning luki bändin äänittäessä. Dream Days at the Hotel Existence sisälsi lauluja politiikasta ja Australian alkuperäiskansojen elämästä sekä rakkaudesta. Yhden kappaleen, "Black Tears", poliittisten sanoitusten vuoksi albumi oli lähes kielletty.
Albumi myi hyvin ja oli Australiassa listaykkönen, kuten monet Powderfingerin aiemmista albumeista. Kriitikot eivät kuitenkaan pitäneet siitä yhtä paljon kuin bändin vanhemmista töistä; musicOMH:n Barnaby Smith sanoi, että "äänenvoimakkuutta on hiljennetty", mutta hänen mukaansa se ei ollut "aina hyvä asia".
Levyn julkaisun jälkeen Powderfinger lähti konserttikiertueelle toisen australialaisen yhtyeen, Silverchairin, kanssa. Kiertueella, jonka nimi oli Across the Great Divide -kiertue, yhtye soitti keikkoja monissa kaupungeissa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. He tekivät kiertueen auttaakseen Reconciliation Australiaa, australialaista hyväntekeväisyysjärjestöä, joka yrittää parantaa Australian alkuperäiskansojen elämää.
