Koraani (arabia: القرآن) on islamin pyhä kirja. Muslimit pitävät Koraania "Allahin (Jumalan) sanana": sen katsotaan sisältävän Jumalan sanat, jotka välitettiin profeetta Muhammedin kautta. Kirja eroaa monista muista uskonnollisista teksteistä siinä, että muslimien uskon mukaan Koraanin teksti on Jumalan kirjaimellista sanaa. Sitä kutsutaan myös usein viimeiseksi ilmoitukseksi tai Lopulliseksi testamentiksi, koska islamin mukaan se täydentää ja vahvistaa jo aiempia ilmoituksia.
Koraanin ilmoituksen katsotaan tapahtuneen jaksottaisesti noin 23 vuoden aikana (noin 610–632 jaa.), alkaen siitä, kun Muhammedille kerrotaan tulleen ensimmäiset ilmestykset. Ilmestykset on perinteisesti laulettu ja opetettu suullisesti, ja monet profeetan aikuisista seurakunnasta (sahaba) muistivat ja välittivät ne eteenpäin.
Arabiankielisyys ja käännökset
Sitä on kirjoitettu ja luettu vain arabiaksi yli 1 400 vuoden ajan. Koska monet muslimit ympäri maailmaa eivät ymmärrä arabiaa, Koraanin merkitys on esitetty myös muilla kielillä, jotta lukijat ymmärtäisivät paremmin, mitä Koraanin arabian kielen sanat tarkoittavat. Näitä käännöksiä pidetään kuitenkin yleensä selityksinä tai tulkintoina, eivätkä ne korvaa alkuperäistä arabiankielistä tekstiä. Monissa muslimiyhteisöissä korostetaan, että vain arabiankielinen teksti on varsinaisesti Koraani; käännökset toimivat opastuksena ja selityksenä.
Käännöstyössä esiintyy useita haasteita: klassisen arabian sanasto ja kielioppi, sanatyyppien monimerkityksisyys, runollinen muoto, rytmi ja konteksti. Tästä syystä monilla kielillä julkaistaan sekä käännöksiä että laajoja selitysteoksia (tafsir), jotka avaavat merkityksiä ja historiallista taustaa. Suomalaisillekin lukijoille on olemassa useita suomennoksia ja selityksiä.
Ilmestys ja kokoaminen
Koraanin ilmestyksen jälkeen monet tekstit säilytettiin suullisesti ja osin katkelmina kirjoitetussa muodossa. Ensimmäinen järjestelmällinen kokoaminen liitetään kalifi Abu Bakriin, jolloin pyrittiin kokoamaan ilmestykset yhdeksi kirjaksi niiden menettämisen estämiseksi. Myöhemmin kalifi Uthmanin aikana (noin 650-luvulla) tehtiin tunnettu standardisointi: muodostettiin yhdenmukainen teksti (ns. Uthmanin koraanikopio), jota lähetettiin eri alueille, ja joidenkin toisia versioita pyrittiin poistamaan, jotta vältyttäisiin erimielisyyksiltä tekstin lukutavassa. Koraanin varhainen kokoaminen ja vakiointi ovat aihe, josta historioitsijat ja islamilaiset oppineet kirjoittavat yksityiskohtaisesti ja jossa on myös eriäviä näkemyksiä.
Rakenne ja lukumäärät
Koraani on jaettu 114 lukuun eli suraan, jotka puolestaan jakautuvat säkeisiin eli ayah-jakeisiin. Ayahien kokonaismäärä riippuu laskutavasta, mutta tavallinen luku on noin 6 236 jaetta. Suraluokat jaetaan usein myös taustansa mukaan mekkalaisiin ja medinalaisiin suuroihin sen mukaan, onko ne paljastettu ennen vai jälkeen profeetan siirtymistä Mekasta Medinaan.
Lausunta, lukemisperinteet ja muistaminen
Koraanin laulu- ja lausuntaperinne (recitation) on keskeinen: tekstiä luetaan rukouksissa (salat), seremonioissa ja opetuksessa. Erityisiä lausuntosääntöjä kutsutaan tajwid-säännöiksi, jotka määrittävät ääntämisen ja melodian tavat. Lisäksi Koraanin eri, mutta säännellyt lukutavat (qira'at) hyväksytään useissa perinteissä; historiallisesti tunnetaan useita kanonisoituja lukutapoja.
Monille muslimeille Koraanin ulkoa osaaminen on arvostettu tavoite: henkilö, joka on opiskellut koko tekstin ulkoa, kutsutaan hafiziksi. Hafizien asema on sekä uskonnollinen että yhteisöllinen, ja memorisointi tapahtuu usein moskeijoissa ja islamilaisissa kouluissa.
Manuskriptit ja tutkimus
Varhaisimmat Koraanin käsikirjoitukset ovat arvokkaita historiallisia lähteitä. Tunnettuja varhaisia kokoelmia ovat muun muassa Topkapin kokoelma ja Samarkandin (Tilsitin) käsikirjoitukset sekä Sana'an palimpsesti, joka paljastaa teksteissä muunnelmia ja korjauksia. Myös Birminghamin yliopiston haltuunsa saamien fragmenttien radiokarbondiagnoosi on herättänyt kiinnostusta; näiden fragmenttien ajoitus on antanut mahdollisuuden arvioida joidenkin osien kirjoittamisen ajoitusta hyvin varhaiseksi. Varhaisten käsikirjoitusten tutkimus yhdistää paleografiaa, tekstikritiikkiä ja radiokarbondiagnoosia, ja se on vilkasta akateemista toimintaa.
Käyttö ja merkitys muslimien elämässä
Koraani ohjaa muslimien uskonnollista elämää, moraalia ja usein myös yhteisön käytäntöjä. Sitä käytetään rukouksissa, hää- ja hautajaisseremonioissa, opetuksessa sekä lain soveltamista koskevassa tulkinnassa yhdessä hadith-lähteiden kanssa. Koraanilla on suuri rooli islamilaisessa oikeudellisessa perinteessä ja teologiassa; sen tekstejä tulkitaan eri tavoin eri koulukunnissa. Koraanin jakeita luetaan ja painotetaan myös arjessa henkilökohtaisessa rukouksessa ja mietiskelyssä.
Koraani on myös merkittävä kulttuurinen ja taiteellinen innoittaja: arabikirjoituksen kalligrafia, korostetut recitatiiviset perinteet ja tekstin upottaminen arkkitehtuuriin ovat esimerkkejä sen vaikutuksesta taiteeseen ja visuaaliseen kulttuuriin.
Käännösten ja tulkintojen käytännölliset huomiot
Käännökset auttavat ymmärtämään sisältöä, mutta monille muslimeille käännökset ovat aina jonkinlainen tulkinta. Siksi monet käännökset sisältävät selityksiä, viitteitä ja jakeiden kontekstin avausta. Sekä uskonnollinen että akateeminen tutkimus korostavat, että tekstin ymmärtäminen vaatii huomioimista kielelliseen, historialliseen ja uskonnolliseen kontekstiin.
Koraania tutkitaan myös ei-uskovassa akateemisessa tutkimuksessa eri näkökulmista: tekstihistoriallisesti, kielellisesti ja vertailullisesti. Tällainen tutkimus voi täydentää perinteisiä uskonnollisia tulkintoja ja tarjota lisätietoa tekstin syntyprosessista ja levittymisestä.
Koraanin merkitys on monitasoinen: se on uskonnollinen ilmoitus, liturginen teksti, moraalinen ohjeistus, kirjallinen teos ja kulttuurivaikuttaja. Vaikka sen arabiankielinen muoto on muslimien keskuudessa keskeinen, sen sanoman tulkitseminen ja levittäminen eri kielillä on jatkuva käytäntö niin uskonnollisissa kuin akateemisissakin piireissä. Koraania käytetään yhdessä hadithien kanssa sharia-lain tulkinnassa.
