Yhdysvaltojen perustuslain kahdeskymmenes seitsemäs muutos (muutos XXVII) koskee Yhdysvaltojen kongressin jäsenten palkkoja.

Kongressi koostuu kahdesta kamarista, ja kummankin kamarin jäsenten toimikausi on erilainen. Yhdysvaltain senaatin jäsenten toimikausi kestää kuusi vuotta, ja Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenten toimikausi kestää kaksi vuotta. Kahdeskymmenesseitsemäs lisäys estää palkkojen välittömän muuttamisen siten, että minkään lain määräys muuttaa kongressiedustajien palkkoja ei saa tulla voimaan ennen kuin uusi kaksivuotinen edustajakausi on alkanut. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kongressi voi säätää korotuksia tai alennuksia omiin palkkoihinsa, mutta muutokset tulevat voimaan vasta seuraavan edustajainhuoneen vaalin ja sitä seuranneen uuden kauden alkaessa — siten äänestäjillä on mahdollisuus reagoida muutokseen vaaleissa.

Lisäyksen sanamuoto englanniksi kuuluu: "No law, varying the compensation for the services of the Senators and Representatives, shall take effect, until an election of Representatives shall have intervened." Suomenkielinen tiivistelmä: laki, joka muuttaa senaattorien tai edustajien palkkiota, ei saa tulla voimaan ennen kuin edustajainhuoneen seuraava vaali on pidetty ja uusi kausi alkanut.

Historia: Yhdysvaltain 1. kongressi lähetti tämän muutosehdotuksen osavaltioiden hyväksyttäväksi 25. syyskuuta 1789 osana ensimmäisen kongressin ehdottamien kaksitoista lisäyksen pakettia. Monet ehdotuksista ratifioitiin pian (muun muassa Bill of Rights), mutta tämä lisäys ei saanut riittävästi osavaltiolisiä kannatusta tuolloin. Vuosisatojen aikana ehdotus oli käytännössä unohdettu, kunnes se herätettiin uudelleen 1900-luvun lopulla osittain korkeakouluopiskelija Gregory Watsonin ja muiden aktivistien kampanjan seurauksena.

Ratifiointi ja oikeudellinen merkitys: koska alkuperäisessä ehdotuksessa ei asetettu aikarajaa ratifioinnille, osavaltiot saattoivat ratifioida sen myös vuosisatoja myöhemmin. Tarvittava määrä osavaltioita — kolme neljäsosaa unionin jäsenistä — saavutettiin 7. toukokuuta 1992, jolloin lisäys lisättiin virallisesti perustuslakiin. Ratifiointiprosessi kesti 202 vuotta, 7 kuukautta ja 12 päivää, mikä tekee siitä Yhdysvaltain historian pisimmän ratifiointiprosessin. Tapaus on usein mainittu esimerkkinä siitä, että perustuslain muutosehdotuksia voidaan ratifioida pitkänkin ajan kuluttua, jos ehdotuksessa ei ole määrätty määräaikaa.

Käytännön vaikutukset ja kommentit: muutos pyrkii vähentämään eturistiriitoja siten, että kongressin jäsenet eivät voi heti omasta edustuksestaan päättää itselleen tulevia palkankorotuksia. Se ei kuitenkaan estä kongressia säätämästä palkoista tai muista korvauksista — ainoastaan estää uusien palkkamääräysten välittömän voimaantulon ennen seuraavia edustajainvaaleja. Lisäksi myöhempinä vuosikymmeninä monet uudet perustuslain muutosehdotukset on lähetetty osavaltioiden ratifioitaviksi erillisin aikarajoituksin, mikä rajoittaa mahdollisuutta vastaavaan hyvin pitkään ratifiointiaikaan.