Henry Benedict Stuart
Henry Benedict Maria Clement Thomas Francis Xavier Stuart (11. maaliskuuta 1725 - 13. heinäkuuta 1807) oli roomalaiskatolinen kardinaali sekä neljäs ja viimeinen jakobiittiperijä, joka julkisesti vaati Englannin, Skotlannin ja Irlannin valtaistuimia. Toisin kuin hänen isänsä James Francis Edward Stuart ja veljensä Charles Edward Stuart, Henry ei pyrkinyt valtaistuimelle. Kaarlen kuoltua tammikuussa 1788 paavi ei tunnustanut Henrikiä Englannin, Skotlannin ja Irlannin lailliseksi hallitsijaksi, vaan viittasi häneen Yorkin kardinaaliherttuna.
Hän vietti elämänsä paavillisessa valtiossa ja teki pitkän uran roomalaiskatolisen kirkon papistossa nousten kardinaalikollegion dekaaniksi sekä Ostian ja Velletrin kardinaalipiispaksi. Kuollessaan hän oli (ja on edelleen) yksi kirkon historian pisimpään toimineista kardinaaleista.
Nuorena Henrikin isä teki hänestä Yorkin herttuan (jaakobilaisten aatelissäädyssä), ja siitä hänet tunnettiin parhaiten. Veljensä kuoltua vuonna 1788 jakobiitit ja hänen lähipiirinsä tunsivat Henrikin Englannin Henrik IX:nä, vaikka hän kutsui itseään julkisesti Yorkin kardinaaliherttua nuncupatusiksi.
Varhainen elämä
Henrik syntyi maanpaossa Roomassa 6. maaliskuuta 1725, ja paavi Benedictus XIII kastoi hänet samana päivänä, 37 vuotta sen jälkeen, kun hänen isoisänsä Jaakko II ja VII oli menettänyt valtaistuimen, ja kymmenen vuotta sen jälkeen, kun hänen isänsä oli epäonnistunut yrityksessään saada se takaisin. Hänen isänsä oli James Francis Edward Stuart, jonka vastustajat tunsivat nimellä "vanha pretender". Hänen äitinsä oli prinsessa Maria Klementyna Sobieska, Puolan kuninkaan Johannes III Sobieskin pojantytär.
Henry lähti Ranskaan vuonna 1745 auttamaan veljeään, prinssi Charles Edward Stuartia ("Bonnie Prince Charlie" tai "nuori pretender") valmistelemaan saman vuoden jakobiittikampanjaa. Sen häviämisen jälkeen Henry Stuart palasi Italiaan. Kesäkuun 30. päivänä 1747 paavi Benedictus XIV antoi hänelle tonsuuran ja nimitti hänet 3. heinäkuuta 1747 pidetyssä erityiskonsistoriumissa S. Maria in Porticon kardinaalidiakoniksi. Elokuun 27. päivänä 1747 paavi ylensi hänet neljään pienempään sääntökuntaan. Hän sai subdiakonaatin 18. elokuuta 1748 ja diakonaatin 25. elokuuta 1748. Hänet vihittiin papiksi 1. syyskuuta 1748 ja vihittiin Korintin arkkipiispaksi 2. lokakuuta 1758.
Hänestä tehtiin kardinaalipappi vuonna 1748 ja Frascatin kardinaalipiispa 13. heinäkuuta 1761. Kun hänestä tuli 26. syyskuuta 1803 pyhän kardinaalikollegion vanhempi kardinaalidekaani, hän siirtyi Ostian ja Velletrin istuimelle.
Nuori Henry Benedict, joka muistuttaa hämmästyttävän paljon isoveljeään, nuorta pretenderiä.
Ranskan vallankumous ja myöhempi elämä
Jossain vaiheessa Henry oli hyvin rikas,
Hänen tulonsa lukuisista kirkollisista etuoikeuksista, joita hän nautti, olivat valtavat. Hänen tulonsa Flanderin, Espanjan, Napolin ja Ranskan luostareista ja muista luostareista olivat tuohon aikaan 40 000 puntaa englantilaisrahassa. Hänellä oli myös tuloja tuottavia virka-apurahoja Espanjan Amerikassa. Hän omisti alueita Meksikossa, mikä vaikutti suurelta osin hänen tuloihinsa.
Ranskan vallankumouksen aikaan hän menetti Ranskan kuninkaalta saamansa maat ja tulot ja käytti suuren osan rahoistaan paavi Pius VI:n auttamiseen. Tämä sekä se, että ranskalaiset takavarikoivat hänen Frascatin omaisuutensa, saivat hänet vajoamaan köyhyyteen. Ison-Britannian ministeri Venetsiassa järjesti, että Henrik sai Ison-Britannian kuningas Yrjö III:lta 4 000 punnan suuruisen elinkoron. Vaikka Britannian hallitus sanoi tätä hyväntekeväisyystoimeksi, Henrik ja jakobiitit kutsuivat sitä ensimmäiseksi eräksi rahoista, jotka olivat hänelle laillisesti velkaa. (Britannian hallitus oli vuosien ajan luvannut palauttaa hänen isoäitinsä, Modenan Marian, englantilaisen myötäjäiset, mutta ei ollut koskaan tehnyt niin.)
Henry palasi Frascatiin vuonna 1803. Saman vuoden syyskuussa hänestä tuli kardinaalikollegion dekaani ja siten Ostian ja Velletrin kardinaalipiispa, vaikka hän asui edelleen Frascatin piispanpalatsissa. Hän kuoli siellä 13. heinäkuuta 1807 82-vuotiaana.
Henrik oli viimeinen Englannin kruununhakija, joka koski kuninkaan pahuuteen.
Kuoleman jälkeen
Hänen testamenttinsa mukaan, jonka hän allekirjoitti nimellä "Henry R", hänen seuraajakseen kaikissa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluvissa oikeuksissa tuli hänen ystävänsä ja lähin verisukulaisensa, Sardinian Kaarle Emmanuel IV. Kaarle ei kuitenkaan koskaan väittänyt tai kieltänyt jakobiittivaatimuksiaan, eikä kukaan hänen seuraajistaan ole tehnyt niin tähän päivään mennessä.
Toisin kuin yleisesti luullaan, hän ei jättänyt kruununjalokiviä Walesin prinssille, joka oli myöhemmin Yhdistyneen kuningaskunnan Yrjö IV. Kaikki hänen omaisuutensa uskottiin Monsignor Angelo Cesarinille jaettavaksi. Cesarini lähetti Walesin prinssille useita koruja Henrikin yksityiskokoelmasta. Näihin kuuluivat "Lesser George" -merkki (jonka uskotaan olleen Kaarle I:n päällään teloituksessaan ja joka on nyt Windsorin linnassa) ja PyhänAndreaksen risti (joka on nyt Edinburghin linnassa), joka on ohdakkeen ritarikunnan merkki, sekä rubiinisormus.
Henrik Benedictus, hänen veljensä, isänsä ja äitinsä on haudattu Vatikaanin Pietarinkirkon kryptaan. Heidän muistolleen on Antonio Canovan suunnittelema kuninkaallisten Stuartien muistomerkki, joka on sijoitettu yhteen varsinaisen basilikan pylväistä. Se kunnostettiin hiljattain kuningatar Elisabet kuningataräidin kustantamana.
Hän oli kardinaalivalitsija vuosien 1758, 1769, 1774-75 ja 1799-1800 paavin konklaaveissa.
Kuninkaallisten Stuarttien muistomerkki, Rooma
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Kuka oli Henry Benedict Maria Clement Thomas Francis Xavier Stuart?
V: Henry Benedict Maria Clement Thomas Francis Xavier Stuart oli roomalaiskatolinen kardinaali sekä neljäs ja viimeinen jakobiittiperijä, joka vaati julkisesti Englannin, Skotlannin ja Irlannin valtaistuimia.
K: Mitä paavi teki, kun Charles Edward Stuart kuoli tammikuussa 1788?
V: Kun Kaarle Edward Stuart kuoli tammikuussa 1788, paavi ei tunnustanut Henrikiä Englannin, Skotlannin ja Irlannin lailliseksi hallitsijaksi, vaan viittasi häneen Yorkin kardinaaliherttuna.
K: Millaisen uran Henrik teki roomalaiskatolisessa kirkossa?
V: Henrikillä oli pitkä ura roomalaiskatolisen kirkon papistossa, ja hänestä tuli kardinaalikollegion dekaani sekä Ostian ja Velletrin kardinaalipiispa.
K: Miten Henrik tunnettiin parhaiten nuorena?
V: Nuorena Henrikin isä teki hänestä Yorkin herttuan (jaakobilaisten aatelissäädyssä), ja siitä hänet tunnettiin parhaiten.
K: Miten jakobiitit puhuivat hänestä hänen veljensä kuoleman jälkeen?
V: Hänen veljensä kuoleman jälkeen vuonna 1788 jakobiitit kutsuivat häntä Englannin Henrikiksi IX.
K: Miten Henrik puhui itsestään julkisesti?
V: Julkisesti hän kutsui itseään Yorkin kardinaaliherttua nuncupatus.
