Henry Benedict Maria Clement Thomas Francis Xavier Stuart (11. maaliskuuta 1725 – 13. heinäkuuta 1807) oli roomalaiskatolinen kardinaali sekä neljäs ja viimeinen jakobiittiperijä, joka väitti julkisesti oikeutta Englannin, Skotlannin ja Irlannin valtaistuimiin. Hän syntyi Roomassa ja oli kuningas James Francis Edward Stuartin sekä Maria Clementina Sobieskan poika. Toisin kuin isänsä ja veljensä Charles Edward Stuart, Henry ei aktiivisesti pyrkinyt valtaistuimelle sotilaallisin keinoin, vaan keskittyi kirkolliseen uraansa. Kaarlen kuoltua tammikuussa 1788 paavi kuitenkaan ei tunnustanut Henrikiä Englannin, Skotlannin ja Irlannin lailliseksi hallitsijaksi, vaan viittasi häneen Yorkin kardinaaliherttuna.
Varhaiselämä ja tausta
Henry kasvoi pakolaisperheen pojaksi Roomassa, missä jakobiittien hovielämä ja eksilijn yhteisö jatkoivat Stuartien vaatimuksia poissa kotimaasta. Hänen kasvatuksensa oli kirkollinen ja poliittisesti sidoksissa jakobiittipiireihin: isä nimitti hänet nuorena Yorkin herttuaksi (jakobiittien aatelisarvojen mukaisesti), ja tätä titteliä hän kantoi koko elämänsä ajan englantilaisen etuliitteen sijaan.
Kirkollinen ura
Henrikistä kehittyi merkittävä kirkollinen henkilö Roomassa. Hänet kohotettiin kardinaaliksi ja hän palveli pitkän ajan eri virkatehtävissä paavillisessa hierarkiassa, nousten myöhemmin kardinaalikollegion dekaaniksi sekä saaden korkeita kardinaalipiispanistuita, kuten Ostian ja Velletrin cardinal–piispanviran. Hän vietti suuren osan elämästään paavillisessa valtiossa, ja hänen uransa teki hänestä yhden katolisen kirkon pitkäaikaisimmista kardinaaleista. Kirkollinen elämänpolku erotti hänet veljestään: kun Charles oli maallisiin valtapyrkimyksiin suuntautunut, Henry keskittyi katolisen kirkon ja eksiiliyhteisön palvelukseen.
Jakobiittiperintö ja suhde veljeen
Jakobiittien piirissä Henry tunnettiin 1788 lähtien perimyksensä nojalla usein nimellä Englannin Henrik IX, vaikka hän itse edelleen julkisesti käytti kirkollista titteliään ja esiintyi Yorkin kardinaaliherttuna nuncupatus–nimityksellä. Hän tuki moraalisesti ja käytännössä jakobiittiliikettä, mutta ei järjestänyt uusia yrityksiä valtaistuimien palauttamiseksi. Henry huolehti sairaasta veljestään Charlesista tämän loppuvuosina ja jakoi monia jakobiittiperheeseen liittyviä huolia – mutta hänen asemansa kardinaalina ja elämänkulku teki hänestä ensisijaisesti kirkollisen johtajan, ei maallisen kapinallisen.
Myöhemmät vuodet, kansainvälinen konteksti ja kuolema
Henrik eli läpi myrskyisiä aikoja, mukaan lukien Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin aikakauden tapahtumat, jotka muuttivat koko Euroopan kartan ja paavillisen valtion aseman. Hän vietti elämänsä lähinnä Roomassa ja sen lähistöllä ja kuoli Frascatissa 13. heinäkuuta 1807. Kuolemansa jälkeen hänet muistetaan sekä uskonnollisesta asemastaan kardinaalina että jakobiittiperinnön viimeisenä edustajana.
Perintö
Henry Benedict Stuartin perintö on kaksijakoinen: katolisessa kirkossa häntä arvostetaan pitkästä ja näkyvästä palvelusta sekä asemasta kardinaalikollegion vanhimpana jäsenenä, kun taas jakobiittiperinnössä hänet nähdään viimeisenä Stuartin dynastian edustajana, joka vaati entisten kruunujen perintöä mutta ei enää kyennyt toteuttamaan sen palauttamista. Hänen elämänsä kuvastaa 1700-luvun eksilypolitiikan, uskonnon ja dynastisten vaatimusten monimutkaista yhteisvaikutusta.
Henrikin elämästä ja roolista jakobiitteina on kirjoitettu runsaasti sekä historiallisissa että kulttuurisissa yhteyksissä. Hänen nimensä ja tittelinsä — etenkin "Yorkin kardinaaliherttua" — jäävät osaksi sekä katolisen kirkon että brittiläisen dynastian jälkihistoriaa.
