Joschka Fischer — Saksan ulkoministeri 1998–2005 ja Vihreiden johtaja
Joschka Fischer — Saksan ulkoministeri 1998–2005 ja Vihreiden johtaja: ura, poliittiset käännekohdat ja vaikutus Saksan ja Euroopan ulkopolitiikkaan.
Joseph Martin "Joschka" Fischer (s. 12. huhtikuuta 1948) oli Saksan ulkoministeri ja Gerhard Schröderin hallituksen varakansleri vuosina 1998-2005. Hän oli Saksan vihreän puolueen johtohahmo, ja mielipidetutkimusten [1] mukaan hän oli Saksan suosituin poliitikko suurimman osan hallituksen kestosta. Hän jätti tehtävänsä 22. marraskuuta 2005.
Tausta ja poliittinen nousu
Joschka Fischer nousi 1970-luvun vasemmistolaisesta ja vaihtoehtoliikkeestä ennen kuin liittoutui vihreiden ympäristö- ja rauhanliikkeen kanssa. Hänestä tuli yksi Saksan Vihreän puolueen näkyvimmistä ja taitavimmista puhujista, joka kykeni yhdistämään radikaalista taustastaan kumpuavan karisman ja pragmaattisen hallintotyylin. Fischerin poliittinen ura sisälsi työtä niin kansallisella kuin osavaltiotasollakin, ja hänet tunnettiin erityisesti kyvystään sovittaa eri suuntauksia puolueen sisällä.
Ulkoministeri ja varakansleri 1998–2005
Vuosina 1998–2005 Fischer toimi Saksan ulkoministerinä ja varakanslerina suurena roolina EU-politiikassa ja kansainvälisissä kriiseissä. Hänen kautensa merkitsi vihreiden muutosta protestipuolueesta hallitusvastuuta kantavaksi toimijaksi. Keskeisiä piirteitä hänen ulkopolitiikassaan olivat:
- Kansainvälinen interventio ja humanitaarinen vastuu: Fischer kannatti ja tuki NATO:n toimintaa Kosovossa 1999, mikä oli vihreille historiallisesti merkittävä käännös kohti sotilaallisen voimankäytön harkittua hyväksymistä humanitaarisista syistä.
- Vastaus Irakin sotaan: Fischer oli voimakkaasti kriittinen vuoden 2003 Irakin sotaa kohtaan, ja Saksa kieltäytyi osallistumasta Yhdysvaltain johtamaan sotilaalliseen interventioon.
- Euroopan integration ja monenkeskisyyden vahvistaminen: Fischer korosti EU-yhteistyön, diplomaattisten ratkaisujen ja monenkeskisten instituutioiden merkitystä kansainvälisen vakauden turvaamisessa.
- Transatlanttiset suhteet ja suhteet Venäjään: hän pyrki ylläpitämään yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa mutta säilytti myös kriittisen otteen ja korosti eurooppalaisen ulkopolitiikan itsenäisyyttä. Samanaikaisesti hän painotti dialogia Venäjän kanssa, vaikka analyytikot kiistivät hänen Venäjä-linjansa onnistumisen eri ajankohtina.
Poliittinen tyyli, suosio ja kiistat
Fischer tunnettiin karismaattisena esiintyjänä ja puhetaitoisenakin ministerinä, mikä teki hänestä yhden hallituksen näkyvimmistä kasvoista ja usein koko Saksan suosituimmista poliitikoista. Hänen radikaalista nuoruudestaan kertova historia herätti ajoittain keskustelua ja kritiikkiä, mutta samalla se vahvisti hänen imagoaan muuttuneena, pragmaattisena poliitikkona, joka pystyi ottamaan vastuuta valtakunnan politiikasta.
Jälkivaikutus ja myöhempi ura
Fischerin kauden jälkeen hän jatkoi julkista vaikuttamista eri tavoin: hän toimi kommentaattorina, puhujana ja osallistui kansainväliseen keskusteluun ulkopolitiikasta ja Euroopasta. Hän on myös osallistunut erilaisiin hankkeisiin ja foorumeihin, joissa käsitellään turvallisuuspolitiikkaa, EU:n kehitystä ja ympäristökysymyksiä. Fischerin ajasta ulkoministerinä pidetään keskeisenä vaiheena vihreiden kyvylle osallistua hallitustyöhön ja muuttaa puolueen roolia Saksan politiikassa.
Perintö
Joschka Fischerin poliittinen perintö on monivivahteinen: hän toi vihreiden äänet liittovaltion hallitukseen ja osallistui käytännön ulkopolitiikan tekemiseen tavalla, joka muutti puolueen asemaa. Häntä arvostetaan kyvystä yhdistää idealismi ja realpolitiikka, mutta hänen toimiaan arvioidaan myös kriittisesti erityisesti turvallisuus- ja Venäjä-politiikan näkökulmasta. Yleisessä historiallisen arvioinnin keskustelussa Fischer mainitaan usein esimerkkinä siitä, miten aatepohjainen puolue voi muuttua hallitusvastuuta kantavaksi toimijaksi.
Varhainen elämä
Fischer syntyi Gerabronnissa Baden-Württembergissä. Hänen vanhempansa olivat unkarilaisia saksalaisia. Hänen lempinimensä Joschka tulee nimestä Jóska, joka on unkarinkielinen lempinimi Josephille (unkariksi József). Fischer keskeytti lukion vuonna 1965 ja aloitti valokuvaajan työt, jotka hän lopetti vuonna 1966.
Vuonna 1967 hänestä tuli aktiivinen Saksan opiskelijaliikkeen ja vasemmistopolitiikan jäsen. Työskennellessään vasemmistolaisessa kirjakaupassa Frankfurtissa hän alkoi käydä vierailevana opiskelijana vasemmistolaisissa yliopistotapahtumissa. Hän perehtyi Marxin, Maon ja Hegelin teoksiin ja liittyi militanttiseen Revolutionärer Kampf -ryhmään (saksaksi Revolutionärer Kampf).
Fischer osallistui joihinkin katutaisteluihin, joissa anarkistinen Putzgruppe hyökkäsi poliisin kimppuun ja satutti joitakin poliiseja pahasti (saksan kielessä sana Putz voi tarkoittaa siivoojaa, mutta Putz-ryhmässä se on lyhenne). Se tarkoittaa, että kirjaimet edustavat muita sanoja. Proletarische Union für Terror und Zerstörung, eli Työväenliitto terrorin ja tuhon puolesta). Kuvat eräästä maaliskuussa 1973 käydystä taistelusta näyttävät Fischerin lyövän poliisia Rainer Marxia [2]. saamassa harjoitusta (kuva).
Saksan syksyllä (Deutscher Herbst) vuonna 1977 tapahtui paljon puna-armeijaryhmän (RAF) terrori-iskuja. Fischer sanoo, että nämä iskut, erityisesti Hanns-Martin Schleyerin sieppaus ja murha, saivat hänet luopumaan väkivallasta keinona saada poliittista muutosta.
Sen sijaan hän osallistui uusiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja myöhemmin vastaperustettuun Saksan vihreään puolueeseen lähinnä Hessenin osavaltiossa.
Toukokuussa 1981 murhattiin Hessenin osavaltion talousministeri Heinz-Herbert Karry. Ase, jolla ministeri tapettiin, oli varastettu amerikkalaisesta armeijan tukikohdasta vuonna 1973, ja ryöstössä käytettiin Fischerin autoa.
Ulkoministerinä Fischer pyysi anteeksi Putzgruppe-päiviensä väkivaltaisuuksia,
Vihreä poliitikko
Vuosina 1983-1985 Fischer oli Saksan liittopäivien jäsen vihreiden puolueesta. Vuonna 1985 hänestä tuli Hessenin ympäristöministeri ensimmäisessä sosiaalidemokraattien ja vihreiden koalitiossa (1985-1987). Fischer aiheutti kohua, kun hän saapui virkavalaansa vannomaan tossut jalassa. Nämä tennarit ovat nyt esillä museossa Bonnissa.
Fischer toimi jälleen Hessenin ympäristöministerinä vuosina 1991-1994, ja myöhemmin hänestä tuli Saksan liittopäivien vihreän eduskuntaryhmän toinen puheenjohtaja. Oppositiovuosinaan Fischeriä arvostettiin hänen puheistaan. Suuren osan 1990-luvusta SPD:n kanssa ei ollut kovin suosittu, ja Fischerin ystävät kutsuivat häntä usein "todelliseksi" oppositiojohtajaksi.
Joschka Fischer ja Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Colin Powell.
Ulkoministeri
Syyskuussa 1998 Gerhard Schröderin johtamat sosiaalidemokraatit voittivat Helmut Kohlin kristillisdemokraattisen hallituksen. SPD:n 42 prosentin ja vihreiden 7 prosentin kannatuksella voitiin muodostaa koalitiohallitus. Sosiaalidemokraattien ja vihreiden useiden viikkojen neuvottelujen jälkeen uusi hallitus astui valtaan 27. lokakuuta 1998. Fischeristä tuli ulkoministeri.
Vuonna 1999 Fischer tuki Saksan osallistumista Kosovon sotaan. Tämä oli erittäin kiistanalaista suurelta osin pasifistisen vihreän puolueen keskuudessa, koska se merkitsi sitä, että ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan saksalaiset sotilaat osallistuisivat aktiivisesti taisteluihin. Hän perusteli sotaa väitteillä, joiden mukaan Serbia suunnitteli kansanmurhaa Kosovon albaaneja vastaan.
Fischer kannatti myös saksalaisten joukkojen sijoittamista Afganistaniin, mutta kehotti Schröderiä olemaan osallistumatta Irakin sotaan. Hänet tunnetaan Kofi Annanin hyvänä ystävänä. Vuoteen 2005 mennessä hän oli Saksan sodanjälkeisen historian toiseksi pitkäaikaisin ulkoministeri (Hans-Dietrich Genscherin jälkeen).
Vuonna 2005 arvostelijat syyttivät Fischeriä siitä, että hän oli huolimattomasti höllentänyt Ukrainan viisumimääräysten valvontaa, jolloin monet laittomat maahanmuuttajat pääsivät Saksaan väärennetyillä henkilöllisyydellä. Tapausta tutkimaan perustettiin parlamentaarinen valiokunta, ja toisin kuin muissa vastaavissa valiokuntakuulemisissa, Fischerin (ja muiden huippuvirkamiesten) lausunto näytettiin suorana lähetyksenä julkisessa televisiossa. Fischerin esiintyminen valiokunnassa kesti kaksitoista tuntia. (Ks. Saksan viisumiasia 2005).
Kun koalitiohallitus hävisi vuoden 2005 vaaleissa, Fischer ilmoitti vetäytyvänsä takapenkille. "20 vuoden vallankäytön jälkeen haluan nyt vapauteni takaisin", Fischerin sanottiin sanoneen. Lokakuun 13. päivänä 2005 ilmoitettiin, että Frank-Walter Steinmeier (SPD) seuraisi Fischeriä ulkoministerinä.
Fischer ja Australian ulkoministeri Alexander Downer vuonna 2005.
Elämä politiikan jälkeen
Syyskuun 2006 alusta lähtien Joschka Fischer on ollut Princetonin yliopiston Liechtenstein Institute on Self-Determination -instituutin vanhempi tutkija ja vieraileva professori Princetonin yliopiston Woodrow Wilson School of Public and International Affairs -yliopistossa. Hän on myös puhunut muissa amerikkalaisissa yliopistoissa, erityisesti Brandeisin yliopistossa, erilaisista ulkoasioita ja kansainvälisiä suhteita koskevista aiheista.
Yksityiselämä
Fischer on usein ollut Saksan suosituin poliitikko jopa muiden puolueiden kannattajien keskuudessa.
Vuoteen 1996 asti Fischer oli ollut suorasanainen hyvien viinien ja ruoan ystävä. Hän löi usein muiden poliitikkojen kanssa vetoa kalliista viinilaatikoista vaalien tuloksista. Fischer oli myös ollut ylipainoinen. Lyhyessä ajassa hän laihtui paljon. Fischerin mukaan tämä johtui siitä, että hän luopui kokonaan alkoholista ja muutti ruokavaliotaan. Hän oli myös harrastanut kuntosaliharjoittelua ja juossut jopa maratoneja. Hän lunasti painonpudotuksensa kirjoittamalla kokemuksistaan kirjan Pitkä kilpajuoksuni itseäni kohti, josta tuli heti bestseller. Viime aikoina hän on taas lihonut.
Fischer on ollut naimisissa viisi kertaa: hänen neljä ensimmäistä avioliittoaan, Edeltraud Fischerin (1967-1984), Inge Vogelin (1984-1987), Claudia Bohmin (1987-1999) ja Nicola Lesken (1999-2003) kanssa, päättyivät kaikki avioeroon. Lokakuussa 2005 hän avioitui (Roomassa) Minu Baratin kanssa, joka oli hänen avovaimonsa kahden vuoden ajan. Toisen vaimonsa Ingen kanssa hänellä on kaksi lasta: David ja Lara. Huhtikuussa 2005 Fischeristä tuli ensimmäistä kertaa isoisä.
Etsiä