Feminismi

Feminismin historia

Sana "feminismi" tulee ranskankielisestä sanasta "féminisme". Tätä lääketieteellistä termiä käytettiin kuvaamaan maskuliinisia naisia tai miehiä, joilla oli feminiinisiä piirteitä. Kun sen käyttö yleistyi Yhdysvalloissa, sillä viitattiin naisryhmiin, jotka "vakuuttivat naisten ainutlaatuisuutta, äitiyden mystistä kokemusta ja naisten erityistä puhtautta ".

Yleinen historia

Feminismi sai alkunsa ajatuksesta, että naisille pitäisi antaa ihmisoikeudet. Tämän ajatuksen esittivät 1700- ja 1800-luvuilla eräät filosofit, kuten Mary Wollstonecraft ja John Stuart Mill. Myöhemmin, 1900-luvun alussa feministit sanoivat myös, että naisten pitäisi saada äänestää demokratiassa. Monet naiset olivat hyvin vahvasti sitä mieltä, että heidän pitäisi saada äänestää, ja heitä vastaan esitettiin monia protesteja. Näitä naisia kutsuttiin suffrageteiksi. Tämä johtuu siitä, että he taistelivat yleisen äänioikeuden puolesta, mikä tarkoittaa, että kaikki voivat äänestää. Suffragetit järjestivät monia mielenosoituksia oikeuksiensa puolesta. Jotkut naiset tekivät jopa itsemurhan osoittaakseen, miten väärin oli, etteivät he saaneet osallistua politiikkaan. Sen jälkeen kun naiset saivat äänioikeuden, feminismi pyrki tekemään koko yhteiskunnasta naisten kannalta tasa-arvoisemman.

Feministit eivät ole suhtautuneet myönteisesti kaikkiin naispoliitikkoihin, sillä Margaret Thatcher, Sarah Palin ja Michele Bachmann ovat tästä selviä esimerkkejä.

Feminismillä on yleisesti tunnustettu olevan "aaltoja", sillä eri aikakausina keskityttiin feminismin eri osa-alueisiin, jotka usein pohjautuivat edellisen aallon esittämiin ajatuksiin.

Ensimmäinen aalto (noin 1830-luvulta 1900-luvun alkuun).

Teknisesti feminismin ensimmäinen aalto voitaisiin ajoittaa varhaisemmaksi, jolloin siihen kuuluisi myös 1800-lukua edeltävät naistenoikeusliikkeet. Erityisesti Ranskan vuoden 1789 vallankumousta pidetään usein ensimmäisten naisten oikeuksia koskevien vaatimusten alkuna. Se innoitti Mary Wollstonecraftia, jonka kirja A Vindication of the Rights of Women julkaistiin vuonna 1792. Se on laajalti tunnustettu yhdeksi feministisen kirjallisuuden varhaisimmista merkittävistä teoksista. Ensimmäisen aallon feminismi ajoitetaan kuitenkin yleensä 1800-luvun puolivälin ja 1900-luvun alun väliseksi ajaksi. Ensimmäisen aallon aikana naiset alkoivat ymmärtää, että heidän on ensin saatava poliittista valtaa, ennen kuin he voivat saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia. Tämä aalto keskittyi äänioikeuden saamiseen (yleinen äänioikeus). Myöhemmin painopiste siirtyi seksuaalisiin, taloudellisiin ja lisääntymiseen liittyviin kysymyksiin.

Sotien välisenä aikana feministinen liike taantui. Antifeminismi oli nousussa ja keskittyi naisia ja työtä koskevaan kysymykseen. Naisia "suostuteltiin" palaamaan perinteisiin kotirooleihinsa ja luopumaan sotatyöstä. Myös feminismin järjestäytyneissä riveissä oli ongelmia. Tiettyjen ryhmien ideologiat ja painopisteet olivat muuttumassa. Jotkut kokivat, että tasa-arvo miesten kanssa oli saavutettu, ja siirtivät painopisteen naisten tarpeisiin naisina, kuten syntyvyyden valvontaan, perhelisiin ja suojelulainsäädäntöön. Tämä aiheutti jakautumisen tasa-arvofeminismin ja uuden feminismin hallitseviin ryhmiin. Uudet feministit keskittyivät perinteisen naisen rooliin kotona ja äitinä. Tasa-arvofeministit kannustivat naisia katsomaan kodin ulkopuolelle ja taistelivat tasa-arvon puolesta miesten kanssa kaikilla elämän osa-alueilla. Tasa-arvofeministit vastustivat suojelevaa lainsäädäntöä, kuten kypsyyslomaa, puhtaasti periaatteesta.

Suojelulainsäädäntöä koskeva aihe johti lopulta ensimmäisen aallon feminismin kahtiajakoon. Keskiluokkaiset feministit vastustivat yleensä suojalakia, kun taas työväenluokkaiset feministit kannattivat sitä suurelta osin. Tämä jakautuminen aiemmin vallalla olleen tasa-arvofeminismin ja nousevan uuden feminismin välillä merkitsee feminismin ensimmäisen aallon loppua.

Toinen aalto (1960-1980-luku)

Toisen aallon feminismille on ominaista poliittisten huolenaiheiden lisääntyminen. Kun feminismin ensimmäinen aalto käsitteli naisten asemaa työelämässä sekä omistus- ja äänioikeutta, feminismin toinen aalto ajoi "vapautumista" patriarkaalisesta yhteiskunnasta. Avain toisen aallon feminismiin oli kamppailu naisvartalosta itsestään - siitä, miten se esitettiin ja mikä merkitys biologisten erojen todellisuudelle annettiin.

Simone de Beauvoirin kuuluisa julistus "Naiseksi ei synnytä, vaan siitä tulee nainen" johti uuteen ajatteluun siitä, miten sukupuoli käsitettiin pikemminkin konstruktioksi kuin luontaiseksi asiaksi.

Toisen aallon feminismille oli ominaista myös tasa-arvon problematisointi. Heräsi kysymyksiä siitä, mitä tasa-arvon saavuttamisella saavutettaisiin, koska miesten ja naisten odotettiin edelleen täyttävän yhteiskunnalliset roolit. Tämä johti vaatimukseen äärimmäisestä muutoksesta, jotta patriarkaalisen yhteiskunnan rakenne saataisiin mullistettua. Tästä alkoivat radikaalit, marxilaiset ja sosialistiset feministiryhmittymät. Se merkitsi myös muutosta liberaalin feminismin politiikassa, jossa keskityttiin enemmän "seksuaalipolitiikkaan", kuten perheeseen, aborttiin, raiskauksiin, perheväkivaltaan ja seksuaalisuuteen.

Kolmas aalto (1990-luku - nykyhetki)

Kolmannen aallon feminismiä kuvataan yleisesti nuoremman sukupolven feminismiksi, joka tunnustaa sekä toisen aallon feminismin esittämien ideologioiden vaikutuksen että rajoitukset. Tämä uusi sukupolvi väittää, että toisen aallon feminismin taustalla olleita olosuhteita ei enää ole, ja siksi feminismiä on uudistettava, jotta sitä voidaan soveltaa nykypäivään. Väitetään myös, että toisen aallon feminismi palveli liikaa pientä ihmisryhmää, nimittäin valkoisia, keskiluokkaisia, heteroseksuaalisia naisia.

Kolmannen aallon feministit näyttävät suurelta osin kasvaneen siten, että feminismi on vahva käsite yhteiskunnassa, mikä on vaikuttanut heihin nuoresta iästä lähtien. Sitä opetetaan kouluissa, ja se on näkyvästi esillä myös tiedotusvälineissä.

Kolmannen aallon feministit keskittyvät pitkälti yksilölliseen itseilmaisuun liittyviin kysymyksiin. Tähän sisältyy se, miten identiteetti muodostuu ja välittyy esimerkiksi ulkonäön, seksuaalisuuden ja intersektionaalisuuden kautta. Kolmannen aallon feminismi luotiin myös siksi, että se ottaisi mukaan laajemman ihmisryhmän ja tunnustaisi muun muassa eri kulttuuritaustoista, uskonnoista, seksuaalisuudesta, etnisyydestä ja kyvyistä tulevat naiset.

Neljäs aalto (n. 2008 - nykyhetki)

Jotkut sanovat, että feminismin neljäs aalto on jo alkanut, ja sen taustalla on internetkulttuurin lisääntyminen. Tämä aalto on samankaltainen kuin kolmas aalto, mutta sen erityispiirteitä ovat kehittyneempi teknologia ja laajemmat ajatukset tasa-arvosta. Tämä aalto on solidaarisempi muiden sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeiden kanssa.

Neljännen aallon feminismi käyttää internetiä ja sen "call-out"-kulttuuria haastamaan naisvihaa ja seksismiä populaarissa mediassa, kuten televisiossa, kirjallisuudessa, mainonnassa jne. Tämä on saanut yritykset muuttamaan markkinointitapojaan naisille, jotta ne eivät joutuisi "haukutuksi".

Toinen osa neljännen aallon feminismiä on se, että on olemassa ihmisiä, jotka hylkäävät sanan feminismi, koska se "perustuu oletuksiin sukupuolen kaksinaisuudesta ja poissulkevaan alatekstiin: 'vain naisille'".

2000-luvulla maskuliinisuusdiskurssiin keskittyvät verkkoyhteisöt/tukiryhmät, jotka ovat vastakohta feminismin verkkoläsnäololle, tunnetaan nimellä manosphere. Primordialististen ideologioiden ruokkima maskuliinisuus on johtanut myös avoimesti feminisminvastaiseen myrkylliseen kulttuuriin, joka tunnetaan nimellä "incels" (involuntarily celibate).

Naiset politiikassa

Naiset ovat olleet mukana politiikassa kautta historian.

Historiallinen

Ester, Lady Godiva, kuningatar Elisabet, Katariina Suuri ja Jeanne d'Arc.

Nykyaika

Vuodesta 1960 lähtien monet naiset on valittu korkeisiin valta-asemiin, kuten pääministeriksi. Sirimavo Bandaranaike oli ensimmäinen, ja häntä seurasivat Indira Gandhi, Golda Meir, Elisabeth Domitien ja Margaret Thatcher. Dame Eugenia Charles kesti tehtävässä lähes 15 vuotta, mikä on ennätys.

Feminismin/ feminististen teorioiden tyypit

Liberaali feminismi

Liberaalifeminismi sai voimansa valistuksen jälkeisen liberaalin ajattelun monimuotoisuudesta. Liberaalin feminismin perustana on yksilön vallan korostaminen. Jos jokainen puolustaa yksilöllisesti sitä, mikä on oikein, syrjivät käytännöt muuttuvat. Liberaalit arvostavat myös koulutusta ja väittävät, että miesten ja naisten yhtäläinen koulutus johtaa tasa-arvoon yhteiskunnassa. Liberaalifeministit hyväksyvät todennäköisemmin (jossain määrin) väitteen, jonka mukaan tietyt yhteiskunnalliset asemat (kuten koti ja työpaikka) sopivat paremmin "perinteisille" sukupuolten asemille.

Sosialistinen tai marxilainen feminismi

Sosialistinen tai marxilainen feminismi on samankaltaista siinä mielessä, että molemmat uskovat vallankumouksen olevan vastaus muutokseen. Molemmat yhdistävät yhteiskunnalliset olosuhteet kapitalismiin ja uskovat, että nykyisen järjestelmän kaataminen on ainoa tapa saada haluamansa. Liberaalifeministien tavoin sosialistiset tai marxilaiset feministit tunnustavat, että miehet ovat välttämättömiä osana muutosliikettä.

Radikaali feminismi

Radikaali feminismi, erityisesti Yhdysvalloissa, kehittyi kansalaisoikeuksien ja uuden vasemmiston klustereista. Radikaalifeministit olivat suurelta osin kyllästyneet miesvaltaiseen vasemmistoradikalismiin ja muodostivat naisten vapautusliikkeen. Liike perustettiin luomaan naiskeskeistä politiikkaa ja pakenemaan mieskeskeistä politiikkaa. He uskoivat, että tämä voitaisiin tehdä vain turvallisessa, vain naisille tarkoitetussa tilassa, ja tämä johti separatismin politiikkaan, josta radikaalifeminismi tunnetaan parhaiten. Radikaalifeministit ymmärretään usein väärin ja nähdään "miesvihamielisinä", koska heidän naiskeskeinen politiikkansa näyttää hylkäävän miesten panoksen.

Evankelinen feminismi

Evankelinen feminismi tai "kristillinen feminismi" kehittyi uskonnollisista liikkeistä. Evankeliset feministit pyrkivät suojelemaan ja uudistamaan hengellisesti niitä, jotka sitä tarvitsevat, kuten kirkon ulkopuolisia naisia ja lapsia. Nämä feministit uskovat, että kaikki ovat tasa-arvoisia yhden Jumalan alla, ja pyrkivät tuomaan tämän tasa-arvon kirkkoon ja omaan elämäänsä.

tasa-arvo feminismi

Tasa-arvofeminismi on feministisen liikkeen osa-alue. Tasa-arvofeminismi keskittyy sukupuolten välisiin yhtäläisyyksiin sillä perusteella, että miesten ja naisten kyvyt eivät eroa biologiasta. Tämäntyyppinen feminismi kannustaa laajentamaan näköaloja ja rohkaisee naisia katsomaan kodin ulkopuolelle. Sen perimmäisenä tavoitteena on, että sukupuolet ovat täysin tasa-arvoisia kaikilla elämän osa-alueilla.

Uusi feminismi

Uusi feminismi on tasa-arvofeminismin kaltainen filosofia. Siinä keskitytään siihen, miten miesten ja naisten väliset erot täydentävät toisiaan sen sijaan, että toisen sukupuolen biologia aiheuttaisi paremmuutta toiseen nähden. Uusi feminismi, toisin kuin tasa-arvofeminismi, tunnustaa miehille ja naisille annetut erilaiset vahvuudet ja roolit. Uusi feminismi ajaa tasa-arvoa siinä, miten miehiä ja naisia kohdellaan heidän omissa rooleissaan yhteiskunnassa. Sen perusajatuksena on korostaa, että tärkeät erot ovat biologisia eivätkä kulttuurisia. Naisia olisi tuettava lasten synnyttäjinä sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, mutta tätä roolia ei saisi pakottaa heille. Päätavoitteena on korostaa naisten ja miesten merkitystä yksilöinä ja sitä, että heidän pitäisi olla tasa-arvoisia kaikissa merkityksissä (oikeudellisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa) huolimatta heidän luonnollisista eroista.

Globaali feministinen ajattelu

Globaali feministinen ajattelu on ensisijaisesti naisten oikeuksia koskevaa maailmanlaajuista liikettä. Naiset vaikuttavat eri yhteisöissä eri puolilla maailmaa, ja heillä on yhteisiä ongelmia, joita he kohtaavat päivittäin; yleensä kotona tai työelämässä. Vaikka eri kulttuuripaikoilla on erilaisia kokemuksia, jotka muokkaavat heidän kokemuksiaan ja käsityksiään, niillä on yhteisiä teemoja. Globaalit feministit keskittyvät yleensä kansallisuuteen (kuten rotuun, sukupuoleen ja luokkaan), ja he pyrkivät auttamaan kehitysmaissa ja kolmannen maailman maissa asuvia sekä puuttumaan kolonialismin ja imperialismin historian synnyttämään sortoon. He pyrkivät lopettamaan kapitalismin, imperialismin, seksismin ja rasismin sekä siihen, että kaikkia pidettäisiin tasa-arvoisina globaalisti katsottuna. Se rohkaisee feministejä kohtaamaan kohtaamansa ongelmat ja hakemaan apua, sillä he eivät ole ainoita, jotka kokevat kyseisen ongelman.

Antifeminismi

Kirjailijat, kuten Camille Paglia, Christina Hoff Sommers, Jean Bethke Elshtain, Elizabeth Fox-Genovese ja Daphne Patai vastustavat joitakin feminismin muotoja, vaikka he identifioituvat feministeiksi. He esimerkiksi väittävät, että feminismi edistää usein misandriaa (miesten vihaa) ja naisten etujen nostamista miesten etujen yläpuolelle, ja kritisoivat radikaalifeministisiä kantoja haitallisiksi sekä miehille että naisille. Daphne Patai ja Noretta Koertge väittävät, että termiä "antifeministi" käytetään vaientamaan akateeminen keskustelu feminismin puutteista, kuten intersektionaalisuuden puutteesta ja näkyvästä separatismista.

Kritiikki

Tunnistetaan syyt, miksi jotkut ihmiset eivät pidä feminismistä:

• Ihmiset eivät pidä feminismistä, koska he ajattelevat, että naiset ovat jo nyt tasa-arvoisia tai tärkeämpiä lain silmissä. Filosofit sanovat usein, että yhteiskunta ei yleensä ole tasa-arvoinen miehille, ja eräs versio siitä on se, mitä naiset kokevat. Kriitikot sanovat, että perusperiaatteet, kuten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus lopputuloksessa (egalitaarinen humanismi), ovat ponnisteleva tekijä miesten keskuudessa, kuten se on naisillakin.
• Feminististen teorioiden analyysi viittaa siihen, että keski- ja korkealla tasolla aihe kiteytyy aggressiiviseen misandriaan separatistisine ja toiseutta korostavine kantoineen (ääriajattelu) sen sijaan, että se olisi yhteistyöhön perustuvaa tai tukevaa. Joidenkin mielestä tämä näkyy lasten huoltajuutta ja avioeroa koskevissa oikeuksissa. Filogynistit sanovat tämän olevan vain asioiden myrkyllinen puoli.
• Binaarisen ajattelun ja väärien attribuutioiden tasoa pidetään yhtenä tekijänä. Joitakin esimerkkejä ovat: Naisia ei pidetä tasa-arvoisina miesten kanssa biologisten erojen vuoksi, naisten välinen vastakkainasettelu: valkoiset vs. värilliset naiset, etuoikeusteoria: ei oteta huomioon ableismin olemassaoloa niin miesten kuin naistenkin keskuudessa (Angela Merkel, Melinda Gates, Oprah Winfrey, Tarja Halonen jne.), naisten pitäminen yleisesti ottaen heikkoina ja voimaannuttamisen pakottaminen jne. Joitakin yhteiskunnallisia alueita, joilla nämä vahvistuvat: naisten kohtelu ja asema armeijassa, naisten vihkimisen kieltäminen seurakunnissa (Ef. 5:21) ja puolueellinen politiikka, joka perustuu menneisiin tapahtumiin ja on sidottu niihin.
• Joidenkin mielestä feminismi kieltää naisten vahvuuden, jota he osoittavat äidillisyyden ja huolenpidon kautta, tai se estää nämä näkökohdat kutsumalla niitä läheisesti heikkoudeksi tai orjuudeksi.
• Jotkut väittävät, että feminismi on matriarkaalisten ja patriarkaalisten järjestelmien välisen eksistentiaalisen kriisin näyteikkuna. Se heijastuu radikaalissa feminismissä, joka määrittelee vapautumisen onnistuneeksi totalitaariseksi ja väkisin tapahtuvaksi perinteisiin, uskonnollisiin uskomuksiin, sukupuolirooleihin, ihmissuhteisiin, yhteiskuntaan, kulttuuriin, valtaan, auktoriteettidynamiikkaan ja taloudellisiin rakenteisiin kohdistuvaksi kumoamiseksi.
• Jotkut teoreetikot katsovat, että tietoinen ja tiedostamaton ennakkoluuloisuus rehottaa ihmisissä (tiedostamattomien ennakkoluulojen koulutus), että tällainen sortotila on yleinen ja että tasa-arvon pitäisi olla sitä, että ymmärretään pysäyttää ne tuhoisissa muodoissaan.
• Jotkut sanovat, että feminismi on tukevasta luonteestaan johtuen vääristynyt ja sitä käytetään propagandaan, kuten heteroseksuaalisuus on rajoittamista ja naispuolinen seksuaalisuus vapautuu vain selibaatin, autoeroottisuuden tai lesbouden kautta.

Aiheeseen liittyvät sivut

• Marie Stopes
• Valerie Solanas
• Seksismi
• Naisen oikeuksien puolustaminen
• Abortti
• Lesbo
• Seksuaalinen häirintä
• Pornografia
• Prostituutio
• Naisten oikeudet
• Musta feminismi
• Rasvafeminismi