Leishmaniaasi eli leishmanioosi on Leishmania-suvun alkueläinloisten aiheuttama sairaus. Se leviää tietynlaisten hiekkakärpästen puremien välityksellä.

Taudilla on kolme muotoa:

  • Iholeishmaniaasi: ihohaavat
  • Limakalvoleishmaniaasi: ihon, suun ja nenän haavaumat.
  • Viskeraalinen leishmaniaasi: alkaa ihohaavoilla, sitten kuume, alhainen punasolujen määrä ja suuri perna ja maksa.

Oireet ja taudinkuva

Iholeishmaniaasi ilmenee yleensä yhdestä useisiin ihohaavoiksi kehittyviin, usein kivuttomiin haavaumiin. Alku voi olla pieni näppy tai piste, joka kasvaa haavaksi ja voi arpeutua. Joissain tapauksissa haavat paranevat itsestään kuukausien tai vuosien kuluessa, mutta arvet jäävät.

Limakalvoleishmaniaasi voi aiheuttaa syvempiä, tuhoavia haavaumia nenässä, suussa ja nielussa. Nämä voivat johtaa rakenteellisiin muutoksiin ja vaikeuttaa hengitystä, syömistä tai puhumista.

Viskeraalinen leishmaniaasi (kala-azar) on systeeminen, vakava muoto, jossa alun iho-oireiden jälkeen kehittyy pitkään jatkuvaa kuumetta, painonlaskua, vakavaa anemiaa, suurentuneet perna ja maksa sekä lisääntynyt alttius infektioille. Ilman hoitoa viskeraalinen muoto on henkeä uhkaava.

Taudin inkubaatio vaihtelee lajeittain ja yksilöllisesti: oireet voivat ilmaantua muutamasta viikosta useisiin kuukausiin tai jopa vuosiin tartunnasta. HIV-infektio ja muut immuunipuutteet lisäävät riskiä vakavalle ja toistuvasta taudista.

Tartunta, isäntä ja levittäjät

Leishmaniaasit tarttuvat ihmisistä ja eläimistä hiekkakärpästen puremien välityksellä. Hiekkakärpäset ovat pieniä, yöaktiivisia hyönteisiä, jotka elävät usein varjoisissa, kosteissa paikoissa ja lähellä orgaanista ainesta.

Tautia aiheuttavat loiset tarttuvat myös muihin nisäkkäisiin: Tautia on kuvattu koirilla, kissoilla, jyrsijöillä, naudoilla ja hevosilla. Nisäkkään lisäksi loinen tarvitsee hyönteisen, joka levittää loista pistoksensa välityksellä. Monilla alueilla koirat toimivat tärkeänä reserviorakenteena ihmisille tartuntataudin leviämisessä.

Diagnoosi

Kaikki kolme tyyppiä voidaan diagnosoida tunnistamalla loiset mikroskoopilla esimerkiksi ihonäytteestä, luuytimestä tai verestä riippuen tautimuodosta. Viskeraalinen muoto voidaan diagnosoida verikokeella ja serologisilla testeillä. Modernit menetelmät, kuten PCR (polymeraasiketjureaktio), parantavat herkkyyttä ja lajintunnistusta.

Joissain tapauksissa käytetään kudosviljelyä tai immunologisia testejä. Diagnostiikka ja hoitopäätökset perustuvat tautimuotoon, mahdolliseen Leishmania-lajiin ja potilaan terveydentilaan.

Hoito

Tarvittava hoito määräytyy sen mukaan, mistä tauti on saatu, mikä Leishmania-laji on kyseessä ja minkä tyyppinen infektio on kyseessä. Viskeraalisen muodon hoitoon käytettäviä lääkkeitä ovat muun muassa liposomaalinen amfoterisiini B, viisiarvoisen antimoniumin ja paromysiinin yhdistelmä ja miltefosiini. Nämä lääkkeet annostellaan ja valvotaan lääketieteellisissä oloissa, sillä niillä voi olla vakavia haittavaikutuksia.

Ihomuodossa paromysiini, flukonatsoli tai pentamidiini voivat auttaa. Paromysiiniä käytetään paikallisesti tai systemaattisesti riippuen tilanteesta; flukonatsoli ei tehoa kaikkiin lajeihin, mutta voi hyödyttää joitain potilaita. Pentamidiini ja muut vaihtoehdot ovat käytössä tietyissä maissa tai tilanteissa.

Lääkkeillä voi olla haittavaikutuksia: antimonivalmisteet voivat aiheuttaa sydän- ja haimatoksisuutta, amfoterisiini B voi vaikuttaa munuaisiin (liposomaalinen muoto vähentää tätä riskiä) ja miltefosine on teratogeeninen — raskauden aikana sen käyttö on vasta-aiheista. HIV-yhteisinfektioissa hoito on usein pidempää ja uusiutumisriski suurempi.

Joissain alueissa käytetään myös paikallishoitoja, kuten paikallista paromysiiniä, kryoterapiaa tai leikkauksellista poistoa yksittäisissä ihohaavoissa.

Ehkäisy ja torjunta

Leishmaniaasia voidaan osittain ehkäistä nukkumalla hyönteismyrkyllä käsiteltyjen verkkojen alla. Toinen tapa on käyttää hyönteismyrkkyjä hiekkakärpästen tappamiseen ja seinien suihkutus (residuaali-insektisidit) alueilla, joissa tartuntaa esiintyy. Hyönteisverkkojen, ikkuna- ja oviverkkojen, pitkillä hihoilla ja jaloilla varustetun vaatetuksen sekä hyönteisten karkotteiden (esim. DEET-pitoiset valmisteet) käyttö vähentää puremien riskiä.

Lisäksi ympäristön hallinta — orgaanisen aineksen poistaminen hiekkakärpästen lisääntymispaikoista, asumusten ja eläinten pidon järjestäminen sekä koirien seulonta ja hoito — ovat tärkeitä toimenpiteitä. Joissain maissa on käytössä koirille tarkoitettuja rokotteita tai hoitokäytäntöjä tartunnan hallitsemiseksi.

Epidemiologia

Vuonna 2014 noin 12 miljoonaa ihmistä on saanut tartunnan noin 98 maassa. Uusia tapauksia tulee vuosittain noin 2 miljoonaa. Vuosittain tautiin kuolee 20 000–50 000 ihmistä. Noin 200 miljoonaa ihmistä Aasiassa, Afrikassa, Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Etelä-Euroopassa asuu alueilla, joilla tauti on yleinen. Maailman terveysjärjestö on saanut alennuksia joistakin taudin hoitoon tarkoitetuista lääkkeistä.

Epidemiologia vaihtelee alueittain: jotkin lajit esiintyvät pääasiassa Amerikassa, toiset Välimeren alueella, Lähi-idässä, Aasiassa tai Afrikassa. Taudin esiintyvyys liittyy usein köyhyyteen, aliravitsemukseen, asuinoloihin ja ympäristötekijöihin.

Erityistilanteet ja huomioitavaa

Post-kala-azar dermal leishmaniasis (PKDL) on viskeraalista leishmaniaasia seuraava ihoilmiö, jossa viskeraalisen infektion jälkeen voi kehittyä laaja-alaisia iho-oireita ja mahdollisesti toimia tartuntalähteenä. HIV-positiivisilla potilailla leishmaniaasi voi olla vaikeahoitoisempi ja uusiutua useammin.

Alueille matkustaville on tärkeää tiedostaa paikalliset riskit ja käyttää suojautumiskeinoja etenkin hämärästä aamuun ja yöaikaan, jolloin hiekkakärpäset ovat aktiivisimpia. Oireiden ilmaantuessa on hakeuduttava terveydenhuoltoon, sillä oikea ja varhainen hoito vähentää komplikaatioita ja taudin leviämistä.