Alempi triaskausi – määritelmä, ikä ja geologia (n. 252–247 Mya)

Alempi triaskausi on ensimmäinen triaskauden kolmesta aikakaudesta. Se kesti noin 252,2 miljoonaa vuotta sitten (mya) - ~247,2 mya. Alempi triaskausi on mesotsooisen kauden vanhin aikakausi. Nämä kivet kerrostuivat juuri suuren permikautisen ja triaskautisen sukupuuttoon kuolemisen jälkeen.

Alempaa triaskautta kutsuttiin skyyttivaiheeksi, joka esiintyy vanhemmassa kirjallisuudessa. Euroopassa suurin osa alemman triaskauden kerroksesta koostuu hiekkakivestä. Se on mannermaisten punakerrostumien litostratigrafinen yksikkö. Ne ovat muodostuneet maalla aavikko-olosuhteissa.

Ikä ja jaottelu

Alempi triaskausi vastaa kansainvälisessä stratigrafiassa kahta vaihetta: Induan (yleensä noin 252,2–251,2 mya) ja Olenekian (noin 251,2–247,2 mya). Nämä vaihejaot perustuvat fossiili-indekseihin (erityisesti ammonoidit ja muut merifossiilit) ja säilyvät eri alueiden kerrostumien välisten korrelaatioiden avulla.

Geologia ja sedimentaatio

Alempi triaskausi oli monin paikoin laajojen mannerpinta-alojen aikaa, jolloin monissa osissa maailmaa vallitsi kuiva, aavikkomainen ilmasto. Tämä näkyy erityisesti punaisina hiekkakivikerrostumina ja konglo­meraatteina, jotka kertovat maanpäällisestä, usein tulvan ja kuivan kauden vaihteluihin liittyvästä sedimentaatiosta. Euroopan suuret punakerrostumat tunnetaan etenkin saksalaisesta Buntsandstein-yksiköstä, joka on ekvivalenssi alemman triaskauden maakerrostumille.

Paikallisesti esiintyy myös rannikkoympäristöjen ja matalien merialueiden sedimentoitumista: pienempiä kalkkikivikerrostumia, savikiviä ja suolakerrostumia ilmenee alueilla, joissa merenpinta kohosi tai joissa pieniä sisämeriä syntyi. Alempi triaskausi kuvastaa siten sekä voimakasta mantereista puhdistumista että vaiheittaista merellisempien olosuhteiden palautumista tietyillä alueilla.

Ilmasto ja ympäristövaikutukset

Triaskauden alkuvaiheen ilmasto oli usein hyvin kuiva ja kuuma, mutta ilmasto saattoi vaihdella alueellisesti runsaiden vuodenaikaisten vaihteluiden ja paikallisten reinfiltraatioiden vuoksi. Permin lopun massasukupuuton ja siihen liittyneiden laajojen tulivuoritoimintojen (kuten Siperian trapit) seuraukset näkyivät vielä alemmalla triaskaudella: hiilidioksidipitoisuuksia ja lämpötiloja pidettiin kohonneina, merien happikatoa ja lyhyitä anoksisia jaksoja on osoitettu geokemiallisilla merkeillä. Nämä tekijät hidastivat ekologista palautumista ja vaikuttivat lajiston evoluutioon.

Elämä ja ekologinen palautuminen

Vaikka permikautinen katastrofi tappoi suuren osan lajeista, alempi triaskausi on tärkeä vaihe elämäntapojen palautumisessa ja uudelleenradioutumisessa. Maalla eräät kaksipiikkiset ja varhaiset arkkosaurit sekä kotoperäiset matelijat ja nisäkäsmäiset therapsidit alkoivat levitä ja kehittyä. Tunnetuimpia alemmasta triaskaudesta peräisin olevia terrestrialisia fossiileja ovat esimerkiksi Lystrosaurus, joka oli hyvin menestyksekäs Induan-vaiheessa.

Merissä tapahtui myös merkittävä elpyminen: ammonoidit, bivalvit ja muut selkärangattomat ryhmät alkoivat monipuolistua uudelleen, vaikka yhteisöt eivät palautuneet välittömästi pre-permian monimuotoisuuteensa. Alempi triaskausi nähtiin vaiheena, jolloin ekosysteemit rakentuivat uudelleen yksinkertaisemmiksi mutta nopeasti muuttuviksi yhteisöiksi.

Merkitys ja stratigrafinen tulkinta

Alempi triaskausi on stratigrafisesti ja paleontologisesti tärkeä, koska se edustaa aikaa heti yhden maapallon pahimman massasukupuuton jälkeen. Sen kerrostumat tarjoavat tietoa elpymisestä, ilmaston ja merenkorkeuden muutoksista sekä sedimentaatioprosesseista post-katastrofaalisessa maailmassa. Tutkimukset tällä aikakaudella auttavat ymmärtämään, miten planeetan biosfääri reagoi nopeisiin ympäristömuutoksiin ja millaisilla mekanismeilla lajiston palautuminen tapahtuu.

• Tärkeimmät piirteet: ajoittain aavikkomainen sedimentaatio, runsaasti punahiekkaa ja paikallisia merellisiä yksiköitä.
• Biologinen palautuminen: hitaasti palautuvat meriyhteisöt; maalla Lystrosaurus ja varhaiset arkkosaurit korostuvat.
• Stratigrafia: koostuu Induan- ja Olenekian-vaiheista; vastaavuuksia kuten Buntsandstein Euroopassa.

Yhteenvetona alempi triaskausi on siirtymäkausi, joka yhdistää permikauden loppuvaiheen katastrofaaliset olosuhteet ja keskimmäisen triaskauden (keskitriaasi) myötä alkaneen monimuotoistumisen. Sen tutkimus on keskeistä ymmärrettäessä suurten ympäristömuutosten pitkäaikaisia vaikutuksia elämään maapallolla.

Hae kirjaimella