Oopiumisodat (1839–1860): Kiinan avautuminen, kauppa ja Qing-dynastia

Oopiumisodat 1839–1860: miten konfliktit avasivat Kiinan länsimaiselle kaupalle, heikensivät Qing-dynastiaa ja muovasivat kansainvälistä kauppaa ja siirtomaapolitiikkaa.

Oopiumisodat olivat kaksi Kiinan ja länsimaiden välistä sotaa Qing-dynastian aikana. Ensimmäinen sota käytiin Ison-Britannian ja Kiinan välillä, ja se kesti vuodesta 1839 vuoteen 1842. Toinen sota kesti vuodesta 1856 vuoteen 1860, ja siihen osallistui myös Ranska.

Sodissa oli kyse monista muista asioista kuin oopiumista. Niissä oli kyse myös Kiinan avaamisesta eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle kaupalle ja siirtomaille. Tappio heikensi Qing-dynastiaa.

Oopiumi on oopiumiunikon siemenissä oleva luonnollinen aine. Oopiumia uutetaan unikon siemenistä. Sen lisäksi, että se kulutetaan suoraan, se muunnetaan opiaateiksi.

Taustaa

1800-luvun alkuun mennessä länsimaiden ja erityisesti Ison-Britannian kauppatase Kiinan kanssa oli negatiivinen: teetä, silkkiä ja posliinia vietiin länteen, mutta länsimaisia tavaroita ostettiin Kiinasta vähän. Brittiläiset yhtiöt alkoivat tuoda Intiassa tuotettua oopiumia salakuljetuksena Kiinaan, mikä käänsi kauppataseen ja toi brittiläisille voittoja. Oopiumin laajamittainen käyttö aiheutti vakavia sosiaalisia ja taloudellisia haittoja Kiinassa: riippuvuus, rahavirran kääntyminen hopeana pois taloudesta ja valtion verotulojen menetykset.

Ensimmäinen oopiumsota (1839–1842)

Vuonna 1839 Qing-hallinto nimitetty daotai Lin Zexu aloitti voimatoimet oopiumi­kauppaa vastaan Cantonin (Guangzhoun) alueella. Hän määräsi oopiumin takavarikoinnin ja polttamisen Humenin (vars.'da' Humen) alueella, mikä johti välittömään konfliktin kärjistymiseen Britannian kanssa. Britannian sotilaallinen ylivoima merisodankäyntitaidoissa ja aseistuksessa johti Qingin tappioon.

Päättyneessä rauhassa, Nankingin rauhassa 1842, Kiina joutui hyväksymään useita länsimaisten vaatimuksia:

• Kiinan luovutus Hongkongin saaren Ison-Britannian hallintaan;
• viiden niin sanotun treaty port ‑satamakaupungin avaaminen (Canton/Guangzhou, Xiamen, Fuzhou, Ningbo ja Shanghai);
• suuret sotakorvaukset ja kauppasopimusten länsimaille myönnetyt etuoikeudet;
• kaupankäynnin ehtojen ja diplomatian osalta määrätyt erivapaudet eurooppalaisille.

Toinen oopiumsota (1856–1860)

Toinen sota, jota kutsutaan myös Arrowin sodaksi, alkoi pienemmästä merioikeudellisesta riidasta (Arrown tapaus 1856) ja laajeni, kun britit pyysivät oikeuksia ja korvauksia. Ranska liittyi Brittiläisten joukkoihin, kun ranskalainen lähetystyöntekijä tapettiin, ja yhteinen brittiläis-ranskalainen laivasto hyökkäsi Kiinan rannikkokohteisiin ja lopulta peri pääkaupungin alueen. Sotatoimet huipentuivat vuonna 1860, kun Anglo‑ranskalaiset joukot marssivat Pekingin (Beijing) lähelle ja valtasivat osia kaupungista.

Sodan aikana tapahtui myös merkittäviä kulttuuri‑ ja symbolisia vahinkoja, kuten Kesäpalatsin (Yuanmingyuan) ryöstö ja polttaminen, jonka yhteyteen liittyy paljon kiistoja ja historian moraalista arvostelua. Vuoden 1860 jälkeen solmittiin Beijingin/Pekingin sopimukset, joissa Kiina hyväksyi muun muassa:

• lisäalueiden luovutuksia (mm. Kowloonin osa Britannialle);
• enemmän avoimia satamia ja oikeus asettaa diplomaattilähetystöjä Pekingiin;
• opiumkaupan laillistamisen ja oikeudellisen suojan länsimaisille kauppiaille;
• uusia sotakorvauksia ja laajempia taloudellisia etuoikeuksia länsivalloille.

Seuraukset ja pitkäaikaiset vaikutukset

Oopiumisodat muuttivat Kiinan asemaa kansainvälisessä politiikassa ja taloudessa. Qing-dynastian valta heikkeni, ja hallinto joutui taistelemaan sisäisiä kapinoita vastaan, kuten Taiping‑kapinaa (1850–1864), mikä yhdessä ulkoisen paineen kanssa pakotti Kiinan avaamaan markkinansa yhä laajemmin lännelle.

Seuraukset sisälsivät muun muassa:

• Kiinan muuttumisen osittain niin sanotuksi puolikolonialistiseksi tai ”sopimusvaltioksi”, jossa länsivallat saivat erioikeuksia ja konsulatiivista toimivaltaa (esim. ekstraterritoriaalisuus);
• taloudellisen ja sosiaalisen epätasapainon pahenemisen oopiumiriippuvuuden takia;
• lisääntyneen kristillisen lähetystyön ja länsimaisten institutionaalisten vaikutteiden leviämisen;
• ympärille syntyneet käsitykset Kiinan heikkenemisestä, jotka vaikuttivat myös myöhempiin reformaaliikkeisiin, kuten itsevahvistautumisen (self‑strengthening) yrityksiin ja lopulta 1800‑luvun lopun ja 1900‑luvun alun uudistusyrityksiin.

Henkilöt ja taloudelliset tekijät

Tärkeitä hahmoja olivat Qingin virkamiehistöstä mm. Lin Zexu, joka on tunnettu voimakkaasta vastustuksestaan oopiumia vastaan, ja länsipuolelta Britannian poliittiset ja kaupalliset johtajat sekä Intiassa toimineet brittiläiset yhtiöt, jotka järjestivät oopiumin tuotannon ja viennin. Oopiumin tuotanto oli vahvasti keskittynyt British East India Companyn vaikutuspiiriin Intiassa (Bengal/Assam), ja salakuljetusverkostot pitivät kauppavirrat yllä, kunnes sotilaallinen voima pakotti Kiinaa hyväksymään länsimaisten vaatimukset.

Arvio

Oopiumisodat olivat käännekohta Kiinan ja läntisen maailman suhteissa: ne pakottivat Kiinan osittain integroitumaan globaaliin kapitalistiseen kauppajärjestelmään mutta tekivät sen epätasa‑arvoisilla ehdoilla. Sodat jättivät syvän jäljen Kiinan julkiseen muistiin ja vaikuttivat maan 1800‑ ja 1900‑lukujen poliittiseen kehitykseen.

Hae kirjaimella