Loisnokkelit

Ruokavalio ja ruokinta

Härkäpapukaijat syövät yksinomaan suurten nisäkkäiden selkää. Tietyt lajit näyttävät olevan suosittuja, kun taas toisia lajeja, kuten Lichtensteinin metsäkauris tai topi, vältetään yleensä. Pienin säännöllisesti käytetty laji on impala, luultavasti sen suuren punkkikuorman ja sosiaalisen luonteen vuoksi. Monissa osissa niiden levinneisyysaluetta ne syövät nykyään nautoja, mutta välttelevät kameleita. Ne käyttävät ravinnokseen ektoparasiitteja, erityisesti punkkeja, sekä haavoihin tarttuvia hyönteisiä ja joidenkin haavojen lihaa ja verta.

Härkäpapujen ja nisäkkäiden välisestä vuorovaikutuksesta käydään keskustelua ja sitä tutkitaan parhaillaan. Alun perin niiden ajateltiin olevan esimerkki vastavuoroisuudesta, mutta viimeaikaiset todisteet viittaavat siihen, että härkäpapukaijat saattavat sen sijaan olla loisia. Härkäpapukaijat syövät punkkeja, mutta usein punkkeja, jotka ovat jo syöneet sorkkaeläinisäntää, eikä härkäpapukaijan läsnäolon ja ektoparasiittikuorman vähenemisen välillä ole osoitettu olevan tilastollisesti merkittävää yhteyttä. Eräässä impaloita koskevassa tutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että härkäpapujen käyttämät impalat käyttivät vähemmän aikaa itsensä hoitamiseen, mikä viittaa siihen, että niillä oli vähemmän loisia. Härkäpapujen on nähty avaavan uusia haavoja ja pahentavan olemassa olevia haavoja juodakseen verta ahvenistaan . Härkäpapukaijat syövät myös nisäkkäiden korvavahaa ja hilseilyä, vaikka tämän hyödyistä nisäkkäille ei tiedetä yhtä paljon, mutta epäillään, että tämäkin on loismaista käyttäytymistä. Jotkin härkäpapujen isännät eivät siedä niiden läsnäoloa. Norsut ja jotkin antiloopit siirtävät aktiivisesti oksatyypit pois, kun ne laskeutuvat. Toiset lajit sietävät oksitakkeja, kun ne etsivät punkkeja kasvoiltaan, mitä eräs kirjoittaja kuvasi "epämiellyttäväksi ja tunkeilevaksi prosessiksi".

Härkäpapuja vartijoina

Härkäpapua tarkoittava swahilin kielen sana on "Askari wa kifaru", joka tarkoittaa suomeksi "sarvikuonon vartija". Kalifornian osavaltionyliopiston ja australialaisen Victorian yliopiston tutkijaryhmä pohti, auttoivatko häränsilmät todella vartioimaan sarvikuonoja. He havaitsivat, että musta sarvikuono kuuntelee oksakoplan ääniä. Sarvikuonot eivät näe hyvin, mutta oksitakit näkevät. Oksasääsket pitävät erityistä ääntä, kun ne näkevät ihmisen lähellä. Sarvikuonot kuulevat tämän äänen ja sitten joko etsivät ihmistä tai juoksevat karkuun. Tutkijat tekivät kokeen, jossa ihminen käveli hitaasti kohti sarvikuonoa. Sarvikuonot, joiden selässä ei ollut härkäpapuja, huomasivat ihmisen vain yhdellä kerralla viidestä, mutta sarvikuonot, joilla oli härkäpapuja, huomasivat ihmisen joka kerta ja paljon kauempaa. Tutkijat pohtivat, auttaisiko sarvikuonoparvien tuominen sarvikuonojen ryhmiin, joissa niitä ei ole, sarvikuonoja välttämään ihmismetsästäjiä.