Keihäsrotu (Antilocapra americana) — Pohjois‑Amerikan ainutlaatuinen sorkkaeläin
Keihäsrotu (Antilocapra americana) – Pohjois‑Amerikan ainutlaatuinen sorkkaeläin: preerioiden nopea asukas, erikoiset sarvet, kiehtova evoluutiohistoria ja sopeutumiskyky.
Keihäsrotu (Antilocapra americana) on sorkkaeläin, joka on ainoa elossa oleva Antilocapridae-heimon jäsen. Se on pieni märehtijä, joka muistuttaa hieman antilooppia. Karvakuono elää Pohjois-Amerikassa. Se elää preerioilla, mutta joskus myös aavikoilla ja Kalliovuorilla.
Antilocapridit kehittyivät Pohjois-Amerikassa, jossa ne täyttivät samanlaisen markkinaraon kuin vanhassa maailmassa kehittyneet bovidit. Mioseenin ja plioseenin aikana ne olivat monipuolinen ja menestyksekäs ryhmä, jolla oli monia eri lajeja. Joillakin lajeilla oli omituisen muotoiset sarvet, tai niillä oli neljä tai jopa kuusi sarvea.
Kuvaus
Keihäsrotu on keskikokoinen sorkkaeläin, jolla on lyhyt, ruskeankirjava karva ja valkoinen vatsapuoli sekä valkoinen merkki persauksessa. Aikuisen uroksen säkäkorkeus on yleensä noin 80–100 cm ja paino 40–65 kg; naaraat ovat usein hieman kevyempiä. Erityinen piirre ovat sarvet: ne eivät ole täydelliset sarvet tai peuratypin sarvet, vaan niissä on bony core (luuydin), jota peittää sarvea muistuttava sarvikuori — ja tämä kuori irtoaa vuosittain. Uroksilla sarvet ovat suuremmat ja niissä on usein kärkikärki, naarailla sarvet ovat pienemmät tai puuttuvat.
Liikkuminen ja nopeus
Keihäsrotu tunnetaan nopeudestaan ja kestävyydestään. Se on Pohjois-Amerikan nopein maaeläin ja voi saavuttaa lyhytaikaisesti noin noin 88 km/h (noin 55 mph). Tämä nopeus sekä hyvä hengitysjärjestelmä ja korkea hapenkuljetuskyky auttavat sitä pakenemaan petoja ja liikkumaan avarilla alueilla pitkienkin matkojen ajan.
Ruokavalio ja elintavat
Keihäsrotu on kasvinsyöjä: se laiduntaa ruohoa, syö forbia, puskia ja suolapitoisia kasveja kuten suolakasveja (saltbush). Ruokavalio vaihtelee kausittain ja alueittain; talvella se voi käyttää enemmän karikkeita ja pensaiden lehtiä. Eläin on pääasiassa päiväaktiivinen ja muodostaa usein laumoja, jotka suojelevat yksilöitä petoilta ja helpottavat ruokailun löytämistä.
Lisääntyminen
Parittelukausi eli rut sijoittuu yleensä myöhäiskesään. Naaras kantaa poikasta noin 7–8 kuukautta ja synnyttää keväällä tai alkukesästä. Yksi tai kaksi poikasta (usein kaksoset) ovat tyypillisiä. Vastasyntyneet vasat pystyvät seuraamaan emoaan pian syntymän jälkeen ja voivat juosta hyvin varhain — tämä auttaa niiden selviytymistä petoihin nähden.
Sarvet ja niiden erityispiirteet
Keihäsrotun sarvet ovat ainutlaatuiset: ne muodostuvat luiden päällä olevasta sarvikuoresta, joka on sarviproteiinia (keratiinia) ja joka kastellaan ja riisutaan vuosittain. Tämä eroaa esimerkiksi peurojen antlereista (joiden luuosa karhenee ja putoaa) ja naudan suvun sarvista (jotka eivät irtoa vuosittain). Sarvet toimivat taisteluaseina uroksilla sekä näyttönä naaraille.
Elinympäristö, vaellukset ja uhkat
Keihäsroduilla on laajoja elinalueita preerioilla, aavikoilla ja avoimilla ylängöillä. Joissakin populaatioissa esiintyy pitkiä vaelluksia: yksilöt voivat liikkua vuosittain useita kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä etsiessään parhaimpia laidunalueita ja talvehtimispaikkoja. Ihmisen toimintojen, kuten teiden, aitojen ja maankäytön pirstaloituminen, on merkittävä uhka, koska aitojen tyyppi voi estää keihäsotuksia hyppäämästä ja vaikeuttaa vaelluksia.
Petoina toimivat mm. kojootit, sudet ja vuoristoilveset (mountain lions); vasoja uhkaavat myös muut pedot kuten korppikotkat ja petolinnut tietyillä alueilla.
Säilyminen ja ihmisen vaikutus
Vaikka laji on laajalle levinnyt ja nykyisin monilla alueilla kannat ovat palautuneet metsästyksen rajoittamisen ja suojelutoimien ansiosta, paikalliset populaatiot voivat silti kärsiä elinympäristön pirstoutumisesta ja esteistä vaelluksille. Suojelutoimia ovat mm. vaellusreittien turvaaminen, aitojen muokkaaminen (korkeuden ja alasennusten suunnittelu niin, että keihäsrotu pääsee niiden ali tai yli) sekä suojelualueiden ja käytävien perustaminen.
Taksonomia ja evoluutio
Keihäsrotu on viimeinen elossa oleva Antilocapridae-heimon laji. Fossiiliaineiston perusteella heimo oli aiemmin paljon monimuotoisempi: erityisesti Mioseenin ja plioseenin aikana antilocapridit kehittyivät useiksi lajeiksi, joilla oli erilaisia sarvimuotoja, ja osa lajeista saattoi kantaa useampia sarvikkeita samassa päässä. Nykyinen keihäsrotu on siis jäänne tästä menneestä monimuotoisuudesta.
Elinikä
Luonnossa keihäsrotun elinikä on yleensä noin 5–10 vuotta; vankeudessa yksilöt voivat elää pidempään hyvän hoidon ansiosta.
Keihäsrotu on mielenkiintoinen esimerkki Pohjois‑Amerikan erikoistuneesta sorkkaeläimistä: se yhdistää nopeuden, kestävyden ja ainutlaatuisen sarverakenteen sekä pitkäaikaisen kehityshistorian, joka näkyy sen fossiiliperinnössä.
Ulkonäkö
Karvakuonolla on kellanruskeasta punaruskeaan vaihteleva turkki, jonka alapuoli on valkoinen, ja kaulassa ja suun ympärillä on valkoisia raitoja. Uroksilla on myös mustia merkkejä kaulassa ja kasvoissa. Uroksilla on jopa 25 cm pitkät sarvet. Naarailla ei yleensä ole sarvia; jos niillä on sarvet, ne ovat hyvin lyhyet.
Life
Ne voivat olla aktiivisia milloin tahansa päivällä tai yöllä, mutta useimmiten ne ovat aktiivisia hämärän aikaan. Pronshornit syövät ruohoa, mutta myös lehtiä ja yrttejä. Pronshorneilla on kyky sulattaa myrkyllisiä kasveja. Tämä johtuu niiden ylisuuresta maksasta, joka auttaa myrkkyjen suodattamisessa.
Kesällä aikuiset urospuoliset sarvikuonot taistelevat muiden urosten kanssa reviiristä. Tällä alueella uros pitää itsellään ryhmän naaraita, joiden kanssa se parittelee syyskuussa. Aikuiset urokset taistelevat äärimmäisyyksiin asti saadakseen naaraan valloitettua itselleen haavoittamalla toista sarvikuonoa kuolettavasti ja määrittelemällä, kumpi uros on vahvempi. Nuoret urokset, jotka eivät vielä taistele reviiristä, muodostavat pieniä ryhmiä, ja vanhat heikot urokset elävät yksin. Naaraat elävät noin 20 eläimen ryhmissä. Kun naaras on lähellä synnytystä, se poistuu ryhmästä joksikin aikaa synnyttääkseen jälkeläisensä.
Naaras synnyttää 8½ kuukauden raskauden jälkeen 1-2 poikasta, harvoin kolme. Poikaset piileskelevät kolme päivää, ja viikon kuluttua ne voivat juosta emonsa mukana. Piikkisarvivauvalla on harmaa turkki, ja 3 kuukauden kuluttua sillä on aikuisen turkin väritys. Ne juovat maitoa 5-6 kuukauden ajan ja alkavat syödä ruohoa kolmen viikon kuluttua. Naaraat tulevat sukukypsiksi 15-16 kuukauden iässä ja urokset 24 kuukauden iässä.
Kuvat
· 
Kaksi naaraspuolista sarvikuonoa
· 
Urospuolinen metsäkauris
· 
Proghorn-lauma
- ↑ [pubs.geoscienceworld.org/geolmag/article-lookup/155/3/674. "Mesonisäkkäiden ja meganisäkkäiden ruokavalio ja elinympäristö"] Tarkista
|url=arvo (ohje). 1. maaliskuuta 2018.|first=puuttuu|last=(help) - ↑ [www.journals.uchicago.edu/doi/10.1086/497401. "A Large Cost of Female Mate Sampling in Pronghorn"] Check
|url=value (help). 6. lokakuuta 2005.|first=puuttuu|last=(help)
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on pronssi?
V: Keihäs sarvikuono on sorkka- ja kavioeläin, joka on ainoa elossa oleva Antilocapridae-heimon jäsen.
K: Miltä keihäsrotu näyttää?
V: Keihäsrotu näyttää antiloopilta. Se on 1,3-1,5 metriä pitkä nenästä häntään ja 81-104 cm korkea olkapäästä.
K: Missä keihäsrotu elää?
V: Kalkkarosarvi elää Pohjois-Amerikassa. Se elää preerioilla, mutta joskus myös aavikoilla ja Kalliovuorilla.
K: Missä antilokapridi kehittyi?
V: Antilocapridit ovat kehittyneet Pohjois-Amerikassa.
K: Kuinka menestyksekkäitä antilocapridit olivat?
V: Mioseenin ja plioseenin aikana antilocapridit olivat monipuolinen ja menestyksekäs ryhmä, jolla oli monia eri lajeja. Joillakin oli omituisen muotoiset sarvet tai niillä oli neljä tai jopa kuusi sarvea.
K: Miten bovidit vertautuvat antilocaprideihin?
V: Afrikassa bovidit kehittivät monia märehtijöitä, jotka näyttävät peuroilta, mutta todelliset peurat ovat eri nisäkäs, eivätkä ne elä eteläisillä mantereilla. Antilocapridit täyttivät samanlaisen markkinaraon kuin vanhassa maailmassa kehittyneet bovidit.
Kysymys: Mikä on merkittävää pronsarvissa?
V: Pronsarvi on läntisen pallonpuoliskon nopein maannisäkäs, jonka juoksunopeus on jopa 90 kilometriä tunnissa. Sitä kutsutaan usein toiseksi nopeimmaksi maaeläimeksi, toiseksi nopeimmaksi afrikkalaisen gepardin jälkeen, ja se pystyy pitämään korkeaa vauhtia yllä pidempään kuin gepardi.
Etsiä