Robert Schumann – saksalainen säveltäjä (1810–1856): elämä ja teokset
Robert Schumann (1810–1856): romanttinen saksalainen säveltäjä. Elämä, pianoteokset, liedit ja tunnevoimaiset sinfoniat — syvällinen katsaus uran ja vaikutuksen ytimeen.
Robert Schumann (s. Zwickau, Saksin osavaltio, 8. kesäkuuta 1810; kuoli 29. heinäkuuta 1856) oli kuuluisa saksalainen säveltäjä, joka eli ja vaikutti romanttisella aikakaudella. Alun perin hän opiskeli oikeustiedettä ja haaveili urasta konserttipianistina, mutta hän joutui luopumaan pianistinuran suunnitelmista, kun hän loukkaisi kätensä (ongelmia aiheuttivat harjoituslaitteet ja myöhemmin todennäköisesti hermoston häiriöt). Schumann oli myös merkittävä musiikkilehtien kirjoittaja ja kriitikko: hän perusti ja julkaisi arvostetun lehden "Neue Zeitschrift für Musik", jossa hän kirjoitti paljon ajankohtaisesta sävelletystä musiikista ja nosti esiin nuoria kykyjä.
Schumannin musiikki ilmentää monia romanttisen ajan piirteitä: se on tunteiden ja mielikuvituksen täyttämää, teokset kantavat usein kuvailevia nimiä ja saavat vaikutteita kirjallisuudesta ja runoudesta (Jean Paul, E. T. A. Hoffmann ja muut kirjailijat olivat hänelle tärkeitä inspiraation lähteitä). Hän kirjoitti erityisen paljon pianomusiikkia: sekä intiimejä luonnekappaleita että virtuoosista ohjelmamusiikkia. Osa pianokappaleista on teknisesti vaikeita, mutta suuri osa on myös opetuksellista tai helposti lähestyttävää – monet lapset oppivat soittamaan kappaleita hänen Nuorille suunnatun albuminsa kaltaisista kokoelmista (Album für die Jugend, Op. 68).
Schumannin lauluosuudet (Lieder) ovat useimpien mielestä kärkihyvää vokaalikirjallisuutta: hän sävelsi noin 300 laulua, ja useat laulusarjat kuten Dichterliebe (Op. 48) ja Frauenliebe und -leben (Op. 42) ovat yhä konserttiohjelmistossa. Hän loi taitavasti laulun ja pianoäänen vuoropuhelun, jossa pienet motiivit ja harmoniset käänteet kuvaavat tekstin tunteita.
Schumann kirjoitti myös suurempia teoksia: sinfonioita, konserttoja ja kamarimusiikkia. Hän kokeili eri muotoja ja yhdisteli romanttista ilmaisua klassiseen muotorakenteeseen. Schumannin merkittävimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa:
- Pianoteokset ja pianokokoelmat: Carnaval (Op. 9), Kreisleriana (Op. 16), Kinderszenen (Op. 15), Fantasie (Op. 17), Album für die Jugend (Op. 68).
- Laulusarjat (Lieder): Dichterliebe (Op. 48), Frauenliebe und -leben (Op. 42) ja useita muita kokoelmia.
- Kamarimusiikki: mm. pianokvintetto E-es-duuri (Op. 44) ja pianokvartetto E-es-duuri (Op. 47), jotka ovat keskeisiä romanttisen kauden kamariteoksia.
- Orkesteriteokset ja konsertot: mm. Pianokonsertto a-molli (Op. 54), sinfoniat kuten Kevät-sinfonia (Sinfonia nro 1, Op. 38), Rein-sinfonia (Sinfonia nro 3, Op. 97) sekä sinfonia nro 4 (Op. 120, alkuperäinen versio 1841, laajemmin tunnettu toinen versio 1851).
Schumannin henkilökohtainen elämä vaikutti vahvasti hänen musiikkiinsa. Hän meni naimisiin pianotaiteilija Clara Wieckin kanssa vuonna 1840 pitkän oikeustaistelun jälkeen, ja Clara toimi myöhemmin tärkeänä tulkitsijana ja esittäjänä hänen pianoteoksilleen. Pariskunnan keskinäinen tuki ja yhteinen musiikillinen elämä olivat merkittäviä Schumannin työskentelylle.
Schumann kamppaili toistuvien mielialanvaihtelujen ja vakavien masennusjaksojen kanssa koko aikuisikänsä ajan. Vuonna 1854 hän teki itsetuhoisen teon (heittäytyminen Rein-joelle) ja joutui sen jälkeen sairaalahoitoon. Viimeiset vuodet hän vietti psykiatrisessa sairaalassa Endenichissä, jossa hän kuoli vuonna 1856. Hänen sairaushistorian ja luovan työn väliset suhteet kiinnostavat yhä sekä musiikinhistorioitsijoita että psykologeja.
Schumannin perintö on laaja: hän vaikutti aikalaistensa ajatteluun, tuki nuoria säveltäjiä (mm. Johannes Brahmsin uran alkuvaiheissa) ja uudisti erityisesti pianomusiikin ja liedin ilmaisusuhteita. Hänen teoksensa ovat edelleen keskeisessä asemassa konserttiohjelmissa ja opetuksessa, ja ne tarjoavat sekä esittäjille että kuulijoille runsaasti emotionaalista ja älyllistä sisältöä.
Robert Schumann
Life
Robert Schumann oli kirjakauppiaan ja kustantajan viides ja nuorin lapsi. Poikana hän luki mielellään isänsä liikkeessä olevia kirjoja. Hän alkoi säveltää seitsemänvuotiaana. Koulussa hän oli erittäin hyvä musiikissa ja kirjallisuudessa. Hän suoritti ylioppilastutkinnon erittäin hyvin arvosanoin. Hänen perheensä halusi hänestä lakimiehen, joten hän lähti Leipzigiin opiskelemaan oikeustiedettä, mutta hän ei juuri koskaan käynyt luennoilla. Hän oli paljon kiinnostuneempi musiikista ja kirjallisuudesta, mutta myös naisista ja juomisesta. Hän otti pianotunteja opettajalta nimeltä Friedrich Wieck. Wieckillä oli 9-vuotias tytär Clara. Monta vuotta myöhemmin hänestä tuli hänen vaimonsa. Clara oli loistava pianisti. Hänen isänsä vei hänet konserttimatkoille, koska hän oli ihmelapsi.
Schumann alkoi säveltää lyhyitä pianokappaleita ja lauluja. Hän rakasti Schubertin musiikkia, ja kun hän kuuli Schubertin kuolemasta, hän itki koko yön. Hän harjoitteli pianonsoittoa usein seitsemän tuntia päivässä. Hänellä alkoi kuitenkin olla ongelmia sormiensa kanssa. Usein on sanottu, että hän satutti kätensä, koska hän teki jotain venyttääkseen sormiaan, mutta nykyään ajatellaan, että todennäköisempi syy oli elohopeamyrkytys, koska lääkärit olivat käyttäneet elohopeaa yrittäessään parantaa hänen kuppaustaan. Oli syy mikä tahansa, hän ei voinut jatkaa pianistina, ja hän vietti loppuelämänsä säveltämällä ja kirjoittamalla musiikista. Monet hänen artikkeleistaan ilmestyivät hänen perustamassaan Neue Zeitschrift für Musik -lehdessä.
Vuonna 1834 hän kihlautui kuusitoistavuotiaan Ernestine-tytön kanssa, mutta Schumann purki kihlauksen, koska hän rakasti Clara Wieckiä. Claran vanhemmat eivät halunneet hänen menevän naimisiin. Hänen isänsä teki kaikkensa estääkseen avioliiton. Ehkä hän arveli, että Schumannilla oli kuppa, ehkä hän tiesi, että Schumann oli usein humalassa. Lopulta, monien riitojen, oikeudenkäyntien ja Robertin ja Claran välisten salaisten tapaamisten jälkeen, he menivät naimisiin vuonna 1840.
Schumann kärsi maanisesta masennuksesta. Masentuneena hän ei kirjoittanut juuri mitään, mutta vuosi 1840 oli hänelle onnellinen, ja hän kirjoitti paljon lauluja sekä orkesterimusiikkia. Vuonna 1841 hän kirjoitti neljä sinfoniaa. Vuonna 1842 he lähtivät yhdessä konserttikiertueelle, mutta Schumann koki sen vaikeaksi, koska Clara oli häntä kuuluisampi. Hän palasi yksin Leipzigiin työskentelemään kustantamossaan. Tuolloin hän tunsi itsensä jälleen masentuneeksi ja joi paljon olutta ja samppanjaa. Hän oli taas onnellinen, kun Clara palasi, ja hän sävelsi kamarimusiikkia. Vuonna 1844 he kiersivät Venäjällä ja soittivat tsaarille. Elokuuhun mennessä hän sai täydellisen hermoromahduksen eikä kestänyt kuunnella omaa musiikkiaan. Hänen toipumisensa kesti jonkin aikaa.
Nyt hän oli jo hyvä kirjoittamaan kaikenlaista musiikkia. Hän kirjoitti musiikkia Goethen kuuluisaan näytelmään Faust. Hän kirjoitti yhden oopperan, Genovevan, vuonna 1849. Hänen maineensa levisi hitaasti. Dresden ja Leipzig olivat monta vuotta ainoat kaupungit, joissa hän oli kuuluisa. Vuonna 1850 hänestä tuli Düsseldorfin musiikkijohtaja. Vuonna 1853 hän tapasi Brahmsin. Brahmsista tuli Schumannin perheen suuri ystävä. Schumann julkaisi Neue Zeitschrift für Musik -lehdessä artikkelin otsikolla "Neue Bahnen" ("Uusia polkuja"), jossa hän sanoi, että Brahmsista (joka oli tuolloin 20-vuotias) tulisi hyvin suuri säveltäjä. Hän oli oikeassa.
Schumann oli usein ajatellut yrittää tappaa itsensä. Helmikuun 27. päivänä 1854 hän heittäytyi Rein-jokeen. Veneilijät pelastivat hänet, mutta kun he toivat hänet maihin, hän näytti tulleen täysin hulluksi. Hänet vietiin mielisairaalaan, jossa hän vietti elämänsä kaksi viimeistä vuotta. Hän kuoli 29. heinäkuuta 1856.
Schumannin musiikki
Schumannin pianomusiikki tunnetaan hyvin. Vaikka hän joutui luopumaan pianistin urastaan, hänen vaimonsa Clara soitti hänen teoksiaan ja auttoi niitä tulemaan kuuluisiksi. Monet hänen pianoteoksistaan ovat lyhyiden kappaleiden kokoelmia, joilla kullakin on oma otsikkonsa, esimerkiksi Papillons (Perhoset), Davidsbündlertänze, Carnaval. Schumann ajatteli karnevaalijuhlia kirjoittaessaan näitä kappaleita. Davidsbündlerit olivat ryhmä, johon Schumann kuului ja joka ei pitänyt "filistealaisista" (ihmiset, jotka eivät pitäneet hyvästä musiikista, nimetty Raamatun filistealaisten mukaan) Karnevaalissa Schumannin persoonallisuuden kahta puolta edustavat Florestan ja Eusebius. Schumannin maaninen masennus (hänen iloiset ja traagiset mielialansa) kuullaan rinnakkain hänen musiikissaan. Muita pianoteoksia ovat muun muassa Kreisleriana, Albumi nuorille, jossa on melko helppoja kappaleita, kuten Sotilaan marssi, ja suosittu Kohtauksia lapsuudesta, jossa on kuuluisa Träumerei (Unelmointi). Pianolle on myös pidempiä teoksia: 3 sonaattia, Toccata ja Phantasie.
Hänen kamarimusiikkiinsa kuuluu jousikvartetteja ja kuuluisa pianokvintetto.
Schumann oli yksi suurista laulujen (saksalaisten laulujen) säveltäjistä. Hän valitsi kuuluisien saksalaisten runoilijoiden runoja ja sävelsi niitä hyvin mielikuvituksellisella tavalla. Pianolla on hyvin mielenkiintoiset säestykset, jotka auttavat tuomaan sanojen merkityksen esiin. Hän kirjoitti laulusarjan nimeltä Dichterliebe (Runoilijan rakkaus), joka on sävellys joistakin Heinrich Heinen runoista. Toinen laulusarja on nimeltään Frauenliebe und -leben (Naisen rakkaus ja elämä) Adalbert von Chamisson sanoihin.
Vaikka nuori Schumann näytti kirjoittavan mieluiten lyhyitä teoksia, hän kiinnostui enemmän pitkistä teoksista tavattuaan Mendelssohnin. Hän innostui myös kirjoittamaan sinfonioita löydettyään Schubertin sinfonian nro 9, jonka kukaan ei tiennyt Schubertin kirjoittaneen. Hän löysi sen laatikosta Wienissä Schubertin veljen talosta. Schumann kirjoitti neljä sinfoniaa. Yksi hänen parhaistaan on kolmas sinfonia, jota kutsutaan usein Reinin sinfoniaksi (Rein-joen mukaan). Neljäs d-molli on myös hieno teos. Käyttäen vain muutamia musiikillisia ideoita hän kehittää niitä monin tavoin ja kirjoittaa pitkän, neliosaisen teoksen. Hänen pianokonserttonsa on suuri suosikki. Clara Schumann soitti sen Leipzigin Gewandhaus-orkesterin kanssa sen ensiesityksessä uudenvuodenpäivänä 1846.
Schumannin kuoleman jälkeen Clara omistautui soittamaan miehensä musiikkia ja auttamaan sen tunnetuksi tulemista. Hän vieraili säännöllisesti Englannissa, jossa hän soitti konserteissa. Hän myös toimitti paljon Schumannin teoksia kustantaja Breitkopf und Härtelille.
Robert Schumann vuonna 1839.
Tallenteet
- Schumannin Allegro op 8
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Kuka oli Robert Schumann?
A: Robert Schumann oli kuuluisa saksalainen säveltäjä, joka eli romantiikan aikana.
K: Mitä tapahtui Robert Schumannin suunnitelmille ryhtyä konserttipianistiksi?
A: Robert Schumann joutui luopumaan suunnitelmistaan ryhtyä konserttipianistiksi loukkaantuneen käden vuoksi.
K: Mitä Robert Schumann julkaisi musiikkinsa lisäksi?
V: Robert Schumann julkaisi musiikkilehteä ja kirjoitti artikkeleita juuri sävelletystä musiikista.
K: Mitkä ovat Robert Schumannin musiikille tyypillisiä piirteitä?
V: Robert Schumannin musiikki on täynnä tunteita, siinä on usein kuvaavia otsikoita ja se on saanut vaikutteita kirjallisuudesta.
K: Minkälaista musiikkia Robert Schumann kirjoitti paljon?
V: Robert Schumann kirjoitti paljon pianomusiikkia.
K: Minkälaiset ihmiset voisivat yleisesti ottaen oppia soittamaan joitakin Robert Schumannin kappaleita?
V: Monet lapset oppivat soittamaan joitakin Robert Schumannin kappaleita hänen Nuorille suunnatussa albumissaan.
Kysymys: Mitä voi kuulla paljon Robert Schumannin musiikissa?
V: Robert Schumannin musiikissa on paljon mielialan muutoksia, hyvin iloisesta hyvin masentuneeseen.
Etsiä