Robert Schumann – saksalainen säveltäjä (1810–1856): elämä ja teokset

Robert Schumann oli kirjakauppiaan ja kustantajan viides ja nuorin lapsi. Poikana hän luki mielellään isänsä liikkeessä olevia kirjoja. Hän alkoi säveltää seitsemänvuotiaana. Koulussa hän oli erittäin hyvä musiikissa ja kirjallisuudessa. Hän suoritti ylioppilastutkinnon erittäin hyvin arvosanoin. Hänen perheensä halusi hänestä lakimiehen, joten hän lähti Leipzigiin opiskelemaan oikeustiedettä, mutta hän ei juuri koskaan käynyt luennoilla. Hän oli paljon kiinnostuneempi musiikista ja kirjallisuudesta, mutta myös naisista ja juomisesta. Hän otti pianotunteja opettajalta nimeltä Friedrich Wieck. Wieckillä oli 9-vuotias tytär Clara. Monta vuotta myöhemmin hänestä tuli hänen vaimonsa. Clara oli loistava pianisti. Hänen isänsä vei hänet konserttimatkoille, koska hän oli ihmelapsi.

Schumann alkoi säveltää lyhyitä pianokappaleita ja lauluja. Hän rakasti Schubertin musiikkia, ja kun hän kuuli Schubertin kuolemasta, hän itki koko yön. Hän harjoitteli pianonsoittoa usein seitsemän tuntia päivässä. Hänellä alkoi kuitenkin olla ongelmia sormiensa kanssa. Usein on sanottu, että hän satutti kätensä, koska hän teki jotain venyttääkseen sormiaan, mutta nykyään ajatellaan, että todennäköisempi syy oli elohopeamyrkytys, koska lääkärit olivat käyttäneet elohopeaa yrittäessään parantaa hänen kuppaustaan. Oli syy mikä tahansa, hän ei voinut jatkaa pianistina, ja hän vietti loppuelämänsä säveltämällä ja kirjoittamalla musiikista. Monet hänen artikkeleistaan ilmestyivät hänen perustamassaan Neue Zeitschrift für Musik -lehdessä.

Vuonna 1834 hän kihlautui kuusitoistavuotiaan Ernestine-tytön kanssa, mutta Schumann purki kihlauksen, koska hän rakasti Clara Wieckiä. Claran vanhemmat eivät halunneet hänen menevän naimisiin. Hänen isänsä teki kaikkensa estääkseen avioliiton. Ehkä hän arveli, että Schumannilla oli kuppa, ehkä hän tiesi, että Schumann oli usein humalassa. Lopulta, monien riitojen, oikeudenkäyntien ja Robertin ja Claran välisten salaisten tapaamisten jälkeen, he menivät naimisiin vuonna 1840.

Schumann kärsi maanisesta masennuksesta. Masentuneena hän ei kirjoittanut juuri mitään, mutta vuosi 1840 oli hänelle onnellinen, ja hän kirjoitti paljon lauluja sekä orkesterimusiikkia. Vuonna 1841 hän kirjoitti neljä sinfoniaa. Vuonna 1842 he lähtivät yhdessä konserttikiertueelle, mutta Schumann koki sen vaikeaksi, koska Clara oli häntä kuuluisampi. Hän palasi yksin Leipzigiin työskentelemään kustantamossaan. Tuolloin hän tunsi itsensä jälleen masentuneeksi ja joi paljon olutta ja samppanjaa. Hän oli taas onnellinen, kun Clara palasi, ja hän sävelsi kamarimusiikkia. Vuonna 1844 he kiersivät Venäjällä ja soittivat tsaarille. Elokuuhun mennessä hän sai täydellisen hermoromahduksen eikä kestänyt kuunnella omaa musiikkiaan. Hänen toipumisensa kesti jonkin aikaa.

Nyt hän oli jo hyvä kirjoittamaan kaikenlaista musiikkia. Hän kirjoitti musiikkia Goethen kuuluisaan näytelmään Faust. Hän kirjoitti yhden oopperan, Genovevan, vuonna 1849. Hänen maineensa levisi hitaasti. Dresden ja Leipzig olivat monta vuotta ainoat kaupungit, joissa hän oli kuuluisa. Vuonna 1850 hänestä tuli Düsseldorfin musiikkijohtaja. Vuonna 1853 hän tapasi Brahmsin. Brahmsista tuli Schumannin perheen suuri ystävä. Schumann julkaisi Neue Zeitschrift für Musik -lehdessä artikkelin otsikolla "Neue Bahnen" ("Uusia polkuja"), jossa hän sanoi, että Brahmsista (joka oli tuolloin 20-vuotias) tulisi hyvin suuri säveltäjä. Hän oli oikeassa.

Schumann oli usein ajatellut yrittää tappaa itsensä. Helmikuun 27. päivänä 1854 hän heittäytyi Rein-jokeen. Veneilijät pelastivat hänet, mutta kun he toivat hänet maihin, hän näytti tulleen täysin hulluksi. Hänet vietiin mielisairaalaan, jossa hän vietti elämänsä kaksi viimeistä vuotta. Hän kuoli 29. heinäkuuta 1856.

Schumannin pianomusiikki tunnetaan hyvin. Vaikka hän joutui luopumaan pianistin urastaan, hänen vaimonsa Clara soitti hänen teoksiaan ja auttoi niitä tulemaan kuuluisiksi. Monet hänen pianoteoksistaan ovat lyhyiden kappaleiden kokoelmia, joilla kullakin on oma otsikkonsa, esimerkiksi Papillons (Perhoset), Davidsbündlertänze, Carnaval. Schumann ajatteli karnevaalijuhlia kirjoittaessaan näitä kappaleita. Davidsbündlerit olivat ryhmä, johon Schumann kuului ja joka ei pitänyt "filistealaisista" (ihmiset, jotka eivät pitäneet hyvästä musiikista, nimetty Raamatun filistealaisten mukaan) Karnevaalissa Schumannin persoonallisuuden kahta puolta edustavat Florestan ja Eusebius. Schumannin maaninen masennus (hänen iloiset ja traagiset mielialansa) kuullaan rinnakkain hänen musiikissaan. Muita pianoteoksia ovat muun muassa Kreisleriana, Albumi nuorille, jossa on melko helppoja kappaleita, kuten Sotilaan marssi, ja suosittu Kohtauksia lapsuudesta, jossa on kuuluisa Träumerei (Unelmointi). Pianolle on myös pidempiä teoksia: 3 sonaattia, Toccata ja Phantasie.

Hänen kamarimusiikkiinsa kuuluu jousikvartetteja ja kuuluisa pianokvintetto.

Schumann oli yksi suurista laulujen (saksalaisten laulujen) säveltäjistä. Hän valitsi kuuluisien saksalaisten runoilijoiden runoja ja sävelsi niitä hyvin mielikuvituksellisella tavalla. Pianolla on hyvin mielenkiintoiset säestykset, jotka auttavat tuomaan sanojen merkityksen esiin. Hän kirjoitti laulusarjan nimeltä Dichterliebe (Runoilijan rakkaus), joka on sävellys joistakin Heinrich Heinen runoista. Toinen laulusarja on nimeltään Frauenliebe und -leben (Naisen rakkaus ja elämä) Adalbert von Chamisson sanoihin.

Vaikka nuori Schumann näytti kirjoittavan mieluiten lyhyitä teoksia, hän kiinnostui enemmän pitkistä teoksista tavattuaan Mendelssohnin. Hän innostui myös kirjoittamaan sinfonioita löydettyään Schubertin sinfonian nro 9, jonka kukaan ei tiennyt Schubertin kirjoittaneen. Hän löysi sen laatikosta Wienissä Schubertin veljen talosta. Schumann kirjoitti neljä sinfoniaa. Yksi hänen parhaistaan on kolmas sinfonia, jota kutsutaan usein Reinin sinfoniaksi (Rein-joen mukaan). Neljäs d-molli on myös hieno teos. Käyttäen vain muutamia musiikillisia ideoita hän kehittää niitä monin tavoin ja kirjoittaa pitkän, neliosaisen teoksen. Hänen pianokonserttonsa on suuri suosikki. Clara Schumann soitti sen Leipzigin Gewandhaus-orkesterin kanssa sen ensiesityksessä uudenvuodenpäivänä 1846.

Schumannin kuoleman jälkeen Clara omistautui soittamaan miehensä musiikkia ja auttamaan sen tunnetuksi tulemista. Hän vieraili säännöllisesti Englannissa, jossa hän soitti konserteissa. Hän myös toimitti paljon Schumannin teoksia kustantaja Breitkopf und Härtelille.

• Schumannin Allegro op 8