Yhdysvaltain perustuslain verotusoikeuslauseke: verotus ja menot
Tutustu Yhdysvaltain perustuslain verotusoikeuslausekkeeseen: miten kongressi verottaa, rahoittaa velat, turvaa puolustuksen ja yleisen hyvinvoinnin sekä yhdenmukaisuuden periaatteet.
Yhdysvaltojen perustuslain I artiklan 8 pykälän 1 momenttiin sisältyvä verottamista ja kuluttamista koskeva lauseke antaa Yhdysvaltojen liittovaltion hallitukselle verotusoikeuden. Se valtuuttaa kongressin perimään veroja kahteen tarkoitukseen: maksamaan Yhdysvaltojen velat ja huolehtimaan Yhdysvaltojen yhteisestä puolustuksesta ja yleisestä hyvinvoinnista. Verotusta ja menoja koskevaan lausekkeeseen sisältyy kaksi muuta lauseketta: yleistä hyvinvointia koskeva lauseke ja yhdenmukaisuuslauseke.
Lausekkeen teksti ja rakenne
Perustuslain kohta, josta tässä puhutaan, sisältää kolme keskeistä osaa:
- Verottamisoikeus: kongressille annetaan valta "lay and collect Taxes, Duties, Imposts and Excises" eli määrätä ja kerätä veroja.
- Yleinen hyvinvointi: verotuksen tarkoitukseksi mainitaan velkojen maksaminen sekä "provide for the common Defence and general Welfare" – yhteisen puolustuksen ja yleisen hyvinvoinnin turvaaminen.
- Yhdenmukaisuuslauseke: pykälän loppuosassa todetaan, että kaikki Duties, Imposts and Excises ovat oltava "uniform throughout the United States" eli verotuksen on oltava yhtenäistä maantieteellisesti.
Tulkintavaihtoehdot ja historiallinen kiista
Verottamista ja menoja koskevan lausekkeen merkitys on ollut kiistanalainen lähes koko Yhdysvaltain historian ajan. Kaksi pääkoulukuntaa ovat olleet:
- Laaja tulkinta (Hamiltonin linja): kongressilla on itsenäinen verotusoikeus ja laaja valta käyttää varoja yleisen hyvinvoinnin edistämiseen riippumatta muista nimenomaisista valtuuksista. Tämän näkemyksen mukaan verottamis- ja menolauseke on itsenäinen valtasääntö.
- Ahtaampi tulkinta (Jeffersonin linja): "general Welfare" ymmärretään suppeammin: se rajoittuu siihen, että verotuksella rahoitetaan toimenpiteitä, jotka kuuluvat muutoinkin perustuslaissa nimenomaisesti mainittujen valtojen piiriin.
Oikeudelliset rajat ja tärkeät korkeimman oikeuden ratkaisut
Korkein oikeus on ratkaissut useita merkittäviä asioita, jotka määrittelevät kongressin verotus- ja menovaltaa:
- United States v. Butler (1936): korkein oikeus hyväksyi laajemman tulkinnan ja totesi, että kongressilla on valta verottaa ja käyttää varoja yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi; samalla oikeus kuitenkin totesi, että menojen käyttö voi olla rajoitettua, jos se loukkaa muita perustuslaillisia määräyksiä.
- Helvering v. Davis (1937): oikeus vahvisti, että sosiaaliturvaohjelmat voidaan perustella verottamis- ja menolausekkeen nojalla.
- South Dakota v. Dole (1987): korkein oikeus hyväksyi käytännössä kongressin mahdollisuuden asettaa ehtoja liittovaltion varojen myöntämiselle osavaltioille, mutta asetti ehtojen laillisuudelle rajoja. Dole-asiassa muodostui käytetty testi, jonka mukaan ehdon tulee liittyä yleiseen hyvinvointiin, olla selkeä, ja sen ei saa olla pakottava.
- National Federation of Independent Business v. Sebelius (2012): korkein oikeus piti osin voimassa kongressin verotusoikeuden ja liittovaltion etuuksien ehdollisuuden, mutta katsoi, että Medicaid-laajennuksen pakottava luonne oli perustuslain vastainen — tästä seurasi selkeämpi käsitys siitä, milloin liittovaltio voi käytännössä "pakottaa" osavaltioita hyväksymään ehtoja rahoituksen avulla.
Rajoitukset ja tekniset seikat
- Yhdenmukaisuus: duties, imposts ja excises -verojen tulee olla maantieteellisesti yhdenmukaisia ("uniform"), mikä estää verotuksen tarkoituksellisen alueellisen eriarvoistamisen.
- Suorat verot ja apportionment: perustuslaki alunperin vaati, että tietyt "direct taxes" jaellaan osavaltioiden väestön mukaan (apportionment). Tämä käytäntö muutettiin käytännössä 16. lisäyksellä, joka antoi liittovaltiolle oikeuden kerätä tuloveroa ilman apportionment-vaatimusta.
- Perustuslain muut rajoitukset: vaikka kongressilla on laaja verotus- ja menovalta, se ei voi käyttää näitä valtuuksia rikkoakseen muita perustuslain määräyksiä (esim. määrätyt perusoikeudet) tai ylittääkseen osavaltioiden suvereniteettiin liittyviä selkeitä rajoja.
Käytännön merkitys
Verottamista ja menoja koskeva lauseke on keskeinen syy siihen, miksi liittovaltiolla on nykyään laaja rooli talouden ohjauksessa, sosiaaliturvan rahoituksessa, infrastruktuuri-investoinneissa ja monissa muissa politiikan aloissa. Kongressi käyttää verotusta sekä suoraan julkisten menojen kattamiseen että epäsuorasti vaikuttamiseen esimerkiksi ehdollisen rahoituksen kautta, jolla ohjataan osavaltioiden toimintaa.
Yhteenveto
Verottamista ja menoja koskeva lauseke antaa kongressille merkittävän taloudellisen vallan, mutta sen tulkinnalle ja käytölle on asetettu sekä historiallisia että tuomioistuimensakin muovaamia rajoja. Lauseke on yhdistelmä nimenomaisesti annettua valtaa, perustuslaissa määrättyjä teknisiä ehtoja (kuten yhdenmukaisuus) ja oikeuskäytännössä muodostettuja rajoja, jotka yhdessä määrittävät miten liittovaltiovaltaa verotuksessa ja menoissa voidaan harjoittaa.
Teksti
Kongressilla on valtuudet säätää ja kerätä veroja, tulleja, impostit (veron muoto) ja valmisteveroja, maksaa velat ja huolehtia yhteisestä puolustuksesta ja yleisestä hyvinvoinnista Yhdysvalloissa; mutta kaikki tullit, impostit ja valmisteverot on oltava yhtenäisiä koko Yhdysvalloissa;
Tausta
Liittosopimuksen artiklat (1781-1789) eivät antaneet keskushallinnolle valtuuksia verojen perimiseen. Vain osavaltioilla oli tämä valta. Kongressi saattoi saada rahaa vain pyytämällä varoja osavaltioilta. Se saattoi myös lainata rahaa ulkomaisilta hallituksilta tai myydä länsimaita. Näin pyrittiin pitämään keskushallinto heikkona, ja valtaosa hallitusvallasta oli varattu itsenäisille osavaltioille. Kongressilla ei ollut tuloja, joilla se olisi voinut maksaa velkansa tai panna täytäntöön lakejaan ja sopimuksiaan. Tämä oli yksi niistä kysymyksistä, jotka perustuslakikokous otti esille vuonna 1787 ja jotka muutettiin perustuslakiin.
Verolajit
Kongressin veronkantovaltuuteen liittyy perustuslaissa poikkeus ja kaksi rajoitusta. Mistä tahansa osavaltiosta vietäviä tavaroita ei saa verottaa. Välittömien verojen on noudatettava jakosääntöä.
Yleistä hyvinvointia koskeva lauseke
Perustuslaki antaa valtuudet "huolehtia ... yleisestä hyvinvoinnista". Vuonna 1791 Thomas Jefferson kirjoitti:
Verojen määrääminen Yhdysvaltojen yleisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, toisin sanoen "verojen määrääminen yleisen hyvinvoinnin turvaamiseksi". Verojen asettaminen on nimittäin valta ja yleinen hyvinvointi on tarkoitus, jonka vuoksi valtaa käytetään. He eivät saa säätää veroja ad libitum mihin tahansa tarkoitukseen, vaan ainoastaan velkojen maksamiseksi tai unionin hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Samoin he eivät saa tehdä mitä tahansa haluamansa yleisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, vaan ainoastaan säätää veroja tätä tarkoitusta varten...
Hän kirjoitti kansallisen pankin perustuslainmukaisuudesta. Tässä hän totesi, että lauseke ei ollut kongressille myönnetty itsenäinen valta, vaan sen tarkoituksena oli rajoittaa verotusoikeutta. Korkeimmalla oikeudella ei ole sittemmin ollut tilaisuutta tehdä virallista päätöstä asiasta.
Lausekkeen kaksi laatijaa olivat eri mieltä siitä, mitä "yleinen hyvinvointi" tarkoitti. Alexander Hamilton omaksui hyvin selkeän näkemyksen, jonka mukaan lauseke tarkoitti juuri sitä, mitä siinä sanottiin. Yleinen hyvinvointi tarkoitti jokaisen kansalaisen etua. James Madison omaksui rajoitetumman näkemyksen. Hän uskoi, että lauseke antoi kongressille verotusoikeuden vain elättääkseen itsensä ja pysyäkseen vallassa. Kongressi on alusta alkaen noudattanut Hamiltonin näkemystä. Se on myöntänyt yhä enemmän määrärahoja yleiseen hyvinvointiin liittyviin menoihin, ja usein se on vaatinut osavaltioilta vastaavia varoja.
Yhdenmukaisuuslauseke
Välillisiin veroihin sovelletaan yhdenmukaisuussääntöä. Sen mukaan "kaikkien tullien, maksujen ja valmisteverojen on oltava yhdenmukaisia kaikkialla Yhdysvalloissa". Aluksi korkein oikeus julisti, että vero on yhtenäinen, "jos se "toimii samalla voimalla ja vaikutuksella kaikkialla, missä sen kohde esiintyy"." Asiassa United States v. Ptasynski (1983) tuomioistuin totesi yksimielisesti, että mikä tahansa vero, jossa veron kohde on määritelty muulla kuin maantieteellisellä termillä, täyttää yhtenäisyyslausekkeen. Toiseksi, jos veron kohde on määritelty maantieteellisesti, verosta on etsittävä huolellisesti "todellista maantieteellistä syrjintää".
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mikä on Taxing and Spending Clause ja missä se sijaitsee Yhdysvaltain perustuslaissa?
V: Verotus- ja kulutuslauseke antaa Yhdysvaltojen liittovaltion hallitukselle verotusoikeuden, ja se sijaitsee Yhdysvaltojen perustuslain I artiklan 8 pykälän 1 momentissa.
K: Mihin tarkoituksiin kongressi voi verottaa veroja verotuslausekkeen mukaan?
V: Kongressi voi kantaa veroja Yhdysvaltojen velkojen maksamiseksi ja Yhdysvaltojen yhteisestä puolustuksesta ja yleisestä hyvinvoinnista huolehtimiseksi.
Kysymys: Sisältyykö Taxing and Spending Clause -lausekkeeseen muita lausekkeita?
V: Kyllä, verotuslausekkeeseen sisältyy kaksi lisälauseketta: yleisen hyvinvoinnin lauseke ja yhdenmukaisuuslauseke.
K: Mihin yleishyödyllisyyslausekkeella viitataan?
V: Yleistä hyvinvointia koskeva lauseke on yksi verottamista ja kuluttamista koskevaan lausekkeeseen sisältyvistä lisälausekkeista, ja se valtuuttaa kongressin huolehtimaan Yhdysvaltojen yleisestä hyvinvoinnista.
K: Mihin yhtenäisyyslausekkeella viitataan?
V: Yhdenmukaisuuslauseke on toinen lisälauseke, joka sisältyy verotuslausekkeeseen (Taxing and Spending Clause), ja siinä edellytetään, että kaikki kongressin määräämät verot määrätään yhdenmukaisesti kaikissa osavaltioissa.
K: Miten verotuslausekkeessa (Taxing and Spending Clause) annetaan valtaa Yhdysvaltojen liittovaltion hallitukselle?
V: Verotus- ja kulutuslausekkeessa annetaan valtuudet Yhdysvaltojen liittovaltion hallitukselle antamalla kongressille valtuudet kantaa veroja Yhdysvaltojen velkojen maksamiseksi ja Yhdysvaltojen yhteisestä puolustuksesta ja yleisestä hyvinvoinnista huolehtimiseksi.
Kysymys: Voiko kongressi kantaa veroja muuhun tarkoitukseen kuin velkojen maksamiseen ja Yhdysvaltojen yleisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen?
V: Ei, verotuslausekkeen (Taxing and Spending Clause) mukaan kongressi voi periä veroja vain Yhdysvaltojen velkojen maksamiseksi ja Yhdysvaltojen yhteisestä puolustuksesta ja yleisestä hyvinvoinnista huolehtimiseksi.
Etsiä