Pähkinänsärkijä | klassinen baletti kahdessa näytöksessä

Alkuperä

Pähkinänsärkijän alkuperä juontaa juurensa Ruusunen-baletin suureen menestykseen. Tämä baletti esitettiin Mariinski-teatterissa Pietarissa Venäjällä vuonna 1890. Se oli Pietarin keisarillisen teatterin johtajan Ivan Vsevolozhskin, säveltäjä Tšaikovskin ja koreografi Marius Petipan käsialaa. Vsevolozsky ajatteli, että toinenkin lasten tarinaan perustuva baletti olisi yhtä menestyksekäs kuin Ruusunen.

Hän valitsi uuden baletin aiheeksi Hoffmannin sadun "Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas" vuodelta 1816. Venäläiset rakastivat tätä tarinaa. Hän kirjoitti Hoffmannin tarinan sovituksen Alexandre Dumas'n käännöksen pohjalta. Hän jätti pois suuren osan alkuperäisestä. Petipa mukautti Vsevolozskin tarinan baletin vaatimuksiin. Vsevolozsky painosti sitten Tšaikovskia kirjoittamaan baletin musiikin. Tšaikovski ei pitänyt Hoffmannin tarinan sovituksesta, mutta hän suostui kirjoittamaan musiikin.

Petipa suunnitteli tanssit. Hän antoi Tšaikovskille erityisiä ohjeita musiikin säveltämisestä. Hän halusi esimerkiksi 48 tahdin mittaisen suuren crescendon, kun joulukuusi nousi korkeammalle ja korkeammalle ensimmäisessä näytöksessä. Hän kirjoitti, että "Sokeriluumukeijun tanssin" musiikin piti kuulostaa siltä kuin vesipisarat roiskuisivat suihkulähteessä.

Maaliskuussa 1892 musiikki oli lähes valmis. Tšaikovski otti "Sokeripuukeijun tanssin", "Kukkien valssin" ja muita numeroita baletista muodostaakseen 20-minuuttisen Pähkinänsärkijä-sviitin. Se soitettiin ensimmäisen kerran Venäjän musiikkiseuralle. Järjestön jäsenet pitivät siitä. Pähkinänsärkijä-sviittiä soitetaan yhä nykyäänkin.

Tšaikovski sai baletin musiikin valmiiksi huhtikuussa 1892. Harjoitukset alkoivat syyskuussa 1892. Petipa sairastui, ja hänen avustajansa Lev Ivanov sai tanssit valmiiksi. Baletti esitettiin ensi kertaa 18. joulukuuta 1892 Pietarin Mariinski-teatterissa. Ennen Pähkinänsärkijän esirippua esitettiin Tšaikovskin yksiooppera Iolanta. Esitys päättyi vuonna 1893 yhdentoista esityksen jälkeen.

 
Alexandre Dumas'n käännöksen nimiölehti, jossa on Clara, Fritz ja Drosselmeyer. Baletti perustui tähän käännökseen.  

Myöhemmin

Vuonna 1919 koreografi Alexander Gorski toteutti produktion. Hän leikkasi pois Sokerikeijun ja hänen kavaljeerinsa ja antoi heidän tanssinsa Claralle ja Pähkinänsärkijäprinssiin. Nyt heitä näyttelivät lasten sijasta aikuiset. Lyhennetty versio baletista esitettiin ensimmäisen kerran Venäjän ulkopuolella Budapestin Kuninkaallisessa oopperatalossa vuonna 1927.

Vuonna 1934 Kirovin baletin koreografi Vasili Vainonen toteutti teoksesta version, johon vaikutti myös alkuperäisen tuotannon kritiikki. Myös hän valitsi Claran ja prinssin rooleihin aikuisia tanssijoita, kuten Gorski oli tehnyt. Vainosen versio vaikutti useisiin myöhempiin produktioihin. Koreografian tuntemus levisi, koska monet tanssijat lähtivät länteen Venäjän vallankumouksen jälkeen.

Ensimmäinen täydellinen esitys Venäjän ulkopuolella tapahtui Englannissa vuonna 1934. Sen toteutti Nicholas Sergejev Vic-Wells Balletissa. Siinä käytettiin versiota Petipan alkuperäisestä koreografiasta. Vuodesta 1952 lähtien balettia on esitetty siellä vuosittain.

 

Plot

Baletti sijoittuu Saksaan 1800-luvun alkupuolelle. Esirippu nousee jouluaaton juhlissa Silberhausin kodissa. Paikalle saapuu vieraita. Lapset saavat lahjansa ja tanssivat sitten ympäri huonetta.

Ovi aukeaa. Huoneeseen astuu outo pieni mies nimeltä Drosselmeyer. Hän on leluseppä. Hän on myös Clara Silberhausin kummisetä. Hänellä on neljä tanssivaa nukkea lapsille ja erityinen yllätys Claralle. Se on pähkinänsärkijä. Hän rakastaa sitä, mutta hänen veljensä Fritz rikkoo sen vahingossa. Hän laittaa pähkinänsärkijän nukkesänkyynsä parantuakseen.

Juhlat päättyvät ja kaikki lähtevät. Clara ja hänen perheensä menevät nukkumaan. Clara hiipii takaisin huoneeseensa. Hänen on oltava varma, että hänen pähkinänsärkijänsä lepää rauhassa. Yhtäkkiä huoneessa alkaa juosta hiiriä. Nuket, peltisotilaat ja kaikki muut leikkikalut heräävät henkiin ja taistelevat hiiriä vastaan.

Joulukuusi nousee korkeammalle ja korkeammalle. Pähkinänsärkijä hyppää nukkesängystä taistelemaan hiirikuningasta vastaan. Kun Pähkinänsärkijä on vaarassa, Clara pelastaa hänen henkensä heittämällä tohvelinsa hiirikuninkaan päälle. Hiirikuningas juoksee ulos huoneesta muiden hiirten kanssa.

Pähkinänsärkijästä tulee ihmisprinssi. Clara ja pähkinänsärkijäprinssi lähtevät lumisen metsän halki kohti maagista makeisten maata. Kaunis Sokerikeiju hallitsee tätä maata. Hän toivottaa lapset tervetulleiksi ja käskee sitten alamaisensa tanssimaan heille. Esitetään tansseja kahvista, teestä ja suklaasta. Esitetään monia muita tansseja. Baletti päättyy siihen, että kaikki tanssivat valssin.

 
Marius Petipa kirjoitti baletin libreton ja suunnitteli tanssit.  

Rakenne

• Overture

Näytös I: Pöytätaulu 1

• Nro.1 Kohtaus (Joulukuusi)
• N:o 2 maaliskuu
• Nro 3 Lasten galoppi ja vanhempien tanssi
• Nro 4 Tanssikohtaus (Drosselmeyerin saapuminen)
• No.5 Kohtaus ja isoisän tanssi
• Nro 6 kohtaus (Clara ja pähkinänsärkijä)
• Nro.7 Kohtaus (Taistelu)

I näytös: Pöytätaulu 2

• Nro 8 Kohtaus (Mäntymetsä talvella)
• No.9 Waltz of the Snowflakes (Lumihiutaleiden valssi)

II näytös: Pöytätaulu 3

• Nro 10 Kohtaus (Makeisten valtakunta)
• Nro 11 Kohtaus (Clara ja pähkinänsärkijäprinssi)
• Nro 12 Divertissement:

a.Chocolate (espanjalainen tanssi)

b.Coffee (arabialainen tanssi)

c.Tea (kiinalainen tanssi)

d.Trepak (venäläinen tanssi)

e.Dance of the Reed-Pipes (kielisoitinten tanssi)

f. Äiti Gigogne ja klovnit

• No.13 Kukkien valssi
• Nro 14 Pas de Deux (Sokeripuukeiju ja prinssi Coqueluche)
• No.15 Final Waltz ja Apotheosis

 

Vastaanotto

Balettia arvosteltiin vaihtelevasti. Osa piti sitä ylevänä sävellyksenä, jonka teemat ja tunteet olivat esimerkillisiä, mutta monet olivat toista mieltä. Venäläiset balettimiehet pitivät asiantuntevista aikuisista tanssijoista, ja suurta lapsinäyttelijäjoukkoa vastaan hyökättiin kriittisesti. Eräs henkilö valitti, että baletti oli "tuotettu lapsilla lapsille". Jopa aikuiset tanssijat joutuivat tulituksen kohteeksi. Erään henkilön mielestä esimerkiksi 1. näytöksen nukkea esittävä tanssija oli "mukava", kun taas toisen mielestä hän oli "mauton".

Eräs kriitikko valitti, että baletti oli mauton, koska toisen näytöksen hahmot näyttivät leivonnaiskaupan ruoalta. Toinen valitti, että Ivanovin "Lumihiutaleiden valssi" oli otettu Petipan baleteista. Tšaikovskin mielestä lavastus oli kuitenkin hyvin kaunis, niin kaunis, että hänen silmänsä väsyivät sitä katsellessaan.

Jotkut olivat yllättyneitä siitä, että Tšaikovskilla oli mitään tekemistä baletin kanssa. Heidän mielestään Pähkinänsärkijä oli typerä. Heitä nolotti, että suuri säveltäjä oli osallistunut siihen. Ensi-iltana tsaari Aleksanteri III kutsui kuitenkin Tšaikovskin kuninkaalliseen aittaan onnittelemaan häntä musiikista.

Sanomalehdet olivat eri mieltä baletin arvosta. Petersburg Gazette kirjoitti: "Tämä baletti on tylsintä, mitä on koskaan nähty ... kaukana siitä, mitä balettimusiikin pitäisi olla". Pietarin sanomalehti kirjoitti: "On vaikea sanoa, mikä numero on suurin, sillä kaikki alusta loppuun on kaunista." The New Age kirjoitti, että Tšaikovskin orkesterisävellys oli neron työtä. Eräs baletin ystävä piti Pähkinänsärkijää Tšaikovskin kirjoittamista kolmesta baletista suurimpana.

 
Pähkinänsärkijä esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1892 Mariinski-teatterissa Pietarissa Venäjällä. Tässä kuvassa teatteri näkyy ennen vuotta 1917  

Post-Premier

Baletin ensimmäinen esitys päättyi tammikuussa 1893. Kun Venäjän vallankumous puhkesi vuonna 1917, monet balettitanssijat jäivät työttömiksi. He lähtivät Eurooppaan. He puhuivat uusille eurooppalaisille ystävilleen Pähkinänsärkijästä. Joitakin näytelmiä esitettiin siellä sun täällä. Vuonna 1940 Walt Disney käytti osaa musiikista elokuvassaan Fantasia. Vuonna 1944 William Christensenin johtama San Franciscon baletti esitti Pähkinänsärkijän "ensimmäisenä täyspitkänä" jouluaattona. W.Christenseniä kutsuttiin amerikkalaisen baletin isoisäksi, hän syntyi (1902-2001) Brigham Cityssä Utahin osavaltiossa. Hän oli perustanut San Franciscon baletin vuonna 1938. Myöhemmin hän perusti vuonna 1951 Utahin yliopistoon balettiosaston, joka oli ensimmäinen laatuaan, ja vuonna 1963 Ballet Westin. Herra C:n luomuksella on 75-vuotisjuhla kaudella 2019-2020. Vuonna 1954 George Balanchine lavasti Pähkinänsärkijän New Yorkissa. Ihmiset pitivät siitä. Kun se esitettiin televisiossa vuosina 1957 ja 1958, baletista tuli tunnetumpi kuin koskaan. Balanchinen televisiossa esitetyssä Pähkinänsärkijässä oli tarpeeksi hauskuutta ihmisille, jotka eivät olleet nähneet balettia, ja tarpeeksi tanssia miellyttääkseen baletin ystäviä, jotka katsoivat sitä. Pienet balettiseurat alkoivat 1960-luvulla tuottaa Pähkinänsärkijää, koska sillä saattoi tienata paljon rahaa ja siten pitää seuran toiminnassa.

 

Nykyaika

Nykyään Pähkinänsärkijä on esitetty ja nähty monien ihmisten toimesta ympäri maailmaa. Jennifer Fisher huomauttaa, että se on "maailman suosituin ja useimmin [esitetty] baletti". Pohjois-Amerikassa se on monin paikoin vuosittainen tapahtuma. Vanhemmat ja lapset osallistuvat baletin lavastamiseen ja tanssimiseen. Koulutetut ballerinat tanssivat rinnakkain lasten kanssa, jotka vasta opettelevat tanssimaan. Vanhemmat työskentelevät pukujen ja lavasteiden parissa. Paikalliset julkkikset ovat pienissä rooleissa.

Baletista on tehty vuosien varrella monia muunnelmia. Yhdysvalloissa on esimerkiksi hula-, steppi-, reggae-, pyörätuoli-, tanssi-, jää- ja drag-versioita. Kanadassa on tehty myös jääkiekkomuunnelmia. Teattereissa myydään ennen esitystä tuotteita, kuten Pähkinänsärkijänukkeja, saippuoita, elintarvikkeita ja vaatteita.

Baletin ystävät kyseenalaistavat Pähkinänsärkijän nykyistä typeröittämistä (yksinkertaistamista), jotta se olisi massojen ulottuvilla. Syyt, joiden vuoksi balettia alun perin inhottiin Venäjällä (monet lapsitanssijat, epätasainen tarina), näyttävät olevan syitä siihen, että baletista on tullut niin suuri menestys Pohjois-Amerikassa. Amerikkalaiset haluavat nähdä lapsensa näyttämöllä, ja tarina on hyvin samankaltainen kuin amerikkalaisten rakastamat ryysyistä rikkauksiin -tarinat. Jotkut valittavat kuitenkin 1. näytöksen stereotypioista (pojat ovat tuhmia, tytöt kilttejä) ja myös 2. näytöksen stereotypioista arabialaisista ja kiinalaisista.

 
Ensimmäisessä esityksessä seitsemäntoista-vuotias Sergei Legat esiintyi Pähkinänsärkijänä, kaksitoistavuotias Stanislava Stanislavovna Belinskaja Clarana ja tuntematon lapsitanssija piparkakkumiehenä.  

Musiikki

Instrumentointi

Tšaikovski kirjoitti Pähkinänsärkijän jousista, puupuhaltimista, vaskista ja lyömäsoittimista koostuvalle orkesterille. Tähän orkesteriin hän lisäsi celestan toisen näytöksen "Sokeripuukeijun tanssia" varten ja lasten soittimia - rumpuja, trumpetteja, symbaaleja, linnunlauluja, pillejä ja helistimiä - ensimmäisen näytöksen joulujuhlaa varten. Soittimet tilattiin ja viritettiin erityisesti Tšaikovskin määräyksestä. Helistin kuullaan orkesterin kuopassa, kun Fritz särkee pähkinöitä ensimmäisessä näytöksessä, ja muut soittimet kuullaan, kun pojat pitävät kovaa meteliä Claran lohduttaessa rikkinäistä pähkinänsärkijää.

Tšaikovski toivoi, että lapset soittaisivat soittimia lavalla, mutta heillä oli vaikeuksia pysyä yhdessä orkesterin kanssa. Koska lapsilla oli vaikeuksia, Tšaikovski teki päätöksen, että he saivat soittaa vapaasti. Hän ei pyytänyt heitä noudattamaan kirjoitettua musiikkia. Ensi-illan jälkeen Tšaikovski lähetti kiitoksensa ja korit täynnä makeisia Keisarillisen balettikoulun lapsille.

 
Moderni celesta  

Sugar Plum Fairy

Sokerikeiju on hahmo Pähkinänsärkijässä. Sokerikeiju tanssii vain baletin toisessa näytöksessä. Clara nukahtaa, ja toisen näytöksen voisi nähdä Claran unena. Roland John Wiley on kuitenkin sitä mieltä, että toinen näytös on Drosselmeyerin muovaamaa todellisuutta. Sokerikeiju on makeisten maan hallitsija. Hän toivottaa Pähkinänsärkijäprinssin ja tämän rakkauden Claran tervetulleiksi maahansa ja määrää juhlallisuudet. Hahmoa tanssii prima ballerina (päätanssija), vaikka hänellä ei ole juurikaan tanssittavaa. Miespuolinen tanssija liittyy hänen seuraansa pas de deux'ssa lähellä baletin loppua. Hänen numeronsa tässä pas de deux'ssa on nimeltään "Sokeripuukeijun tanssi".

Sokeripuun keijun tanssi

	Sokeripuun keijun tanssi (Vasemmalla) Vuoden 1892 luonnos makeisten maasta, Sokeripuu-keijun kodista.
Ongelmia tämän tiedoston kuuntelemisessa? Katso mediaohjeet.

"Sokeripuukeijun tanssi" on yksi Pähkinänsärkijän kuuluisimmista numeroista. Se on kirjoitettu celestalle. Tämä instrumentti oli uusi silloin, kun tanssi kirjoitettiin. Se näyttää pieneltä pianolta, mutta kuulostaa kelloilta. Tšaikovski löysi celestan Pariisissa vuonna 1891 tehdessään matkaa Yhdysvaltoihin. Hänen kustantajansa osti sellaisen ja lupasi pitää ostoksensa salassa. Tšaikovski ei halunnut, että Rimski-Korsakov tai Glazunov "saisivat siitä tuulta alleen ja ... käyttäisivät sitä epätavallisiin (erilaisiin, outoihin) vaikutuksiin ennen minua". Petipa halusi Sokerikeijun musiikin kuulostavan kuin suihkulähteessä roiskuvilta vesipisaroilta. Tšaikovskin mielestä celesta oli siihen sopiva instrumentti. Tanssin alkuperäiset askeleet ovat tuntemattomia. Antonietta Dell'Era tanssi ensimmäisenä Sokerikeijun roolin. Hahmolla on hyvin vähän tanssittavaa, joten Dell'Era laittoi balettiin Alphonse Czibulkan gavotten. Sitten hänellä oli jotain muutakin tekemistä.

Historioitsijan mielipide

John Warrack huomauttaa Tšaikovskia käsittelevässä elämäkerrassaan, että baletin suurin heikkous on sen tarina. Se ei antanut Tšaikovskille mahdollisuutta kehittää balettia musiikillisesti Joutsenlammen tai Ruususen tapaan. Ne harvat sinfoniset kohdat, joita baletissa on (enimmäkseen ensimmäisessä näytöksessä), eivät ole Tšaikovskin parhaita. Warrackin mielestä baletin "olennainen luonne" löytyy erillisistä numeroista. Tšaikovski tiesi tämän, kun hän kokosi Pähkinänsärkijä-sviitin edistääkseen koko balettia. Koska tarina oli niin heikko eikä sallinut sinfonista kehitystä, Tšaikovski hemmotteli "kauneuden" makua erillisissä numeroissa. Tämä tekee Pähkinänsärkijästä Warrackin mukaan "nerokasta viihdettä".

Kirjoittaja David Brown huomauttaa Tšaikovskin elämäkerrassa, että Tšaikovski ei ollut tyytyväinen Pähkinänsärkijään ja valitti ystävilleen, kuinka vaikeaa oli säveltää tarina. Brown kysyy, miksi Tšaikovski olisi koskaan antanut suostutella itsensä hyväksymään tarinan baletin aiheeksi. Hän huomauttaa, että Joutsenlampi ja Ruusunen olivat "dramaattisesti lihaksikkaita ja syvästi vakavia", kun taas Pähkinänsärkijä oli "banaali ...". [ja] turha". Baletilla ei ole todellista huipentumaa, hän kirjoittaa. Sitten hän kysyy: "Mistä siinä oikein oli kyse? Pähkinänsärkijä on syvällisimmässä mielessä merkityksetön". Hän päättää, että baletti on säveltäjän kypsistä teatteriteoksista "merkityksettömin" ja "sen dramaattinen rakenne on epätyydyttävin". Vaikka Brown ei koskaan anna hyväksyntäänsä Pähkinänsärkijälle, hän on sitä mieltä, että Tšaikovski teki merkittävää työtä "aiheen kauhistuttavista rajoituksista" huolimatta.

 
Sokeripuu-keiju ja hänen kavaljeerinsa esiintyvät kuninkaallisessa baletissa.