Kyynelten polku

Perustelut

Vuonna 1827 Dahlonegan läheltä Georgiasta löydettiin kultaa. Tämä johti kultakuumeeseen. Tuohon aikaan Georgiassa asui kuitenkin intiaanikansa nimeltä cherokees. Monet cherokee-lapset kävivät amerikkalaisia kouluja. Cherokeesilla oli oma sanomalehti ja he rakensivat kolmikerroksisia taloja. Jotkut jopa omistivat orjia.

Siitä huolimatta presidentti Andrew Jackson halusi, että tämä maa kuuluisi Yhdysvalloille. Maan arvo oli yli 7 000 000 dollaria (noin 179,5 miljoonaa dollaria vuoden 2015 Yhdysvaltain dollareissa). Jackson allekirjoitti lain, joka pakotti cherokeet muuttamaan. Tätä kutsuttiin nimellä Indian Removal Act. Tuolloin cherokeilla oli kuitenkin oma kansakuntansa ja oma hallituksensa. Heidän ei tarvinnut noudattaa Yhdysvaltojen tekemiä lakeja. Siksi Jackson allekirjoitti lakeja, jotka antoivat hänelle mahdollisuuden ottaa lähes kaikki oikeudet cherokeilta.

Cherokee-kansa ei halunnut hyväksyä näitä lakeja eikä Indian Removal Act -lakia, joten cherokee-päällikkö John Ross päätti yrittää puolustaa cherokeenien oikeuksia Yhdysvaltain tuomioistuimissa. Vuonna 1832 Yhdysvaltain korkein oikeus totesi, että cherokit elivät omassa maassaan, "jossa Georgian laeilla ei voi olla voimaa". Tuomioistuimen mukaan Georgialla ei ollut oikeutta pakottaa cherokee-heimoa tekemään mitään.

Siitä huolimatta Yhdysvaltain hallitus käytti New Echotan sopimusta Cherokee-kansan poistamiseksi väkisin. Sopimuksen allekirjoitti pienen cherokeeryhmän johtaja, jolla oli eri mielipiteet kuin muulla kansalla. Koska sopimusta ei ollut allekirjoittanut virallinen cherokeejohtaja, se ei ollut laillinen cherokee-lainsäädännön mukaan. Noin 15 000 cherokea allekirjoitti sopimusta vastustavan vetoomuksen. Sanomalehdet ja ihmiset ympäri Yhdysvaltoja (mukaan lukien John Quincy Adams) vastustivat sopimusta. ^{pp. 36, 41}Yhdysvaltain senaatti hyväksyi sopimuksen vain yhdellä äänellä. Presidentti Jackson allekirjoitti sopimuksen laiksi 23. toukokuuta 1836. Sopimus antoi cherokeille kaksi vuotta aikaa lähteä mailtaan. . ^p. 36

 
Cherokee-päällikkö John Ross yritti puolustaa cherokeiden oikeuksia oikeudessa.  

Pakotettu poisto

"	"Taistelin koko Yhdysvaltojen välisen sodan ajan ja olen nähnyt monien miesten ammutuksi tulemisen, mutta cherokee-heimon poistaminen oli julminta, mitä olen koskaan kokenut."  - Georgia-sotilas, joka osallistui siirtoon	"

Määräaika, johon mennessä cherokeesien oli lähdettävä maastaan vapaaehtoisesti, oli 23. toukokuuta 1838.^p. 36 Presidentti Martin Van Buren lähetti kenraali Winfield Scottin johtamaan sotilaita, jotka pakottaisivat cherokeet lähtemään.^p. 41 Scott käski sotilaitaan "osoittamaan kaikkea mahdollista ystävällisyyttä cherokee-heimoa kohtaan ja pidättämään jokaisen sotilaan, joka [aiheutti] [julmaa] vahinkoa tai loukkausta [kenellekään] cherokee-miehelle, -naiselle tai -lapselle".

Operaatio alkoi 26. toukokuuta. 7 000 sotilasta pakotti noin 15 000 cherokeeta ja 2 000 heidän orjaansa jättämään maansa. Kaikkien cherokeesien oli lähdettävä kodeistaan heti. Kolmen viikon kuluessa kaikki cherokeet pakotettiin internointileireille. Heidät pakotettiin jäämään näihin leireihin kesäksi 1838.^{pp. 41–42} 353 cherokee kuoli punatautiin ja muihin tauteihin.

Lopulta päällikkö Ross sai kenraali Scottin suostumaan sopimukseen. Päällikkö Ross lupasi, että hän ja muut cherokee-johtajat veisivät cherokee-kansan uusille mailleen omin voimin. Kenraali Scott suostui ja sai jopa Yhdysvaltain armeijan maksamaan matkan kustannukset.

Cherokee-heimo kulki 1000-3000 hengen ryhmissä kolmea pääreittiä pitkin. Eri ryhmät lähtivät liikkeelle Tennesseen Chattanoogasta, Alabaman Guntersvillestä ja Tennesseen Charlestonista. Useimmat cherokeet joutuivat kävelemään; toiset, jos he olivat varakkaita miehiä, saattoivat käyttää vaunuja. Yhdysvaltain hallitus antoi cherokeille myös noin 660 vaunua.

Matka oli noin 1 200 mailia pitkä. Matkan aikana cherokeet joutuivat kamppailemaan talvisäästä, lumimyrskyistä ja taudeista. Kaikki eivät ole yhtä mieltä siitä, kuinka monta ihmistä matkalla kuoli. Jotkut sanovat 2 000 ja toiset 6 000, mutta useimmat sanovat, että noin 4 000 ihmistä kuoli. Tämä oli joka neljäs cherokee-väestön edustaja. He kuolivat tauteihin, kuten keuhkokuumeeseen, jäätymiseen, huonon veden juomiseen ja muihin syihin. Noin puolet heistä kuoli leireillä ja toinen puoli matkan aikana.

Sanotaan, että monet cherokeet lauloivat cherokee-version laulusta Amazing Grace, josta tuli eräänlainen cherokee-kansan hymni.

Lopulta vielä elossa olevat cherokee-heimon jäsenet saapuivat nykyisen Oklahoman alueelle.

 

Reitit

Cherokeesit käyttivät erilaisia reittejä. Jotkut kulkivat maitse ja toiset vesitse. Jotkut veneet tuhoutuivat, mikä oli vaarallista vesireiteillä. Maalla ihmiset joutuivat kävelemään mudassa ja kylmässä säässä, ja maalla käveleminen oli vaikeampaa.

Vesireitti

Tätä reittiä kulki kolme ryhmää, yhteensä 2 800 cherokeeta. Ensimmäinen ryhmä lähti 6. kesäkuuta ja saavutti alueen 13 päivän kuluttua. Kaikki ryhmät lähtivät Ross's Landingista Tennessee-joen rannalta. He käyttivät veneitä matkustaakseen Ohio-joelle. Sitten he kulkivat tätä jokea pitkin etelään, joka vei heidät Mississippijokeen. Sieltä he siirtyivät Arkansas-joen kautta länteen. He saapuivat Fort Coffeen lähelle Oklahomaan. Toisella ja kolmannella ryhmällä oli paljon ongelmia tautien kanssa, joten heidän matkansa kesti kauemmin.

Maareitit

Kaikki muut käyttivät maareittejä. He matkustivat 700-1 600 hengen ryhmissä, joita kaikkia johti John Rossin valitsemat kapellimestarit, lukuun ottamatta niitä, jotka allekirjoittivat New Enchotan sopimuksen. Heitä johtivat Yhdysvaltojen sotilaat. He kulkivat yleensä eteläistä reittiä ja John Rossin ryhmät pohjoista reittiä. Molemmat osapuolet käyttivät jo olemassa olevia "teitä". Suurin osa cherokeista kulki pohjoista reittiä. Reitti kulki Tennesseen keskiosien, Kentuckyn lounaisosien ja Illinoisin eteläosien kautta. Ryhmät ylittivät Mississippin Cape Girardeaun pohjoispuolella Missourissa ja kulkivat sitten eteläisen Missourin läpi ja Arkansasin länsipuolelle. Monet kuolivat tautien, veden puutteen ja huonojen tieolosuhteiden vuoksi. Kaikki maareitit päättyivät yleensä Westvillen, Oklahoman, lähelle. Maareittejä oli monia muitakin, mutta vain harvat kulkivat niitä. Nämä reitit kattavat yli 2 200 mailia 9 osavaltiossa.

 
Kartta vesi- ja maareiteistä, joita cherokee-heimon oli kuljettava kyynelten polulla.  

Aiheeseen liittyvät sivut

• Amerikan alkuperäisasukkaat Yhdysvalloissa
• Manifest Destiny (ajatus siitä, että Yhdysvalloilla oli Jumalan antama oikeus ottaa haluamansa maat).
• Pakkomuutto