Claudius — Rooman keisari (10 eaa.–54 jKr.) | elämä ja hallinto

Tammikuun 24. päivänä 41 jKr. Caligula salamurhattiin laajan salaliiton toimesta. Ei ole todisteita siitä, että Claudius olisi osallistunut suoraan salamurhaan, vaikka on väitetty, että hän tiesi salaliitosta. Murhaa seuranneessa kaaoksessa Claudius näki, kuinka saksalaiskaarti leikkasi alas useita asiaan osattomia aatelisia, myös joitakin hänen ystäviään. Hän pakeni palatsiin piiloon. Perinteen mukaan eräs pretoriaani nimeltä Gratus löysi hänet piilossa verhon takana ja julisti hänet yhtäkkiä keisariksi. Osa vartijoista saattoi suunnitella Claudiuksen etsimistä, ehkä hänen suostumuksellaan. He vakuuttivat hänelle, että he eivät kuuluneet kostoa etsiviin ryhmiin. Hänet asetettiin heidän suojelukseensa.

Senaatti kokoontui nopeasti ja alkoi keskustella hallituksen vaihtamisesta. Kun he kuulivat pretoriaanien vaatimuksesta, he vaativat, että Claudius toimitettaisiin heille hyväksyttäväksi. Hän kieltäytyi, koska tunsi vaaran. Lopulta senaatin oli pakko antaa periksi, ja vastineeksi Claudius armahti lähes kaikki salamurhaajat.

Claudiuksen aikana valtakunta laajeni ensimmäistä kertaa sitten Augustuksen valtakauden. Traakian ja Juudean maakunnat sekä kolme muuta maakuntaa liitettiin hänen kautensa aikana. Caligulan aikana aloitettu Mauretanian liittäminen saatiin päätökseen kapinallisjoukkojen kukistamisen jälkeen, ja se jaettiin kahdeksi maakunnaksi. Tärkein uusi laajentuminen oli Britannian valloitus. Vuonna 43 jKr. Claudius lähetti neljä legioonaa Britanniaan (Britannia). Britannia oli Roomalle houkutteleva kohde sen rikkauksien - erityisesti kaivosten ja orjien - vuoksi. Se oli myös gallialaisten kapinallisten ja muiden vastaavien turvapaikka, joten sitä ei voitu jättää rauhaan enää kauaa. Claudius itse matkusti saarelle ensimmäisten hyökkäysten päätyttyä ja toi mukanaan vahvistuksia ja elefantteja.

Senaatti myönsi hänelle hänen ponnisteluistaan roomalaisen riemuvoiton: Rooman valtakunnassa vain keisariperheen jäsenille sallittiin tällaiset kunnianosoitukset. Claudius poisti myöhemmin tämän rajoituksen joidenkin kenraaliensa osalta. Kun brittiläinen kenraali Caractacus vangittiin vuonna 50, Claudius myönsi hänelle henkensä. Caractacus vietti elämänsä loppuun Rooman valtion tarjoamalla maalla, mikä oli epätavallinen loppu vihollisen komentajalle.

Claudius suoritti vuonna 48 jKr. väestönlaskennan, jonka mukaan Rooman kansalaisia oli 5 984 072, mikä oli noin miljoona enemmän kuin Augustuksen kuoleman jälkeen suoritetussa väestönlaskennassa.

Claudius meni naimisiin neljä kertaa. Hänen ensimmäinen avioliittonsa Plautia Urgulanillan kanssa tapahtui kahden epäonnistuneen kihlauksen jälkeen. Avioliiton aikana hän synnytti pojan, Claudius Drusuksen. Valitettavasti Drusus kuoli tukehtumiseen varhaisnuoruudessaan pian sen jälkeen, kun hän oli kihlautunut Sejanuksen tyttären Junillan kanssa. Claudius erosi myöhemmin Urgulanillasta aviorikoksen vuoksi ja koska häntä epäiltiin kälynsä Apronian murhasta. Kun Urgulanilla synnytti avioeron jälkeen, Claudius hylkäsi tyttövauvan, Claudian, koska isä oli yksi hänen omista vapautetuista miehistään.

Pian tämän jälkeen (mahdollisesti vuonna 28 jKr.) Claudius meni naimisiin Aelia Paetinan kanssa, joka oli Sejanuksen sukulainen, ellei peräti Sejanuksen ottosisko. Avioliiton aikana Claudius ja Paetina saivat tyttären, Claudia Antonian.

Joitakin vuosia Aelia Paetinan avioeron jälkeen, vuonna 38 tai vuoden 39 alussa jKr., Claudius meni naimisiin Valeria Messalinan kanssa, joka oli hänen ensimmäinen serkkunsa, joka oli Caligulan lähipiiriin läheisesti liittoutunut. Pian tämän jälkeen hän synnytti tyttären Claudia Octavian. Poika, jonka nimi oli ensin Tiberius Claudius Germanicus ja joka myöhemmin tunnettiin nimellä Britannicus, syntyi heti Claudiuksen valtaannousun jälkeen. Tämä avioliitto päättyi tragediaan. Messalina oli säännöllisesti uskoton Claudiukselle ja manipuloi hänen politiikkaansa kerätäkseen vaurautta. Vuonna 48 jKr. Messalina meni naimisiin rakastajansa Gaius Siliuksen kanssa julkisessa seremoniassa Claudiuksen ollessa Ostiassa. Seurauksena oli Siliuksen, Messalinan ja suurimman osan hänen lähipiiristään teloitus. Claudius sai pretoriaanit lupaamaan tappaa hänet, jos hän menisi enää koskaan naimisiin.

Agrippina nuorempi

Tästä julistuksesta huolimatta Claudius meni vielä kerran naimisiin veljentyttärensä Agrippina nuoremman kanssa.

Siliuksen ja Messalinan vallankaappausyritys oli luultavasti saanut Claudiuksen ymmärtämään asemansa heikkouden, sillä hänellä ei ollut ilmeistä aikuista perillistä, sillä Britannicus oli vasta poika. Agrippinan poika Lucius Domitius Ahenobarbus (keisari Nero) oli yksi keisarillisen perheen viimeisistä miehistä. Tulevat vallankaappausyritykset saattoivat kerääntyä kaksikon ympärille, ja Agrippina osoitti jo nyt tällaista kunnianhimoa. Joka tapauksessa Claudius hyväksyi Agrippinan ja adoptoi myöhemmin vasta aikuiseksi tulleen Neron pojakseen.

Nerosta tehtiin yhteinen perillinen alaikäisen Britannicuksen kanssa, hän meni naimisiin Octavian kanssa ja sai runsaasti ylennyksiä. Nero oli kansan suosiossa Germanicuksen pojanpoikana ja Augustuksen suorana jälkeläisenä.

Muinaiset historioitsijat olivat yksimielisiä siitä, että Claudius murhattiin myrkyllä ja että hän kuoli varhain 13. lokakuuta 54 jKr. Selostukset vaihtelevat suuresti, mutta lähes kaikki pitävät hänen viimeistä vaimoaan Agrippinaa yllyttäjänä. Agrippinalla oli motiivi varmistaa Neron seuraajuus ennen kuin Britannicus voisi päästä valtaan.

Suetonius kuvasi Claudiusta fyysisesti vastenmieliseksi, heikoksi ja vaimojensa ja kumppaneidensa helposti manipuloitavaksi, mutta tähän historioitsijaan ei voi täysin luottaa. Claudiuksesta säilyneet teokset antavat toisenlaisen kuvan. Ne antavat kuvan älykkäästä, oppineesta, hyvin lukeneesta ja tunnollisesta hallintomiehestä, joka kiinnitti huomiota yksityiskohtiin ja oikeudenmukaisuuteen. Claudiuksesta tulee siis arvoitus. Sen jälkeen, kun hänen Aleksandrialaisille lähettämänsä kirje löydettiin viime vuosisadalla, on tehty paljon työtä Claudiuksen rehabilitoimiseksi ja totuuden selvittämiseksi.

Claudius kirjoitti runsaasti koko elämänsä ajan. Augustuksen valtakauden historian lisäksi hänen tärkeimpiin teoksiinsa kuuluivat etruskien historia ja kahdeksan nidettä karthagolaishistoriaa sekä etruskisanakirja ja noppapelikirja. Claudius on viimeinen henkilö, jonka tiedetään osanneen lukea etruskia. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli etruskialainen. Lopuksi hän kirjoitti kahdeksanosaisen omaelämäkerran.

Valitettavasti yksikään näistä merkittävistä teoksista ei ole säilynyt. Ne elävät kuitenkin Julio-Claudian dynastian historian lähteinä. Suetonius siteeraa Claudiuksen omaelämäkertaa kerran, ja hänen on täytynyt käyttää sitä lähteenä lukuisia kertoja. Tacitus on saattanut käyttää häntä joissakin antiikvaarisemmissa kohdissa vuosikirjoissaan. Claudius on Pliniuksen Natural History -teoksen lukuisten kohtien lähde. Plinius mainitsee hänet nimeltä kirjassa VII 35. ^p83

Monet hänen valtakaudellaan käynnistetyistä julkisista töistä perustuivat Julius Caesarin ensin ehdottamiin suunnitelmiin. Levick uskoo, että tämä Caesarin jäljittely saattoi levitä kaikkiin hänen politiikkansa osa-alueisiin.

Tunnetuin fiktiivinen kuvaus keisari Claudiuksesta oli runoilija Robert Gravesin kirjat Minä, Claudius ja Claudius jumala (julkaistu vuosina 1934 ja 1935). Molemmat on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, ikään kuin ne olisivat Claudiuksen omaelämäkerta. Gravesin juoni antoi ymmärtää, että Claudiuksen kirjoituksista oli hiljattain löydettyjä, aitoja käännöksiä. Claudiuksen aidot säilyneet kirjeet, puheet ja sanonnat sisällytettiin tekstiin (lähinnä toiseen kirjaan, Claudius the God) autenttisuuden lisäämiseksi.

Gravesin kaksi kirjaa olivat pohjana BBC:n I, Claudius -tv-sarjalle. Sarjan pääosassa oli Derek Jacobi Claudiuksena, ja se esitettiin vuonna 1976 BBC2-kanavalla. Sarja oli huomattava kriittinen menestys, ja se voitti useita BAFTA-palkintoja. Sarja esitettiin myöhemmin Yhdysvalloissa Masterpiece Theatre -ohjelmassa vuonna 1977. Televisiosarjan DVD-julkaisu sisältää The Epic that Never Was -dokumentin.

Claudius on esitetty elokuvissa useaan otteeseen. Minä, Claudius (1937, ohjaaja Josef von Stromberg), keskeneräinen; Charles Laughton Claudiuksena oli loistava suoritus. Säilyneet filmirullat esiteltiin BBCtv:n dokumentissa The Epic that never was (1965), joka paljasti Laughtonin parhaita näyttelijäntyönsä. Lisäksi vähäisiä roolisuorituksia elokuvissa Demetrius and the Gladiators (1954) ja Caligula (1979).