Commodus (Lucius Aurelius) — Rooman keisari 180–192: elämä ja perintö

Ainoa hallituskausi (180-192)

Marcus Aureliuksen valtakautta oli leimannut lähes jatkuva sodankäynti, vaikka hän suosi kirjoja sodan sijaan. Commoduksen kausi oli sotilaallisessa mielessä suhteellisen rauhallinen, mutta sitä leimasivat poliittiset riidat ja keisarin mielivaltainen ja oikukas käytös. Dio Cassiuksen, aikalaiskatsojan, mielestä hänen valtaannousunsa merkitsi laskeutumista "kultaisesta valtakunnasta ruosteen ja raudan valtakunnaksi". Historioitsija Edward Gibbon piti Commoduksen valtakautta Rooman valtakunnan rappion alkuna.

Huolimatta Commoduksen kuuluisuudesta hänen valtakautensa ei ole kovinkaan hyvin kuvattu. Commodus pysytteli Tonavan armeijan mukana vain lyhyen aikaa ennen kuin hän neuvotteli rauhansopimuksen Tonavan heimojen kanssa. Sen jälkeen hän palasi Roomaan ja juhli riemuvoittoa sotien päättymisen johdosta 22. lokakuuta 180.

Toisin kuin edelliset keisarit Trajanus, Hadrianus, Antoninus Pius ja Marcus Aurelius, Commodus ei ollut juurikaan kiinnostunut hallintoasioista. Hän jätti valtion johtamisen peräkkäisille suosikeilleen, joista tällä kertaa aloitti Saoterus, Nikomediasta kotoisin ollut vapaamies, josta oli tullut hänen kamreerinsa.

Tämä tilanne johti useisiin salaliittoihin ja vallankaappausyrityksiin, jotka puolestaan saivat lopulta Commoduksen ottamaan ohjat käsiinsä, ja hän teki sen yhä diktatorisemmin.

Vaikka senaattorikunta alkoi vihata ja pelätä häntä, todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että hän pysyi armeijan ja tavallisen kansan suosiossa suurimman osan hallituskaudestaan. Hän antoi runsaasti lahjoja (jotka on merkitty hänen kolikoihinsa) ja hän järjesti näyttäviä gladiaattoritaisteluja ja osallistui niihin.

Yksi tapa, jolla hän maksoi massaviihteensä, oli senaattorijärjestyksen verottaminen, ja monissa kirjoituksissa perinteinen järjestys kahdesta nimellisestä valtiovallasta, senaatista ja kansasta (Senatus Populusque Romanus), on provokatiivisesti käännetty päinvastaiseksi (Populus Senatusque... ).

Salaliitot 182

Hallintonsa alussa Commodus, joka oli 19-vuotias, peri monet isänsä vanhemmista neuvonantajista. Hänellä oli myös viisi elossa olevaa sisarta, joilla kaikilla oli aviomiehiä, jotka olivat mahdollisia kilpailijoita. Neljä hänen sisaristaan oli häntä huomattavasti vanhempia; vanhin, Lucilla, oli Augusta, koska hän oli ensimmäisen miehensä Lucius Veruksen leski.

Hallituskauden ensimmäinen kriisi koettiin vuonna 182, kun Lucilla järjesti salaliiton veljeään vastaan. Hänen motiivin väitetään olleen kateus keisarinna Crispinaa kohtaan. Hänen miehensä Pompeianus ei ollut osallisena, mutta kaksi miestä, joiden väitettiin olleen hänen rakastajiaan, yrittivät murhata Commoduksen tämän tullessa teatteriin.

He mokasivat työnsä. Keisarin henkivartijat ottivat heidät kiinni ja teloittivat; Lucilla karkotettiin Caprille ja tapettiin myöhemmin. Pompeianus vetäytyi julkisesta elämästä. Toinen preetoriaaniprefekteistä, Tarrutenius Paternus, oli itse asiassa ollut mukana salaliitossa, mutta häntä ei tällä kertaa havaittu. Sen jälkeen hän ja hänen toinen prefektinsä Sextus Tigidius Perennis järjestivät vihatun kamreeri Saoteruksen murhan.

Commodus otti Saoteruksen menettämisen raskaasti, ja Perennis käytti nyt tilaisuutta hyväkseen edistääkseen itseään sotkemalla Paternuksen toiseen salaliittoon. Seurasi teloituksia. Perennis otti hallituksen ohjat käsiinsä, ja Commodus löysi uuden kamreerin ja suosikin Cleanderista, frygialaisesta vapaamatkustajasta, joka oli mennyt naimisiin yhden keisarin rakastajattarista, Demostratian. Cleander oli itse asiassa se henkilö, joka oli murhannut Saoteruksen.

Näiden murhayritysten jälkeen Commodus vietti suuren osan ajastaan Rooman ulkopuolella, enimmäkseen Lanuviumissa sijaitsevilla sukutiloillaan. Vaikka hän oli fyysisesti vahva, hän oli henkisesti laiska, ja hänen pääasiallinen kiinnostuksen kohteensa oli urheilu: hän osallistui hevoskilpailuihin, vaunukilpailuihin sekä taisteluihin eläinten ja ihmisten kanssa, enimmäkseen yksityisesti mutta toisinaan myös julkisesti.

Britainnia

Britanniassa vuonna 184 maaherra Ulpius Marcellus työnsi roomalaisten rajaa pohjoiseen Antoninen muurille, mutta sotilaat kapinoivat hänen ankaraa kuria vastaan. Perennis erotti kaikki Britannian legioonalaislegaatit.

Lokakuun 15. päivänä 184 kapitolinkielisissä kisoissa eräs kyyninen filosofi tuomitsi Perenniksen julkisesti paikalla olleen Commoduksen edessä. Hänet teloitettiin välittömästi. Dio Cassiuksen mukaan Perennis oli häikäilemätön ja kunnianhimoinen, mutta hän ei ollut henkilökohtaisesti korruptoitunut ja hoiti valtiota yleensä hyvin.

Seuraavana vuonna Britanniasta saapunut sotilasjoukko (joka oli lähetetty Italiaan tukahduttamaan rosvoja) kuitenkin ilmiantoi Perennisin keisarille, koska hän juonitteli tekevänsä omasta pojastaan keisarin. Cleander, joka pyrki eroon kilpailijastaan, oli antanut heille siihen mahdollisuuden. Commodus antoi sotilaille luvan teloittaa Perennis sekä hänen vaimonsa ja poikansa. Perenniksen kukistuminen toi mukanaan uuden teloitusten vyöryn. Pertinax korvasi Ulpius Marcelluksen Britannian kuvernöörinä; Marcellus tuotiin Roomaan ja häntä syytettiin maanpetoksesta, ja hän välttyi täpärästi kuolemalta.

Cleanderin nousu ja tuho (185-190)

Kleander otti vallan omiin käsiinsä ja rikastui myymällä julkisia virkoja: hän myi ja antoi eniten tarjoavalle pääsyn senaattiin, armeijan komentopaikkoja, maaherranpaikkoja ja jopa varakonsulinpaikkoja.

Levottomuudet valtakunnassa lisääntyivät, ja suuri määrä sotilaskarkureita aiheutti ongelmia Galliassa ja Saksassa. Bretagnessa puhjennut kapina kukistettiin kahdella Britanniasta tuodulla legioonalla. Vuonna 187 yksi sotilaskarkureiden johtajista, Maternus, tuli Galliasta aikomuksenaan salamurhata Commodus Suuren jumalattaren juhlissa maaliskuussa, mutta hänet petettiin ja teloitettiin.

Samana vuonna Pertinax paljasti kahden Kleanderin vihollisen salaliiton. Tämän seurauksena Commodus esiintyi entistä harvemmin julkisuudessa ja asui mieluummin tiluksillaan. Vuoden 188 alussa Cleander erotti nykyisen preetoriaaniprefektin ja otti itse pretoriaanien ylimmän komennon uudessa pugionen ("tikarinkantajan") arvossa, ja hänen alaisuudessaan oli kaksi preetoriaaniprefektia. Nyt vallan huipullaan Kleander jatkoi julkisten virkojen myymistä yksityisyrityksenä. Huipentuma saavutti huippunsa vuonna 190, jolloin oli 25 suffektikonsulia - ennätys Rooman konsulinviran tuhatvuotisessa historiassa - jotka kaikki nimitti Cleander (heidän joukossaan oli myös tuleva keisari Septimius Severus).

Keväällä 190 Roomaa vaivasi elintarvikepula, josta viljan hankinnasta vastaava virkamies onnistui syyttämään Cleanderia. Kesäkuun lopussa väkijoukko osoitti mieltään Cleanderia vastaan Circus Maximuksessa järjestettyjen hevoskilpailujen aikana: hän lähetti pretoriaanikaartin lopettamaan levottomuudet, mutta Pertinax, joka oli nyt Rooman kaupungin prefekti, lähetti Vigiles Urbanin vastustamaan heitä.

Kleander pakeni suojellakseen Commodusta, joka oli Laurentumissa Quinctilii-kodissa, mutta väkijoukko seurasi häntä ja vaati hänen päätään. Emäntänsä Marcian kehotuksesta Commodus määräsi Cleanderin mestattavaksi ja hänen poikansa tapettavaksi. Muita uhreja olivat tällä kertaa preetoriaaniprefekti Julius Julianus, Commoduksen serkku Annia Fundania Faustina ja hänen lankonsa Mamertinus. Myös Papirius Dionysius teloitettiin.

Commodus jatkoi hallintoaan salaliiton kautta, johon kuuluivat nyt Marcia, hänen uusi kamarineuvos Eclectus ja uusi pretoriaaniprefekti Quintus Aemilius Laetus, joka samoihin aikoihin myös vapautti monia kristittyjä työskentelemästä Sardinian kaivoksissa. Marcian väitetään olleen kristitty.

Uusi järjestys (190-192)

Vuonna 191 Rooman kaupunki kärsi laajoja vahinkoja useita päiviä kestäneessä tulipalossa, jonka aikana tuhoutui monia julkisia rakennuksia, kuten Paxin temppeli, Vestan temppeli ja osia keisarillisesta palatsista.

Commodus esitti itsensä imperiumin sekä roomalaisen elämän ja uskonnon lähteenä. Hän myös korvasi Colosseumin vieressä olevan Neron kolossin pään omalla muotokuvallaan, antoi sille nuijan ja asetti sen jalkoihin pronssisen leijonan, jotta se näyttäisi Herkuleksen kaltaiselta, ja lisäsi kirjoituksen, jossa kehui olevansa "ainoa vasenkätinen taistelija, joka on voittanut kaksitoista kertaa tuhat miestä".

Commodus gladiaattori

Keisarilla oli myös intohimo gladiaattoritaisteluihin, ja hän meni jopa niin pitkälle, että meni itse areenalle gladiaattoriksi pukeutuneena. Roomalaiset pitivät Commoduksen alastomia gladiaattoriotteluita pöyristyttävinä ja häpeällisinä. Huhut kertoivat, että hän ei ollutkaan Marcuksen poika vaan gladiaattorin poika, jonka hänen äitinsä Faustina oli ottanut rakastajakseen Caietan rannikkokohteessa. Areenalla Commodus voitti aina, koska hänen vastustajansa alistuivat aina keisarille. Näin nämä julkiset taistelut eivät päättyneet kuolemaan. Yksityisesti hänellä oli tapana tappaa harjoitusvastustajansa. Jokaisesta areenalla esiintymisestä hän veloitti Rooman kaupungilta miljoona sestertiä, mikä rasitti Rooman taloutta.

Rooman sotilasviranomaiset olivat raivoissaan hänen käytöksestään areenalla. Usein haavoittuneita sotilaita ja amputoituja asetettiin areenalle, jotta Commodus voisi tappaa heidät miekalla. Rooman kansalaiset, joilta puuttui jalka onnettomuuden tai sairauden vuoksi, vietiin areenalle, jossa heidät sidottiin yhteen, jotta Commodus saattoi nuijia heidät hengiltä teeskennellen, että he olivat jättiläisiä. Nämä teot saattoivat vaikuttaa hänen salamurhaansa.

Commodus tunnettiin myös siitä, että hän taisteli eksoottisia eläimiä vastaan areenalla, usein roomalaisten kauhuksi. Gibbonin mukaan Commodus tappoi kerran 100 leijonaa yhden päivän aikana.^p106 Myöhemmin hän katkaisi juoksevan strutsin pään erityisesti suunnitellulla nuolella. ja kantoi sen jälkeen kuolleen linnun vuotavan pään ja miekkansa osastolle, jossa senaattorit istuivat ja elehtivät kuin olisivat olleet seuraavana. Eräässä toisessa tapauksessa Commodus tappoi itse kolme norsua areenan lattialla. Lopuksi Commodus tappoi kirahvin, jota pidettiin outona ja avuttomana eläimenä.^p107 "Commodus tappoi camelopardalis- eli kirahvin... nelivarvaseläimistä hyödyttömimmän."

Salamurha

Marraskuussa 192 Commodus järjesti pleboottiset kisat, joissa hän ampui joka aamu satoja eläimiä nuolilla ja keihäillä ja taisteli iltapäivisin gladiaattorina voittaen luonnollisesti kaikki ottelut. Joulukuussa hän ilmoitti aikovansa avata vuoden 193 sekä konsulina että gladiaattorina 1. tammikuuta.

Tässä vaiheessa prefekti Laetus solmi Eclectuksen kanssa salaliiton Commoduksen syrjäyttämiseksi Pertinaxin tilalle ja otti Marcian luottamukseensa. Joulukuun 31. päivänä Marcia myrkytti hänen ruokansa, mutta hän oksensi myrkyn ulos, joten salaliittolaiset lähettivät hänen painikumppaninsa Narcissuksen kuristamaan hänet kylvyssä. Hänen kuoltuaan senaatti julisti hänet julkiseksi viholliseksi ja palautti Rooman kaupungin ja sen instituutioiden alkuperäiset nimet. Commoduksen patsaat kaadettiin.

Commodusta seurasi Pertinax, jonka valtakausi jäi lyhyeksi, sillä hän oli ensimmäinen, joka joutui viiden keisarin vuoden uhriksi. Commoduksen kuolema merkitsi Nervan-Antonian dynastian loppua ja Länsi-Rooman valtakunnan lopun alkua.

Commodus populaarikulttuurissa

Hänen elämästään on olemassa useita puolifiktiivisiä versioita. Merkittävimmät niistä ovat kaksi elokuvaa:

• Vuonna 1964 ilmestyneessä teoksessa Rooman valtakunnan kaatuminen. Marcus Aureliusta esittää Alec Guiness ja Commodusta Christopher Plummer tässä pitkässä (kolmen tunnin) elokuvassa. Elokuvaa pidetään nykyään klassikkona; sen tärkein poikkeama historiasta on ajatus siitä, että Marcus suunnitteli luopuvansa Commoduksen perinnöstä adoptoimalla poikapuolen, Liviuksen (Stephen Boyd). Dramaturgisesti tämä toimii hyvin, vaikka Boydia kritisoitiinkin melko "puisevaksi".
   Neljän armeijan taisteluun osallistui 8 000 sotilasta, joista 1 200 ratsuväkeä, ja se kuvattiin Manzanares el Realin kumpuilevalla tasangolla, jonka ansiosta suuri määrä sotilaita näkyi pitkältä matkalta. Madridin lähellä sijaitsevan Las Matasin roomalaisen foorumin rekonstruktio, joka oli kooltaan 400 x 230 metriä (1312 x 754 jalkaa), pitää hallussaan suurimman ulkoilmaelokuvan ennätystä. Muinaisen Rooman eri kuvauspaikat kattoivat 55 hehtaaria (220 000 m ).²
• Vuoden 2000 parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voittaneen Gladiaattorin pääosissa näyttelivät Russell Crowe Maximuksena ja Joaquin Phoenix Commoduksena. Commodus toimii elokuvan päävastustajana. Hänet kuvataan pelkurimaiseksi, ahneeksi ja häikäilemättömäksi.
   Elokuva perustuu vain löyhästi historiallisiin tapahtumiin. Vaikka elokuvantekijät kuulivat akateemista asiantuntijaa, joka tuntee antiikin Rooman valtakunnan aikakauden, käsikirjoittajat sisällyttivät elokuvaan historiallisia ristiriitaisuuksia. Ainakin yksi historiallinen neuvonantaja erosi tehtyjen muutosten vuoksi, ja toinen pyysi, ettei häntä mainittaisi elokuvan lopputeksteissä. Connecticutin yliopiston historioitsija Allen Ward oli sitä mieltä, että historiallinen tarkkuus ei olisi tehnyt Gladiaattorista vähemmän kiinnostavaa tai jännittävää: "Luoville taiteilijoille on myönnettävä jonkin verran runollista vapautta, mutta sen ei pitäisi olla lupa jättää tosiasioita huomiotta historiallisessa fiktiossa".
   Elokuva alkaa jännittävällä taisteluskenaariolla, jossa käytetään nykyaikaista tietokonegrafiikkaa. Taistelussa leikitellään myös historialla: suuri osa jalkaväen taistelusta näytetään yksilöiden välisinä kaksintaisteluina. Hyvin organisoidut roomalaiset eivät olisi sallineet tätä: organisoidulla, kohorttipohjaisella taistelutyylillä olisi kulutettu saksalaisia. Elokuva päättyy sekä Commoduksen että Maximuksen kuolemaan areenalla. Keisarin virka huutokaupataan sen jälkeen...