Ordovikiumin lopun massasukupuutto – syyt ja seuraukset

Tutustu Ordovikiumin lopun massasukupuuttoon: syyt (ilmastonvaihtelut, anoksia, Appalakkien nousu) ja vaikutukset merielämään — yli puolet suvuista katosi.

Ordoviikin lopun sukupuuttoon kuoleminen on fanerotsooisen kauden kolmanneksi suurin sukupuuttoon kuoleminen. Ordovikiumin kausi seurasi kambrikautta ja sitä seurasi siluurikausi. Tapahtuma ajoittuu noin 445–443 miljoonan vuoden taakse (Hirnantian-vaihe) ja vaikutti pääosin merelliseen eliöstöön: maalla ei ollut eläviä monisoluisten eliöiden muodossa juuri lainkaan lukuun ottamatta bakteereja ja mahdollisesti joitakin yksisoluisia leviä. Eliöstö oli lähes kokonaan merellistä.

Tapahtuman vaiheet lyhyesti

• Ennen kriisiä: laaja ja lämpimämpi ilmasto, mutta syvissä merissä vallitsi ajoittain anoksia eli hapen puute. Syvänmeren anoksiset tapahtumat johtivat mustaliuskeiden kerrostumiseen syvänmeren kerrostumiin, kun taas karbonaatit kerrostuivat hapellisille mannerjalustoille.
• Ensimmäinen vaihe (Hirnantianin alku): ilmaston nopea jäähdyminen ja laaja jäätiköityminen, merenpinnan lasku ja kylmien olosuhteiden leviämä. Veden vaihtuminen ja syvän veden hapettomuus tuottivat laajoja kuolemavyöryjä erityisesti planktonissa ja rannikkoekosysteemeissä, koska elinympäristöt supistuivat.
• Toinen vaihe (Hirnantianin loppu): ilmaston lämpeneminen ja jäätiköiden sulaminen aiheuttivat nopeasti muuttuvan merikierron. Sulaminen ja lisääntynyt sedimenttien ja ravinteiden huuhtoutuminen saattoivat aiheuttaa laajaa hapettomuutta (anoksia/euksinia) myös mannerjalustoilla, mikä tappoi merieläimistöä uudelleen.

Perusmekanismi ja syiden yhteisvaikutus

Perusmekanismi oli äärimmäinen ilmaston äkillinen muutos: hyvin lämpimästä tilanteesta siirryttiin nopeasti hyvin kylmään (glaciaatio) ja sen jälkeen takaisin lämpimään. Tällaiset muutokset vaikuttivat valtamerten kiertoon, veden lämpötilakerrostumiseen ja hapen jakautumiseen. Sekä pohjaeläimistö että pelaginen eliöstö joutuivat olosuhteisiin, joissa ne eivät kyenneet selviytymään.

Mahdolliset syyt

Useat tekijät ovat todennäköisesti yhteisvaikutuksessa synnyttäneet sukupuuttoon kuolemisen. Yksi merkittävä tekijä oli tectoninen toiminta ja siihen liittyvä vuoriston muodostuminen; erityisesti Appalakkien vuoriston nousu ja sen eroosio mainitaan usein vaikutusmekanismeissa. Vuoriston nousu ja paljastuneiden kivennäispintojen säätyminen vaikuttivat sekä ilmakehän hiilidioksidin (katso _{hiilidioksidia}) pitoisuuksiin että meriin kulkeutuviin ravinteisiin:

• Lisääntynyt rapautuminen voi poistaa CO2:ta ilmakehästä pitkäjänteisesti (silikaatit ja muut kivet), mikä aiheuttaa jäähdytyspaineita ja voi käynnistää glaciaation.
• Samaan aikaan eroosio ja sedimentti-influxto voivat lisätä meriin tulevien ravinteiden määrää, mikä edistää planktoniylituotantoa, hapenkulutusta ja syvempien vesien anoksisia olojen syntymistä.
• Lisäksi laajat merenpinnan muutokset ja muuttunut valtamerien kierto yksin tai yhdessä vulkaanisen toiminnan kanssa ovat voineet muuttaa ilmakehän ja merten kemiaa nopeasti.

Vaikutukset eliöstöön

Tapahtuma oli erityisen tuhoisa merelliselle elämästölle. Arvioiden mukaan Ordovikiumin lopun kriisi hävitti suuren osan merilajeista — eri mittareilla mitattuna menehtyneiden osuudet vaihtelevat, mutta sukupuutto oli mittava. Se kosketti erityisesti:

• Brachiopodit ja bryozoat, jotka menettivät laajoja osia monimuotoisuudestaan;
• monia trilobiitti-, conodont- ja graptoliittisukuja;
• planktoniset ryhmät, joiden romahtaminen vaikutti ravintoverkkoihin.

Tekstissä mainitaan myös, että yli 100 selkärangattomien heimoa kuoli sukupuuttoon ja että yhteensä lähes puolet suvuista hävisi. Arviot absoluuttisista luvuista vaihtelevat tutkimusmenetelmien ja taksonomisen tasapainon mukaan, mutta laaja kuva on selvä: eliöstö koki voimakkaan aaltomaisen supistumisen ja moni ekotyyppi uudelleenjärjestäytyi vasta siluurikaudella.

Todisteet ja havaittavat merkit

Geologiset ja paleontologiset havainnot tukevat yllä kuvattua mallia:

• Glasiaalistodisteet Gondwanan alueella (soveltuvissa kerrostumissa) osoittavat jäätiköitymistä Hirnantianissa.
• Isot muutokset fossiilirekisterissä, erityisesti rannikko- ja matalan veden ryhmien katoamiset.
• Geokemialliset merkit, kuten organisiin rikkaiden mustaliuskeiden ja anoksisten kerrostumien leviäminen, osoittavat syvän veden hapen vähenemistä.

Seuraukset ja elpymisen dynamiikka

Sukupuutto mullisti meriekosysteemien rakenteen ja ravintoketjut. Siluurikaudella monilla ryhmillä alkoi uusi monimuotoistuminen, mutta ekologinen elpyminen tapahtui vaiheittain ja paikallisesti erilaista vauhtia. Jotkut ryhmät, jotka sietivät paremmin kylmiä ja vaihtelevia olosuhteita, menestyivät, kun taas toiset jäivät vähäisemmiksi tai katosivat pysyvästi.

Yhteenveto

Ordoviikin lopun sukupuuttoon kuoleminen oli monitekijäinen tapahtuma, jossa tectoniikka (vuoriston muodostus ja eroosio), ilmaston nopea jäähdytys ja myöhempi lämpiäminen, merenpinnan vaihtelut sekä meren happitilojen muuttuminen yhdessä johtivat laajoihin lajikatoihin. Tutkimukset jatkuvat, ja uudet aineistot (esim. tarkemmat isotooppimittaukset ja laajemmat paleontologiset rekisterit) auttavat selventämään eri mekanismien painoarvoa ja ajoitusta.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on End-Ordovician sukupuuttoon kuolemisen tapahtuma?

Kysymys: Minkä tyyppisiin eliöihin tämä sukupuuttoon kuoleminen vaikutti?

Kysymys: Miten tämä sukupuutto tapahtui?

Kysymys: Mikä aiheutti nämä ilmastonmuutokset?

K: Kuinka moniin sukuihin tämä sukupuutto vaikutti?

K: Vaikuttiko tämä joukkokuoleminen mihinkään maaeliöihin?

Hae kirjaimella