Muinaisen Egyptin maatalous – Niili, kastelu ja talouden perusta

Muinaisen Egyptin maantieteelliset olosuhteet poikkesivat muista Välimeren alueen osista, joissa oli sateiset talvet ja kuumat kuivat kesät. Egyptissä suurin osa maanviljelystä harjoitettiin lähellä Niilin jokilaaksoa ja Niilin suistoa. Egyptissä satoi vain vähän, ja maata oli kasteltava. Kastelu tapahtui Niilistä joko tulvan aikana tai normaalisti.

Niili alkoi nousta kesällä ja laskea taas myöhään syksyllä. Kasvukausi oli talvikuukausien aikana. Sitä kutsuttiin nimellä Sha-et (kasvukausi). Toista vuodenaikaa kutsuttiin nimellä P' ru-et (kuiva kausi). Tämä on kuuma kuiva kausi, jolloin vilja korjattiin ja varastoitiin. Kolmas vuodenaika, She (meri), oli ne kuukaudet, jolloin Niili tulvi. Kukin kausi oli noin neljä kuukautta pitkä. Hedelmällinen Niilin laakso on noin 760 mailia pitkä ja noin 14 mailia leveä. Muu osa Egyptistä on aavikkoa.

Tämä järjestelmä salli yhden sadon vuodessa. Lyhyempi maatalouskausi merkitsi sitä, että käytettävissä oli enemmän työntekijöitä temppelien ja muiden kuninkaallisten rakennusten rakentamiseen. Työntekijöitä käytettiin myös ympärivuotisiin kasteluhankkeisiin. Vettä kannettiin yleensä käsin miesten harteilla ja jokkien avulla.

Istutusta varten he kaivoivat maahan kuopan ja laittoivat kuhunkin kuoppaan yhden siemenen. He käyttivät uurteita. He viljelivät vehnää, ohraa, vihanneksia, viikunoita, meloneja, granaattiomenoita ja viiniköynnöksiä. Viljely oli egyptiläisille hyvin tärkeää. He viljelivät salaattia, kurkkua, vehnää, ohraa, viikunoita, granaattiomenaa ja papuja. Shemu oli sadonkorjuuaika. Peret oli kasvukausi. Akhet oli tulva-aika. Lokakuussa Niilin joki jätti maakerroksen. Kemet on jäänyt jäljelle tulvista. He kasvattivat satonsa Niilin rannan reunalla, sitten he odottivat, että Niili tulvii, ja sitten jäljelle jäi vain multaa, johon he istuttivat satonsa.

Sadonkorjuukausi oli nimeltään Shemu. Leikkaajat leikkasivat viljan puisilla sirkoilla, joissa oli teräviä piikeitä. Karja talloi leikatun viljan. He heittivät viljaa ilmaan, jotta tuuli puhalsi hyödyttömät akanat pois. Se oli raskasta ja hidasta. Sadonkorjuu tapahtuu keväällä, mutta päättyy toukokuussa. Perheet palkkasivat työntekijöitä tekemään työtä. Kaikki osallistuivat sadonkorjuuseen. Viljelijöiden oli tehtävä vaihtokauppaa. Monet heistä korjasivat satoa vaihtaakseen sitä tavaroihin ja eläimiin, joita he tarvitsivat uusien satojen istuttamiseen.

Muinaisilla egyptiläisillä oli työkaluja, kuten siivilöintikauhoja, patoja, piikiviteräisiä sirppejä ja auroja. Kaikki työkalut olivat yksinkertaisia ja käsin tehtyjä. Egyptiläisessä aurassa oli pieni terä, mutta se ei leikannut maata.

Shadufs

Shaduf on esine, jota käytetään veden keräämiseen Niilistä. Shaduf toimii vetämällä narusta, joka on edessä, ja takana on paino, joka estää sitä putoamasta eteenpäin. Shadufia käytetään veden keräämiseen Niilistä sadon kastelua varten.

Egyptiläiset uskoivat, että tasapainoinen suhde ihmisten ja eläinten välillä oli olennainen osa kosmista järjestystä; näin ollen ihmisten, eläinten ja kasvien uskottiin olevan yhden kokonaisuuden jäseniä. ^p117Karja oli tärkein kotieläin; sitä verotettiin; karjan koko kuvasti sen tilan tai temppelin arvovaltaa ja merkitystä, joka omisti karjan. Karjan lisäksi muinaiset egyptiläiset pitivät lampaita, vuohia ja sikoja. Siipikarjaa, kuten ankkoja, hanhia ja kyyhkysiä, pyydystettiin verkoilla ja kasvatettiin maatiloilla, joissa niitä ruokittiin väkisin taikinalla niiden lihottamiseksi.^p381 Niilistä saatiin runsaasti kalaa. Myös mehiläisiä kesytettiin ainakin Vanhasta valtakunnasta lähtien, ja niistä saatiin sekä hunajaa että vahaa. ^p409

Muinaiset egyptiläiset käyttivät aaseja ja härkiä kantajina. Ne kyntivät pellot ja talloivat siemenet maahan. Lihotetun härän teurastaminen oli osa uhrirituaalia.^p381 Hyksosit ottivat hevoset käyttöön toisella välikaudella, ja vaikka kameli tunnettiinkin jo Uudesta valtakunnasta lähtien, sitä käytettiin kantavana eläimenä vasta myöhäiskaudella. On myös todisteita siitä, että norsuja käytettiin lyhytaikaisesti myöhäiskaudella, mutta niistä luovuttiin suurelta osin laidunmaan puutteen vuoksi. Koirat, kissat ja apinat olivat tavallisia perheen lemmikkejä, kun taas eksoottisemmat, Afrikan sydämestä tuodut lemmikkieläimet, kuten leijonat, oli varattu kuninkaallisille. Herodotos huomautti, että egyptiläiset olivat ainoa kansa, joka piti eläimiä taloissaan. Predynastisen ja myöhäisajanjakson aikana jumalien palvonta eläinmuodossaan oli erittäin suosittua, kuten kissajumalatar Bastetin ja ibis-jumala Thothin, ja näitä eläimiä kasvatettiin suuria määriä maatiloilla rituaaliuhreja varten. ^p229