Myxinit (hagfishit): rustokalloiset syklostomit ja luokittelu
Tutustu myxinit (hagfishit): rustokalloiset syklostomit, niiden ainutlaatuinen rakenne, luokittelu ja uudet DNA-löydöt — merieläinten kiehtova evoluutiotarina.
Hagfishit ovat Cyclostomata-luokan ylempään luokkaan Myxini kuuluvia kraniaisia. Niillä ei ole luustoa kuten useimmilla selkärankaisilla, mutta niillä on kallo, joka on rakennettu rustosta. Tämän vuoksi hagfischejä (myxininit) on perinteisesti pidetty rustokalloisina syklostomeina.
Morfologia ja tunnuspiirteet
Hagfischeillä on silmät, jotka usein ovat pienet ja peittyneet ihon alle; näkö on monilla lajeilla heikko. Niillä on pitkä, käärmemäinen ruumis, ei selkeitä parillisia evämuotoja eikä leukoja. Suu sisältää tylppä hampaaton suuaukko, jota ympäröivät useat nännimäiset ulokkeet. Hagfischeillä on rustoinen kallorakenne, mutta selkärankaa vastaava rakenne on pelkistetty tai puuttuu; notokordi säilyy aikuisillakin.
Monilla lajeilla on 5–16 >kiduspussia ja hengitys tapahtuu niiden kautta. Ne erittävät runsaasti limaa erityisistä limarauhasista: tämä vaahtomainen lima (slime), joka sisältää sekä limaa että pitkäketjuisia proteiinikuituja, on tehokas puolustuskeino ja voi tukkia petojen kiduksia.
Elintavat ja ekologia
Hagfischejä tavataan pääasiassa merissä, usein syvissä ja hylätyissä vesissä tai merenpohjan sedimentoissa. Ne ovat ensisijaisesti pohjaeläimiä ja saalistajia tai haaskansyöjiä: ne voivat kaivautua merenpohjaan tai tunkeutua kuolleen eläimen sisään saalistuksen tai haaskan käytön aikana. Ne voivat myös käyttää runsaasti limaa suojakeinona ja sukeltaa ruumiiseen reikien kautta tai syödä lihaa ulkoa päin.
Hagfischet pystyvät solmimaan ruumiinsa solmuksi (kääntyvät itseensä) saadakseen lisävahvaa repimiseen tai liman poistamiseen ruumiistaan.
Lisääntyminen
Hagfischien lisääntyminen on toistaiseksi huonosti tunnettu verrattuna moniin muihin kalaryhmiin. Useimmilla lajeilla on erilliset sukupuolet, ja ne muniin kehittyvät munat ovat yleensä kookkaita, monilla lajeilla kehitys tapahtuu suorana ilman erityistä toukkavaihetta. Lisääntymiskäyttäytyminen ja elinkierto jäävät kuitenkin monilta osin tutkimatta, koska monet lajit elävät syvällä eikä niitä ole helppo havaita.
Luokittelu ja evoluutio
Alkuperäinen 1800-luvun luokitus ryhmittelee särkikalat ja lamppuja yhdessä syklostomeiksi (historiallisesti myös Agnathoiksi, leukattomat), ja nämä on nähty selkärankaisten vanhimpina ryhminä gnathostomien (leukaisten selkärankaisten) rinnalla. Koska hagfischeiltä puuttuu selkeä selkäranka, jotkut tutkijat ovat ehdottaneet, että Myxini-heimo ei kuuluisi alaluokkaan Vertebrata. Toisaalta lamppukalat (lampreys) ja hagfischet jakavat monia piirteitä, ja molempien ryhmien sijoitus selkärankaisiin on ollut kiistanalainen.
Viimeaikaiset DNA-tutkimukset ovat kuitenkin tukeneet syklostomien (lamppukalat + hagfischet) monofylyaa, eli ne muodostavat oman yhtenäisen ryhmän. Tämän vuoksi moderni järjestelmä painottaa lajien sukulaissuhteita myös molekyylitiedon perusteella, ja Vertebrata-käsitettä on tulkittu siten, että se voi sisältää myös hagfischejä samoin kuin lamppukaloja.
Fossiilinen aineisto
Hagfischejen fossiiliset jäljet ovat harvinaisia, koska niiden pehmeät kehonosat eivät säily yhtä hyvin kuin luustollisten eläinten. Kuitenkin joitakin esimerkkejä varhaisista leukattomista selkärankaisista tunnetaan, ja nämä löydöt viittaavat siihen, että hagfishien kaltaiset eläimet ovat olleet olemassa pitkään maapallon historiassa.
Ihmisen ja talouden merkitys sekä suojelu
Joissakin maissa hagfischejä hyödynnetään ruoaksi (esimerkiksi osissa Itä-Aasiaa) ja niiden nahkaa on käytetty teollisesti. Lisäksi liman mielenkiintoinen biokemiallinen rakenne kiinnostaa tutkimusta esimerkiksi materiaalitutkimuksessa. Paikallinen liikakalastus voi kuitenkin heikentää joitakin populaatioita, sillä monet lajit ovat hitaasti lisääntyviä ja herkkiä ympäristömuutoksille.
Yleisesti ottaen hagfischeihin liittyy paljon tutkimattomia asioita: niiden ekologia, lisääntyminen ja populaatiodynamiikka vaativat lisää kenttätutkimusta, jotta lajeja voitaisiin suojella kestävästi.
Yhteenveto
Hagfischet (Myxini) ovat erikoistuneita, rustokalloisia syklostomeja, joiden anatomia, lima ja elintavat erottavat ne useimmista muista selkärankaisista. Luokittelu on historiallisesti ollut kiistanalainen, mutta nykytutkimus tukee syklostomien yhtenäisyyttä. Monet lajit elävät merenpohjassa ja toimivat haaskansyöjinä, ja niiden tutkimus tarjoaa arvokkaita näkökulmia selkärankaisten varhaiseen evoluutioon.
Kuvaus
Hagfishit ovat yleensä noin puoli metriä (18 tuumaa) pitkiä. Niillä on pitkät, ankeriasta muistuttavat vartalot. Silmät ovat pienet, eivätkä ne ole kovin hyödylliset, sillä silli käyttää ravinnon etsimiseen lähinnä haju- ja tuntoaistiaan. Siikakalan suun lähellä olevia viiksiä kutsutaan piikkeiksi, ja niitä käytetään koskettamiseen. Niillä on neljä sydäntä, kaksi aivoa eikä selkärankaa. Siikakalaa muistuttava kala on lamppu.
Feeding
Hagfishit syövät selkärangattomia (eläimiä, kuten matoja) ja ovat myös haaskaeläimiä, jotka syövät kuolleita tai kuolevia kaloja. Hagfishin kielessä on neljä hammassarjaa, joiden avulla se voi purra lihapaloja saaliistaan. Ne käyttävät näitä kielihampaita syömiseen. Hampaat nipistyvät yhteen ja lukkiutuvat ruokaansa, mikä auttaa sitä repimään kuolleita ja kuolevia kaloja, jotka ovat vajonneet merenpohjaan, jossa se elää. Usein hagfish kaivautuu syömänsä kuolleen kalan sisään ja irrottaa kuolleen kalan sisuskalut.
Tavallisesti ihmiset näkevät meriharakoita vain silloin, kun merenpohjaa pyyhkäisevät verkot vedetään ylös. Verkot nostavat kaikki kalat, jopa merenpohjassa kuolleet kalat, veneeseen. Joistakin näistä kuolleista kaloista löytyy särkikaloja syömässä. Haisevat kalat kaadetaan laivojen kannelle, ja niiden ruumiista työntyy ulos sillikaloja.
Slime
Kun hagfish pelkää, se tekee limaa. Tämä lima tulee ulos hagfishin ruumiin sivuilta. Ne pystyvät tuottamaan niin paljon limaa, että se täyttää kokonaan kahden gallonan ämpärin. Syy siihen, että näin pieni kala pystyy tuottamaan niin paljon limaa, on se, että lima tulee ulos säikeinä, jotka paisuvat nopeasti paljon suuremmiksi, kun ne ovat vedessä.Niiden epätavallinen tapa syödä ja niiden lima on saanut monet ihmiset kutsumaan hagfishia kaikista merenelävistä "inhottavimmaksi". Vaikka hagfishia kutsutaankin joskus "lima-ankeriaiksi", ne eivät ole lainkaan ankeriaita.
Kkomjangeo bokkeum (꼼장어 볶음), Eptatretus burgeri -nimisestä merikrotista valmistettu korealainen paistettu kalaruoka.
Hagfishin käyttötarkoitukset
Ruoka
Useimmissa maissa ihmiset eivät yleensä syö monnikalaa. Rannikon sillikalan liha (sillikalatyyppi, joka tunnetaan nimellä kkomjangeo (꼼장어) tai meokjango (먹장어) koreaksi ja Nuta-unagi japaniksi) on kuitenkin suosittu ruoka Koreassa.
Materiaali
Hagfishin nahasta valmistetaan nahkaa lompakoita ja vöitä varten. Kun tätä nahkaa myydään, sitä kutsutaan "ankeriaan nahaksi".
Slime
Tutkijat tutkivat silliä nähdäkseen, voivatko he käyttää sitä tavaroiden valmistamiseen. Siikakalan liman proteiinisäikeet ovat ohuita ja vahvoja, joten ne ovat käyttökelpoista materiaalia. Koska sitä ei valmisteta öljystä, silli olisi ympäristöystävällisempää kuin nykyisin käyttämämme muovit.
Ankeriaan nahasta valmistettu laukku.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mihin yläluokkaan hagfish kuuluu?
V: Hagfish kuuluu yläluokkaan Cyclostomata.
K: Onko hagkaloilla luuranko?
V: Hagkaloilla ei ole luurankoa, lukuun ottamatta rustosta tehtyä kalloa.
K: Miksi jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että Myxini ei kuuluisi alaluokkaan Vertebrata?
V: Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että Myxini ei saisi kuulua alaryhmään Vertebrata, koska sillä ei ole todellista luurankoa.
Kysymys: Miksi särkikaloja pidetään kaloina?
V: Vaikka särkikaloilla ei ole todellista luurankoa, niitä pidetään kaloina, koska niillä on evät ja kidukset ja koska ne elävät meressä.
Kysymys: Miten särkikalat ja lamppukalat ryhmiteltiin alkuperäisessä 1800-luvun luokittelussa?
V: Sikakalat ja lamppuahvenet ryhmiteltiin yhdessä syklostomeiksi (tai historiallisesti Agnathoiksi), jotka olivat vanhimpia selkärankaisten luokkia gnathostomien rinnalla alkuperäisessä 1800-luvun luokittelussa.
Kysymys: Ehdotettiinko vaihtoehtoista järjestelmää, jossa sillikalat jätettiin selkärankaisten ryhmän ulkopuolelle?
V: Kyllä, eräässä vaihtoehtoisessa järjestelmässä ehdotettiin, että leukaselkäiset selkärankaiset ovat läheisempää sukua lamppukaloille kuin sillikaloille, joten selkärankaiset sisältävät lamppukalat mutta jättävät sillikalat ryhmän ulkopuolelle.
K: Mitä viimeaikaiset DNA-todisteet tukevat särkikalojen ja lamppujen ryhmittelyn osalta?
V: Viimeaikaiset DNA-todisteet tukevat alkuperäistä järjestelmää, jonka mukaan särkikalat ja lamppuhait on ryhmitelty syklostomeiksi.
Etsiä