Arthur Seyß-Inquart

Elämä ennen Anschlussia

Seyß-Inquart syntyi vuonna 1892 Stonařovissa (Stannern), Moraviassa, silloisessa Itävalta-Unkarin keisarikunnassa, koulun rehtori Emil Zajtichin ja hänen vaimonsa Auguste Hyrenbachin lapsena. Perhe muutti Wieniin vuonna 1907, jossa tšekkislaavilainen nimi "Zajtich" muutettiin saksankieliseksi "Seyß-Inquart". Seyß-Inquart opiskeli myöhemmin oikeustiedettä Wienin yliopistossa. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa elokuussa 1914 Seyß-Inquart värväytyi Itävallan armeijaan ja palveli Venäjällä, Romaniassa ja Italiassa. Hänet palkittiin useaan otteeseen urhoollisuudesta, ja toipuessaan haavoista vuonna 1917 hän suoritti loppututkinnon.

Vuonna 1911 Seyß-Inquart tapasi Gertrud Maschkan. Pariskunta avioitui vuonna 1916 ja sai kolme lasta: Ingeborg Caroline Auguste Seyß-Inquart (syntynyt 18. syyskuuta 1917), Richard Seyß-Inquart (syntynyt 1921) ja Dorothea Seyß-Inquart (syntynyt 1928).

Sodan jälkeen hän ryhtyi lakimieheksi ja perusti vuonna 1921 oman asianajotoimiston. Itävallan ensimmäisen tasavallan alkuvuosina hän oli lähellä Vaterländische Frontia.

Menestyneenä lakimiehenä häntä pyydettiin liittymään liittokansleri Engelbert Dollfussin kabinettiin vuonna 1933.

Hänestä tuli vuonna 1937 Kurt Schuschniggin valtioneuvos. Hän ei aluksi kuulunut Itävallan kansallissosialistiseen puolueeseen. Vuoteen 1938 mennessä Seyß-Inquart oli kuitenkin Itävallan kansallissosialistisen puolueen korkea-arvoisin poliitikko.

Helmikuussa 1938 Schuschnigg nimitti Seyß-Inquartin sisäministeriksi Hitlerin uhkailtua Schuschniggia. Maaliskuun 11. päivänä 1938 Schuschnigg erosi Itävallan liittokanslerin virasta, ja Itävallan presidentti Wilhelm Miklas nimitti Seyß-Inquartin tehtävään. Hitlerin suunnitelmana oli, että Seyß-Inquart lähettäisi sähkeen, jossa hän pyytäisi Saksan apua mellakoiden lopettamiseksi, mutta presidentti Miklas nimitti Seyß-Inquartin kansleriksi vasta Hitlerin hyökättyä Itävaltaan. Maaliskuun 13. päivänä 1938 Seyß-Inquart liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen.

Pohjanmaan ja Etelä-Puolan johtaja

Hitler aikoi jättää Itävallan itsenäiseksi, mutta sen jälkeen, kun saksalaiset hyökkäysjoukot olivat saaneet myönteisen vastaanoton Anschlußin aikana, hän päätti tehdä Itävallasta uuden osan Kolmatta valtakuntaa, jota kutsuttiin nimellä Ostmark (eli itäraja). Seyß-Inquart kirjoitti säädöksen, jolla Itävallasta tehtiin Saksan osavaltio, ja allekirjoitti sen laiksi 13. maaliskuuta.

Seyß-Inquartista tuli Reichsstatthalter eli niin sanotun Ostmarkin kuvernööri. Ernst Kaltenbrunner oli pääministeri ja Burckel Itävallan jälleenyhdistämisen komissaari (joka käsitteli "juutalaiskysymystä").

Seyß-Inquartista tehtiin SS Gruppenführer ja toukokuussa 1939 Hitlerin hallituksen salkuton ministeri.

Puolan valtauksen jälkeen Seyß-Inquartista tuli Etelä-Puolan kuvernööri, mutta ennen kuin hän aloitti työnsä siellä, kenraalikuvernööri Hans Frankin sijaiseksi perustettiin kenraalikuvernööri, ja Seyß-Inquartista tuli kenraalikuvernööri Hans Frankin sijainen.

Alankomaiden valtakunnankomissaari

Saksan hyökättyä Alankomaihin Seyß-Inquartista tuli toukokuussa 1940 miehitettyjen Alankomaiden valtakunnankomissaari. Hänen tehtävänään oli järjestää siviilihallinto, luoda tiiviit taloussuhteet Saksaan ja puolustaa valtakunnan etuja.

Hän tuki Alankomaiden kansallissosialistista puoluetta (NSB) ja antoi sen perustaa puolisotilaallisen Landwachtin, joka oli apupoliisi. Muut poliittiset puolueet kiellettiin vuoden 1941 lopulla, ja monet entiset hallituksen virkamiehet vangittiin Sint-Michielsgesteliin. Seyß-Inquart itse johti suurelta osin maan hallintoa.

Hän otti käyttöön toimenpiteitä "terrorin" torjumiseksi, ja kun Amsterdamissa, Arnhemissa ja Hilversumissa järjestettiin toukokuussa 1943 laaja lakko, järjestettiin erityisiä pikaoikeudenkäyntejä ja määrättiin 18 miljoonan guldenin suuruinen kollektiivinen sakko. Seyß-Inquart antoi luvan teloittaa noin 800 ihmistä ennen vapautumista. Jotkut sanovat, ettei kyse ollut pelkästään 800:sta vaan yli 1 500:sta, mukaan lukien niin sanotun panttivankilain mukaiset teloitukset, jotka koskivat (muun muassa) poliittisia vankeja, jotka olivat lähellä vapautusta, Puttenin tapaus ja 117 hollantilaisen kostotuomio SS- ja poliisijohtaja Hanns Albin Rauterin hyökkäyksestä. Heinäkuusta 1944 lähtien suurin osa Seyß-Inquartin toimivallasta siirrettiin Alankomaiden sotilaskomentajalle ja Gestapolle, mutta hän oli edelleen tärkeä ja vaikutusvaltainen poliittinen henkilö.

Alankomaissa oli kaksi pientä keskitysleiriä:

• KZ Herzogenbusch Vughtin lähellä, ja
• Kamp Amersfoort lähellä Amersfoortia.

Westerborkissa oli myös "juutalaisten kokoontumisleiri", minkä lisäksi siellä oli useita muita armeijan, poliisin, SS:n tai Seyß-Inquartin hallinnon valvomia leirejä. Näihin kuului myös Ommenissa sijaitseva "vapaaehtoisen työvoiman värväysleiri". Yhteensä noin 530 000 alankomaalaista siviiliä työskenteli saksalaisten palveluksessa, joista 250 000 lähetettiin tehtaisiin Saksaan.

Seyss-Inquart oli antisemitisti: muutaman kuukauden kuluessa Alankomaihin saapumisestaan hän erotti juutalaiset hallituksesta, lehdistöstä ja teollisuuden johtotehtävistä. Juutalaisvastaiset toimenpiteet kiihtyivät vuoden 1941 jälkeen: noin 140 000 juutalaista rekisteröitiin, Amsterdamissa perustettiin getto ja Westerborkiin kauttakulkuleiri. Helmikuussa 1941 600 juutalaista lähetettiin Buchenwaldin ja Mauthausenin keskitysleireille. Myöhemmin hollantilaisia juutalaisia lähetettiin Auschwitziin. Liittoutuneiden joukkojen lähestyessä syyskuussa 1944 Westerborkissa jäljellä olevat juutalaiset lähetettiin Theresienstadtiin. 140 000:sta rekisteröidystä Alankomaiden juutalaisesta vain 44 500 selvisi sodasta.

Kun Hitler teki itsemurhan 30. huhtikuuta 1945, Seyß-Inquartista tuli amiraali Karl Dönitzin uuden Saksan hallituksen ulkoministeri.

Natsihallinto oli harjoittanut "poltetun maan" politiikkaa ja tuhonnut myös joitakin satamia ja satamia. Seyß-Inquart oli samaa mieltä puolustusministeri Albert Speerin kanssa siitä, että oli väärin tuhota kaikki, jotta arvokkaat materiaalit eivät joutuisi liittoutuneiden joukkojen tai sodan jälkeisen uuden hallituksen haltuun. Seyß-Inquart auttoi niin sanottuna nälkätalvena 1945 myös elintarvikkeiden jakelussa ja salli liittoutuneiden lentokoneiden pudottaa ruotsalaista valkoista leipää miehitetyn Alankomaiden pohjoisosan nälkäisille ihmisille. Hän pysyi valtakunnankomissaarina 8. toukokuuta 1945 asti, kunnes hänet otettiin kiinni Hampurissa tavattuaan Karl Dönitzin, jonka tarkoituksena oli vahvistaa, että hän esti poltetun maan käskyjen täytäntöönpanon.

Nürnbergin oikeudenkäynnit

Nürnbergin oikeudenkäynneissä Seyß-Inquartia syytettiin salaliitosta rikoksiin rauhaa vastaan, hyökkäyssodan suunnittelusta, aloittamisesta ja käymisestä, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Hänen puolustusasianajajansa oli Gustav Steinbauer. Seyß-Inquart todettiin kuitenkin syylliseksi kaikkiin syytteisiin salaliittoa lukuun ottamatta. Kuultuaan kuolemantuomiostaan Seyss-Inquart teki selväksi, että hän otti vastuun sodan aikana tapahtuneista ylilyönneistä: "Kuolema hirttämällä... no, koko tilanteen huomioon ottaen en koskaan odottanut mitään muuta. Ei se mitään". Hänet hirtettiin 16. lokakuuta 1946, 54-vuotiaana, yhdessä yhdeksän muun Nürnbergissä syytetyn kanssa. Hänen viimeiset sanansa olivat: "Toivon, että tämä teloitus on toisen maailmansodan tragedian viimeinen teko ja että tämän maailmansodan opetuksena on, että kansojen välillä pitäisi vallita rauha ja ymmärrys." Tämä oli hänen viimeinen sanansa. Uskon Saksaan".

Seyß-Inquart Nürnbergin oikeudenkäynnissä.