Pieni maantiekiitäjä (Geococcyx velox) on maantiekiitäjä (Cuculidae-heimoon kuuluva lintu), joka muistuttaa toista maantiekiitäjälajia, suurta maantiekiitäjää, mutta on yleisesti pienempi ja sirompi. Sitä tavataan pääosin Meksikossa ja osissa Keski-Amerikkaa. Alkuperäisessä tekstissä esiintyi myös linkki kilpikonnalajista, mutta se ei liity tähän lintulajiin.
Tuntomerkit
Pieni maantiekiitäjä on hoikka, maassa juoksiva lintu, jolla on pitkä pyrstö ja usein pystyssä oleva kiharainen tai lyhyt kruunu/harja päässä. Puvun väritys on yleisesti tummanruskea ja mustavalkoinen, selkä ja siivet laikukkaat mustan, ruskean ja valkoisen eri sävyissä, ja vatsapuoli kellertävänvalkoinen tai vaalea. Silmän ympärillä voi olla paljaana näkyvä iho- tai sulkaryhmä, joka on joskus väriltään vaalea tai punertava.
Koko: noin 30–50 cm päästä pyrstöön (12–20 tuumaa). Paino yleensä noin 225–425 g (8–15 unssia). Pieni maantiekiitäjä on siis selvästi pienempi kuin suurempi lajitoverinsa.
Erityinen tuntomerkki on zygodaktyyliset jalat: kaksi varvasta osoittaa eteen ja kaksi taakse, kuten monilla käki- ja muilla Cuculidae-heimolaisilla. Nokka on suora tai hieman ylähäntäinen, mutta lyhyempi kuin suurella maantiekiitäjällä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Laji esiintyy laajalla alueella Meksikosta etelään aina Keski-Amerikan kuivempien alueiden reunoille. Sen pääasiallisia elinympäristöjä ovat avoimet pensastoalueet, kuivahkot lehtimetsät, pensaikot, aroalueiden reunat ja maatalousalueiden reuna-alueet. Se suosii paikallisia avoimia paikkoja, joissa on pensaita tai pieniä puita pesäpaikoiksi.
Elintavat ja ravinto
Pieni maantiekiitäjä on pääasiassa maassa liikkuva saalistaja ja erittäin ketterä juoksija. Se saa ravintonsa laajalta valikoimalta eläimiä: hyönteisiä, hämähäkkejä, etanoita, pieniä liskoja ja sammakoita, joskus myös pieniä nisäkkäitä, linnunpoikasia ja munia. Se pystyy pyydystämään ja syömään myös pieniä käärmeitä. Ravinnonhankinta tapahtuu tyypillisesti maassa etsien ja juosten nopeasti saaliin perässä.
Lisääntyminen
Pesä rakennetaan yleensä pensaaseen tai matalaan puuhun oksista ja risuista. Naaras munii muutaman (usein 2–4) kovan kuoren omaavaa munaa; sekä naaras että koiras osallistuvat pesän rakentamiseen, munien haudontaan ja poikasten ruokkimiseen. Poikaset lähtevät yleensä pesältä kehitystasonsa mukaan muutaman viikon iässä, mutta vanhemmat huolehtivat niistä vielä jonkin aikaa.
Äänet
Äänellä tarkoitettu viestintä koostuu usein pitkiksi sarjoiksi toistuvia ko-oh-ääniä, kurnuttavia tai kurisevia ääniä sekä muita varoittavia tai paritteluun liittyviä kutsuja. Ääni voi vaihdella alueittain ja tilanteen mukaan.
Suojelu
Pieni maantiekiitäjä ei yleisesti ole maailmanlaajuisesti äärimmäisen uhanalainen; monet populaatiot ovat vakaampia kuin joidenkin muiden alueen lajien. Kuitenkin paikallinen elinympäristön pirstoutuminen, maanviljelyn laajeneminen ja pesäpaikkojen katoaminen voivat heikentää paikallisia kantoja. Tarkempi suojelutilanne kannattaa aina tarkistaa alueellisista tai kansainvälisistä arvioista.