Oliivipuu (Olea europaea) — alkuperä, historia ja viljely

Oliivipuu (Olea europaea) — alkuperä, historia ja viljely: Välimereltä nykypuutarhaan, viljelyvinkit kalkkipitoisille rinteille sekä hoito ja kasvatus.

Oliivipuu on pieni puu. Sen tieteellinen nimi on Olea europaea. Kauan sitten se tuli itäisen Välimeren rannikkoalueilta, Syyriasta ja Vähä-Aasian merellisistä (meren rannalla sijaitsevista) osista sekä Pohjois-Iranista Kaspianmeren eteläpäästä. Sitä on viljelty hyvin pitkään. Jo muinaiset kreikkalaiset viljelivät sitä. He levittivät puut Välimeren länsiosaan.

Oliivipuut pitävät maaperästä, jossa on paljon liitua. Ne kasvavat parhaiten kalkkikivirinteillä ja -kallioilla rannikkoilmastossa.

Alkuperä ja historia

Oliivipuun kotiseutu on Välimeren idässä. Ihminen on hyödyntänyt oliiveja ja oliiviöljyä tuhansien vuosien ajan: puun viljely, öljynpuristus ja säilöntä ovat kehittyneet pitkän historiallisen ajan kuluessa. Oliivipuu on ollut keskeinen taloudellinen ja kulttuurinen kasvi antiikin Kreikassa, Roomassa ja Lähi-idässä — se on symboloinut rauhaa, voittoa ja hedelmällisyyttä monissa kulttuureissa.

Kuvaus ja käyttötarkoitus

Oliivipuu on ikivihreä, usein haarautuva puu tai pensas, jonka lehdet ovat kapeat ja himmeän hopeanvihreät. Kukat ovat pienet ja valkoiset; hedelmä on lihakaskuorellinen kivihedelmä, oliivi, josta voidaan valmistaa pöytäoliiveja tai puristaa öljyä.

• Oliveista saatavat tuotteet: ekstra-neitsytoliiviöljy (parhaasta laadusta), muut laatuoluokkien öljyt, suolattu tai maseroitu pöytäoliivi sekä oliivipuuaines (puu, kuori).
• Kasvutyyppi: kestää kuivuutta hyvin, mutta hedelmät tarvitsevat riittävän veden tuotantoon.
• Kestävyys ja ikä: monet oliivipuut voivat elää satoja ja joissain tapauksissa jopa yli tuhat vuotta; vanhoja yksilöitä on useilla Välimeren alueen paikoilla.

Kasvatus ja hoito

Oliivipuiden menestyksen perusta on valo, lämpö ja kuivat, hyvin vettä läpäisevät kasvualustat. Seuraavat vinkit auttavat viljelyssä:

• Kasvupaikka: aurinkoinen, suojainen etelä- tai lounaspuoleinen paikka. Vältä pysyvää kosteusvelliä juuriston alla.
• Maaperä: mieluiten kalkkipitoinen, hiekka- tai sorapitoinen multaseos, hyvä vedenläpäisy. Oliivipuut sietävät heikompaa maata, mutta hedelmäntuotanto paranee ravinteikkaammassa maassa.
• Kylmänsieto: useimmat lajikkeet sietävät kevyttä pakkasta, mutta toistuva ja voimakas pakkanen vahingoittaa oksistoa ja juuria. Alhaiset lämpötilat alle -7...-10 °C voivat aiheuttaa vakavaa vauriota.
• Kastelu: nuoret taimet tarvitsevat säännöllistä kastelua istutuksen jälkeisinä vuosina; aikuiset puut sietävät kuivuutta, mutta riittävä kosteus sadonmuodostuksen aikana lisää satoa ja laatua.
• Leikkaus: kevyt vuosittainen muokkaus parempaan ilmavuuteen ja valon pääsyyn oksistossa edistää hedelmien kypsymistä. Voimakkaampi nuorennusleikkaus tarvittaessa.
• Lannoitus: typpeä, kaliumia ja fosforia sisältävä lannoitus voi parantaa kasvua ja satotasoa, mutta liiallinen typpi voi lisätä lehtikasvua heikentäen hedelmällisyyttä.
• Lisääminen: taimilla, pistokkailla, taittograftingilla tai istuttamalla vartettuja taimia. Varttaminen varmistaa lajikkeen ominaisuudet.
• Kontti-istutus: mahdollista pienemmille pihoille tai viileämmällä ilmastolla — käytä hyvin vettä läpäisevää kasvualustaa ja suojaa talvella.

Tuholaiset ja taudit

Oliiviviljelyssä esiintyy muutamia merkittäviä tuholaisia ja tauteja. Tavallisia ongelmia ovat muun muassa:

• oliivikoitain ja oliivimittari sekä erityisesti Bactrocera oleae -hedelmäkärpänen (oliiviperhonen), joka voi pilata hedelmät;
• sienitaudit, kuten laikku- ja ruoste-oireet (esim. Spilocaea/Peacock spot), jotka vaativat hyvää ilmankiertoa ja mahdollisesti torjuntaa;
• juuristotaudit ja verticillium, joita ehkäistään hyvällä kasvualustan hoidolla;
• uudemmat bakteeriperäiset taudit, kuten Xylella fastidiosa, ovat vakavia ja vaativat viranomaisvalvontaa ja suojatoimia.

Säännöllinen tarkkailu, hyvät viljelykäytännöt ja paikallisten suositusten seuranta auttavat torjunnassa.

Sadonkorjuu ja jalostus

Sadonkorjuun ajoitus vaikuttaa tuotteeseen: aikaisin korjatut oliivit ja ensimmäinen puristus tuottavat usein aromikkaampaa ja hedelmäisempää ekstra-neitsytoliiviöljyä, kun taas myöhemmässä kypsyydessä syntyy usein suurempi määrä öljyä mutta mahdollisesti hieman vähemmän aromia. Korjuu voidaan tehdä käsin naputtamalla tai nyppimällä, karkeammin oksien ravistelulla tai mekaanisilla korjuulaitteilla.

Oliiveja syötäväksi käsitellään yleensä suolauksella, fermentoinnilla tai muilla käsittelyillä (blanssaus, suolaus, suolaliotus), koska tuore oliivi on erittäin kitkerä luonnollisten glykoalkaloidien vuoksi. Öljyn laatu ja luokitus (esim. ekstra-neitsyt) määräytyvät mm. hapokkuuden, puristusmenetelmän ja aistinvaraisen laadun perusteella.

Valitseva lajike ja käyttö

On olemassa lukuisia lajikkeita, joista osa on erityisesti öljyntuotantoon (esim. pienempi ja runsasöljyinen hedelmä), osa pöytäoliiveiksi (suurempia, lihaisampia) ja osa kaksikäyttöisiä. Viljelijän kannattaa valita paikalliseen ilmastoon ja käyttötarkoitukseen sopiva lajike.

Yhteenveto

Oliivipuu on kulttuurihistoriallisesti ja taloudellisesti merkittävä Välimeren kasvi, joka menestyy parhaiten aurinkoisten, kuivahkojen olosuhteiden ja läpäisevän maaperän yhdistelmässä. Oikeilla kasvuolosuhteilla, hoidolla ja tautien torjunnalla oliivipuu voi tuottaa maukkaita pöytäoliiveja ja laadukasta oliiviöljyä vuosikymmenien ajan — ja parhaimmillaan se elää ja antaa satoa sukupolvien yli.

Kulttuurinen merkitys

Hyvin todennäköisesti ensimmäiset oliivipuut kasvatettiin Syyriassa.^[] Sieltä ne levisivät nopeasti. Antiikin Kreikassa puuta pidettiin pyhänä. Jotkut kaupunkivaltiot (polis), kuten Ateena, rankaisivat ihmisiä oliivipuiden kaatamisesta.

Yhdistyneiden Kansakuntien lipun oksat ovat oliivipuun oksia.

Kristinuskossa oliivipuu voi olla rauhan merkki, sillä Raamatun mukaan kyyhkynen toi Nooalle oliivinoksan osoittaakseen, että tulva oli ohi.

Oliivipuu on Palestiinan kansallispuu.

Yhdistyneiden kansakuntien lippu

Hae kirjaimella