Varpuslinnut (Passeriformes) — yli puolet linnuista ja laululinnut

Tutustu varpuslintuihin (Passeriformes): yli puolet linnuista, pienet ja laulavaiset lajit sekä niiden laaja monimuotoisuus ja elintavat.

Tekijä: Leandro Alegsa

02-02-2026 00:29

Varpuslinnut (Passeriformes), suomeksi usein kutsuttu passeriineiksi, muodostavat maailman suurimman linturyhmän. Passeriini on lintu, joka kuuluu lintulajien heimoon, johon kuuluu yli puolet kaikista lintulajeista. Ne ovat yleisesti kutsuttuja ahvenlinnoiksi tai ahvenlintuja, koska niillä on ahvenlintujen tyypillinen varvasasettelu. Useimmat varpuslinnut ovat kooltaan pieniä tai keskikokoisia, ja monet lajit osaavat laulaa tai tuottaa monimutkaisia ääniä — tärkein alaryhmä on alaluokka Passeri, eli laululinnut.

Tunnuspiirteet

Rakenteeltaan: varpuslinnuille tyypillinen on vahva, kolmiosainen nokka, jolla monen lajin on helppo käsitellä siemeniä ja pieniä hyönteisiä. Niillä on neljä varvasta, joista kolme osoittavat eteen ja yksi taakse, mikä helpottaa oksilla tasapainoilua.
Koko ja muoto: useimmat ovat pieniä (kuten varpunen ja peippo), mutta joukossa on myös suurempia lajeja. Sulkapeite vaihtelee lajeittain värityksen, suojavärityksen ja sukupuolierojen mukaan.
Äänet: monet lajit sopeutuvat laululla, kutsuhuudoilla ja eri äänillä viestimiseen; laulu on tärkeää parittelussa ja reviirin merkkaamisessa.

Luokittelu

Passeriformes-lahkoon kuuluu useita alalahkoja ja perheitä. Suurin ja tunnetuin ryhmä on laululinnut (Passeri), mutta varpuslintujen sisällä on myös muita heimoryhmiä, joilla on erilaisia elintapoja ja rakenteita. Luokittelu perustuu morfologiaan, käyttäytymiseen ja yhä enemmän DNA-tutkimuksiin.

Esiintyminen ja elinympäristöt

Varpuslinnut ovat levinneet lähes kaikkialle maailmassa lukuun ottamatta pysyvästi jäisiä alueita kuten Etelämantereen sisusta. Ne viihtyvät monenlaisissa elinympäristöissä: metsästä ja tundrasta kaupunkeihin ja maatalousalueisiin. Monet lajit sopeutuvat hyvin ihmisen vaikutukseen ja esiintyvät runsaina kaupunki- ja pihapiireissä.

Ravinto ja käyttäytyminen

Ravinto: lajien ruokavalio vaihtelee siemenistä ja marjoista hyönteisiin ja pieniä selkärangattomia syöviin lajeihin. Monet linnut syövät kausiluonteisesti eri ravintoa — esimerkiksi pesintäaikana hyönteiset ovat usein tärkeä proteiinilähde poikasille.
Rakenne ja pesimiskäyttäytyminen: varpuslinnut pesivät yleensä oksilla, pensaissa tai rakennusten rakenteissa. Pesät voivat olla kuppeja, koloja tai yksinkertaisia alustoja lajin mukaan.
Ryhmäkäyttäytyminen: monet lajit ovat parvissa liikkuvia erityisesti ruokaillessa tai muuttomatkoilla, mutta reviirikäyttäytyminen on myös yleistä pesimäaikana.

Lisääntyminen

Useimmilla lajeilla on selkeä pesintäkausi, jolloin uros laulaa houkutellakseen naarasta ja puolustaa reviiriä. Naaras hautoo munia ja hoitaa poikasia yhdessä tai yksin lajin sosiaalisten suhteiden mukaan. Poikaset kasvavat nopeasti, ja monilla lajeilla on useita pesintäkertoja vuodessa lämpimämmissä ilmastoissa.

Esimerkkejä ja tunnettavia lajeja

Varpunen (Passer domesticus)
Peippo (Fringilla coelebs)
Tiaiset (Paridae) — esimerkiksi sinitiainen
Tilhi (Bombycilla garrulus)

Ihmisen ja luonnon kannalta

Varpuslinnut ovat ekosysteemien kannalta tärkeitä hyönteisten säätelijöinä, siementen levittäjinä ja ravintoverkkojen osina. Monet lajit hyötyvät ihmisen ympäristöstä ja ovat tuttu näky pihoilla ja kaupungeissa, mutta toiset lajit kärsivät elinympäristöjen pienenemisestä ja agroekosysteemien muutoksista.

Suojelu

Monet lajit ovat yleisiä ja vähintään huolestuttavia, mutta osa populaatioista on taantunut. Suojelutoimet sisältävät elinympäristöjen turvaamista, pesimäpaikkojen suojelua ja ympäristömyrkkyjen käytön vähentämistä. Kaupungeissa ihmisten tekojen, kuten linnunpönttöjen ripustamisen ja pihan monimuotoisuuden lisäämisen, avulla voidaan edistää varpuslintujen pesintää ja elinvoimaisuutta.

Yhteenveto: Varpuslinnut (Passeriformes) ovat monimuotoinen ja laaja linturyhmä, joka kattaa yli puolet kaikista lintulajeista. Niiden sopeutuvuus, monipuoliset elintavat ja usein runsas esiintyminen tekevät niistä keskeisiä lajeja monissa ekosysteemeissä.

Mukautukset

Lintulajeilla on useita sopeutumismahdollisuuksia, jotka yhdessä ovat tehneet niistä erittäin menestyksekkäitä, ja niillä on monia lajeja ympäri maailmaa.

Kyyhkylä. Kaikilla lintulajeilla on neljä varvasta kummassakin jalassa. Kolme varpaista osoittaa eteenpäin. Toinen varvas osoittaa taaksepäin. Tämän ansiosta pinserit voivat helposti pitää kiinni puista tai kivistä. Tämän vuoksi niitä kutsutaan myös ahvenlinnuiksi. Jalan takaosassa oleva jänne saa jalan kaartumaan ja tarttumaan, kun lintu laskeutuu oksalle. Tämä on linnuille muutakin kuin pelkkää mukavuutta: se on lukitusmekanismi, jonka avulla ne voivat nukkua putoamatta alas.

Kaikki linnunpoikaset syntyvät kehittymättöminä (altricial): ne tarvitsevat vanhempien apua. Niiden silmät ovat kiinni, ja ne ovat kaljuja, ja niillä on vähän tai ei lainkaan untuvaa. Ne eivät voi poistua pesästä, ja vanhempien on ruokittava ne. Tämän etuna on, että niiden aivot kasvavat suuremmiksi poikasvaiheessa. Aikaisin pesästä lähtevien lintujen aivot ovat riippuvaisia pääasiassa munassa olevasta materiaalista. Lintulajeilla on huomattavan suuret aivot suhteessa ruumiin kokoon, ja monet lintulajit ovat verrattain älykkäitä.
Laulun käyttö viestinnässä. Tämä on ilmeisin sopeutuminen.
Lähes kaikilla lintulajeilla on 12 pyrstösulkaa. Tämä on perimäominaisuus, joka on periytynyt niiden menneisyydestä. Se saa biologit ajattelemaan, että tällä suurella ryhmällä oli alun perin yksi yhteinen esi-isä.

Evolution

Niiden evoluutiosta saadaan todisteita vertailevasta anatomiasta, fossiilisista löydöksistä ja molekyylibiologiasta.

Ensimmäisten sulkasääskien uskotaan kehittyneen Gondwanan eteläisellä mantereella paleogeenin aikana. Tämä saattoi tapahtua yläpaleoseenin aikoihin noin 60-55 mya. Viimeisimmän käsityksen mukaan passeriinien evoluutio on alkanut Australian mantereella ∼47 mya.

Varhaiset fossiililöydökset ovat huonoja, koska ensimmäiset pasuriformiset olivat pieniä, eivätkä niiden herkät luut säilyneet hyvin. Kaksi yksilöä Queenslandista Australiasta ovat fossiilisia luunpalasia, jotka ovat selvästi tunnistettavissa passeriformisiksi. Kyseessä on kaksi lajia, joiden kokonaispituus on noin 10 ja 20 cm. Tämä todistaa, että noin 55 mya, juuri ja juuri eoseenin alkupuolella, varhaiset ahvenlinnut olivat tunnistettavasti erillisiä. Se viittaa myös siihen, että tämän suuren lintulajin alkuperä oli eteläisellä mantereella.

Taksonomia

Alaluokkia on kolme: Acanthisitti, Tyranni ja Passeri. Acanthisitti-alalajeihin kuuluu vain kaksi lintulajia. Ne tunnetaan nimellä Uuden-Seelannin räkättirastas. Tyranni-alalajit tunnetaan myös nimellä suboscines. Monia näistä linnuista tavataan trooppisilla alueilla. Alalahkossa Passeri on eniten lintulajeja. Ne tunnetaan myös nimellä oscines.

Alajärjestys Acanthisitti

Acanthisittidae: Uuden-Seelannin "räkättirastas".

Tyranni alaluokka

Suboscines

Infrajärjestö Eurylaimides broadbills ja liittolaiset
Tyrannides-luokka - Uuden maailman suboscines-lajit.

Alalahko Passeri

Laululinnut tai oscines

Basal Passeri - vanhimmat "oikeat" laululinnut. Ne elävät Australiassa.

Menuridae: lierilinnut
Atrichornithidae: pensaikkolinnut

Meliphagoidea-superheimo - pääasiassa hyönteis- ja nektarisaajia, levinneisyys keskittyy Australo-Melanesian alueelle, joka ulottuu ympäristöön, erityisesti Tyynellemerelle.
Corvida-suku - erittäin monimuotoinen ryhmä, jolla on maailmanlaajuinen levinneisyys, mutta joka on runsaimmillaan Australiassa ja sen ympäristössä. Se on vanhin todella maailmanlaajuisesti menestynyt lintulajien ryhmä, ja siihen kuuluu järjestön ehkä älykkäin ja näyttävin laji.

Melanocharitidae: marjakyyhkyläiset ja pitkäsirkat.
Callaeidae: Uuden-Seelannin lokkilinnut
Stitchbirds
Cnemophilidae: satiinilinnut
Neosittidae: sittellat
Vireonidae: vireot
Campephagidae: käki- ja trilleripeipot.
Pachycephalidae: viheltäjät ja liittolaiset
Oriolidae: oriolit ja viikunalinnut
Paramythiidae: tiainen ja harmaasieppo.
Artamidae: metsäkaurislinnut, teurastajalinnut, karvakuonot ja australianharakka.
Malaconotidae: puffback shrikes, bush shrikes, tchagras ja boubous.
Platysteiridae: korppisilmät
Aegithinidae: ioras
Pityriaseidae: Borneon harjapää.
Prionopidae: kypärä- ja metsäpyyhkäisyt.
Vangidae: vangat
Dicruridae: drongot
Monarchidae: monarkkiperhoset
Rhipiduridae: Ripsihäntäiset (Rhipiduridae)
Paradisaeidae: paratiisilinnut
Corcoracidae: valkoposkikorppikotka ja apostilintu.
Laniidae: naurulokit
Corvidae: varikset, korpit ja varikset.
Corvoidea (?)

Passeri

Ptilonorhynchoidea: bowerbirds ja australialaiset puunhalkaisijat.
Logrunners ja pseudo-babblerit
Petroicidae: australialaiset robiinit
Kalliolinnut, kalliohyppääjät ja rautatieläpätkät
Regulidae: kuningaslinnut
Hyliotas
Irenidae: keijukaislinnut.
Chloropseidae: lehtilinnut

Infrajärjestys Passerida

Sylvioidea-superheimo - enimmäkseen hyönteissyöjiä, levinneisyys keskittyy Indo-Tyynenmeren alueelle. Australian alueella esiintyy vain vähän ja Amerikassa vielä vähemmän. Yleensä sileitä ja harmaita lintuja, harvoilla on selvä sukupuolidimorfismi.

Alaudidae: lehtokerttuset
Hirundinidae: pääskyset ja hiirihaukat
Phylloscopidae: lehtokerttuset ja niiden liittolaiset.
Aegithalidae: pitkähäntäiset tiaiset tai pensastiaiset.
Cettiidae: pohjanlepinkäiset ja liittolaiset
Megaluridae: ruohokorennot ja niiden liittolaiset
"Bernieridae": Bernierieria: Madagaskarin kirjosieppo. Uusi perhe.
Acrocephalidae: suo- ja puukiipijät.
Pycnonotidae: bulbululit
Cisticolidae: cisticolat ja niiden liittolaiset.
Sylviidae: "todelliset laulurastaslinnut" ja papukaijalinnut.
Zosteropidae: valkosilmät
Timaliidae: (Vanhan maailman) luhtahuuhkajat.
Sylvioidea (?)

Muscicapoidea-superheimo - enimmäkseen hyönteissyöjiä, lähes maailmanlaajuinen levinneisyys keskittyy vanhan maailman tropiikkiin. Yksi perhe on endeeminen Amerikassa. Australian alueelta puuttuu lähes kokonaan (lukuun ottamatta tulokaslajeja). Yleensä melko tukevarakenteisia kokoonsa nähden, useimmat ovat melko tummia ja tylsiä, vaikka Sturnidae-heimo onkin yleisesti värikkäitä ja/tai värikkäitä. Sukupuolidimorfismi puuttuu usein, joskus se on voimakasta.

Cinclidae: kyyhkyset
Muscicapidae: vanhan maailman kärpässiipisirkat ja räyskät.
Turdidae: kottaraiset ja niiden liittolaiset.
Buphagidae: härkäpapukaijat. Sisältyi aiemmin yleensä Sturnidae-heimoon.
Sturnidae: tähtiputket ja mahdollisesti filippiiniläiset ryömijät.
Mimidae: pilkkulinnut ja kottaraiset

Certhioidea-superheimo - räkättirastas ja sen sukulaiset.

Sittidae: pähkinähakit
Tichodromadidae: muurinpohjalaiset
Certhiidae: puunhalkaisijat
Salpornithidae: täplikäs ryömijä
Troglodytidae: räkättirastas
Polioptilidae: nokkosmadot

Passeroidea-suku - enimmäkseen kasvinsyöjiä, mukaan lukien monia siemeniä syöviä, lähes maailmanlaajuinen levinneisyys keskittyy Palearktiseen ja Amerikkaan. Sisältää Nine-primaried-oskiinit (luultavasti alaluokka). Erittäin suuri osuus värikkäitä ja erittäin sukupuolisesti dimorfisia muotoja.

Passeridae: varpuslinnut
Prunellidae: aksentorit
Motacillidae: rantasipi ja pillipiiput
Urocynchramidae: Przewalskin kirjosintti
Estrildidae: estrildit (vahakotilot, muniat jne.).
Ploceidae: kutojat
Viduidae: indigolinnut ja whydahit
Yhdeksänvartiset osciinit: