Capuan ruhtinaskunta (lat. Principatus Capuae tai Capue, italiaksi Principato di Capua) oli valtio Italian niemimaan eteläosassa. Se oli olemassa 900-luvulta 1100-luvulle. Suurimman osan historiastaan se oli käytännössä itsenäinen, mutta virallisesti Länsi- ja Itä-Rooman valtakunnan alaisuudessa. Capua oli merkittävä paikallisen vallan keskus, jonka asema ja vaikutusalue muuttuivat vuosisatojen saatossa poliittisten liittoutumisten, sotaon ja dynastisisten kytkösten mukaan.
Capua oli alun perin Beneventon ruhtinaskunnan gastaldaatti ja myöhemmin Salernon ruhtinaskunnan kreivikunta. Capuan hallitsijat olivat lombardeja vuoteen 1058 asti, jolloin normannit valloittivat Capuan. Normannivalloituksen jälkeen alueesta tuli yksi Etelä-Italian keskeisistä valtakeskuksista, ja normannihallitsijat yhdistivät usein Capuan aseman osaksi laajempia eteläsaarnaimia ja feodaalisia järjestelyjä.
Historia
Capuan ruhtinaskunnan kehitys heijasti Etelä-Italian poliittista pirstaloitumista: pikkuruhtinaskunnat, kreivikunnat ja normannisilmäilevät seikkailijat kilpailivat vaikutusvallasta. Alun perin alue oli osa lombardien Beneventon valtakuntaa; ajan mittaan paikalliset voutien ja gastaldien perheet vahvistivat itsenäistä otettaan ja muodostivat oman ruhtinaskunnan. 900–1000-luvuilla Capua oli usein osallisena liittoutumisiin ja ristiriitoihin muiden etelän kristittyjen valtioiden sekä bysanttilaisten ja arabiherruuksien kanssa.
Hallinto ja yhteiskunta
Capuassa vallitsi feodaalinen hierarkia: ruhtinas ja hänen lähimmät aatelissukulaisensa hallitsivat linnoitettuja kaupunkeja ja maaseutualueita. Kaupunkien ympärillä oli vahvoja linnoituksia, ja Capuan sijainti Volturno-joen läheisyydessä teki siitä strategisesti tärkeän liikenteen ja kaupankäynnin solmukohdan. Hallinnossa käytettiin sekä roomalaisperäisiä että germaanisia oikeudellisia käytäntöjä; kirkon rooli oli merkittävä niin henkisessä kuin poliittisessa elämässä.
Lombardit ja normannit
Lombardien aika näkyi erityisesti paikallisissa hallintotavoissa, oikeuskäytännöissä ja varhaisessa arkkitehtuurissa. Lombardiset suvut hallitsivat Capuaa useiden sukupolvien ajan ennen kuin vallan dynamiikka muuttui 1000-luvun puolivälissä.
Normannit saapuivat Etelä-Italiaan liukuna ranskalais–brittienlähteisistä ryhmistä, jotka alkoivat 1000-luvulla ottaa haltuunsa entisiä lombardialueita. Vuonna 1058 merkittävä piste oli, kun normanniarmeijat lyövät läpi ja Richard Drengot (tunnettu nimellä Richard I) vakiinnutti normannien vallan Capuassa, minkä jälkeen normannit laajensivat vaikutusvaltaansa koko Etelä-Italiassa ja Sisiliassa.
Talous ja kulttuuri
Capuan talous perustui maatalouteen, karjatalouteen ja alueelliseen kauppaan. Kaupungit toimivat markkina- ja käsityökeskuksina; niiden läpi kulkeneet reitit yhdistivät sisämaan ja merenrannikon satamat. Kulttuurisesti alue oli monimuotoinen: latinalaisen kristillisen perinteen rinnalla vaikutti bysanttilainen kulttuuri ja myöhemmin normannien ranskalaisvaikutteet. Luostarit ja kirkot olivat tärkeitä oppimisen ja kirjan kopioinnin keskuksia.
Ulkoiset suhteet
Capua oli jatkuvassa vuorovaikutuksessa naapureidensa kanssa: liittoutumia solmittiin ja rikottiin Beneventon, Salernon, Napolin sekä bysanttilaisten ja arabivaltioiden kanssa. Ruhtinaskunnan suhteet paavinistoon ja myöhemmin keisarillisiin ja normannisiin auktoriteetteihin muovasivat sen asemaa alueellisessa politiikassa. Vaikka muodolliset oikeussiteet Itä- tai Länsi-Roomaan saattoivat olla olemassa, käytännön valta oli paikallisten hallitsijoiden käsissä.
Perintö
Capuan ruhtinaskunta jätti jälkensä Etelä-Italialle hallinnollisina käytäntöinä, linnarakentamisena ja paikallisena lainsääntönä. Normannien nousun jälkeen Capua toimi osana laajempia etelän valtakuntia, mutta sen keskiaikainen historia näkyy yhä alueen muistomerkeissä ja paikannimissä. Tutkimus ja arkeologia ovat paljastaneet sekä lombardisia että normannisia kerrostumia, jotka kertovat alueen vaiherikkaasta historiasta.
