The Rake's Progress on Igor Stravinskyn ooppera. W. H. Audenin ja Chester Kallmanin kirjoittama libretto perustuu löyhästi William Hogarthin 1700-luvulla julkaistuun kahdeksaan maalaukseen ja kaiverrukseen nimeltä A Rake's Progress. Stravinsky oli nähnyt nämä maalaukset vuonna 1947 Chicagossa järjestetyssä näyttelyssä.
Libretto ja tausta
Libretto on Audenin ja Kallmanin käsialaa; teksti yhdistää satiirisia ja ironisia sävyjä, jotka mukailevat Hogarthin sarjan moraalista kertovaa luonnetta. Stravinskyn kiinnostus 1700-luvun taiteeseen ja muotokieleen näkyy teoksen hahmottelussa: musiikki paljastaa selkeitä klassisia vaikutteita ja kohtauksia rakennetaan usein esikuvien tavoin, mutta niihin lisätään myös 1900-luvun oivalluksia ja jännitteitä.
Ooppera sävellettiin pääosin vuosina 1947–1951 ja sen rakenne on perinteinen näytöksittäin toteutettu draama (kolme näytöstä ja epiloogi). Teos sai ensiesityksensä vuonna 1951, ja se vakiinnutti paikkansa Stravinskyn neoklassisena mestariteoksena.
Juoni
The Rake's Progress kertoo tarinan miehestä nimeltä Tom Rakewell. Sana "harava" tarkoittaa tässä merkityksessä "jotakuta (yleensä miestä), joka käyttäytyy moraalittomasti: miestä, jolla on suhteita moniin naisiin.
Otsikon sana "edistys" on ironinen, sillä Tom ei oikeastaan edisty: hänestä ei tule parempaa ihmistä. Tavallaan hän edistyy taaksepäin, sillä hän aloittaa autuaallisen viattomuuden tilassa, eli hän ei ymmärrä elämästään mitään, hän ei tiedä hyvästä ja pahasta. Oopperan lopussa hän ei myöskään ymmärrä elämästään mitään, mutta se johtuu siitä, että hän on tullut hulluksi.
Tom on kuin Faust, koska hän myy sielunsa paholaiselle. Tässä oopperassa Nick Shadow edustaa paholaista. Tom jättää rakastajattarensa Anne Truloven ja lähtee etsimään Lontoosta paljon muita naisia. Hän kokee useita seikkailuja, jotka kaikki ovat Nickin järjestämiä, joka auttaa häntä pitämään hauskaa. Lopulta Tom päätyy Bedlamiin, joka oli kauhea rakennus, jonne hullut lähetettiin 1700-luvulla.
Lyhyt juoniyhteenveto näytöksittäin
- Ensimmäinen näytös: Tom peri varallisuutta ja joutui valintatilanteeseen: jäädäkö vakaan Anne Truloven luo vai lähteä etsimään nautintoja. Hän valitsee jälkimmäisen ja kohtaa Nick Shadow'n, joka alkaa ohjata hänen kohtaloaan.
- Toinen näytös: Tomin elämään Lontoossa liittyy huvia, huijausta ja eksentrisyyksiä: hänet viedään näyttäviin tilaisuuksiin, hän joutuu mukaan epäilyttäviin liiketoimiin ja hän hyväksyy rahat ja etuisuudet, jotka tuhoavat hänen moraalinsa.
- Kolmas näytös ja epilogi: Tomin valinnat johtavat hänen rappiotilaansa ja lopulta mielettömyyteen. Anne palaa yrittäen pelastaa hänet, mutta Tomin kohtalo on jo sinetöity: hän osoittautuu kykenemättömäksi paluuseen vanhaan, siveelliseen elämään.
Hahmot
- Tom Rakewell – nuori mies, oopperan päähenkilö
- Anne Trulove – Tomin rakastajatar, moraalinen vastavoima
- Nick Shadow – paholainen/kiusaaja, joka johdattaa Tomia
- Baba the Turk, Sellem ja muita sivuhahmoja – karikatyyrimäisiä persoonia, jotka korostavat teoksen satiiria
Musiikki ja tyyli
Stravinskyn musiikki tässä oopperassa edustaa hänen neoklassista vaihettaan: teos hyödyntää 1700–1800-luvun musiikkikielen piirteitä, kuten selkeitä melodioita, kubistista rytmiikkaa ja klassisia muotoja, mutta yhdistää ne moderniin harmoniaan ja orkestrointiin. Stravinsky käyttää toisinaan pastissia ja aika-ajoin viittaa Mozartin ja muiden klassikoiden tyyliin, mutta tekee sen omaleimaisesti ja usein ironisesti.
Vastaanotto ja merkitys
Ensiesityksen jälkeen The Rake's Progress sai laajaa huomiota ja on sittemmin vakiintunut 1900-luvun oopperaklassikoiden joukkoon. Teosta on kiitetty sen älykkäästä libretosta, musiikin hienovaraisesta suhteesta tradition ja modernismin välillä sekä sen kyvystä käsitellä moraalisia teemoja satiirin keinoin. Se on myös herättänyt keskustelua ihmisen vastuusta, houkutuksen voimasta ja yhteiskunnallisista ilmiöistä.
Nykyesitykset
Teosta esitetään yhä säännöllisesti oopperoissa ympäri maailmaa. Sen selkeä dramaturgia ja suhteellisen pienimuotoinen, mutta ilmeikäs kirjasto soittimia tekevät siitä soveltuvan sekä perinteisiin että modernimpiin produktioihin. Monet ohjaukset korostavat nyt teoksen psykologista ja yhteiskunnallista ulottuvuutta, joskus tulkiten Nick Shadow'n roolia myös symbolisena voimana yhteiskunnan kiusaajasta.
Lisäksi: oopperaan liittyvät visuaaliset viittaukset Hogarthin maalauksiin voivat ohjata lavastusta ja pukusuunnittelua, ja useat tuotannot hakevatkin suoraa inspiraatiota teoksen alkuperäisestä kuvakielestä.