Yhdysvaltain perustuslain 21. lisäys (1933): kieltolain kumoaminen ja merkitys
Tutustu 21. lisäykseen (1933): kieltolain kumoaminen, ainutlaatuinen osavaltioratifiointi ja sen poliittiset ja sosiaaliset vaikutukset Yhdysvalloissa.
Joulukuun 5. päivänä 1933 voimaan tullut Yhdysvaltojen perustuslain 21. lisäys (lisäys XXI) kumosi Yhdysvaltojen perustuslain 18. lisäyksen ja päätti kieltolain aikakauden Yhdysvalloissa. Se on ainoa lisäys, joka kumosi toisen lisäyksen. Se on myös ainoa muutosehdotus, jonka ratifioivat osavaltioiden ratifiointikokoukset eivätkä osavaltioiden lainsäätäjät.
Tausta
Kieltolaki syntyi pitkän temperanssi- ja kansanliikkeen (temperance movement) paineen seurauksena: 18. lisäys ratifioitiin 1919 ja täytäntöönpantiin Volstead-lainsäädännöllä vuonna 1920. Kieltolaki oli osa laajempaa yhteiskunnallista liikettä, johon liittyivät uskonnolliset, moralistiset ja kansanterveydelliset pyrkimykset vähentää alkoholin käyttöä. Käytännössä kielto kuitenkin johti laajamittaiseen salakuljetukseen (bootlegging), salakapakoihin (speakeasies), korruptioon ja järjestäytyneen rikollisuuden kasvuun. Kieltolain valvonta oli kallista ja monissa piireissä se menetti nopeasti tukensa, etenkin suuren laman (Great Depression) aikana, jolloin alkoholiverot nähtiin myös talouden elvyttämisen keinona.
Miten 21. lisäys muotoiltiin
Lisäys sisälsi kolme keskeistä kohtaa. Yksinkertaisesti ilmaistuna:
- Kohta 1: kumosi 18. lisäyksen (eli poisti liittovaltion tason kokonaan kieltävän säännöksen).
- Kohta 2: antoi osavaltioille ja alueille valtuudet kieltää alkoholin tuonnin tai kuljetuksen niiden alueelle, mikäli se rikkoo niiden omia lakeja — toisin sanoen liittovaltion kumoaminen ei estä osavaltioita säätämästä omia rajoituksiaan.
- Kohta 3: määräsi, että lisäys tuli ratifioida osavaltioiden ratifiointikokouksissa (state conventions) — tämä poikkesi tavallisesta käytännöstä, jossa osavaltiot käyttävät lainsäätäjiään. Tällä pyrittiin kiertämään lainsäätäjien mahdollinen vastustus.
Miksi kieltolaki kumottiin?
- Laajamittaiset täytäntöönpanon ongelmat ja korruptio; kieltoa oli käytännössä vaikea valvoa.
- Järjestäytynyt rikollisuus kukoisti ja väkivalta lisääntyi osin kieltolain seurauksena.
- Taloudelliset syyt: suuri lama teki alkoholiverot houkutteleviksi tuloiksi valtiolle ja toisaalta alkoholiteollisuus loi työpaikkoja.
- Yhteiskunnallinen mielipide kääntyi vähitellen kieltolakikantaista vastaan; poliittinen paine kasvoi kumoamisen puolesta.
- Poliittiset toimet kuten Cullen–Harrison Act (vuonna 1933) sallivat ennen lopullista kumoamista lievempiä alkoholituotteita, mikä osoitti käytännön liberalisaatiota.
Vaikutukset käytännössä
- Valtakunnallinen kieltolaki päättyi ja alkoholin tuotanto, myynti ja kulutus normalisoituivat osittain.
- Regulaatio siirtyi suurelta osin osavaltioille ja paikallishallinnoille: jotkut osavaltiot ja kunnat pysyivät "kuivina" pitkään, toiset liberalisoivat nopeasti.
- Alkoholiteollisuus elpyi ja valtion verotulot kasvoivat, mikä auttoi osaltaan laman korjausyrityksiä.
- Järjestäytyneen rikollisuuden toimintatavat muuttuivat; osa toiminnasta lakkasi, mutta rikolliset monipuolistuivat myös muihin laittomiin ansaintamuotoihin.
Oikeudellinen ja poliittinen merkitys
21. lisäys on perustuslaillisesta näkökulmasta merkittävä useasta syystä. Se on ainoa lisäys, joka kumosi toisen lisäyksen, ja ainoana se edellytti osavaltioiden ratifiointikokouksia, mikä oli poikkeus perinteisestä ratifiointikäytännöstä. Lisäksi sen toinen kohta on tärkeä federalismin kannalta: se vahvisti osavaltiokontrollin asemaa alkoholipolitiikassa, mutta samaan aikaan korkean tason liittovaltion valvonnan puute johti erilaisiin osavaltioiden sääntelykäytäntöihin.
Myöhemmässä oikeuskäytännössä on myös huomattu, että 21. lisäys ei automaattisesti oikeuta osavaltioita harjoittamaan protektionistista politiikkaa, joka loukkaa liittovaltion kauppaa (Commerce Clause). Esimerkiksi korkeamman tason lausunnoissa korkein oikeus on painottanut, että 21. lisäys ei ole vapaa kortti syrjivään säätelyyn, joka estää valtakunnanlaajuista kauppaa.
Jäljelle jäänyt perintö
21. lisäyksen seuraukset näkyvät edelleen Yhdysvaltojen alkoholilainsäädännössä: kunkin osavaltion oikeus säätää omat alkoholilakinsa, luoda lupajärjestelmiä ja päättää verotuksesta on keskeinen perinne. Samalla lisäys on esimerkki siitä, miten perustuslakiin voidaan tehdä radikaaleja muutoksia demokraattisella prosessilla, ja miten liittovaltion ja osavaltioiden väliset valtasuhteet voivat muuttua historiallisiin olosuhteisiin reagoiden.
Teksti
1 jakso. Kumotaan Yhdysvaltojen perustuslain kahdeksastoista muutosartikla.
2 jakso. Kielletään täten päihdyttävien alkoholijuomien kuljettaminen tai maahantuonti mihin tahansa osavaltioon, territorioon tai Yhdysvaltojen hallussa olevaan alueeseen toimitettavaksi tai käytettäväksi siellä niiden lakien vastaisesti.
3 jakso.
Tämä artikla ei ole voimassa, ellei sitä ole ratifioitu perustuslain muutoksena useiden osavaltioiden yleiskokouksissa perustuslain mukaisesti seitsemän vuoden kuluessa siitä, kun kongressi on toimittanut sen osavaltioille.
Tausta
Perustuslain kahdeksastoista lisäys oli aloittanut Yhdysvalloissa kauden, joka tunnettiin nimellä kieltolaki. Tänä aikana alkoholijuomien valmistus, jakelu ja myynti oli laitonta. Kahdeksannentoista lisäyksen hyväksyminen vuonna 1919 oli raittiusliikkeen päätavoite, mutta se osoittautui pian erittäin epäsuosituksi. Kieltolain aikana rikollisuus oli noussut huimasti, kun gangsterit, kuten Chicagon Al Capone, rikastuivat alkoholin erittäin tuottoisilla mustilla markkinoilla. Liittovaltion hallitus ei kyennyt valvomaan Volstead Actin noudattamista. Vuonna 1932 rikas teollisuusmies John D. Rockefeller Jr. totesi kirjeessään:
Kun kieltolaki otettiin käyttöön, toivoin, että yleinen mielipide tukisi sitä laajasti ja että pian koittaisi päivä, jolloin alkoholin pahat vaikutukset tunnustettaisiin. Olen hitaasti ja vastahakoisesti tullut siihen tulokseen, että näin ei ole käynyt. Sen sijaan juominen on yleisesti ottaen lisääntynyt, kapakka on korvannut saluunan, lainrikkojien suuri armeija on ilmestynyt, monet parhaista kansalaisistamme ovat avoimesti jättäneet kieltolain huomiotta, lain kunnioittaminen on vähentynyt huomattavasti ja rikollisuus on lisääntynyt ennennäkemättömälle tasolle.
Kun yhä useammat amerikkalaiset vastustivat kahdeksastoista lisäystä, poliittinen liike sen kumoamiseksi kasvoi. Kumoamista vaikeutti kuitenkin ruohonjuuritason politiikka. Vaikka Yhdysvaltain perustuslaissa säädetään kahdesta tavasta ratifioida perustuslain muutokset, siihen asti oli käytetty vain yhtä menetelmää. Tämä oli osavaltioiden lainsäätäjien ratifiointi kolmen neljäsosan osavaltioista toimesta. Tuon ajan viisaus oli kuitenkin se, että monien osavaltioiden lainsäätäjät olivat joko velvollisia tai yksinkertaisesti pelkäsivät maltillisuuslobbya. Tästä syystä, kun kongressi ehdotti virallisesti kieltolain kumoamista 20. helmikuuta 1933, se valitsi toisen, V artiklan mukaisen ratifiointitavan. Se on osavaltioiden yleiskokoukset.
Toteutus
Valtion ja paikallinen valvonta
Toisessa jaksossa kielletään alkoholin maahantuonti osavaltion tai alueen lainsäädännön vastaisesti. Tämän on tulkittu antavan osavaltioille periaatteessa ehdottoman määräysvallan alkoholijuomien suhteen. Monet Yhdysvaltojen osavaltiot pysyivät edelleen "kuivina" (osavaltioiden alkoholin kieltäminen) vielä pitkään sen ratifioinnin jälkeen. Mississippi oli viimeinen, ja se pysyi kuivana vuoteen 1966 asti. Kansas jatkoi julkisten baarien kieltämistä vuoteen 1987 asti. Monet osavaltiot ovat nykyään siirtäneet tämän lisäyksen niille antaman alkoholin käyttöä koskevan toimivallan kunnille tai piirikunnille (tai molemmille), mikä on johtanut moniin oikeusprosesseihin ensimmäisen lisäyksen oikeuksista, kun paikallishallinnot ovat yrittäneet peruuttaa anniskelulupia.
Tuomioistuimen päätökset
Pykälän 2 momentti on ollut lähteenä kaikissa korkeimman oikeuden päätöksissä, joissa on käsitelty suoraan 21. lisäystä koskevia kysymyksiä. Varhaisissa tuomioissa esitettiin, että 2 pykälä antoi osavaltioille mahdollisuuden säätää lakeja poikkeuksellisen laajoilla perustuslaillisilla valtuuksilla.
Asiassa State Board of Equalization v. Young's Market Co. (1936) korkein oikeus katsoi, että osavaltio voi vaatia lupamaksua oluen tuonnista muista osavaltioista ja myös oluen valmistuksesta osavaltiossa. Tuomioistuin myönsi, että "ennen 21. lisäystä olisi ilmeisesti ollut perustuslain vastaista", jos osavaltio olisi vaatinut maksua tällaisesta etuoikeudesta.
Asiassa Craig v. Boren (1976) korkein oikeus käsitteli lakiehdotusta, jonka mukaan Oklahoman osavaltiossa alkoholinkäyttöä koskevat ikärajat olisivat erilaiset miehille ja naisille (18 vuotta naisille ja 21 vuotta miehille). Tuomioistuin hylkäsi esityksen, koska sen oletettiin rikkovan neljännentoista lisäyksen tasa-arvoista suojelua koskevaa lauseketta.
Asiassa South Dakota v. Dole (1987) korkein oikeus vahvisti, että joidenkin liittovaltion valtatievarojen pidättäminen osavaltioille, joissa laillinen juomisen ikäraja on alle 21 vuotta, on laillista. Tuomioistuin katsoi, että 21. lisäyksessä säädetyt menovallan rajoitukset eivät estä kongressia saavuttamasta liittovaltion tavoitteita epäsuorasti.
Asiassa 44 Liquormart, Inc. v. Rhode Island (1996) Rhode Islandissa säädettiin laki, jolla kiellettiin alkoholijuomien mainonta paikoissa, jotka eivät myy alkoholia. Kantajat perustelivat kanteensa ensimmäisen lisäyksen mukaisella oikeudellaan sananvapauteen. Tuomioistuin totesi yksimielisessä päätöksessään, että osavaltiot eivät voi käyttää 21. lisäystä ensimmäisen lisäyksen mukaisen sananvapaussuojan rajoittamiseen. Tuomioistuin myönsi kuitenkin, että osavaltiolla oli valtuudet säännellä viinan myyntiä 21. lisäyksen nojalla.
Etsiä