Yhdysvaltain perustuslain kahdeksastoista lisäys{³"a}{³"a}

Teksti

1 jakso.

Yhden vuoden kuluttua tämän artiklan ratifioimisesta kielletään täten juomien valmistaminen, myynti tai kuljettaminen Yhdysvalloissa ja kaikilla niiden lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla juomatarkoituksessa, niiden tuonti Yhdysvaltoihin tai niiden vienti sieltä.

2 jakso.
Kongressilla ja eri osavaltioilla on yhtäaikainen valta panna tämä artikla täytäntöön asianmukaisella lainsäädännöllä.

3 jakso. Tämä artikla ei ole voimassa, ellei sitä ole ratifioitu perustuslain muutoksena useiden osavaltioiden lainsäätäjien toimesta, kuten perustuslaissa määrätään, seitsemän vuoden kuluessa siitä päivästä, jona kongressi on toimittanut sen osavaltioille.

Lausekkeet

Ensimmäisen pykälän ensimmäisessä osassa sanotaan, että laki tulee voimaan vuoden kuluttua sen ratifioinnista. Kongressi hyväksyi sen 18. joulukuuta 1917. Kolmekymmentäkuusi osavaltiota (vaadittu määrä), joka ratifioi muutoksen, teki sen 394 päivää myöhemmin, 16. tammikuuta 1919. Neljänkymmenes seitsemäs osavaltio, joka ratifioi muutoksen, oli New Jersey 9. maaliskuuta 1922. Rhode Island oli ainoa osavaltio, joka hylkäsi 18. lisäyksen ratifioinnin.

Toisessa lausekkeessa annettiin liittovaltion ja osavaltioiden hallituksille rinnakkaiset valtuudet panna muutos täytäntöön. Kongressi hyväksyi kansallisen kieltolain (Prohibition Enforcement Act), joka tunnetaan myös nimellä Volstead Act. Laissa määriteltiin kaikki juomat, jotka sisältävät yli puoli prosenttia, päihdyttäviksi juomiksi. Se antoi verovirastolle valtuudet panna laki täytäntöön.

Kolmannessa lausekkeessa annettiin osavaltioille seitsemän vuotta aikaa ratifioida muutos. Tämä on ensimmäinen muutos, jossa oli rajoitettu aika, jonka kuluessa se oli ratifioitava. Jos vaadittu määrä osavaltioita ei ratifioinut sitä kyseisessä määräajassa, muutos ei tullut voimaan. Yhdysvaltain perustuslain viidennessä artiklassa edellytetään, että kolme neljäsosaa osavaltioista hyväksyy muutoksen. (36 osavaltiota 48 osavaltiosta tuolloin.)

Tausta

1820-luvulla eri puolilla maata levisi voimakkaita uskonnollisia ja yhteiskunnallisia liikkeitä, joissa alkoholia ja juopottelua kutsuttiin "kansalliseksi kiroukseksi". Niitä kutsuttiin raittiusliikkeiksi. Ensimmäinen osavaltio, jossa annettiin raittiuslaki, oli Massachusetts, joka vuonna 1838 sääti lain, jolla kiellettiin viinan myynti alle 15 Yhdysvaltain gallonan (57 l; 12 imp gal) määrissä. Vuonna 1846 Maine hyväksyi ensimmäisen osavaltion kieltolain. Se kumottiin kaksi vuotta myöhemmin, mutta myös muut osavaltiot säätivät vastaavia lakeja.

Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen maahanmuuttajat, pääasiassa Irlannista, Saksasta, Italiasta ja muualta Euroopasta, tungeksivat miljoonittain suurkaupunkeihin. Monet heistä tekivät kovasti töitä ja joivat yhtä paljon. Oluesta tuli suosikkijuoma, ja monet saksalais-amerikkalaiset, jotka osasivat valmistaa olutta, alkoivat valmistaa sitä suuria määriä. 1870-luvulla monet vaimot ja äidit, jotka olivat täysin riippuvaisia miehistään, alkoivat protestoida sitä vastaan, että alkoholi pilasi heidän elämänsä. Heihin liittyi joukko pappeja. He järjestäytyivät Naisten kristilliseksi raittiusliitoksi (WCTU), ja heistä tuli voimakas muutosvoima. Heihin liittyivät Susan B. Anthonyn ja Elizabeth Cady Stantonin kaltaiset naiset, jotka olivat merkittävässä asemassa äänioikeusliikkeessä (naisten äänioikeus). Raittiusliike pystyi painostamaan poliittisesti poliitikkoja, joita monet pelkäsivät. WCTU alkoi vaatia valtakunnallista alkoholijuomien kieltoa. Aluksi useimmat senaattorit vastustivat ajatusta. Mutta he eivät myöskään halunneet, että heidän katsottaisiin äänestävän sitä vastaan. Tästä syystä he asettivat ratifioinnille seitsemän vuoden määräajan. Monet toivoivat, että sitä ei ratifioitaisi. Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut, sillä se ratifioitiin vain reilu vuosi sen hyväksymisen jälkeen.

Kiellon tulokset

Berliinin pormestari Gustav Boess vieraili New Yorkissa vuoden 1929 lopulla. Hän kysyi New Yorkin pormestarilta Jimmy Walkerilta, milloin kieltolain oli määrä tulla voimaan. Tuolloin kieltolaki oli ollut voimassa jo yli yhdeksän vuotta. Se, että saksalaisen pormestarin piti edes kysyä, osoittaa, miten hyvin kahdeksastoista lisäys oli toiminut. Itse asiassa se ei toiminut lainkaan hyvin.

Taloustiede

Kieltolakia kannattavat odottivat, että kotitaloustavaroiden ja vaatteiden myynti kasvaisi dramaattisesti. Monet odottivat kiinteistöjen ja vuokrien nousevan, kun baareja suljettiin ja asuinalueita siivottiin. Monet virvoitusjuomien, mehujen ja purukumin tuottajat odottivat myynnin kasvavan, kun amerikkalaisten oli löydettävä uusia tapoja viihdyttää itseään. Mitään näistä ei tapahtunut. Sen sijaan tahattomat seuraukset osoittautuivat huvi- ja viihdeteollisuuden taantumiseksi koko maassa. Ravintolat menivät konkurssiin, koska ne eivät enää pystyneet tekemään voittoa ilman laillista viinanmyyntiä. Teatterien tulot pikemminkin vähenivät kuin kasvoivat, ja vain harvat muut ennustetut taloudelliset hyödyt toteutuivat. Kieltolaki osoittautui suurelta osin kielteiseksi taloudelle. Työpaikkoja panimoissa, tislaamoissa ja baareissa menetettiin tuhansittain. Kuorma-autonkuljettajat, tarjoilijat, tynnyrintekijät ja monet muut asiaan liittyvät työntekijät menettivät suuren määrän työpaikkoja. Ehkä suurin tahaton seuraus oli valtion verotulojen menetys. New Yorkin osavaltio menetti lähes 75 prosenttia tuloistaan. Liittovaltion hallitus menetti yli 11 miljoonaa dollaria verotuloja, kun taas veronkannon täytäntöönpanosta aiheutuneet kustannukset olivat yli 300 miljoonaa dollaria.

Porsaanreiät

Kieltolaissa oli monia porsaanreikiä (keinoja kiertää lakia), joita käytettiin nopeasti hyväksi. Suurin porsaanreikä oli se, ettei 18. lisäys eikä Volsteadin laki tehnyt juomista tai humalassa olemista julkisesti laittomaksi. Hedelmiä viljelevät maanviljelijät oppivat nopeasti myymään satonsa kuivattuina tiiliskivinä. Varoitusetiketissä oli ohjeet siitä, miten tiilistä saatiin helposti alkoholijuomia. Apteekkarit saivat määrätä viskiä moneen vaivaan ahdistuksesta flunssaan. Kun salakuljettajat saivat tietää tästä, apteekkien määrä kolminkertaistui esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa. Rautakaupoissa ja ruokakaupoissa myytiin työkaluja ja ainesosia alkoholin valmistamiseksi kotona. Myös viinan valmistusta koskevat kirjat olivat laillisia.

Rikos

Kieltolain aikana juominen ei loppunut, se vain siirtyi maan alle. Pelkästään New Yorkissa oli tuhansia salakapakkaklubeja. Mafia tienasi miljoonia laittomalla alkoholin myynnillä mustassa pörssissä. Suurin osa amerikkalaisista yksinkertaisesti jätti lain huomiotta. Kieltolakeja valvoneet agentit olivat huonosti palkattuja ja helposti lahjottavissa. Gangsterit tienasivat rahaa ja tulivat vaikutusvaltaisiksi kieltolain aikana. He tekivät jopa yhteistyötä keskenään hintojen määrittämisessä. Järjestäytynyt rikollisuus sai kieltolain ansiosta valtakunnallisen jalansijan. Yksi tunnetuimmista gangstereista oli Al Capone. Kun Capone saapui Chicagoon vuonna 1920, hän näki heti kieltolain tarjoamat mahdollisuudet. Hän järjesti laittoman salakuljetuksen kansainvälisessä mittakaavassa. Hän jopa kontrolloi alkoholin jakelua. Hän palkkasi omat jakeluautot, myyjät ja omat raskaasti aseistetut vartijat suojaamaan sijoituksiaan. Capone tienasi yli 100 miljoonaa dollaria vuodessa. Hänellä ei ollut vaikeuksia lahjoa kaikkia piirinsä poliitikkoja ja lainvalvojia.